Browsing tag: kehonhuolto

Parasta kehonhuoltoa


IMG_3990 IMG_3998 IMG_4012

Marjanpoimijan iltapäiväkahvit

LUONTO

Ja tietenkin myös mielenhoitoa, on viettää aikaa luonnossa. Viimeiset viikot ovat olleet hektisiä, hyvällä tavalla, mutta kaipaan viikonloppuja, jolloin ei ole varsinaista ohjelmaa, vaan että juttuja voi tehdä fiiliksen mukaan. Siksi mökille tuleminen on kaikista parasta. Täällä toki tekeminen ei lopu, sen takaavat villinä rehottavat rikkaruohot, mutta onneksi näkymät järvelle ovat sitäkin kauniimmat. Kukkapenkkien kitkeminen on kuitenkin kuin meditaatiota -aika katoaa. Metsät ovat nyt myös pullollaan puolukoita. Jo ihan tästä mökkipihasta olen saanut melkoisen saaliin. Parempi niin, sillä vispipuuroa on tullut tehtyä päivittäin 🙂

UNI

Mökillä myös nukkuminen on levollista, enkä heräile yöllä kertaakaan. En tosin heräile kotonakaan, mutta ilman katuvaloja, ohikulkevia autoja ja postinkantajaa, on ympärillä niin hiljaista. Unen tarve on yksilöllistä, mutta palautumisen kannalta olisi aikuisenkin tärkeää saada nukuttua vähintään 7-9 tuntia yössä, niin viikolla kuin viikonloppunakin! Liian vähäinen uni vaikeuttaa uuden oppimista ja keskittymistä, aiheuttaa mielialan ja vireyden laskua, heikentää vastustuskykyä, sekä saattaa olla myös syynä painonnousuun- väsyneenä tekee helpommin epäterveellisempiä valintoja. Unen kannalta tärkeimmät tunnit ovat ennen kello kahtatoista. Kannattaa siis sammuttaa häiriötekijät ajoissa, jottei uni häiriinny. Ja tiesitkö, että rentouttavin asento on nukkua selällään? Silloin pää, niska ja selkäranka saavat olla luonnollisessa asennossa. Selällään nukkuminen myös ennaltaehkäisee ryppyjen syntymistä 🙂 Vältä myös liian pehmeää sänkyä!

LIIKUNTA & LEPO

Kehoa kannattaa kuunnella myös työn, stressin ja treenien suhteen. Kova treeni on nimittäin myös stressitila keholle ja siksi stressaantuneen kannattaa välttää liian kuormittavaa treeniä. Suosi lempeämpiä ja palautumista edistäviä lajeja, kuten esimerkiksi joogaa, pilastesta, putkirullailua, syvävenyttelyä, vesijuoksua jne. Muista lepopäivät, ne ovat yhtä tärkeitä kuin itse treenitkin. Lihas kehittyy levossa ja vältytään ylirasitukselta. Nousukunnossa mieli haluaisi mennä, mutta pitkässä juoksussa jatkuva rasitus, mukavakin sellainen, saattaa kääntyä itseään vastaan.

Levon ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa vain sohvalla makaamista, vaikka sekin kieltämättä välillä tekee oikein hyvää. Pihapelit lasten kanssa, marjastus, puutarhanhoito, uinti ja saunominen rentouttavat ja takaavat myös hyvät yöunet.

UINTI & SAUNA

Viime viikon mäkitreenit tuntuvat pohkeissa ja väsyneet jalat kiittävät viileästä järvivedestä, jonka lämpötila onkin muuten aivan hetkessä laskenut! Vaikka vilukissa olenkin, niin uimassa, tai ainakin pulahtamassa, aion käydä tulevana talvenakin. Viikonlopun aikana olen uinut aamuin illoin; aamulla heti ensimmäiseksi ja illalla vielä saunasta viimeiseksi. Myös saunominen tekee hyvää; se rentouttaa ja puhdistaa- pihapelien ja kukkapenkkien kitkemisen jälkeen multaa löytyy aina hiuksia myöden.

kuva

IMG_4039

Aamu-uinti ja puolukat aamupalalle. Järvivesi oli jo yllättävän kylmää! 

IMG_4044 IMG_4047

Aamupala ja  muutaman vuoden takaiset naistenlehdet <3

Miten sinä rentoudut parhaiten?

Heidi xx

Easy like Sunday morning…


kuva 1

 

Vaikka onkin torstai! Lyhyemmän työviikon takia kalenteri näyttää täyteen buukatulta ja eilen illallakin olin kotona vasta puoli kymmenen jälkeen. Parasta kuitenkin on, kun voi itse suunnitella päivänsä ja jokainen päivä on erilainen. Juuri nyt nautin rauhallisesta aamusta ennen iltapäivän tapaamisia- omista treeneistäkin on tänään vapaa. Alkuviikko oli sen verran rankka, että nyt keho kaipaa lepoa.

Aktiivinen elämäntyyli kaipaa vastapainoksi lepoa ja kehonhuoltoa, ja lähes vuoden päivät olen käynyt viikoittain tutulla osteopaatilla. Puolen tunnin tapaaminen riittää ja hoidon jälkeen kroppa on kuin uudesti syntynyt. Ennen saatoin käydä hierojalla jatkuvasti, mutta siitä huolimatta niskat olivat aina jumissa. Jännitän niskoilla ja reagoin asioihin muutenkin niskoillani, esimerkiksi kylmissäni vedän huomaamattani hartioita kohti korvia. Keho kyllä kertoo meille, kun on aika levätä, mutta ikävä kyllä emme aina osaa tai halua kuunnella sen viestejä.

kuva 5 kuva 4 kuva 1

Myöhäisten iltaohjauksien jälkeen ei tee enää mieli syödä raskasta ruokaa, niinpä tänään aamulla oli kova nälkä. 

Tuorepuuro vaihtui luomu soijajugurttiin, jonka joukossa tänään vadelmia, mustikoita, hamppurouhetta, siemeniä ja muutama mulperimarja. Siemennäkkärin päällä avocadoa ja keitetty kananmuna.

Aurinkoista Torstaita!

Heidi xx

1 7 8 9

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Snack o'clock ⏱///Eväät kulkevat mukanani päivittäin. Milloin olen istunut eväineni lounaalla Nuuksion metsissä, puiston penkillä treenattavien välillä, @somaticstudio kahvihuoneessa, Kisahallilla tai vaikkapa autossa hiihtolenkin jälkeen. Niin kuin viime viikollakin chiavanukasta ja sen lisukkeita hiihtolenkin jälkeen syödessä. Näppärää, kun voi vielä pakata eväät laadukkaisiin ja kevyisiin, ja ennenkaikkea tiiviisiin rasioihin! Kiitos siitä @sigg_finland ⭐️ Seuraamalla @heidionthego ja @sigg_finland sekä kommentoimalla tähän kuvaan oman suosikkievääsi 26.1.2018 mennessä, olet mukana kuvan näppärän Hot & Cold termarin arvonnassa. Termari pitää ruoan 7 tunnin ajan halutessa kylmänä tai kuumana! Käy kurkkaamassa myös blogi, siellä toinen arvonta! Linkki blogiin biossa ☝️ #snack #heidionthego #eväät #onthego #sigg #foodjar #healthyliving #picnic #postworkout #meal #chiapudding #plantbased #foodie #foodpic #inspiration #arvonta #kilpailu #foodshare #vegetarian #ski #outdoors #retkipaikka
❄️ MONDAY- hair tied up & off to work ❄️ #monday #mondaymotivation #letsdoit #goodmorning #hellosunshine #run #runspo #fitspo #juoksu #fitfam #outdoors #training #trainingday #personaltrainer #heidionthego #active #newweek #newopportunities 📷 @juoksujalkaa
"The time to relax is when you don't have time for it" 🙏🏼 Kuinka monelle rentoutuminen, täydellinen switch off, on haastavaa? Olla tekemättä yhtään mitään, niin ettei tekemättömyyden hetkellä tarvitse heti hapuilla kännykkää tai muuta laitetta, että olisi vain jotain tekemistä. Käsi nousee liian usein täälläkin pystyyn. Blogissa nyt omat vinkkini rentoutumiseen, joka voi muuten tapahtua myös liikkeessä! 💖 #relax #mindfulness #feelgood #blog #healthyliving #outdoors #active #seenonmyrun #nature #meditation #meditationinmotion #fitfam #fitspiration #fitspo #salomon #karitraa #kt #enjoylife 📷 @juoksujalkaa
You. Yes, you. The one reading this. You are beautiful, talented, amazing and simply the best at being you. Just the way you are. Never forget that 💖 #quote #quoteoftheday #beyou #love #loveyourself #justareminder #winter #winterwonderland #strikeapose #yogi #yoga #healthyliving #snow #shadowhunters #nature #thisisfinland #beautiful #view
✨ FRIDAY ✨ No meetings today, just working from home ✨/// Kiireisen alkuviikon jälkeen tälläinen hidas aamu on luksusta. Tein olkkariin oman linnakkeen. Ensin aamiainen (tuorepuristettu 🍊🥕mehu, chiavanukas/smoothie-kulho, 🍳🥑 näkkäri ja ☕️) ja päivän lehdet. Sitten treenattavien ohjelmat ja ruokapäiväkirjat syyniin 😉 Iltapäiväksi haaveilen jalkahoidosta 💖 Leppoisan reipasta viikonloppua- käykää hiihtämässä 😄❄️ #friday #fridaymood #breakfast #aamupala #onmyplate #foodie #office #relax #home #deco #foodpic #healthyliving #plantbased #healthiswealth #chiapudding #foodstagram #eatwell #cleaneats #pj #myhappyplace
❄️I love winter ❄️ Päivittäinen ulkoilma on must! Kävellen, juosten, hiihtäen, luistellen tai vaikka potkukelkkaillen, ihan sama kunhan saa olla ulkona raittiissa ilmassa. Uskon, että ulkoilulla on myös osuutta siihen etten ole kokenut ollenkaan syys/talvi/kaamosväsymystä! Eilen treenattavien välissä kävin luistelemassa. Reilun tunnin ajan luistelin, kuuntelin Enigmaa ja kuvittelin liiteleväni jäällä kuin Susanna Rahkamo konsanaan "Beyond The Invisible" tahtiin 😂⛸ #inmydreams PS. My Storyssa voit tänään seurata mun päivää! #skate #iceskating #outdoors #ilovewinter #winter #winterwonderland #active #activeliving #healthyliving #selfie #positive #stateofmind #luistelu #talvi #thisisfinland
🍡🥂 Arki- Samppanjaa & Vaahtokarkkeja? 🥂🍡 Vai paremminkin kaurapuuroa ja kahvia? Todellisuudessahan lautaseltani löytyy tuota kaurapuuroa ja kupista kahvia, mutta mielikuvissani nekin ovat kuin samppanjaa ja vaahtokarkkeja- tykkään molemmista 💖 Eiliset suunnitelmani menivät uusiksi kahden sairastumisen takia. Vapaa-aamun hyödynsin omaan hiihtolenkkiin. Reilut pari tuntia vierähti vanhan seurakaverin kanssa hiihdellen. Upea aurinko, raitis ilma ja luistavat sukset- se oli mun eilinen samppanjaa ja vaahtokarkkeja! Paljoa ei tarvita onnen hetkiin. Silloin, kun huomaat arjen yksinkertaisissakin asioissa piilevän ihmeen, tuntuu arkikin juhlalta ✨⭐️Tästä lisää blogissa- linkki biossa. Samassa postauksessa myös Q & A- eli nyt voit kysyä jotain liikuntaan, ruokavalioon, matkustamiseen, työhön tai muuten elämäntapaan liittyvää. Voit laittaa kysymyksiä Instan directin kautta, kommentoida tähän tai blogiin, tai laittaa viestiä sähköpostilla (löytyy biosta) 💖 ✨⭐️ P.S sen verran oli eilen pakkasta (-7c), että hiihtotrikoiden alle laitoin pitkikset- ensimmäistä kertaa tänä talvena ❄️💖 #ski #crosscountry #skiing #murtsikka #hiihto #blog #heidionthego #personaltrainer #feelgood #karitraa #suuntospartan #active #fitspo #fitspiration #training #trainingday #outdoors #fitfam #fitandfun #winter #winterwonderland #positive #gratitude #stateofmind #merino
Okey guys, just tried these 2 core exercises with elastic bands and thought that you would like them too!? 🔥🔥🔥 /// Eilen, illan viimeistä treenattavaa Kisiksellä odotellessa, innostuin testailemaan uusia juttuja pitkällä kumpparilla, tai oikeastaan lyhyitä kumppareita yhteen sitomalla (katso My Story)- pitkä kumppari oli jäänyt kotiin, mutta onneksi on mielikuvitus ja monta lyhyttä kumpparia 😅 Videon liikkeet lisäävät liikkuvuutta, kehon hallintaa sekä vahvistavat käsien ja keskivartalon lihaksia. Toistoja ei tarvita kuin muutama. Meneekö testiin? ✨⭐️ #fitspo #elasticband #bodyweight #training #mondaymotivation #fitfam #fitgirlvideos #workoutvideos #befit #fitandfun #personaltrainer #heidionthego #core #abs #fit
💖 Yoga is my therapy 💖 Eilen vietettiin Lav💖li päivää @shalahelsinki :ssä ja sain kunnian olla mukana ohjaamassa @lavli_living_room Wonder Woman- tuntia. Tuntia jossa yhdistyvät niin jooga, pilates kuin kehonpainoharjoittelu- unohtamatta loppurentoutusta ja muutamaa sanaa positiivisuudesta, priorisoinnista, omasta hyvinvoinnista välittämisestä ja itsestä rakastamisesta 💖 Tunti tulossa pian viikottaiseksi tunniksi Shalaan- Stay tuned 💖#yoga #pilates #bodyweight #training #feelgood #lavlilivingroom #healthyliving #healthiswealth #listentoyourbody #loveyourself #personaltrainer #heidionthego #love #gratitude #wellbeing #wonderwoman #lornajane #rockyourdreams 📷 @astalaurila