CHIA-SUKLAA-MANGO KERROSVANUKAS


Sunday treat <3

 

Perjantaina tehtailin kotona chiavanukkaita Lifeness hyvinvointitapahtumaan ja samalla tein satsin myös itselleni. Reseptistäni tulee noin 4-5 annosta eli muutamaan päivään ei tarvitse miettiä aamupalojen valmistusta. Vanukas säilyy hyvin jääkaapissa ja silloin, kun valmistan sitä vain itselleni säilytän sitä viisikin päivää.

 

Aamiaisen lisäksi se toimii tietenkin myös kätevänä välipalana, joka on helppo ottaa töihinkin mukaan. Säilytysrasiassa se kulkee kätevästi paikkaan kuin paikkaan. Matkustaessa se kulkee mukanani lentomatkoillakin. Lentomatkalle mukaan ottaessa kannattaa huomioida, että vanukas on tarpeeksi kiinteää. Vain yhden ainoan kerran vanukkaani on jäänyt turvatarkastukseen nesteenä- ja matkustuskertoja on monia!

 

Sunnuntaina teki mieli jotain makeaa. Vanukasta oli jo valmiina jääkaapissa ja raakasuklaamoussen valmistin nopeammin kuin, jos olisin lähtenyt kauppaan ostamaan makeanhimon taltuttajaa. Yleensä suklaamoussen makeuttajana käytän ihanan pehmeitä medjool taateleita, mutta niiden puuttuessa, käytin makeutuksena Foodinin vanilja heraa. Vanilja hera tuo sen verran makeutta ettei muuta makeutusta tarvita. Hera tuo vanukkaaseen myös, banaanin ja avocadon lisäksi, pehmeän kermaisen kuohkeuden. Taateleita voi käyttää makeutuksena myös chia vanukkaassa. Tuore basilika toimii hyvin suklaan kanssa! Suosittelen testaamaan.

 

 

CHIAVANUKAS

*2 dl Cashewpähkinöitä *5 dl Vettä * pala tuoretta Inkivääriä

Blendaa kunnes kuohkeaa vaahtoa ja lisää…

* iso kypsä Banaani * 1 mitallinen Foodin vanilja Heraa (tai 3 Medjool Taatelia) * Kurkumaa 1tl-1rkl oman maun mukaan

Jatka blendausta ja vasta lopuksi lisää 1 dl Chian Siemeniä. Pyöräytä kerran ja siirrä vaahto tarjoiluastioihin tekeytymään. Anna tekeytyä vähintään tunnin ajan.

 

SUKLAA-MANGO MOUSSE

* 1 kypsä Avocado * 1/2 Mango * 1/2 Banaani * 1/2 mitallista Foodinin vanilja Heraa tai 3 Medjool Taatelia * reilu rkl Raakakaakaojauhetta * loraus Vettä (alle 1/2 desiä)  + tuoretta Basilikaa!

Blendaa kaikki ainekset kuohkeaksi mousseksi. Basilika jo pienissäkin määrin riittää. Aloita muutamalla lehdellä ja lisää pikku hiljaa. Laita moussea hyytyneiden chia vanukkaiden päälle.

 

GARNISH WITH…

Mangoa, banaania, mulpereita, granolaa, raakasuklaapaloja… 

 

Heidi xoxo

Lue lisää

2 kommenttia

  • -Sanna
    29.11.2017 at 09:24

    Tein illalla valmiiksi ja kyllä oli hyvää! Jopa aamupalaa välttelevälle nuorelle miehelle maistui 🙂 Toki jouduin vähän improvisoimaan, koska lähikaupasta ei löytynyt tuota vaniljaheraa. Laitoin pikkusen Urtekramin vaniljajauhetta ja suklaamousseen suklaan makuista proteiinijauhetta.

    • Heidi Tainio
      29.11.2017 at 19:28

      Moikka Sanna,
      Oi, kun kiva kuulla 🙂 Ja, jos lapsilta saa vielä peukkua niin silloin on oltava hyvää 😀 Improvisoin itsekin usein, aina ei jaksa edes lähteä kauppaan asti- useimmiten kaapista löytyy jotain tilalle. Tuo Foodinin vanilja hera on kyllä superhyvä, kannattaa testata! Se tuo vihersmoothieihinkin kivasti makeutta, niin, että lapsillekin maistuu.
      Mukavaa viikkoa!
      Terkuin Heidi

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Good morning- waking up morning yoga & breakfast done 🌸🙏🏼 Right now I am so excited about what's happening next!  @suuntosuomi event ✨Enjoy your day ✨ #goodmorning #morningglory #metime #yoga #yogi #namaste #strikeapose #healthyliving #morningroutine #active #feelgood #home #morningworkout #fitspiration #fitspo #motivation
My girl- it's her 14th birthday today 💖 No need to say that time flies by... Nor that the apple hasn't fallen far from the tree 🌳🍎❤️#birthday #mygirl #lovelovelove #moonandback #celebrate #likemotherlikedaughter #yogi #agroyoga #strikeapose #active #beach #tb #holiday #mylife #healthyliving #lifestyle #view #spoton #worldtraveler
TUESDAY 🏃🏻‍♀️💪🏼💻🍊🥕🍳☕️🙏🏼🌲☀️💪🏼🐴🥗🙏🏼💪🏼🍌🏃🏻‍♀️🍝💫🛋👩‍👧😴 Tänään päivä näyttää aikalailla tuolta. Vauhdikas päivä tiedossa, mutta tietoisesti olen lisännyt päivääni 🙏🏼 #zen hetkiä. Ei tarvita joogatuntia tai ohjattua meditaatiota hetken rauhoittumiseen. Hyvä musiikki, silmät kiinni ja aivot hetkeksi narikkaan. Viisikin minuuttia riittää. Eilen töihin mennessä tein tämän ratikassa ✨ #myday #personaltrainer #heidionthego #breakfast #active #training #motivation #fitspo #fitspiration #breakfastgoals #exercise #eatwell #healthyliving #healthiswealth #zp #zpcompression #plantbased #foodshare
Monday is a #stateofmind Put your positive pants and get stuff done 🦋 Tänään muuten stepataan taas Tuomiokirkolla portaita- kävellen, juosten, askelkyykyillä, kyykyillä ja kaikenmaailman tyyleillä kello 17.30 😅 
Treeni sopii kaikille- kaikki tekevät oman kunnon mukaan. Tervetuloa rohkeasti mukaan- lisätietoja directin kautta tai heiditainio@aol.com. (Kaatosateen sattuessa olemme Kisiksellä!) 📷 @endorfiinikoukussa #monday #mondaymotivation #active #healthyliving #fitspo #fitspiration #motivation #positivevibes #positivemind #training #trainingday #run #juoksu #runnergirl #instarunners #laufen #activewear #mylife
Sun & Run ☀️🏃🏻‍♀️ Kevät, aurinko ja kuiva asvaltti- juoksijan unelma. Eilenkin Eläintarhan kentällä kävi jo heti aamusta kuhina, samoin Helsingin rantateillä. Eikä ihme, lämpömittari kohosi reilusti plussan puolelle ja terassilla tarkeni istua jo ilman takkia ☀️ Näin juoksukauden alkaessa onkin hyvä tarkistaa juoksutossujen kunto. Oikeanlaisilla juoksutossuilla voidaan välttyä niin virheasennoilta kuin mahdollisilta rasitusvammoilta 🏃🏻‍♀️ Ostohetkellä on hyvä ottaa huomioon, että tossu on juuri sinun jalallesi ja käyttötarkoitukseen sopiva. Haetko tossua metsäpoluille, kävelylenkeille, asvaltille, pikamatkoille vai maratonille? Haluatko istuvuutta, tukea, vaimennusta, rullaavuutta vai kenties keveyttä ja napakkuutta? Seikkoja, jotka kannattaa ostohetkellä ottaa huomioon. Blogissa lisää juoksutossuista- testiä myös @newbalance_suomi 890v.6 ja Sonic tossuista! ☀️🏃🏻‍♀️ 📷 @endorfiinikoukussa #juoksu #run #newbalance #sonic #890v6 #runspo #heidionthego #blog #active #healthyliving #zp #zeropoint #fitfam #fitspiration #fitspo #womenwhorun #womensrunningcommunity #runnergirl #laufen #runshots #runnershigh #outdoors #instarunners #runnersofinstagram
This week... ☀️ I watched Eat Pray & Love probably for the millionth time
☀️ Worked outdoors with my clients as much as possible
☀️ Tested new @suuntosuomi 3Fitness watch- love it!
☀️ Ate delicious vegetarian food @veggie_cafe ☀️ Participated @naistenkymppi & @yoganordic wellness day. Air yoga is so much fun. ☀️ It really feels like summer is on its way!
☀️ And I booked a vacay for the summer 🏔🍕☀️👙
Mitä muuta- se selviää blogista! Aurinkoista viikonloppua ☀️😘 #airyoga #strikeapose #yogi #yoga #active #exercise #eatwell #healthyliving #heidionthego #blog #mylife #healthiswealth #fitandfun #feelgood 📷 @endorfiinikoukussa
🌸Friday Moves- push up & plank variations to make sure you don't get bored with the basic ones 🌸 1. Push Up 2. Side Plank Push Up 3. Mountain Climber 4. Side Steps 🌸 You can always use a low table, chair or sofa instead of bench/box. Happy Friday guys- sun is out and so am I 🌸☀️ #workoutvideo #fitgirlvideos #instavideo #pushup #plank #fitspiration #fitspo #workout #training #trainingday #fitfam #treenaakotona #homeworkout #kotitreeni #bodyweight #healthyliving #heidionthegoworkout
🦋 Kari Traa Urban Training lähestyy! Muistithan ilmoittautua jo? Helsinki 29.4, Tampere 5.5 ja Jyväskylä 12.5. Tärkeintä tapahtumissa on liikkumisen ilo ja hyvä fiilis. Treenistä saat juuri niin raskaan tai kevyen kuin haluat- siksi ne sopivat kaikille, kunnosta riippumatta 🦋 #karitraa #kt #karitraaurbantraining #helsinki #tampere #jyväskylä #feelgood #twogether #celebrateyourself #hyväntekeväisyys #charity #fun #hyväolo #active #motivation #fitspo #fitspiration #feelgood #ilonkautta @karitraa @juoksujalkaa 📷 @endorfiinikoukussa
Can't wait to lay my yoga mat in the garden ☀️ Blogissa kevät-detoxista ja parin ruokaisan salaatin ohje ✨ #yoga #garden #myhappyplace #outdoors #strikeapose #sun #summer #lifehappensoutdoors #feelgood #healthyliving #fitspo #motivation #blog #heidionthego