Monthly Archives: syyskuu 2015

Se mitä teet, tee kunnolla!


IMG_3865

Keskity siihen, mitä teet ja tee se kunnolla; kehityt paremmin ja nopeammin, sekä säästät aikaa. Lehtiä voit lukea kotonakin ja kännykän voi treenin ajaksi jättää kokonaan pois.

Jos aika on viikolla kortilla, voit tehdä lyhempiä, mutta sitäkin tehokkaampia pikatreenejä. Yksi suosittu pikatreeni on tabata, jonka on kehittänyt japanilainen Izumi Tabata. Treeni perustuu neljän minuutin HIIT- treeniin (High Intensity Intervall Training), joka voidaan tehdä juoksumatolla, kuntopyörällä, soutulaitteessa tai ihan ilman mitään välineitä. Ennen treeniä muista hyvä alku- ja loppuverryttely. Treeni kehittää hapenottokykyä ja samalla rasva palaa.

Itse olen tabataa tehnyt silloin tällöin kevyempien juoksulenkkien päälle tai loppurutistukseksi lihaskuntotreenin jälkeen. 20 sekunttia tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta hyvällä temmolla ja tehokkasti tehtynä, pitäisi neljän minuutin jälkeen olla hiki pinnassa!

Tabata

työosuus 20sec/ lepo 10sec

8 kierrosta = 4min

Voit tehdä kaikki 8 kierrosta samaa liikettä, mutta itse useimmiten valitsen 4 eri liikettä.

Hyviä Tabata-liikkeitä ovat esimerkiksi:

Hyppykyykky

Haaraperushyppy

Polvennostojuoksu

Hyppynarulla hyppiminen

Yleisliike = Burpee

Kyykky (reippaalla temmolla)

Punnerrus

Leuanveto

Vuorikiipeilijä

Etuheilautus

Boksihypyt

Kännykästä voi ladata ”Tabata-appsejä”, joista itselläni on käytössä Gymbossin Tabata Timer. Silloin ei tarvitse vilkuilla kelloa, vaan piippaus kertoo aloitus-ja lopetusajat.

IMG_3861 IMG_3849 IMG_3875 IMG_3871 IMG_3860

Muutama viikko (vai onkohan jo kuukausi…) takaperin sain kutsun käydä testaamassa TFW:n aamutreeniä. Treeni oli juuri sopiva herättelemään kehoa heti aamutuimaan. Sykkeet nousivat ylös ja hiki nousi pintaan, mutta energiaa jäi kuitenkin vielä koko päiväksi. Mukavan energinen startti päivään, ja jottei energiansaanti jäänyt ainakaan miinukselle, niin palkkariksi herkuttelimme Green Streetin snickers raakakakulla 🙂 Nam!

Heidi xx

Syksyinen Smoothiebowl


IMG_4647 IMG_4642 IMG_4648

 

Syksy on täällä ja pikku hiljaa myös talvi tekee tuloaan. Ilmat viilenevät aurinkoisista päivistä huolimatta ja samalla keho kaipaa lämpöä säilyttääkseen tasapainon. Vilukissana kuljen villasukissa kesät talvet, mutta nyt huomaan, kuinka keho kaipaa lämpimien vaatteiden lisäksi myös lämmittäviä ruokia. Esimerkiksi monissa itämaisissa kulttuureissa ruoka-aineita jaetaan lämmittäviin ja viilentäviin, niiden ominaismakujen ja lämmöntuoton vaikutuksen mukaan. Ruuan lämpötilalla mitataan sen vaikutusta kehoon ruuansulatuksen jälkeen.

Kylmenevillä ilmoilla kannattaa suosia neutraaleja ja lämmittäviä ruokia. Lämmittäviä ruokia ovat mm. kaura, pähkinät ja siemenet (esim. manteli, saksanpähkinä, auringonkukansiemen), bataatti, kurpitsa, tuore inkivääri, kardemumma, sekä lihat. Ja neutraaleja monet pähkinät ja siemenet (esim. hasselpähkinä), punajuuri, porkkana, mustikka, taateli, hunaja ja eläinkunnantuotteista mm. kananmuna. Ruuan valmistuksessa suosi höyryttämistä, hauduttamista ja keittämistä (esim. keitot), mutta itse asiassa myös suosimani tuorepuuro on lämmittävä ruoka, kunhan sitä ei syö jääkaappikylmänä.

Viikon smoothiekulhossa lämmittäviä ruoka-aineita ovat manteli, tuore inkivääri ja kardemumma, sekä neutraaleja mustikka ja taateli. Hyvät rasvat takaavat avocado ja hampunsiemenet, joka on myös hyvä proteiininlähde.

 

Blueberry SmoothieBowl

2 isoa annosta

1/2 Avocado

1 Banaani

2 dl Mustikoita

2 Taatelia

2 rkl Hampunsiemeniä

pala tuoretta Inkivääriä

1 tl Kardemummaa

Vettä tai esim. Mantelimaitoa

Aja tasaiseksi smoothieksi ja nauti!

Heidi xx

1 2 3 12

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Too blessed to be stressed 🌲🐾🏃🏻‍♀️💚 "Miten vietän hyvinvointiviikonloppua kotona"? Näin multa kysyttiin viime  @fitlehti mini haastiksessa. Vastaus oli helppo- ulkoillen, ja tietysti mieluiten metsässä. Blogissa polkujuoksusta- linkki biossa ☝️P.S Näille @salomonsuomi juoksutrikoille ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ #trailrunning #nature #myhappyplace #runnergirl #expandyourplayground
Woohoo! Helsingin @karitraa Urban Trainingissä jo yli 120 osallistujaa 🙌 Vielä ehdit mukaan kevään inspiroivimpiin treenitapahtumiin! Helsinki 29.4, Tampere 5.5 ja Jyväskylä 12.5 🦋  #kturbantraining #heidionthego #juoksujalkaa #helsinki #tampere #jyväskylä #twogether  #womenwhoinspire @juoksujalkaa @karitraa 📷 @endorfiinikoukussa
Today #gowiththeflow in the nature, yesterday #outofmycomfortzone with @salomonsuomi & @suuntosuomi pro runners! 🙌🏃🏻‍♀️ Huippu koulutuspäivä eilen Amerin ambassadorien kanssa. Kirsikkana kakun päällä yhteislenkki. Hieman teki tiukkaa talven himmailujen jälkeen, mutta maksimisykkeillä puuskutin mukana! Kiitos juoksuseurasta @vesaaurala @make_koo @outdoor.oksanen @wahasilta @maijaoravamaki ✨ #run #trailrunning #timetoplay
Life happens outdoors 🦋☀️🌿🌼 Lihaskuntotreenit ovat talven jälkeen siirtyneet taas ulos- niin parasta! Apuvälineitä ei edes välttämättä tarvita, mutta esimerkiksi TRX-narut saa näppärästi sidottua, vaikka puun ympärille, kuten kuvassa! Maalauksellinen merimaisemakaan ei ollut ollenkaan huono 💙 Myös juoksulenkistä saat monipuolisemman, kun yhdistät siihen pienen kuntopiirin. Tuttua juttua? Blogissa lisää mm. ulkotreeneistä! Mukavaa sunnuntaita- lähdetään ulos 💚 #outdoors #training #trxtraining #lifehappensoutdoors
✨ WEEKEND ✨ Well, kind of... attending today a Amer Sports @suuntosuomi #asambassador workshop/training day! So cool to connect with all the fellow ambassadors. And I am sure we're hitting the trails too... 🌲🐾🏃🏻‍♀️ #suunto #ambassador #weekend #active #personaltrainer #mylife #run #runspo #runnergirl #juoksu #motivation #fitspo #fitspiration #healthyliving #trailrunning #instarunners #zp #zeropoint #salomon #newbalance #womensrunningcommunity #fitfam #laufen 📷 @endorfiinikoukussa
Cause in the end of the day everyone just wants to be happy... ✨ Over the weekend I watched  Wayne Dyers movie "Shift" -Positive Attitude- from YouTube. It's about purpose and finding meaning of life. But as he says, purpose of life is simply just to be happy. To enjoy life & to get to a place where you're not always trying to get some place else ✨ There's four virtues in life. First one is the reference for all of the life and that's RESPECT. Second one is sincerity, which is really nothing more than just HONESTY. Third one is gentleness, which manifest itself as KINDNESS in our life. And the fourth one is SUPPORTIVENESS, which manifest as service for the others ✨If you can just for one day put your attention and make life better for someone else. And if you can focus on thinking like that, you don't need to ask your purpose. To touch someone else's life is more valuable than any amount of money ✨The pic has nothing, but actually a lot to do with the text-  respect, honesty, kindness and supportiveness- the most important values I also want to teach to my daughter ✨ Aiheesta lisää blogissa- linkki biossa ✨#purpose #life #happiness #love #gratitude #kindness #respect #value #waynedyer #quote #helsinki #helsinkibynight #fiftyshadesofblue #city #citylights #motheranddaughter #lovelovelove #heidionthego #blog
Good morning- waking up morning yoga & breakfast done 🌸🙏🏼 Right now I am so excited about what's happening next!  @suuntosuomi event ✨Enjoy your day ✨ #goodmorning #morningglory #metime #yoga #yogi #namaste #strikeapose #healthyliving #morningroutine #active #feelgood #home #morningworkout #fitspiration #fitspo #motivation #suunto #ambassador #zp #zeropoint
My girl- it's her 14th birthday today 💖 No need to say that time flies by... Nor that the apple hasn't fallen far from the tree 🌳🍎❤️#birthday #mygirl #lovelovelove #moonandback #celebrate #likemotherlikedaughter #yogi #agroyoga #strikeapose #active #beach #tb #holiday #mylife #healthyliving #lifestyle #view #spoton #worldtraveler
TUESDAY 🏃🏻‍♀️💪🏼💻🍊🥕🍳☕️🙏🏼🌲☀️💪🏼🐴🥗🙏🏼💪🏼🍌🏃🏻‍♀️🍝💫🛋👩‍👧😴 Tänään päivä näyttää aikalailla tuolta. Vauhdikas päivä tiedossa, mutta tietoisesti olen lisännyt päivääni 🙏🏼 #zen hetkiä. Ei tarvita joogatuntia tai ohjattua meditaatiota hetken rauhoittumiseen. Hyvä musiikki, silmät kiinni ja aivot hetkeksi narikkaan. Viisikin minuuttia riittää. Eilen töihin mennessä tein tämän ratikassa ✨ #myday #personaltrainer #heidionthego #breakfast #active #training #motivation #fitspo #fitspiration #breakfastgoals #exercise #eatwell #healthyliving #healthiswealth #zp #zpcompression #plantbased #foodshare