Juoksija- ethän unohda lihaskuntoa!


FullSizeRender

 

Niin ihanan helppoa ja vaivatonta kuin onkin vain vetäistä tossut jalkaan ja lähteä ulos lenkille, olisi juoksijan kuitenkin hyvä muistaa liikkumisen monipuolisuus. Treeniohjelmaan olisi hyvä lisätä ainakin lihaskuntotreeniä, liikkuvuutta ja kehonhuoltoa.

Etenkin keskivartalon ja pakaroiden heikko lihaskunto vaikuttavat mm. ryhdin ylläpitämiseen ja saattavat aiheuttaa virheasentojen syntymistä ja siitä aiheutuvia rasitusvammoja. Lihaskuntoharjoittelun avulla ei ainoastaan pystytä ennnaltaehkäisemään vain loukkaantumisia/rasitusvammoja, vaan sen avulla sinusta tulee myös vahvempi, ryhdikkäämpi, taloudellisempi ja nopeampi juoksija!

 

FullSizeRender

 

Kuntosalille ei tarvitse juoksijankaan välttämättä suunnata, vaan varsinkin näin kesän tullen, voi lihaskuntotreenin tehdä vaikkapa kotipihassa. Alkulämmittelynä toimii kevyt juoksulenkki tai hyppynarulla hyppiminen. Tai mikset yhdistäisi pihatöitä ja lihaskuntotreeniä? Aja ensin nurmikko ja päälle vedä 20 minuutin kokonaisvaltainen lihaskuntotreeni- kaksi kärpästä yhdellä iskulla 😉

Kaksi lyhyempääkin lihaskuntotreeniä viikossa riittää. Itsekin suuntaan silloin tällöin lenkin päätteeksi läheiseen puistoon tai jos bongaan lenkkireitiltä penkkejä, teen välissä pienen kuntopiirin. Tai sitten nappaan varastosta/autosta kahvakuulan ja vedän tehokkaan kiertotreenin kotipihassa. Eilen tein treenattavien välissä ripeän vartin lihaskuntotreenin kehonpainolla ja kahvakuulalla.

Liikkeet teen yleensä yhteensoittoon ja kierrosten välissä saatan tarvittaessa pitää pienen juomatauon. Toistomäärä riippuu kuntotasosta- noin 10-15, liikkeestä riippuen. Aloittelijalle riittää alkuun oman kehonpaino, mutta kokeneempi treenaaja voi ottaa lisävastukseksi vaikkapa kahvakuulan tai TRX-narut.

FullSizeRender

Juoksijan perusliikkeitä, jotka on helppo tehdä ihan missä vain.

Askelkyykyt ja kyykyt. Eteen, taakse, sivulle, jalka korokkeella… vaihtele suuntia. Etenkin poluilla juostessa liikesuunnat vaihtelevat ja siksi oheistreenissäkin on hyvä ottaa erilaiset variaatiot huomioon. Ulkotreeneissä suosin myös liikkuvia askelkyykkyjä- kierrä vaikka taloa ympäri kahvakuulat käsissä tai kanna mökillä saunavedet liikkuvilla askelkyykyillä. Tee liikkumisesta hauskaa!

Maastavedot. Jos tasapaino sallii, tee yhden jalan maastavetoja. Maastavedot vahvistavat niin pakara- kuin vatsa- ja selkälihaksia. Lisäpainoksi voit ottaa kahvakuulan tai kokeneempi voi testata yhden jalan maastavetoa bosun päällä. Liike haastaa samalla tasapainoa ja syviä vatsalihaksia.

Penkille askellukset. Askella puistonpenkille tai korokkeelle (kuva). Nosta toinen polvi ylös ja kiinnitä huomio, että lantio pysyy suorassa ja ojentuu korokkeelle askeltaessa. Varmista, että koko jalka astuu tukevasti korokkeelle. Ja mitä korkeampi koroke, sitä haastavampi ja tehokkaampi liike.

Punnerrukset vahvistavat ylävartalon ja keskivartalon lihaksia ja miesten punnerruksissa tietenkin koko vartalo tekee töitä. Ajattele, että lähdet koukistamaan kyynärpäistä. Liike voi alkuun olla hyvinkin pieni, mutta tärkeämpää on säilyttää hyvä lapa-ja keskivartalon tuki. Puistossa voit punnertaa esimerkiksi penkkiä vasten tai nostaa jalat penkille.

Tee myös ojentajapunnerrukset. Istu penkille, tuo kädet vartalon sivuille ja lähde punnertamaan koukistamalla kyynärpäitä taaksepäin.

Vuorikiipeilijä. Asetu lankkuasentoon ja lähde vuorotellen tuomaan polvea käsien väliin. Haastetta saat nostamalla jalat korokkeen päälle!

Polkupyörä. Asetu selinmakuulle ja lähde tuomaan vastakkaista kyynärpäätä ja vastakkaista polvea lähelle toisiaan. Aloittelija voi pitää jalkapohjat maassa, kun kokeneempi taas pitää molemmat jalat ilmassa.

EXTRALIIKE: Aktivoi ja vahvista pakaralihasta näin -> asetu selinmakuulle, tuo polvet koukkuun ja jalkapohjat lattiaan. Lähde nostamaan lantiota ylös hartiasiltaan. Kiinnitä huomio että polvet kulkevat jalkaterän kanssa samassa linjassa. Tee hallittuja lantion nostoja ja laskuja, ja paina koko ajan kantapäitä lattiaan. Lisähaastetta saat tuomalla putkirullan jalkapohjien alle. Jokaisella lantion nostolla paina jalkapohjilla rullaa vasten. Liikkeestä on paljon erilaisia variaatioita ja kun tämä on hallussa voit hartiasillasta nostaa eseimerkiksi vuorojalkaa irti lattiasta.

Juoksun iloa!

Heidi xoxo

Lue lisää

2 kommenttia

  • mari
    21.5.2016 at 09:50

    Nyt kun on tullut tämän kevään juostua enemmän, olen itse joutunut siirtymään enemmän juurikin oman kehon painoon/kahvakuulaan. Perinteisten punttisalitreenien jälkeen jalat vain eivät ole palautuneet kunnolla, On taas saanut huomata, kuinka kehonpainoliikkeetkin toimivat vallan mainiosti ja bonuksena ne saa tehtyä lenkin yhteydessä. 🙂
    Kovassa käytössä on ollut jakamasi ”Juoksijan kahvakuulatreeni”.
    Mukavaa viikonloppua!

    • Heidi Tainio
      22.5.2016 at 05:53

      Moikka Mari,
      Kiva kuulla ja mahtavaa, että kuulatreenistä on ollut hyötyä. Muuteenkin kiva saada palautetta testatuista treeneistä, kiitos 🙂

      Terveisin Heidi

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

❄️ MONDAY- hair tied up & off to work ❄️ #monday #mondaymotivation #letsdoit #goodmorning #hellosunshine #run #runspo #fitspo #juoksu #fitfam #outdoors #training #trainingday #personaltrainer #heidionthego #active #newweek #newopportunities 📷 @juoksujalkaa
"The time to relax is when you don't have time for it" 🙏🏼 Kuinka monelle rentoutuminen, täydellinen switch off, on haastavaa? Olla tekemättä yhtään mitään, niin ettei tekemättömyyden hetkellä tarvitse heti hapuilla kännykkää tai muuta laitetta, että olisi vain jotain tekemistä. Käsi nousee liian usein täälläkin pystyyn. Blogissa nyt omat vinkkini rentoutumiseen, joka voi muuten tapahtua myös liikkeessä! 💖 #relax #mindfulness #feelgood #blog #healthyliving #outdoors #active #seenonmyrun #nature #meditation #meditationinmotion #fitfam #fitspiration #fitspo #salomon #karitraa #kt #enjoylife 📷 @juoksujalkaa
You. Yes, you. The one reading this. You are beautiful, talented, amazing and simply the best at being you. Just the way you are. Never forget that 💖 #quote #quoteoftheday #beyou #love #loveyourself #justareminder #winter #winterwonderland #strikeapose #yogi #yoga #healthyliving #snow #shadowhunters #nature #thisisfinland #beautiful #view
✨ FRIDAY ✨ No meetings today, just working from home ✨/// Kiireisen alkuviikon jälkeen tälläinen hidas aamu on luksusta. Tein olkkariin oman linnakkeen. Ensin aamiainen (tuorepuristettu 🍊🥕mehu, chiavanukas/smoothie-kulho, 🍳🥑 näkkäri ja ☕️) ja päivän lehdet. Sitten treenattavien ohjelmat ja ruokapäiväkirjat syyniin 😉 Iltapäiväksi haaveilen jalkahoidosta 💖 Leppoisan reipasta viikonloppua- käykää hiihtämässä 😄❄️ #friday #fridaymood #breakfast #aamupala #onmyplate #foodie #office #relax #home #deco #foodpic #healthyliving #plantbased #healthiswealth #chiapudding #foodstagram #eatwell #cleaneats #pj #myhappyplace
❄️I love winter ❄️ Päivittäinen ulkoilma on must! Kävellen, juosten, hiihtäen, luistellen tai vaikka potkukelkkaillen, ihan sama kunhan saa olla ulkona raittiissa ilmassa. Uskon, että ulkoilulla on myös osuutta siihen etten ole kokenut ollenkaan syys/talvi/kaamosväsymystä! Eilen treenattavien välissä kävin luistelemassa. Reilun tunnin ajan luistelin, kuuntelin Enigmaa ja kuvittelin liiteleväni jäällä kuin Susanna Rahkamo konsanaan "Beyond The Invisible" tahtiin 😂⛸ #inmydreams PS. My Storyssa voit tänään seurata mun päivää! #skate #iceskating #outdoors #ilovewinter #winter #winterwonderland #active #activeliving #healthyliving #selfie #positive #stateofmind #luistelu #talvi #thisisfinland
🍡🥂 Arki- Samppanjaa & Vaahtokarkkeja? 🥂🍡 Vai paremminkin kaurapuuroa ja kahvia? Todellisuudessahan lautaseltani löytyy tuota kaurapuuroa ja kupista kahvia, mutta mielikuvissani nekin ovat kuin samppanjaa ja vaahtokarkkeja- tykkään molemmista 💖 Eiliset suunnitelmani menivät uusiksi kahden sairastumisen takia. Vapaa-aamun hyödynsin omaan hiihtolenkkiin. Reilut pari tuntia vierähti vanhan seurakaverin kanssa hiihdellen. Upea aurinko, raitis ilma ja luistavat sukset- se oli mun eilinen samppanjaa ja vaahtokarkkeja! Paljoa ei tarvita onnen hetkiin. Silloin, kun huomaat arjen yksinkertaisissakin asioissa piilevän ihmeen, tuntuu arkikin juhlalta ✨⭐️Tästä lisää blogissa- linkki biossa. Samassa postauksessa myös Q & A- eli nyt voit kysyä jotain liikuntaan, ruokavalioon, matkustamiseen, työhön tai muuten elämäntapaan liittyvää. Voit laittaa kysymyksiä Instan directin kautta, kommentoida tähän tai blogiin, tai laittaa viestiä sähköpostilla (löytyy biosta) 💖 ✨⭐️ P.S sen verran oli eilen pakkasta (-7c), että hiihtotrikoiden alle laitoin pitkikset- ensimmäistä kertaa tänä talvena ❄️💖 #ski #crosscountry #skiing #murtsikka #hiihto #blog #heidionthego #personaltrainer #feelgood #karitraa #suuntospartan #active #fitspo #fitspiration #training #trainingday #outdoors #fitfam #fitandfun #winter #winterwonderland #positive #gratitude #stateofmind #merino
Okey guys, just tried these 2 core exercises with elastic bands and thought that you would like them too!? 🔥🔥🔥 /// Eilen, illan viimeistä treenattavaa Kisiksellä odotellessa, innostuin testailemaan uusia juttuja pitkällä kumpparilla, tai oikeastaan lyhyitä kumppareita yhteen sitomalla (katso My Story)- pitkä kumppari oli jäänyt kotiin, mutta onneksi on mielikuvitus ja monta lyhyttä kumpparia 😅 Videon liikkeet lisäävät liikkuvuutta, kehon hallintaa sekä vahvistavat käsien ja keskivartalon lihaksia. Toistoja ei tarvita kuin muutama. Meneekö testiin? ✨⭐️ #fitspo #elasticband #bodyweight #training #mondaymotivation #fitfam #fitgirlvideos #workoutvideos #befit #fitandfun #personaltrainer #heidionthego #core #abs #fit
💖 Yoga is my therapy 💖 Eilen vietettiin Lav💖li päivää @shalahelsinki :ssä ja sain kunnian olla mukana ohjaamassa @lavli_living_room Wonder Woman- tuntia. Tuntia jossa yhdistyvät niin jooga, pilates kuin kehonpainoharjoittelu- unohtamatta loppurentoutusta ja muutamaa sanaa positiivisuudesta, priorisoinnista, omasta hyvinvoinnista välittämisestä ja itsestä rakastamisesta 💖 Tunti tulossa pian viikottaiseksi tunniksi Shalaan- Stay tuned 💖#yoga #pilates #bodyweight #training #feelgood #lavlilivingroom #healthyliving #healthiswealth #listentoyourbody #loveyourself #personaltrainer #heidionthego #love #gratitude #wellbeing #wonderwoman #lornajane #rockyourdreams 📷 @astalaurila
We are designed to move- walk, run, jump and easily use our bodies as we want! You don't need to train for a marathon or go to the gym four times a week, just find your own way to move your body 👣⭐️ /// "Arjen askareet eivät nyky-istumayhteiskunnassa juurikaan enää vaadi sen suurempia fyysisiä ponnisteluja (poikkeuksia tietenkään lukuunottamatta), ja yhä enemmän ja enemmän ollaan menossa siihen, että ihminen pääsisi asiassa kuin asiassa mahdollisimman helpolla. Liikkumaan lähdetään erikseen, usein autolla, vaikka pienilläkin päivän aktiivisuuden lisäyksillä saataisiin liikettä keholle aivan kuin huomaamatta." Tästä lisää blogissa- linkki biossa. ⭐️ Reipasta sunnuntaita- ihana ilma! #heidionthego #outdoors #active #healthyliving #fitspo #fitspiration #training #moveyourbody #feelgood #mylife #juoksu #run #ski #salomon #newbalance #karitraa #kt #healthiswealth #runspo #womenwhorun #fitfam #motivation 📷 @juoksujalkaa