Blogi

HeidiOnTheGo

HeidiOnTheGo

SUPERTOUKOKUU & KESÄKUUN EKA

SUPERTOUKOKUU & KESÄKUUN EKA

    Päivän lehden mukaan Suomessa mitattiin toukokuussa 14 hellepäivää- lähes siis yhtä monta kuin koko viime kesänä yhteensä. Melko uskomattomalta tämä onkin tuntunut. Aamun aikaiset herätyksetkään eivät tunnu missään. Early bird heitti aamulla jo mutkan...

read more
I LOVE ME ja messuvinkit

I LOVE ME ja messuvinkit

  Näin upean aamun sain ikuistettua, ihan vain kännykällä, eilen aamulla I Love Me- messuille kävellessä. Aamupakkanen oli yllättävän kirpsakka ja mustaa jäätäkin oli paikoittain, mutta niin kaunista.   Messuilla vierähti koko perjantai, 8 tuntia! En muista...

read more
KAUNISTA AAMUA

KAUNISTA AAMUA

     Eilen vietettiin Whamisan, Etelä-korealaisen kosmetiikkasarjan, kauneusaamua. Pitkästä aikaa ehdin itsekin mukaan bloggareille järjestettyyn tapahtumaan. Nämä, kun ovat aina yhtä mukavia ja inspiroivia- samalla saa mahdollisuuden tutustua uusiin tuotteisiin,...

read more
CELEBRATE YOURSELF

CELEBRATE YOURSELF

Kari Traan uuden tutkimuksen mukaan jopa kolmasosa pohjoismaisista naisista kokee painetta harrastaa enemmän liikuntaa ja jopa yhdeksän kymmenestä haluaisi muuttaa jotakin kohtaa vartalostaan, jos pystyisivät. Naisia pommitetaan ääripään, jopa epärealistisilla,...

read more
VITAMIN SEA

VITAMIN SEA

    Vitamin sea on täällä päivittäisessä käytössä ja aurinkokin takaa varmasti riitävän D-vitamiinin saannin. Aurinkorasvat ja kunnon kertoimet pitävät huolen siitä ettei iho pala ja, että rusketuskin on tasaisen kaunis. Rusketun helposti, ja siksi aiemmin...

read more
FLOAT KALLIO

FLOAT KALLIO

  Meditaatio on ollut osana joogaharjoitteluani jo kauan aikaa, mutta vieläkin koen haastavaksi ajatuksista irti päästämisen. Etenkin kotona joogamatolla maatessa nousevat helposti mieleen, mitä kaikkea seuraavaksi muka pitäisi tehdä- on pyykinpesua,...

read more
Petollisen ihana aurinko

Petollisen ihana aurinko <3

    Viime viikonlopusta alkaen on vihdoin alkanut tuntua siltä, että jospa se kesä sieltä sittenkin tulee. Puut ja pensaat ovat puhjenneet kukkaan aivan kuin yhdessä yössä. Hangossa tuntui kuin olisi ollut kauempanakin reissussa ja mieleeni nousi jopa viime...

read more
Good hairday & glowing skin

Good hairday & glowing skin

    Muutama viikko sitten kävin leikkauttamassa "kevättukan". Pituudesta lähti ainakin kymmenisen senttiä, ei sillä, että hiukset olisivat huonokuntoiset, vaan koska aivan liian usein vetäisen hiukset vain ponnarille. Lyhyempiä hiuksia tulee huomattavasti...

read more