SUOLISTO, TOISET AIVOMME!


 

 

 

Sometimes we don’t appriciate what we have until it’s gone…

 

Niinpä! Terveyttä ja hyvinvoivaa kehoa osaa usein arvostaa eniten vasta siinä vaiheessa kaikista eniten, kun ei voi liikkua. Tiettyjä asioita pidämme niin itsestäänselvyyksinä- olipa se sitten terveys, liikkuminen tai vaikkapa parisuhde. Ollaan siis onnellisia ja kiitollisia siitä, mitä meillä jo on. Siitä, että SAAMME ja VOIMME liikkua, terveydestä puhumattakaan.

 

En nimittäin voi uskoa, että flunssa iski jo toistamiseen tänä syksynä! Viimeiset pari päivää ovatkin menneet enemmän ja vähemmän sohvalla maatessa- leväten kirjoja lukien ja kaappien vitamiini-arsenaalia tankaten. Flunssan ensi oireiden iskiessä turvaan aina myös Vogelin kurkkusuihkeeseen, joka onkin tehokkain testaamistani kivun lievittäjistä. Parhaan tehon saadakseen, olisi tätäkin hyvä käyttää jo ennaltaehkäisevästi. Flunssan jo ollessa päällä, lyhentää se toki sairauden kestoa ja helpottaa kipua. Kurkkukivulla alkanut flunssani menikin onneksi ohitse ja nyt päällä on vain pahempi nuha. Luottavaisin mielin näen olevani terve viimeistään jouluna ja lähes kahden viikon joululomallani. Silloin, kun on aikaa keskittyä ja panostaa omaan liikkumiseen.

 

Aina ei flunssiltakaan voi välttyä, vaikka kuinka panostaisi omaan hyvinvointiinsa- uneen, ravintoon ja vitamiineihin, sopivaan liikuntaa, raittiiseen ilmaan jne. Joskus ne vain iskevät. Silloin ei auta kuin lepo ja tahdin rauhoittaminen.

 

Tässä lepäillessä olenkin keskittynyt lukemiseen. Giulia Endersin bestseller hittikirja ”Suoliston salaisuus, kaikki kehomme keskeisestä elimestä” osoittautuikin todella mielenkiintoiseksi. Olen aloittanut kirjan lukemisen jo monta kertaa aiemmin, mutta vihdoin pääsin loppuun asti. ”Suolisto muokkaa immuunipuolustustamme, ja sen hermojärjestelmä on toiseksi suurin aivojen jälkeen. Ylipaino, masennus ja allergiat ovat yhteydessä suoliston tasapainon järkkymisen kanssa. Jos haluamme voida hyvin, elää pitempään ja olla onnellisia, meidän tulee hoitaa suolistoamme.”

 

Tiesitkö myös sitä, että esimerkiksi bakteereilla on teoreettiset mahdollisuudet ja keinot vaikuttaa niin mielitekoon kuin kylläisyyden tunteeseenkin? Ylipainoisia ihmisiä tutkittaessa on myös havaittu, että heidän suolistoflooransa on ylipäätään yksipuolisempi ja että tietyt bakteeriryhmät ovat siinä yliedustettuina, etenkin ne, jotka osallistuvat hiilihydraattien aineenvaihduntaan. Ei siis ole yhdentekevää, miten suolistoasi ruokit ja mitkä bakteerit meitä ruokkivat. Vaikka banaanissa ja suklaapatukassa olisikin siis sama kalorimäärä, vaikuttavat banaanin kasvihiilihydraatit paikallisesti, kun suklaan rasvahapoilla ruokitaan koko elimistöä. Kalorien laskennan sijaan keskity mieluummin laatuun ja ravintoaineisiin, jotka ovat seuranamme lautasellemme.

 

 

Suolisto onkin kuin toiset aivomme. Immuunijärjestelmämme soluista yli 70% elää suolistossa. Suolistomme miljoonilla bakteereilla onkin tärkeä rooli terveydellemme. Tasapainoinen suolistobakteerikanta säästää kiusallisilta ruonsulatusvaivoilta ja tukee vastustuskykyä. Kun suolistomme voi hyvin, ruoansulatuksemme toimii moitteitta, ravinteet imeytyvät tehokkaasti ja meidän on helpompi nauttia elämästämme. Hyvä olo koostuu monesta eri tekijästä, ei vain yksittäisistä valinnoista, mutta yhdessä ne luovat kokonaisuuden. Millä ja miten haluat kehoasi ja olotilaasi ravita?

 

Vatsavaivoista ja ruuansulatuksen huonosta toiminnasta kärsii nykyään kuitenkin jopa 30-60% väestöstä. Naisilla vaivoja on vielä kaksinkertaisesti miehiin verrattuna- yleisimpinä mm. ummetus, ripuli, ilmavaivat ja turvotus. Nuorempana kärsin vatsavaivoista itsekin. Söin mielestäni perusterveellisesti, vaikka näin jälkeenpäin katsottuna määrällisesti aivan liian vähän, liian vähärasvaisesti, liian vähän proteiinia, mutta myös liian paljon huonoja hiilihydraatteja, karkkia. Sokeri onkin varmasti monella se pahin vatsavaivojen aiheuttaja. Se, kun ruokkii juuri niitä huonoja bakteereja ja näin ollen myös kehon mahdollista tulehdustilaa. Ruokavaliota siistimällä, ja itse ruokailuun keskittymällä ja rauhoittumalla, säästyisimmekin monelta vaivalta. Vatsavaivat, kun ovat häiritsevä ja ikävä ongelma. Terveellisen ruokavalion ohella, ja etenkin uuteen bakteerikantaan matkustaessa, olisikin hyvä ottaa suoliston tueksi erilaiset probiootit, luonnonjugurtit ja/tai Molkosan.

 

Probiootit vahvistavat immuniteettiä ja pitävät hyvää huolta suolestamme. Ne kykenevät voitelemaan ja hoitamaan suolistonukkaa. Hyvin hoidettu suolistonukka on kookkaampaa ja vahvempaa kuin hoitamaton. Mitä kookkaampaa se on, sitä paremmin kykenemme myös imeyttämään ravintoa, kivennäisaineita ja vitamiineja. Terveessä suolistossa on myös paljon probioottisia bakteereita. Hyödynnämme niiden kykyjä joka päivä ja joka sekunti. Joskus bakteeriyhteisömmekin voi kuitenkin vaurioitua. Syynä voivat olla esimerkiksi antibiootit, huono ravinto, sairaudet tai stressivaiheet. Silloin suolisto ei saa yhtä hyvää suojaa kuin ennen. Jos sairastelet usein, kannattaisikin ruokavalion tueksi, tai ainakin flunssa-aikoina, ottaa  probiootit. Tutkimuksissa on todettu, että etenkin iäkkäiden ja vaativia urheilulajeja harrastavien henkilöiden keskuudessa, vilustumiset ovat helpottuneet tai harventuneet säännöllisten probioottien avulla. Probiootteja olisi hyvä nauttia noin neljän viikon ajan säännöllisesti, jotta hyöty olisi paras mahdollinen.

 

Lautasella kaurapuuro, kookosöljyssä kevyesti paistetuilla banaanisiivuilla ja mango-tyrni-porkkanasmoothiella. Lasissa vettä ja ruokalusikallinen Molkosania.

 

Viimeisen neljän viikon ajan, olen testannut luomumaidosta valmistettua Molkosania, jota on perinteisestikin käytetty vatsaa hellivänä juomana. Joka aamu, ruokalusikallinen vesilasiin sekoitettuna. Molkosan valmistetaan tuoreesta, Alpeilla laiduntavien lehmien luomumaidosta. Luonnonvaraisten niittyjen rikas kasvillisuus antaa oman arvokkaan lisänsä alppimaitoon. Monipuolista, puhdasta ja luonnonmukaista ravintoa syövien lehmien maitoa, kun ei voi verrata tehotuotettuun, monin tavoin jälkikäsiteltyyn maitoon.

 

Vogelin tuotteet ovat minulle jo ennestään tuttuja- echinaforce-tippoja saimme jo lapsena, niin flunssan ennaltaehkäisyyn kuin sen aikanakin. Nykyään, niin echinaforcea kuin kurkkusuihkettakin, löytyy edelleenkin aina kaapista. Molkosaniakin olen kerran aiemminkin ottanut kuuriluontoisesti. Tällä hetkellä vatsani voikin oikein hyvin, enkä itse asiassa ole vatsavaivoista kärsinyt aikoihin- en edes lentomatkoilla.

 

MIKSI MOLKOSAN?

 

Molkosan sisältää runsaasti L+- maitohappoa, jolla on positiivinen vaikutus terveyteen ja suolistoon. Se edistää hyvien bakteerien olosuhteita suolistossa. Kun suolistofloora on hyvässä kunnossa immuunijärjestelmä ja ruoansulatus voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Molkosanin hyvät vaikutukset selittyvätkin ennen muuta sen erinomaisella maitohappokoostumuksella, sillä sen L+- pitoisuus on moniin muihin, terveellisyytensä vuoksi arvostettuihin maitohappoisiin elintarvikkeisiin verrattuna omaa luokkaansa. Esimerkiksi luonnonjugurttiin verrattuna se on kaksinkertainen, rahkaan lähes 2,4-kertainen ja hapankaaliin peräti 3,5-kertainen!

 

Vinkit parempaan ruuansulatukseen:

 

Istu alas, jätä muuta asiat, rentoudu ja nauti, kun syöt!

Istu selkä suorana- jo se parantaa ruuansulatusta.

Pure kunnolla. Pureskelu käynnistää ruuansulatusentsyymien toiminnan ja koko ruuansulatusprosessin tehokkaasti. Vauhdissa syöty ruoka ei sula riittävästi, jollloin ravintoaineet eivät imeydy kunnolla, josta seuraa turvotusta tai jopa aliravitsemusta, syödyn ruoan määrästä riippumatta.

Älä juo ruuan kanssa. Jos emme pureskele kunnolla, huuhdomme ruuan alas juomalla. Ajoita juominen 20 min ennen tai jälkeen ruokailun.

Jos kärsit ruuansulatusongelmista, syö tai juo kitkerän makuisia ruokia tai ota yrttiuutetta aterian alussa. Nämä auttavat ruuansulatuksessa.

 

 

Vielä ehdit myös mukaan Instagramin #molkosanhaaste :een ja voit voittaa Vatsanhyvinvointipaketin. Postaa Instagramiin Molkosan aiheinen kuva ja kerro kokemuksiasi Molkosanin käytöstä, tägää kuvaan #molkosanhaaste. Aikaa sinulla on vain huomiseen maanantaihin, 18.12 asti eli pidähän kiirettä, jos haluat olla arvonnassa mukana!

 

*Postaus tehty yhteistyössä A. Vogelin kanssa. 

Treenikuvat Elina Hovinen

With Love

Heidi xoxo

Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Good morning- waking up morning yoga & breakfast done 🌸🙏🏼 Right now I am so excited about what's happening next!  @suuntosuomi event ✨Enjoy your day ✨ #goodmorning #morningglory #metime #yoga #yogi #namaste #strikeapose #healthyliving #morningroutine #active #feelgood #home #morningworkout #fitspiration #fitspo #motivation
My girl- it's her 14th birthday today 💖 No need to say that time flies by... Nor that the apple hasn't fallen far from the tree 🌳🍎❤️#birthday #mygirl #lovelovelove #moonandback #celebrate #likemotherlikedaughter #yogi #agroyoga #strikeapose #active #beach #tb #holiday #mylife #healthyliving #lifestyle #view #spoton #worldtraveler
TUESDAY 🏃🏻‍♀️💪🏼💻🍊🥕🍳☕️🙏🏼🌲☀️💪🏼🐴🥗🙏🏼💪🏼🍌🏃🏻‍♀️🍝💫🛋👩‍👧😴 Tänään päivä näyttää aikalailla tuolta. Vauhdikas päivä tiedossa, mutta tietoisesti olen lisännyt päivääni 🙏🏼 #zen hetkiä. Ei tarvita joogatuntia tai ohjattua meditaatiota hetken rauhoittumiseen. Hyvä musiikki, silmät kiinni ja aivot hetkeksi narikkaan. Viisikin minuuttia riittää. Eilen töihin mennessä tein tämän ratikassa ✨ #myday #personaltrainer #heidionthego #breakfast #active #training #motivation #fitspo #fitspiration #breakfastgoals #exercise #eatwell #healthyliving #healthiswealth #zp #zpcompression #plantbased #foodshare
Monday is a #stateofmind Put your positive pants and get stuff done 🦋 Tänään muuten stepataan taas Tuomiokirkolla portaita- kävellen, juosten, askelkyykyillä, kyykyillä ja kaikenmaailman tyyleillä kello 17.30 😅 
Treeni sopii kaikille- kaikki tekevät oman kunnon mukaan. Tervetuloa rohkeasti mukaan- lisätietoja directin kautta tai heiditainio@aol.com. (Kaatosateen sattuessa olemme Kisiksellä!) 📷 @endorfiinikoukussa #monday #mondaymotivation #active #healthyliving #fitspo #fitspiration #motivation #positivevibes #positivemind #training #trainingday #run #juoksu #runnergirl #instarunners #laufen #activewear #mylife
Sun & Run ☀️🏃🏻‍♀️ Kevät, aurinko ja kuiva asvaltti- juoksijan unelma. Eilenkin Eläintarhan kentällä kävi jo heti aamusta kuhina, samoin Helsingin rantateillä. Eikä ihme, lämpömittari kohosi reilusti plussan puolelle ja terassilla tarkeni istua jo ilman takkia ☀️ Näin juoksukauden alkaessa onkin hyvä tarkistaa juoksutossujen kunto. Oikeanlaisilla juoksutossuilla voidaan välttyä niin virheasennoilta kuin mahdollisilta rasitusvammoilta 🏃🏻‍♀️ Ostohetkellä on hyvä ottaa huomioon, että tossu on juuri sinun jalallesi ja käyttötarkoitukseen sopiva. Haetko tossua metsäpoluille, kävelylenkeille, asvaltille, pikamatkoille vai maratonille? Haluatko istuvuutta, tukea, vaimennusta, rullaavuutta vai kenties keveyttä ja napakkuutta? Seikkoja, jotka kannattaa ostohetkellä ottaa huomioon. Blogissa lisää juoksutossuista- testiä myös @newbalance_suomi 890v.6 ja Sonic tossuista! ☀️🏃🏻‍♀️ 📷 @endorfiinikoukussa #juoksu #run #newbalance #sonic #890v6 #runspo #heidionthego #blog #active #healthyliving #zp #zeropoint #fitfam #fitspiration #fitspo #womenwhorun #womensrunningcommunity #runnergirl #laufen #runshots #runnershigh #outdoors #instarunners #runnersofinstagram
This week... ☀️ I watched Eat Pray & Love probably for the millionth time
☀️ Worked outdoors with my clients as much as possible
☀️ Tested new @suuntosuomi 3Fitness watch- love it!
☀️ Ate delicious vegetarian food @veggie_cafe ☀️ Participated @naistenkymppi & @yoganordic wellness day. Air yoga is so much fun. ☀️ It really feels like summer is on its way!
☀️ And I booked a vacay for the summer 🏔🍕☀️👙
Mitä muuta- se selviää blogista! Aurinkoista viikonloppua ☀️😘 #airyoga #strikeapose #yogi #yoga #active #exercise #eatwell #healthyliving #heidionthego #blog #mylife #healthiswealth #fitandfun #feelgood 📷 @endorfiinikoukussa
🌸Friday Moves- push up & plank variations to make sure you don't get bored with the basic ones 🌸 1. Push Up 2. Side Plank Push Up 3. Mountain Climber 4. Side Steps 🌸 You can always use a low table, chair or sofa instead of bench/box. Happy Friday guys- sun is out and so am I 🌸☀️ #workoutvideo #fitgirlvideos #instavideo #pushup #plank #fitspiration #fitspo #workout #training #trainingday #fitfam #treenaakotona #homeworkout #kotitreeni #bodyweight #healthyliving #heidionthegoworkout
🦋 Kari Traa Urban Training lähestyy! Muistithan ilmoittautua jo? Helsinki 29.4, Tampere 5.5 ja Jyväskylä 12.5. Tärkeintä tapahtumissa on liikkumisen ilo ja hyvä fiilis. Treenistä saat juuri niin raskaan tai kevyen kuin haluat- siksi ne sopivat kaikille, kunnosta riippumatta 🦋 #karitraa #kt #karitraaurbantraining #helsinki #tampere #jyväskylä #feelgood #twogether #celebrateyourself #hyväntekeväisyys #charity #fun #hyväolo #active #motivation #fitspo #fitspiration #feelgood #ilonkautta @karitraa @juoksujalkaa 📷 @endorfiinikoukussa
Can't wait to lay my yoga mat in the garden ☀️ Blogissa kevät-detoxista ja parin ruokaisan salaatin ohje ✨ #yoga #garden #myhappyplace #outdoors #strikeapose #sun #summer #lifehappensoutdoors #feelgood #healthyliving #fitspo #motivation #blog #heidionthego