TÄLLÄ VIIKOLLA…


 

 

Maanantai meni vielä kuumeillessa. Kotona lepäillessä katsoin ”Eat Pray Loven” varmaan miljoonannen kerran. Heittämällä yksi suosikki leffoistani. Tulen katsomaan sen varmasti vielä uudelleen ja uudelleen…

 

Aurinko houkutteli siirtämään työt ulos. Konetta näpyttelin parvekkeella, jonne aurinko paistaa koko päivän. Myös lähes kaikki viikon pt- ohjaukset tapahtuivat ulkona. HCR– juoksuprojekti treenattavan kanssa sujuu suunnitelmien mukaan, pientä takapakkia lukuunottamatta. Isku häntäluuhun laittoi lenkkarit muutamaksi viikoksi naulaan, mutta tällä viikolla pääsimme taas jo kunnolla juoksemaan. Tai asiakas juoksi ja minä pyöräilin. Kuumeen jälkeen oli parempi ottaa iisisti. Muistutus siis kaikille flunssaisille- sairastelun jälkeen lähde kevyesti liikkeelle!

 

Tapasin asiakkaita lounaan merkeissä. Välillä siirrän myös tarkoituksella kotitoimiston kahvilaan. Kotona on välillä liikaa ”häiriötekijöitä”, jotka hidastavat työn tekoa-  mm. kotityöt. Munkkiniemessä sijaitseva kasvisruokaravintola Veggie on yksi suosikeistani. Hyvää ja terveellistä kreikkalaistyylistä kasvisruokaa mukavan rennossa ja lämminhenkisessä ympäristössä. Täältä olen saanut inspiraatiota kotikokkailuunikin <3

 

Ohjaan viikossa kolme kaikille avointa ryhmätuntia- keskiviikkoisin Shalassa Lavlin Wonder Woman- tuntia, torstaisin Somatic Studiolla ”Voima & Liikkuvuus”- tuntia ja ensi maanantaista lähtien Kisiksen TRX-tunnit siirtyvät ulos Tuomiokirkon porrastreeneihin! Porrastreenit sopivat kaikille, kuntoon katsomatta- kaikki tekevät oman kunnon mukaan. Treeni on haastava, mutta samalla hauska. Treeni, jota yksin ei välttämättä tulisi tehtyä. Ryhmän tuki ja kannustus auttavat jaksamaan silloinkin, kun itse jo luovuttaisi. Ensi maanantaina siis kello 17.30. Tule rohkeasti mukaan! Ilmoittautuminen ja lisätietoja heiditainio@aol.com.

 

Sain käyttööni uuden Suunto3 Fitness– kellon. Olen aivan fiiliksissä testaillut etenkin unenlaadun seurantaa- kuinka hyvin todellisuudessa yön aikana palaudun. Kellossa on myös halutessa oma ”treenikoutsi”, joka sykevälien, henkilökohtaisten asetuksien ja aktiivisuuden mukaan suunnittelee treeniohjelman. Mielenkiinnolla täällä vielä testailen kellon kaikkia ominaisuuksia ja myöhemmin teen siitä tarkemman postauksen.

 

Torstaina kävin Naisten Kympin ja Yoga Nordicin järjestämässä hyvinvointipäivässä, ja pääsin pitkästä aikaa liinajoogaan. Liinajooga on niin ihanaa. Se tekee superhyvää varsinkin selälle. Muutenkin mukava piristyshetki keskelle työpäivää. Naisten Kympin ja HCR:n lisäksi aion tänä vuonna juosta muutamassa muussakin tapahtumassa, myös poluilla. Talvella, kun tuli juostua sen verran vähemmän, niin nyt olen taas juoksuintoa täynnä.

 

Tänään olen, aamun ohjausta lukuunottamatta, istunut kuusi tuntia palavereissa, haastattelussa ja suunnitellut tulevia tapahtumia. Onneksi viikon viimeinen ohjaus on ulkona. Taidanpa käydä illalla heittämässä vielä oman lenkin. Kivaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille. Nautitaan auringosta <3

 

Heidi xoxo

 

 

Lue lisää

4 kommenttia

  • Paula
    13.4.2018 at 16:22

    Kiitos samoin, aurinkoista viikonloppua!
    Täällä on viety jouluvaloja varastoon, korjattu kanervat pois, vähän orvokkeja ja männynoksia ruukkuihin, haravoitu, potkukelkkailtu jäällä ja juotu iltapäiväkahvit auringossa, kyllä aurinko, valo ja lämpö tekee niin hyvää!🌞

    • Heidi Tainio
      15.4.2018 at 05:51

      Kiitos Paula 🙂
      Oi, reipasta! Kuulostaapa hyvältä- aurinko, lämpö ja ulkoilu tekevät niin hyvää. Niin ihanaa, kun tulee kesä <3
      Mukavaa päivää <3
      Terkuin Heidi

  • Ingrid
    13.4.2018 at 17:24

    Nyt on niin keväistä!! E,P&L on minunkin suosikki. Varsinkin pimeään talviaikaan on ihana katsoa se ja nauttia auringosta ja lämmöstä 🙂

    • Heidi Tainio
      15.4.2018 at 05:52

      Moikka Ingrid,
      Tuo leffa on niin hyvä, kerta toisensa jälkeen <3 Oikein mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita sinulle!
      Terkuin Heidi

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Good morning- waking up morning yoga & breakfast done 🌸🙏🏼 Right now I am so excited about what's happening next!  @suuntosuomi event ✨Enjoy your day ✨ #goodmorning #morningglory #metime #yoga #yogi #namaste #strikeapose #healthyliving #morningroutine #active #feelgood #home #morningworkout #fitspiration #fitspo #motivation
My girl- it's her 14th birthday today 💖 No need to say that time flies by... Nor that the apple hasn't fallen far from the tree 🌳🍎❤️#birthday #mygirl #lovelovelove #moonandback #celebrate #likemotherlikedaughter #yogi #agroyoga #strikeapose #active #beach #tb #holiday #mylife #healthyliving #lifestyle #view #spoton #worldtraveler
TUESDAY 🏃🏻‍♀️💪🏼💻🍊🥕🍳☕️🙏🏼🌲☀️💪🏼🐴🥗🙏🏼💪🏼🍌🏃🏻‍♀️🍝💫🛋👩‍👧😴 Tänään päivä näyttää aikalailla tuolta. Vauhdikas päivä tiedossa, mutta tietoisesti olen lisännyt päivääni 🙏🏼 #zen hetkiä. Ei tarvita joogatuntia tai ohjattua meditaatiota hetken rauhoittumiseen. Hyvä musiikki, silmät kiinni ja aivot hetkeksi narikkaan. Viisikin minuuttia riittää. Eilen töihin mennessä tein tämän ratikassa ✨ #myday #personaltrainer #heidionthego #breakfast #active #training #motivation #fitspo #fitspiration #breakfastgoals #exercise #eatwell #healthyliving #healthiswealth #zp #zpcompression #plantbased #foodshare
Monday is a #stateofmind Put your positive pants and get stuff done 🦋 Tänään muuten stepataan taas Tuomiokirkolla portaita- kävellen, juosten, askelkyykyillä, kyykyillä ja kaikenmaailman tyyleillä kello 17.30 😅 
Treeni sopii kaikille- kaikki tekevät oman kunnon mukaan. Tervetuloa rohkeasti mukaan- lisätietoja directin kautta tai heiditainio@aol.com. (Kaatosateen sattuessa olemme Kisiksellä!) 📷 @endorfiinikoukussa #monday #mondaymotivation #active #healthyliving #fitspo #fitspiration #motivation #positivevibes #positivemind #training #trainingday #run #juoksu #runnergirl #instarunners #laufen #activewear #mylife
Sun & Run ☀️🏃🏻‍♀️ Kevät, aurinko ja kuiva asvaltti- juoksijan unelma. Eilenkin Eläintarhan kentällä kävi jo heti aamusta kuhina, samoin Helsingin rantateillä. Eikä ihme, lämpömittari kohosi reilusti plussan puolelle ja terassilla tarkeni istua jo ilman takkia ☀️ Näin juoksukauden alkaessa onkin hyvä tarkistaa juoksutossujen kunto. Oikeanlaisilla juoksutossuilla voidaan välttyä niin virheasennoilta kuin mahdollisilta rasitusvammoilta 🏃🏻‍♀️ Ostohetkellä on hyvä ottaa huomioon, että tossu on juuri sinun jalallesi ja käyttötarkoitukseen sopiva. Haetko tossua metsäpoluille, kävelylenkeille, asvaltille, pikamatkoille vai maratonille? Haluatko istuvuutta, tukea, vaimennusta, rullaavuutta vai kenties keveyttä ja napakkuutta? Seikkoja, jotka kannattaa ostohetkellä ottaa huomioon. Blogissa lisää juoksutossuista- testiä myös @newbalance_suomi 890v.6 ja Sonic tossuista! ☀️🏃🏻‍♀️ 📷 @endorfiinikoukussa #juoksu #run #newbalance #sonic #890v6 #runspo #heidionthego #blog #active #healthyliving #zp #zeropoint #fitfam #fitspiration #fitspo #womenwhorun #womensrunningcommunity #runnergirl #laufen #runshots #runnershigh #outdoors #instarunners #runnersofinstagram
This week... ☀️ I watched Eat Pray & Love probably for the millionth time
☀️ Worked outdoors with my clients as much as possible
☀️ Tested new @suuntosuomi 3Fitness watch- love it!
☀️ Ate delicious vegetarian food @veggie_cafe ☀️ Participated @naistenkymppi & @yoganordic wellness day. Air yoga is so much fun. ☀️ It really feels like summer is on its way!
☀️ And I booked a vacay for the summer 🏔🍕☀️👙
Mitä muuta- se selviää blogista! Aurinkoista viikonloppua ☀️😘 #airyoga #strikeapose #yogi #yoga #active #exercise #eatwell #healthyliving #heidionthego #blog #mylife #healthiswealth #fitandfun #feelgood 📷 @endorfiinikoukussa
🌸Friday Moves- push up & plank variations to make sure you don't get bored with the basic ones 🌸 1. Push Up 2. Side Plank Push Up 3. Mountain Climber 4. Side Steps 🌸 You can always use a low table, chair or sofa instead of bench/box. Happy Friday guys- sun is out and so am I 🌸☀️ #workoutvideo #fitgirlvideos #instavideo #pushup #plank #fitspiration #fitspo #workout #training #trainingday #fitfam #treenaakotona #homeworkout #kotitreeni #bodyweight #healthyliving #heidionthegoworkout
🦋 Kari Traa Urban Training lähestyy! Muistithan ilmoittautua jo? Helsinki 29.4, Tampere 5.5 ja Jyväskylä 12.5. Tärkeintä tapahtumissa on liikkumisen ilo ja hyvä fiilis. Treenistä saat juuri niin raskaan tai kevyen kuin haluat- siksi ne sopivat kaikille, kunnosta riippumatta 🦋 #karitraa #kt #karitraaurbantraining #helsinki #tampere #jyväskylä #feelgood #twogether #celebrateyourself #hyväntekeväisyys #charity #fun #hyväolo #active #motivation #fitspo #fitspiration #feelgood #ilonkautta @karitraa @juoksujalkaa 📷 @endorfiinikoukussa
Can't wait to lay my yoga mat in the garden ☀️ Blogissa kevät-detoxista ja parin ruokaisan salaatin ohje ✨ #yoga #garden #myhappyplace #outdoors #strikeapose #sun #summer #lifehappensoutdoors #feelgood #healthyliving #fitspo #motivation #blog #heidionthego