Browsing tag: ravinto

Matkustajan välipalat


kuva 2 kuva 1

 

Matkoilla tykkään nauttia paikallisista ruuista ja testailla uusia makuja, mutta lentomatkoilla kannan lähes poikkeuksetta omia eväitä. Useilla lentokentillä tarjonta on jo onneksi parantunut ja joiltakin kentiltä saa jo jopa smootheja (tuoreita, paikalla tehtyjä), tuorepuristettuja mehuja ja raikkaita salaatteja. Esimerkiksi ainakin Lontoossa, Heathrown kentällä on Pret a Manger ja Kööpenhaminassa Joe & the Juice.

Lyhyemmille lennoille pakkaan käsilaukuun mukaan pähkinä/trail mix-sekoituksia, jotka laitan kotona pieniin minigrip-pusseihin, sekä erilaisia raakapatukoita ja/tai hedelmiä. Hedelmissä suosin esimerkiksi omenoita ja mandariinejä, jotka säilyvät hyvin kassissa. Herkuttelija voi pakata mukaan raakasuklaata tai Lovechockin raakasuklaalla päällystettyjä manteleita. Perjantain aikaiselle aamulennolle Roomaan, tein mukaan jopa tuorepuuron. Juuri ennen kentälle lähtöä laitoin päälle vielä mansikoita ja mulperimarjoja. Puuro säilyi hyvin kentälle asti, ja piti hyvin nälän aina lounasaikaan asti.

Tärkein matkustajan eväs on kuitenkin vesipullo! Lennon aikana kannattaa juoda paljon vettä ja välttää kahvia sekä alkoholia, sillä koneen kuiva ilma vaikuttaa niin kehon kuin ihon nesteytykseen. Kentältä ostankin useimmiten vähintään kaksi pulloa vettä, jotka juon lennon aikana.

Nyt nautitaan vielä hetki kuumasta, +41c lämmöstä!

IMG_2120

Heidi xx

Acai Bowl goes to Blueberry Bowl


kuva 1 kuva 2

 

Italian matkalla herkuttelin pitkästä aikaa Acai Bowl:lla, Gingerissä. Acaimarja on brasiliasta levinnyt varsinainen vitamiini-ja antioksidanttipommi! Acaimarjat muistuttavat ulkonäöltään viinirypäleitä, ja vaikka kyseessä onkin marja, niin ne kasvavat palmujen latvoissa. Acai bowl tuli itselleni tutuksi jenkeissä, brasilialaisen ystäväni kautta. Häneltä sain acaita ja acerolaa, joista valmistin vitamiinirikkaita smootheja. Usein ajoimme myös brasilialaisten suosimaan kauppakahvilaan, josta sai New Jerseyn parhaat acai kulhot.

Acai bowl maistuu niin aamu-kuin välipalalla, tai oikeastaan milloin vain. Paksun ja kylmän koostumuksen ansiosta se menee aivan jäätelöstä! Tosin sisältäen paljon vitamiineja ja ravintoaineita, ja ilman maitotuotteita ja prosessoitua sokeria, jotka saattavat monelle aiheuttaa vatsanväänteitä. Tälläiselle jäätelöintoilijalle, jolle maito ei oikein sovi, tämä olikin varsinainen lahja! Tuoreet marjat, hedelmät ja itse tehty granola kruunaavat annoksen.

Mutta miksi acai bowlista tulikin mustikka bowl… Olin jo innoissani ostamassa acaijauhetta, jotta pääsisin kotona tekemään samanlaisen superkulhon, mutta kylläpä oli arvokasta jauhetta! Tiedän, että monet superfoodit ovat hinnakkaita, mutta 20euroa pussista oli jo hieman liikaa, vaikka paljon olenkin hyvinvointini eteen valmis satsaamaan. Muistelin, että kotona kaapissa oli vielä Berryfectin mustikkajauhetta, ja miksei samaa voisi siis valmistaa mustikastakin, metsiemme omasta superfoodista! Näin sai siis alkunsa ”Blueberry Bowl” suomalaisista mustikoista <3

 

kuva 1

BLUEBERRY BOWL

Yhdelle

2 1/2 dl Pakastemustikoita

jäädytetty Banaani

2-3 tl Mustikkajauhetta (Berryfect)

1 rkl Maapähkinävoita

(1 tl luomu Hunajaa tarvittaessa)

1- 1 1/2 dl Mantelimaitoa

Aja kaikki monitoimikoneessa sorbettimaiseksi- koostumuksen on tarkoituskin jäädä smoothieta huomattavasti paksummaksi. Tarjoile esimerkiksi banaanin ja granolan kanssa <3

Heidi xx

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä heiditainio@aol.com
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

You. Yes, you. The one reading this. You are beautiful, talented, amazing and simply the best at being you. Just the way you are. Never forget that 💖 #quote #quoteoftheday #beyou #love #loveyourself #justareminder #winter #winterwonderland #strikeapose #yogi #yoga #healthyliving #snow #shadowhunters #nature #thisisfinland #beautiful #view
✨ FRIDAY ✨ No meetings today, just working from home ✨/// Kiireisen alkuviikon jälkeen tälläinen hidas aamu on luksusta. Tein olkkariin oman linnakkeen. Ensin aamiainen (tuorepuristettu 🍊🥕mehu, chiavanukas/smoothie-kulho, 🍳🥑 näkkäri ja ☕️) ja päivän lehdet. Sitten treenattavien ohjelmat ja ruokapäiväkirjat syyniin 😉 Iltapäiväksi haaveilen jalkahoidosta 💖 Leppoisan reipasta viikonloppua- käykää hiihtämässä 😄❄️ #friday #fridaymood #breakfast #aamupala #onmyplate #foodie #office #relax #home #deco #foodpic #healthyliving #plantbased #healthiswealth #chiapudding #foodstagram #eatwell #cleaneats #pj #myhappyplace
❄️I love winter ❄️ Päivittäinen ulkoilma on must! Kävellen, juosten, hiihtäen, luistellen tai vaikka potkukelkkaillen, ihan sama kunhan saa olla ulkona raittiissa ilmassa. Uskon, että ulkoilulla on myös osuutta siihen etten ole kokenut ollenkaan syys/talvi/kaamosväsymystä! Eilen treenattavien välissä kävin luistelemassa. Reilun tunnin ajan luistelin, kuuntelin Enigmaa ja kuvittelin liiteleväni jäällä kuin Susanna Rahkamo konsanaan "Beyond The Invisible" tahtiin 😂⛸ #inmydreams PS. My Storyssa voit tänään seurata mun päivää! #skate #iceskating #outdoors #ilovewinter #winter #winterwonderland #active #activeliving #healthyliving #selfie #positive #stateofmind #luistelu #talvi #thisisfinland
🍡🥂 Arki- Samppanjaa & Vaahtokarkkeja? 🥂🍡 Vai paremminkin kaurapuuroa ja kahvia? Todellisuudessahan lautaseltani löytyy tuota kaurapuuroa ja kupista kahvia, mutta mielikuvissani nekin ovat kuin samppanjaa ja vaahtokarkkeja- tykkään molemmista 💖 Eiliset suunnitelmani menivät uusiksi kahden sairastumisen takia. Vapaa-aamun hyödynsin omaan hiihtolenkkiin. Reilut pari tuntia vierähti vanhan seurakaverin kanssa hiihdellen. Upea aurinko, raitis ilma ja luistavat sukset- se oli mun eilinen samppanjaa ja vaahtokarkkeja! Paljoa ei tarvita onnen hetkiin. Silloin, kun huomaat arjen yksinkertaisissakin asioissa piilevän ihmeen, tuntuu arkikin juhlalta ✨⭐️Tästä lisää blogissa- linkki biossa. Samassa postauksessa myös Q & A- eli nyt voit kysyä jotain liikuntaan, ruokavalioon, matkustamiseen, työhön tai muuten elämäntapaan liittyvää. Voit laittaa kysymyksiä Instan directin kautta, kommentoida tähän tai blogiin, tai laittaa viestiä sähköpostilla (löytyy biosta) 💖 ✨⭐️ P.S sen verran oli eilen pakkasta (-7c), että hiihtotrikoiden alle laitoin pitkikset- ensimmäistä kertaa tänä talvena ❄️💖 #ski #crosscountry #skiing #murtsikka #hiihto #blog #heidionthego #personaltrainer #feelgood #karitraa #suuntospartan #active #fitspo #fitspiration #training #trainingday #outdoors #fitfam #fitandfun #winter #winterwonderland #positive #gratitude #stateofmind #merino
Okey guys, just tried these 2 core exercises with elastic bands and thought that you would like them too!? 🔥🔥🔥 /// Eilen, illan viimeistä treenattavaa Kisiksellä odotellessa, innostuin testailemaan uusia juttuja pitkällä kumpparilla, tai oikeastaan lyhyitä kumppareita yhteen sitomalla (katso My Story)- pitkä kumppari oli jäänyt kotiin, mutta onneksi on mielikuvitus ja monta lyhyttä kumpparia 😅 Videon liikkeet lisäävät liikkuvuutta, kehon hallintaa sekä vahvistavat käsien ja keskivartalon lihaksia. Toistoja ei tarvita kuin muutama. Meneekö testiin? ✨⭐️ #fitspo #elasticband #bodyweight #training #mondaymotivation #fitfam #fitgirlvideos #workoutvideos #befit #fitandfun #personaltrainer #heidionthego #core #abs #fit
💖 Yoga is my therapy 💖 Eilen vietettiin Lav💖li päivää @shalahelsinki :ssä ja sain kunnian olla mukana ohjaamassa @lavli_living_room Wonder Woman- tuntia. Tuntia jossa yhdistyvät niin jooga, pilates kuin kehonpainoharjoittelu- unohtamatta loppurentoutusta ja muutamaa sanaa positiivisuudesta, priorisoinnista, omasta hyvinvoinnista välittämisestä ja itsestä rakastamisesta 💖 Tunti tulossa pian viikottaiseksi tunniksi Shalaan- Stay tuned 💖#yoga #pilates #bodyweight #training #feelgood #lavlilivingroom #healthyliving #healthiswealth #listentoyourbody #loveyourself #personaltrainer #heidionthego #love #gratitude #wellbeing #wonderwoman #lornajane #rockyourdreams 📷 @astalaurila
We are designed to move- walk, run, jump and easily use our bodies as we want! You don't need to train for a marathon or go to the gym four times a week, just find your own way to move your body 👣⭐️ /// "Arjen askareet eivät nyky-istumayhteiskunnassa juurikaan enää vaadi sen suurempia fyysisiä ponnisteluja (poikkeuksia tietenkään lukuunottamatta), ja yhä enemmän ja enemmän ollaan menossa siihen, että ihminen pääsisi asiassa kuin asiassa mahdollisimman helpolla. Liikkumaan lähdetään erikseen, usein autolla, vaikka pienilläkin päivän aktiivisuuden lisäyksillä saataisiin liikettä keholle aivan kuin huomaamatta." Tästä lisää blogissa- linkki biossa. ⭐️ Reipasta sunnuntaita- ihana ilma! #heidionthego #outdoors #active #healthyliving #fitspo #fitspiration #training #moveyourbody #feelgood #mylife #juoksu #run #ski #salomon #newbalance #karitraa #kt #healthiswealth #runspo #womenwhorun #fitfam #motivation 📷 @juoksujalkaa
🔥 Boom 🔥REAL TRAINING w/ @martinaaitolehtiofficial & @nanna.koo 🔥 /// Torstaina pääsin taas testaamaan hieman omia rajojani ja käymään (vaihteeksi) ulkona mukavuusalueelta. Kilpailuviettikin sieltä nosti taas hieman päätään 🙊Monkey bars, köysissä kiipeilyä, nyrkkeilyä, käsillä seisontaa, boxihyppyjä, leukoja... Juttuja, jotka haastavat, mutta joita tulee kehityksen kannalta tehtyä aivan liian vähän. Köysissäkin olisi kiva kiivetä sillai ketterästi ja kevyesti ylös 😄Helposti sitä kuitenkin itsekin hakeutuu ensimmäisenä niiden lajien pariin, joissa on jo valmiiksi hyvä. Kehitys tapahtuu kuitenkin, kun aina silloin tällöin uskaltautuu myös #outofcomfortzone 🔥Tästä tavoite tälle vuodelle- haastavampi, ketteryyttä ja voimaa vaativa treeni viikkoon. Blogissa nyt sulle 2 x 12 minuutin TEHOKAS kotitreeni- linkki biossa! Testattu, toimii 🔥 ⭐️ #monkeybars #monkeybusiness #gym #crossfit #training #traininsane #bodyweight #fitspo #fitspiration #active #heidionthego #justdoit #challenge #motivation #noexcuses #fitgirlvideos #instavideo #workoutvideo 🎥 @endorfiinikoukussa
❄️ Good Morning Friday ❄️ Kauramaito Cappuccino ja hiihtolenkille ennen Nuuksion treenattavia. Vielä en ole tarvinnut edes pitkiksiä hiihtotrikoiden alle! @salomonsuomi tuulenpitävissä trikoissa on nimittäin lämmin vuorikangas ja @zpcompression_fi pitkät sukat lämmittävät vielä polviin asti. Ja vaikka muuten vilukissa olenkin, niin lenkille lähden melko vähissä vaatteissa. Siinähän sitä liikkuessa keho nopeasti lämpenee. Reipasta perjantaita 😘 #goodmorning #cappuccino #zeropointcompression #zp #ski #crosscountry #skiing #hiihto #murtsikka #active #fitspo #fitspiration #mylife #personaltrainer #heidionthego #healthyliving #friyay