Browsing tag: hyvinvointi

LOPULTAHAN KAIKKI HALUAVAT VAIN OLLA ONNELLISIA


 

 

Viime viikonloppu oli yhtä auringonpaistetta. Liikuntaa sen eri muodoissa- pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, joka päätyi terassille fiilistelemään auringonlaskua. Aamulenkki auringonnousussa juosten ja pyöränkin kaivoin vihdoin talven jäljiltä esille. Kevät on ihanaa aikaa- uuden kasvua.

 

Ystävän suosittelemana katsoin myös edesmenneen filosofi, kirjailija/puhuja Wayne Dyersin YouTube elokuvan ”Shift– Positive Attitude”. Elokuvan juoni kietoutuu hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten arkeen, toisten huomioonottamiseen, positiivisuuden ja ylipäätään elämän tarkoituksen ympärille. Ja niin kuin hän elokuvassa toteaakin, lopultahan kaikki haluavat vain olla onnellisia. Nauttia elämästä ja osata elää hetkessä, niin ettei koko ajan tavoittelisi jotain muuta kuin, mitä jo on, tai jotain muuta kuin, mitä tapahtuu juuri nyt. Kyseessä ei siis ole aivan perinteinen jenkkileffa- suosittelen katsomaan.

 

Menneisyys on muokannut todellisuuden sellaiseksi kuin se nyt on, mutta jokaisessa hetkessä on mahdollisuus valita uudelleen. Mennyt on mennyttä eikä tulevaisuudesta voi tässä hetkessä vielä tietää. Siksi on ehkä hullua tehdä suunnitelmia liian pitkälle tulevaisuuteen. Jokaisella valinnalla tässä hetkessä, on kuitenkin vaikutus tulevaisuuteen. Oma elämä, oma valinta! Valintojen ei tarvitse olla isoja, pienilläkin muutoksilla on kauaskantoiset vaikutukset. Aivan kuin perhosefektissä.

 

Perhosvaikutus eli perhosefekti (engl. ”butterfly effect”) on kaaosteoriassa käytetty vertaus siitä, että perhosen siivenisku maapallon toisella puolella voisi saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa. Laajemmin ja tarkemmin se käsitetään epälineaarisessa järjestelmässä olevaksi ominaisuudeksi, jossa pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria muutoksia tapahtumassa. Perhosefektissä kaaoottisuus syntyy kun muutoksen koko ei ole verrannollinen sen määrään vaan erot kasvavat ”korkoa korolle”, jolloin pienikin muutos tai häiriö voi aikaansaada suuria vaikutuksia.

 

Our purpose in life isn’t to arrive at a destination where we find inspiration, just as the purpose of dancing isn’t to end up at a particular spot on the floor. The purpose of dancing- and of life – is to enjoy every moment and every step, regardless of where we are when the music ends.

 

Dyersin mukaan elämän tarkoitusta ei sen kummemmin tarvitse miettiä, kunhan yrittää elää neljän hyveen mukaisesti. Kunnioittamalla toisia, mutta tietenkin myös itseään ja omia arvojaan. Olemalla rehellinen ja ystävällinen, sekä avuliainen toisia kohtaan. Toisen onni ei ole itseltä pois- päinvastoin. Hyvä kiertää. Toisia kunnioittamalla, auttamalla ja olemalla ystävällinen saamme takaisin pyytämättä.

 

 

If you can’t do great things, do small things in a great way. Don’t wait for great opportunities. Seize the common, everyday ones and make them great.

 

 

 

 

PIENI ELÄMÄN ”TO DO- LISTA”

 

Löydä ja seuraa intohimoasi. Se löytyy elämällä ja kokeilemalla erilaisia asioita. Uskalla kokeilla niitäkin, jotka saattavat viedä sinut ulos mukavuusalueelta. Emme kadu asioita, joita olemme tehneet, vaan niitä, jotka olemme jättäneet tekemättä.

 

Kiitä kaikesta. Ole kiitollinen kaikesta siitä mitä sinulla jo on, sillä kiitollisuus lisää kiinnostusta tätä hetkeä kohtaan. Ole kiitollinen polustasi, myös sen sivupoluista, vaikka sillä hetkellä ei sen tarkoitusta ymmärtäisikään. Päästä irti asioista, joihin et voi vaikuttaa. Mutta onneksi on paljon niitäkin joihin voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa, ihan joka hetki. Jokaisessa hetkessä on mahdollisuus valita toisin.

 

Naura ja iloitse. Usein onnea haetaan ulkopuolelta, vaikka todellinen onnellisuus on jo meissä itsessämme. Onnellisuus lähtee omasta ajattelutavasta ja siitä, miten kohtelemme itseämme ja toisia, ja miten viihdymme itsemme kanssa. Ilo on jo sisällämme, ulkopuolellamme olevat asiat saavat sen vain heräämään.

 

 

Attempting to do something, even if it doesn’t succeed, is inspiring because we don’t tend to regret what we do, we regret what we didn’t do. Even following a futile attempt, we’re inspired because we know that we gave it a shot. It’s wondering whether we should or shouldn’t try something that leaves us feeling stressed and incomplete.

 

 

Heidi xoxo

HANKO- LIFENESS FOR FRIENDS <3


 

Muutama viikko sitten starttasivat käyntiin vuoden 2018 Lifeness- hyvinvintitapahtumat. Ihanaa, että saan olla taas mukana vetämässä erilaisia treenejä, inspiroimassa ja motivoimassa liikkumaan ilon kautta, löytämään uusia lajeja, haastamaan itseään, mutta olemaan myös itselleen armollinen- löytämään sopiva balanssi.

 

Liikunta kuuluu kaikille, mutta kaikki eivät välttämättä tykkää samoista lajeista. Eikä tarvitsekaan, kunhan löydät sen, mikä sopii sinulle. Mikä tuo sinulle energiaa ja, mikä saa sinut janoamaan sitä entistä enemmän. Omat jutut löytyvät testailemalla, siksi olenkin fiiliksissä, että tapahtumissa pääsee testailemaan erilaisia lajeja. Niitäkin, joita ei äkkiseltään tulisi edes ajatelleeksi- itsepuolustusta, nyrkkeilyä, uintia, saunajoogaa…  Tammikuussa vedin Långvikissa ensimmäistä kertaa ulkotreenin bungy pump- vastussauvoilla. Palaute oli vain positiivista. Tämä, jos mikä inspiroi minuakin. Parasta palautetta on se, että saa innostettua ihmiset liikkumaan ja nauttimaan siitä aidosti.

 

Seuraavassa tapahtumassa, Hangossa 10.-11.3, olenkin mukana koko viikonlopun! Vedän 3 erilaista treeniä- lauantaina ulkotreenin vastussauvoilla ja iltapäivällä monipuolisen kehonpaino- sekä liikkuvuustreenin, ja sunnuntaina aamujoogaa. Nyt sinulla on siis mahdollisuus päästä treenaamaan kanssani useammankin kerran. Ja tietenkin kaikkea muuta muiden huippuvalmentajien kanssa 🙂 Tästä pääset viikonlopun ohjelmaan.

 

Liikunta on vain yksi hyvinvoinnin osa-alue, ja tapahtumissa onkin mielestäni hyvin otettu huomioon kokonaisuus. Monipuolisen liikuntatarjonnan lisäksi ohjelmassa on mm. luentoja, hands on smoothien valmistusta, rentouttavia hetkiä spa:ssa ja tietenkin terveellistä ja hyvää ruokaa. Itse ainakin nautin siitä, että pääsen valmiiksi katettuun pöytään. Ja vaikka tapahtumissa olenkin töissä, on mahtavaa olla töissä ilman, että tuntuu olevansa töissä. Samoja asioita, kun teen mielelläni vapaa-ajallanikin.

 

 

Ystävänpäivän kunniaksi Lifeness-etu: Kaikki tästä hetkestä alkaen ja viimeistään 14.2. ilmoittautuvat saavat maaliskuun hyvinvointitapahtuman hintaan 310€ (ovh. 345€) sekä Casallin juomapullon (arvo 20€). Varaa nyt itsellesi laatuaikaa parhaan ystäväsi kanssa! Lisätiedot ja ilmoittautumiset Lifeness.fi

 

Postauksen kuvat viime toukokuun Lifeness- tapahtumasta Hangosta <3

 

Heidi xoxo

1 2 3 73

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

✨ WEEKEND ✨ Well, kind of... attending today a @suuntosuomi #asambassador workshop/training day! So cool to connect with all the fellow ambassadors. And I am sure we're hitting the trails too... 🌲🐾🏃🏻‍♀️ #suunto #ambassador #weekend #active #personaltrainer #mylife #run #runspo #runnergirl #juoksu #motivation #fitspo #fitspiration #healthyliving #trailrunning #instarunners #zp #zeropoint #salomon #newbalance #womensrunningcommunity #fitfam #laufen 📷 @endorfiinikoukussa
Cause in the end of the day everyone just wants to be happy... ✨ Over the weekend I watched  Wayne Dyers movie "Shift" -Positive Attitude- from YouTube. It's about purpose and finding meaning of life. But as he says, purpose of life is simply just to be happy. To enjoy life & to get to a place where you're not always trying to get some place else ✨ There's four virtues in life. First one is the reference for all of the life and that's RESPECT. Second one is sincerity, which is really nothing more than just HONESTY. Third one is gentleness, which manifest itself as KINDNESS in our life. And the fourth one is SUPPORTIVENESS, which manifest as service for the others ✨If you can just for one day put your attention and make life better for someone else. And if you can focus on thinking like that, you don't need to ask your purpose. To touch someone else's life is more valuable than any amount of money ✨The pic has nothing, but actually a lot to do with the text-  respect, honesty, kindness and supportiveness- the most important values I also want to teach to my daughter ✨ Aiheesta lisää blogissa- linkki biossa ✨#purpose #life #happiness #love #gratitude #kindness #respect #value #waynedyer #quote #helsinki #helsinkibynight #fiftyshadesofblue #city #citylights #motheranddaughter #lovelovelove #heidionthego #blog
Good morning- waking up morning yoga & breakfast done 🌸🙏🏼 Right now I am so excited about what's happening next!  @suuntosuomi event ✨Enjoy your day ✨ #goodmorning #morningglory #metime #yoga #yogi #namaste #strikeapose #healthyliving #morningroutine #active #feelgood #home #morningworkout #fitspiration #fitspo #motivation #suunto #ambassador #zp #zeropoint
My girl- it's her 14th birthday today 💖 No need to say that time flies by... Nor that the apple hasn't fallen far from the tree 🌳🍎❤️#birthday #mygirl #lovelovelove #moonandback #celebrate #likemotherlikedaughter #yogi #agroyoga #strikeapose #active #beach #tb #holiday #mylife #healthyliving #lifestyle #view #spoton #worldtraveler
TUESDAY 🏃🏻‍♀️💪🏼💻🍊🥕🍳☕️🙏🏼🌲☀️💪🏼🐴🥗🙏🏼💪🏼🍌🏃🏻‍♀️🍝💫🛋👩‍👧😴 Tänään päivä näyttää aikalailla tuolta. Vauhdikas päivä tiedossa, mutta tietoisesti olen lisännyt päivääni 🙏🏼 #zen hetkiä. Ei tarvita joogatuntia tai ohjattua meditaatiota hetken rauhoittumiseen. Hyvä musiikki, silmät kiinni ja aivot hetkeksi narikkaan. Viisikin minuuttia riittää. Eilen töihin mennessä tein tämän ratikassa ✨ #myday #personaltrainer #heidionthego #breakfast #active #training #motivation #fitspo #fitspiration #breakfastgoals #exercise #eatwell #healthyliving #healthiswealth #zp #zpcompression #plantbased #foodshare
Monday is a #stateofmind Put your positive pants and get stuff done 🦋 Tänään muuten stepataan taas Tuomiokirkolla portaita- kävellen, juosten, askelkyykyillä, kyykyillä ja kaikenmaailman tyyleillä kello 17.30 😅 
Treeni sopii kaikille- kaikki tekevät oman kunnon mukaan. Tervetuloa rohkeasti mukaan- lisätietoja directin kautta tai heiditainio@aol.com. (Kaatosateen sattuessa olemme Kisiksellä!) 📷 @endorfiinikoukussa #monday #mondaymotivation #active #healthyliving #fitspo #fitspiration #motivation #positivevibes #positivemind #training #trainingday #run #juoksu #runnergirl #instarunners #laufen #activewear #mylife
Sun & Run ☀️🏃🏻‍♀️ Kevät, aurinko ja kuiva asvaltti- juoksijan unelma. Eilenkin Eläintarhan kentällä kävi jo heti aamusta kuhina, samoin Helsingin rantateillä. Eikä ihme, lämpömittari kohosi reilusti plussan puolelle ja terassilla tarkeni istua jo ilman takkia ☀️ Näin juoksukauden alkaessa onkin hyvä tarkistaa juoksutossujen kunto. Oikeanlaisilla juoksutossuilla voidaan välttyä niin virheasennoilta kuin mahdollisilta rasitusvammoilta 🏃🏻‍♀️ Ostohetkellä on hyvä ottaa huomioon, että tossu on juuri sinun jalallesi ja käyttötarkoitukseen sopiva. Haetko tossua metsäpoluille, kävelylenkeille, asvaltille, pikamatkoille vai maratonille? Haluatko istuvuutta, tukea, vaimennusta, rullaavuutta vai kenties keveyttä ja napakkuutta? Seikkoja, jotka kannattaa ostohetkellä ottaa huomioon. Blogissa lisää juoksutossuista- testiä myös @newbalance_suomi 890v.6 ja Sonic tossuista! ☀️🏃🏻‍♀️ 📷 @endorfiinikoukussa #juoksu #run #newbalance #sonic #890v6 #runspo #heidionthego #blog #active #healthyliving #zp #zeropoint #fitfam #fitspiration #fitspo #womenwhorun #womensrunningcommunity #runnergirl #laufen #runshots #runnershigh #outdoors #instarunners #runnersofinstagram
This week... ☀️ I watched Eat Pray & Love probably for the millionth time
☀️ Worked outdoors with my clients as much as possible
☀️ Tested new @suuntosuomi 3Fitness watch- love it!
☀️ Ate delicious vegetarian food @veggie_cafe ☀️ Participated @naistenkymppi & @yoganordic wellness day. Air yoga is so much fun. ☀️ It really feels like summer is on its way!
☀️ And I booked a vacay for the summer 🏔🍕☀️👙
Mitä muuta- se selviää blogista! Aurinkoista viikonloppua ☀️😘 #airyoga #strikeapose #yogi #yoga #active #exercise #eatwell #healthyliving #heidionthego #blog #mylife #healthiswealth #fitandfun #feelgood 📷 @endorfiinikoukussa
🌸Friday Moves- push up & plank variations to make sure you don't get bored with the basic ones 🌸 1. Push Up 2. Side Plank Push Up 3. Mountain Climber 4. Side Steps 🌸 You can always use a low table, chair or sofa instead of bench/box. Happy Friday guys- sun is out and so am I 🌸☀️ #workoutvideo #fitgirlvideos #instavideo #pushup #plank #fitspiration #fitspo #workout #training #trainingday #fitfam #treenaakotona #homeworkout #kotitreeni #bodyweight #healthyliving #heidionthegoworkout