Browsing tag: hyvinvointi

SIJOITUS JOKA KANNATTAA


 

Lokakuussa Kaivarissa, Behind the scenes- POP Pankin haastattelussa

 

Lokakuussa sain haastattelupyynnön POP Pankin Koivulehteen, ideana hyvinvointiin sijoittaminen. Innostuin heti- itseensä ja omaan hyvinvointiin panostaminen on todellakin sijoitus. Sijoitus, jonka arvoa ei voi rahassa mitata, sillä varmasti jokainen meistä haluaa voida mahdollisimman pitkään hyvin ja elää mahdollisimman hyvää elämää. Hyvää ja rikasta elämää, niin ettei olisi riippuvainen toisista. Rikkaudella en tarkoita materiaa, vaan sitä tunnetta, että pystyy omalla keholla tekemään asioita, joita haluaa. Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, emmehän voi tietää, mitä elämä eteen tuo, mutta tämän hetkisillä valinnoilla voimme vaikuttaa paljoonkin. Huollammehan autoammekin, miksi emme siis itseämme? Koska viimeksi ”katsastit” itsesi ja miten sinun moottorisi oikein voi?

 

Itsestä huolehtiminen on investointi, josta saa takuuvarman tuoton. Silloin, kun itse voi hyvin, jaksaa antaa enemmän myös muille. Olla iloinen ja ajatella positiivisemmin. Arki ei ole vain suoriutumista päivästä toiseen, viikonloppua odotellessa, vaan energiaa riittää niin työlle, liikkumiseen kuin perheelle ja ystäville. Lumipalloefekti. Tämä vaatii kuitenkin parempia valintoja, joita meillä kaikilla on heti aamusta alkaen. Jokainen aamu tuo meille uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Jokaisessa hetkessä on mahdollisuus valita ja priorisoida. Kaikki riippuukin vain sinusta ja siitä, mitä valitset- tekoja vai tekosyitä?

 

Syönkö aamiaseksi puuron vai croissantin? Lähdenkö iltalenkille vai jäänkö sohvalle? Varaanko ulkomaanmatkan vai hankinko kuntosalijäsenyyden/ personal trainerin? 

 

Jotkut valinnat saattavat tässä hetkessä tuntua pieniltä ja vähäpätöisiltä, mutta pitkässä juoksussa kaikilla valinnoillasi on merkitystä. Silloin huomaat, että juuri ne pienet askeleet olivatkin niitä, jotka merkitsivät eniten ja, jotka yhdessä muodostivatkin isoimman askeleen. Kysy itseltäsi nyt; teenkö tänään asioita, joita MINÄ haluan ja, jotka vievät juuri MINUA kohti MINUN omia tavoitteita ja unelmiani?

 

 

Koskaan ei myöskään ole myöhäistä aloittaa. Ei tarvitse odottaa maanantaita tai uutta vuotta. Parempia valintoja voit tehdä jo tässä ja nyt. Hyvinvointi ”filosofiassani” kaikki on sallittua. En halua luokitella asioita hyviksiin ja pahiksiin. Olen huomannut, että, mitä enemmän kieltoja ja sääntöjä itsellemme luomme, sitä enemmän ”kielletty hedelmä” houkuttelee. Paremmat valinnat eivät siis tarkoita kieltoja ja sääntöjä, mutta jos haluat muutosta, on ehkä valittava jotakin toisin. Uskonkin, että esimerkiksi lisäämällä ruokavalioon jotain uutta, jää jotain automaattisesti myös pois. Simppelejä juttuja, kuten lisäämällä kasviksia/juureksia/marjoja/hedelmiä jokaiselle aterialle. Hyvä ja energinen olo jo itsessään motivoi tekemään parempia valintoja.

 

Liikkumisenkaan ei tarvitse olla hampaat irvessä tekemistä- tee asioita, joista tykkäät. Niin liikunnan kuin muunkin itsestä huolehtimisen tulisikin lähteä ilon kautta ja positiivisuudesta. Silloin tuloksetkin ovat kantavia. Ole kuitenkin avoin ja uskalla ennakkoluulottomasti testata uusia juttuja ja välillä tulla ulos mukavuusalueeltakin. Liikkuminen ja onnistumiset tuovat hyvän olon fiiliksiä. Itsetunto ja luottamus omiin kykyihin kasvaa, kun olo on energinen. Hyvä fyysinen kunto auttaa voimaan myös henkisestikin paremmin. Stressin sietokyky kasvaa ja tulee tunne, että kaikki on mahdollista ja unelmat voivat käydä toteen.

 

Parasta tässä sijoituksessa on vielä se, ettei sen tarvitse maksaa sinulle mitään- ja siltikin se lopulta maksaa sinulle takaisin. Liikkua voi ilman kuntosalijäsenyyttäkin eikä ruokakaappeja tarvitse täyttää Himalajan superfoodeilla, kasvispainoitteinen ja monipuolinen koko perheelle sopiva kotiruoka on juuri täydellistä. Ystäviä voi kutsua kotiinkin tai treffata lenkkipolulla. Uni on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ja tässäkin sijoituksessa voi aloittaa yhdestä tai kahdesta askeleesta, kaikkea ei tarvitse muuttaa kertaheitolla.

 

 

Joulomalla on hyvää aikaa rauhoittua ja miettiä omaa hyvinvointia. Panostaa ulkoiluun ja liikkumiseen. Viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Syödä hyvin. Liikkuminen ja ulkoilu tuovat aidon näläntunteen. Nauti ilman syyllisyyttä. Jouluaatto on vain kerran vuodessa. Yksi päivä vuodessa ei ole se, mikä ”pilaa” kaiken. Mieti mieluummin valintoja, joita olet tehnyt ja teet niinä vuoden kaikkina muina päivinä. Niitä pieniä valintoja, joilla luulit ettei olisi vaikutusta.

 

Lue koko POP Pankin haastattelu tästä  ja selaa muutama sivu eteenpäin. Haastattelussa myös, millaisia personal trainer- palveluja tarjoan 🙂

 

P.S. Tammikuussa, 27.-28.1.2018, järjestetään muuten seuraava Lifeness– hyvinvointiviikonloppu. Erinomainen startti uudelle vuodelle. Inspiraatiota, erilaisia monipuolisia liikunta-aktiviteetteja, hyvää & terveellistä ruokaa, hyvinvointi-luentoja, rentouttavia spa-hetkiä, aivot narikkaan ja omaa aikaa- pientä luksusta arkeen <3 

 

Osa kuvista: Satu Kemppainen

 

With Love

Heidi xoxo

KINGS ROAD


 

Terveisiä Lontoosta- inspiraation lähteiltä! Nämä ensimmäiset päivät olen pyörinyt lähes tulkoon Kings Roadilla, Chelseassa. Täällä oikeastaan onkin kaikki, mitä edes tarvitsen- treenipaikat, ihanat kahvilat ja ravintolat sekä tietenkin myös Lululemon ja Sweaty Betty. Näiden lisäksi myös kivoja vaatekauppoja ja ihania sisutusliikkeitä. Katu on muutenkin mukavasti sivussa pahimmista turistirysistä ja melko rennosti saa kulkea.

 

Itse en muuten juurikaan välitä shoppailusta, tai ainakaan väen paljoudesta, ja siksi vietän aikaa mieluummin poissa keskustan hälinästä. Täällä on myös erityisen kaunista. Kadut ovat siistejä ja talot aivan ihania! Ja nämä ovet <3 Voisin melkein muuttaa Lontooseen takaisin koska vain 😀

 

Lululemon, SweatyBetty

 

Niin ihania asuntoja! Ja nämä ovet <3 

 

 

Viimeisen parin päivän aikana olen testaillut erilaisia tunteja ja osallistunut mielenkiintoisiin workshoppeihin. Torstain tunnit sijaitsivat kaikki juurikin Kings Roadilla. Täältä siis todellakin löytyy kaikki mitä oikeastaan tarvitsen 🙂 Lontoon treenipaikoista teen oman postauksen, mutta positiivinen yllätys oli etenkin Barrecoren barre-tunti. Paljon yhtäläisyyksiä pilateksen kanssa ja mm. kumpparin ja pallon kanssa olen tehnyt samantyylisiä liikkeitä. Paljon sain kuitenkin uusia ideoita ja mikä parasta, oli aivan huippua olla itse ohjattavana!

 

Triyoga on tuttu paikka ennestään ja osuin vielä saman ohjaajankin tunnille. Triyogalla on studioita myös mm. Sohossa, missä olikin eilen iltainen workshoppini. 2 barretuntia, 1 pilates, 3 joogaa ja TRX-tunti, viikonlopun rennompi ohjelma tulee tarpeeseen!

 

Barrecore, Triyoga 

 

 

Jotta jaksaa liikkua, on syötävä hyvin. Täällä on vain NIIN helppo syödä terveellisesti. Toinen toistaan ihanampia ruokapaikkoja joka kulmassa- melkein jo valinnan vaikeutta. Eilen söin myöhästä lounasta L’eto Caffessa (ylempi kuva), bataattia jugurttikastikkeessa, talvikurpitsa & villiriisi-salaattia, teriyaki lohta ja kesäkurpitsaa. Todella iso annos eikä nälkä ollut vasta kuin illan viimeisen workshopin jälkeen.

 

Tälle aamulle hain aamiaisen Juicebabystä- chiavanukasta, vehnänorasshotti ja tuorepuristettu mehu. Btw, hotellini on muuten aivan ihana- yli sadan neliön kahden makuuhuoneen asunto. Harmi etten ehdi täällä juurikaan viettää aikaa, siksi ajattelin syödä ainakin aamiaisen tänään täällä.

 

Kings Roadilla on muitakin ihania ruokapaikkoja. Suosikkeja näiden lisäksi ovat mm. Le Pain Quotidien, Joe The Juice ja toissapäivänä testaamani Beaufort House.

 

 

Le Pain Quotidien, Joe The Juice, Beaufort House, L’etoCaffe, Juicebaby

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

✨ WEEKEND ✨ Well, kind of... attending today a Amer Sports @suuntosuomi #asambassador workshop/training day! So cool to connect with all the fellow ambassadors. And I am sure we're hitting the trails too... 🌲🐾🏃🏻‍♀️ #suunto #ambassador #weekend #active #personaltrainer #mylife #run #runspo #runnergirl #juoksu #motivation #fitspo #fitspiration #healthyliving #trailrunning #instarunners #zp #zeropoint #salomon #newbalance #womensrunningcommunity #fitfam #laufen 📷 @endorfiinikoukussa
Cause in the end of the day everyone just wants to be happy... ✨ Over the weekend I watched  Wayne Dyers movie "Shift" -Positive Attitude- from YouTube. It's about purpose and finding meaning of life. But as he says, purpose of life is simply just to be happy. To enjoy life & to get to a place where you're not always trying to get some place else ✨ There's four virtues in life. First one is the reference for all of the life and that's RESPECT. Second one is sincerity, which is really nothing more than just HONESTY. Third one is gentleness, which manifest itself as KINDNESS in our life. And the fourth one is SUPPORTIVENESS, which manifest as service for the others ✨If you can just for one day put your attention and make life better for someone else. And if you can focus on thinking like that, you don't need to ask your purpose. To touch someone else's life is more valuable than any amount of money ✨The pic has nothing, but actually a lot to do with the text-  respect, honesty, kindness and supportiveness- the most important values I also want to teach to my daughter ✨ Aiheesta lisää blogissa- linkki biossa ✨#purpose #life #happiness #love #gratitude #kindness #respect #value #waynedyer #quote #helsinki #helsinkibynight #fiftyshadesofblue #city #citylights #motheranddaughter #lovelovelove #heidionthego #blog
Good morning- waking up morning yoga & breakfast done 🌸🙏🏼 Right now I am so excited about what's happening next!  @suuntosuomi event ✨Enjoy your day ✨ #goodmorning #morningglory #metime #yoga #yogi #namaste #strikeapose #healthyliving #morningroutine #active #feelgood #home #morningworkout #fitspiration #fitspo #motivation #suunto #ambassador #zp #zeropoint
My girl- it's her 14th birthday today 💖 No need to say that time flies by... Nor that the apple hasn't fallen far from the tree 🌳🍎❤️#birthday #mygirl #lovelovelove #moonandback #celebrate #likemotherlikedaughter #yogi #agroyoga #strikeapose #active #beach #tb #holiday #mylife #healthyliving #lifestyle #view #spoton #worldtraveler
TUESDAY 🏃🏻‍♀️💪🏼💻🍊🥕🍳☕️🙏🏼🌲☀️💪🏼🐴🥗🙏🏼💪🏼🍌🏃🏻‍♀️🍝💫🛋👩‍👧😴 Tänään päivä näyttää aikalailla tuolta. Vauhdikas päivä tiedossa, mutta tietoisesti olen lisännyt päivääni 🙏🏼 #zen hetkiä. Ei tarvita joogatuntia tai ohjattua meditaatiota hetken rauhoittumiseen. Hyvä musiikki, silmät kiinni ja aivot hetkeksi narikkaan. Viisikin minuuttia riittää. Eilen töihin mennessä tein tämän ratikassa ✨ #myday #personaltrainer #heidionthego #breakfast #active #training #motivation #fitspo #fitspiration #breakfastgoals #exercise #eatwell #healthyliving #healthiswealth #zp #zpcompression #plantbased #foodshare
Monday is a #stateofmind Put your positive pants and get stuff done 🦋 Tänään muuten stepataan taas Tuomiokirkolla portaita- kävellen, juosten, askelkyykyillä, kyykyillä ja kaikenmaailman tyyleillä kello 17.30 😅 
Treeni sopii kaikille- kaikki tekevät oman kunnon mukaan. Tervetuloa rohkeasti mukaan- lisätietoja directin kautta tai heiditainio@aol.com. (Kaatosateen sattuessa olemme Kisiksellä!) 📷 @endorfiinikoukussa #monday #mondaymotivation #active #healthyliving #fitspo #fitspiration #motivation #positivevibes #positivemind #training #trainingday #run #juoksu #runnergirl #instarunners #laufen #activewear #mylife
Sun & Run ☀️🏃🏻‍♀️ Kevät, aurinko ja kuiva asvaltti- juoksijan unelma. Eilenkin Eläintarhan kentällä kävi jo heti aamusta kuhina, samoin Helsingin rantateillä. Eikä ihme, lämpömittari kohosi reilusti plussan puolelle ja terassilla tarkeni istua jo ilman takkia ☀️ Näin juoksukauden alkaessa onkin hyvä tarkistaa juoksutossujen kunto. Oikeanlaisilla juoksutossuilla voidaan välttyä niin virheasennoilta kuin mahdollisilta rasitusvammoilta 🏃🏻‍♀️ Ostohetkellä on hyvä ottaa huomioon, että tossu on juuri sinun jalallesi ja käyttötarkoitukseen sopiva. Haetko tossua metsäpoluille, kävelylenkeille, asvaltille, pikamatkoille vai maratonille? Haluatko istuvuutta, tukea, vaimennusta, rullaavuutta vai kenties keveyttä ja napakkuutta? Seikkoja, jotka kannattaa ostohetkellä ottaa huomioon. Blogissa lisää juoksutossuista- testiä myös @newbalance_suomi 890v.6 ja Sonic tossuista! ☀️🏃🏻‍♀️ 📷 @endorfiinikoukussa #juoksu #run #newbalance #sonic #890v6 #runspo #heidionthego #blog #active #healthyliving #zp #zeropoint #fitfam #fitspiration #fitspo #womenwhorun #womensrunningcommunity #runnergirl #laufen #runshots #runnershigh #outdoors #instarunners #runnersofinstagram
This week... ☀️ I watched Eat Pray & Love probably for the millionth time
☀️ Worked outdoors with my clients as much as possible
☀️ Tested new @suuntosuomi 3Fitness watch- love it!
☀️ Ate delicious vegetarian food @veggie_cafe ☀️ Participated @naistenkymppi & @yoganordic wellness day. Air yoga is so much fun. ☀️ It really feels like summer is on its way!
☀️ And I booked a vacay for the summer 🏔🍕☀️👙
Mitä muuta- se selviää blogista! Aurinkoista viikonloppua ☀️😘 #airyoga #strikeapose #yogi #yoga #active #exercise #eatwell #healthyliving #heidionthego #blog #mylife #healthiswealth #fitandfun #feelgood 📷 @endorfiinikoukussa
🌸Friday Moves- push up & plank variations to make sure you don't get bored with the basic ones 🌸 1. Push Up 2. Side Plank Push Up 3. Mountain Climber 4. Side Steps 🌸 You can always use a low table, chair or sofa instead of bench/box. Happy Friday guys- sun is out and so am I 🌸☀️ #workoutvideo #fitgirlvideos #instavideo #pushup #plank #fitspiration #fitspo #workout #training #trainingday #fitfam #treenaakotona #homeworkout #kotitreeni #bodyweight #healthyliving #heidionthegoworkout