Keep Active



Viimeinen lomapäivä lähenee loppuaan, mutta onpa vain levännyt ja rentoutunut olo. Aktiiviset lomat sopivat minulle parhaiten ja luonnosta saan niin paljon energiaa ja uutta inspiraatiota. Myös uintia ja puutarhanhoitoa voisi kutsua aktiiviseksi meditoinniksi. 

Espanjan lomamatkan jälkeen oli kiva viettää aikaa mökillä perheen ja ystävän kanssa. Samalla saatiin Lauran kanssa tehtyä oikein kunnon kolmen päivän treenisessiot. 

Sunnuntaina teimme ajallisesti pitkän juoksulenkin, joka olikin pisin lenkkini sitten viime syyskuun. Lähes kaksi tuntia juoksua pitkin soratietä ja metsäpolkuja. Poluilla samaan matkaan menee huomattavasti kauemmin aikaa kuin maantiellä. Katse pysyy tiiviisti kivissä, kannoissa ja kiemurtelevassa polussa. Jalka ja juoksu tuntuvat nyt hyvältä- kolme juoksulenkkiä viikossa on sopiva määrä. 
Maanantaiaamuna lähdimme heti aamupalan jälkeen vaeltamaan Pirkan hölkän maastoihin. Matka sujui reippaasti kävellen Rutajärvelle ja kivimäen ”ulkopunttiksen” kautta Valkeakoskelle, jossa lähes kolmen tunnin vaelluksen jälkeen pidimme pienen evästauon. Välipalapatukat, trail mix- sekoitukset ja omena ovat käteviä eväitä on the go. Vaellusreitit kannattaa myös suunnitella niin, että matkalla on mahdollisuus täyttää vesipullot. Hyvä olisi kantaa mukana myös kyypakkausta ja rakkolaastareita. Jälkimmäisiä ei tietenkään ollut mukana ja ensimmäistä kertaa vuosiin sain molempiin kantapäihin sellaiset rakot, että sisulla vedin viimeiset 15 kilometrit.

Paluumatkalla pidimme reipasta vauhtia yllä, ja juuri ja juuri ehdimme takaisin Rutajärvelle sateelta ja ukkoselta suojaan. Melkein tunnin odotimme katoksen alla ukonilman laantumista. 

Lähes kuuden tunnin ja 30 kilometrin jälkeen maistui mökillä ruoka; grillattua kanaa ja halloumia avocadosalaatin kanssa. Jälkkäriksi ex-tempore raakakakkua mangosta ja sitruunasta, sekä lasilliset kuohuvaa. 


Sunnuntaina 5.10 juostaan 54. Pirkan hölkkä Valkeakoskelta Tampereelle, ja suunnitelmissa olisikin tänä syksynä juosta se ensimmäistä kertaa! Kävinkin heti katsomassa tapahtuman nettisivut ja iloiseksi yllätykseksi huomasin, että tapahtuma alkaa jo aamulla kello 9. Kiva, ettei tarvitse koko päivää odottaa juoksua. Matka, 33 kilometriä, on kuuleman mukaan rankka ja mäkinen, mutta varmasti mukavampi pohja juosta kuin kovalla asfaltilla. 

Tänään teimme vielä mäkitreeniä tutuissa hiihtomaastoissa Korkeakankaalla. Aurinko paistoi lämpimästi ja parin tunnin treenin jälkeen oli ihana pulahtaa vielä uimaan Sääksmäen silloille- juuri ennen rankkasadetta ja ukonilmaa. 

Nyt on oma treenikiintiö vähäksi aikaa täynnä ja mukava keskittyä kuulatunteihin, treenattavien ohjelmiin ja syksyn uusiin tuuliin 🙂 



Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Row row row your boat... summer is officially here ☀️🌸 .

Tänä kesänä me ei reissata ulkomaille, mutta muutama kotimaanreissu on suunnitelmissa. Tänne @katve__ :seen tullaan ainakin uudelleen, totaalisen rentoutunut fiilis 🌸 Kiitos ihana @aulimi & co. 😘 .

#summervibes #naturelove #outdoors #finnishnature #luonto #luontokuva #outdooractivities #lakeview #lakelife #exploremore #adventuretime #järvimaisema #amazing_shots #amazingnature #mökkilife #cottagelife
🌲🐾🏃🏻‍♀️ Uusi päivä, uudet polut #justaddyou *kaupallinen yhteistyö @xxl.fi .

Mukava pieni miniloma järven rannalle keskelle kaunista Suomen luontoa on aina hyvä idea 🙏🏼 Soutelua, saunomista, grillailua, kirjan kanssa riippumatossa makoilua ja pyöräilyä mökkitiellä- metsälenkkiä unohtamatta. Mukaan pakkasin tietenkin myös polkujuoksutossut, Salomonin Sense Ride 3:set, jotka sopivat hyvin niin hiekkatielle kuin metsäpoluille 🌲 Juuri nyt olemmekin lähdössä metsään, tutustumaan uusiin polkuihin. Upea päivä tulossa ☀️ .

#salomon #trails #trailrunning #timetoplay #naturelove #outdoors #outdoorlife #runnergirl 📷 @elina.hovinen
Good morning 💙 
Kyllä tuntuu aurinko älyttömän hyvältä☀️ Ja hyvältä tuntuu myös uinti lauantaisen sauvarinnemaratonin jälkeen, jaloissa nimittäin sellaiset #doms :t että huh huh. Tuntee kyllä, että jotain tuli tehtyä! .

Blogiin kirjoitinkin fiiliksiä sauvarinnetreenistä, ja löytyypä sieltä myös mascarpone suklaakakun resepti. Tätä kakkua tehdään meillä aivan varmasti pian uudelleen. Olisko jopa kesän hittikakku ikisuosikki Britan rinnalle. Super helppo, mutta näyttävä kakku 🍓Kiitos @miinaketo vinkistä 💋 .

#goodmorning #lakeview #runnergirl #swim #outdoorlife #nature_brilliance #naturelove #outdooradventures #trails #trailrunning 📷 @elina.hovinen
1️⃣9️⃣ today 🎉🌸🧁☀️🤩💓 ... lahjaksi polkujuoksutossut ja rajaton määrä elämysmatkoja Nuuksioon! Mukavaa, että meillä on yhteinen harrastus ❤️ .

#myson #trails #trailrunning #runnerslife #naturelove #outdoorlife
Sunset last night 🌅 
Näihin Nuuksion maisemiin, kesäfiiliksiin ja auringonlaskuun oli hyvä päättää työviikko ja aloittaa neljän päivän vapaat! Kesä taisi alkaa just sopivasti ☀️🛶🎒🏃🏻‍♀️ .

#sunset_madness #trails #nuuksio #summervibes #runnergirl #runningmotivation #worlderunners #runhappy #trailrunning #natureshot #luonto #luontokuva #outdoorlife #runnerslife #sunsetlover #raysoflight #sunsetlovers #sunrise_sunset_photogroup
Afternoon hike & coffee outdoors 💯🎒🌲 .

Jos poika pyytää lähtemään metsään vaeltamaan, niin sinne mennään. Parasta seuraa, upeat maisemat ja ulkokahvit ❤️ Onko sulla muuten pitkä viikonloppu? Täällä alkaa viikonloppu vasta tänään- eikä muuten haittaa ollenkaan, että viikon viimeiset työt vie metsään. Saatetaan nähdä auringonlaskukin. Love it! 🌲🏃🏻‍♀️ .

#trails #trailrunning #timetoplay #runonemotion #runnergirl #exploremore #adventuretime #outdoorlife #naturelove #juoksu #runningmotivation #runhappy #forestphotography #adventurer #womenwhohike #hike #luonto
Somedays I just wanna run as fast as I can, somedays just take it easy and do my fave vinyasa 🙏🏼 ... And somedays I might feel like doing both! .

Onpa vain muuten mukava palata viime kesäisten videoiden mukana Formenteralle- tuonne rauhalliselle paratiisisaarelle 🌴 Kuvailin siellä lähinnä itselleni liikkeitä muistiin, mutta  jotain ajattelin jakaa teille tännekin. Tällä lähtee päivä mukavasti käyntiin 🧘🏻‍♀️ .

#heidionthegoworkout #yogagirl #formentera #paradiseisland #vinyasa #flow #yogapractice #runnergirl
💦 Wednesday #bodyweighttraining HIIT 💥 .

Aurinko paistaa ja treenit vedetään ulkona. Hiki lentää ja lihaksissa tuntee- parasta 💥 Nappaa tästä talteen tehokas koko kropan HIIT. Alkulämmittelynä toimii hyvin esim kävely/ kevyt juoksulenkki- tai nappaa @helsinkicityrunningday Stoorista @endorphinist :n super hyvät liikkuvuusharjoitukset 👌 .

1️⃣ Sumokyykky 
2️⃣ Vuorikiipeilijä (hidas) & Punnerrus 
3️⃣ Askelkyykky taakse & kurotus x 3/jalka (voit tehdä myös hypyllä!)
4️⃣ Lankkuaskellus 
5️⃣ puoli Burpee
▶️ työosuus joko 30/45 sec ⏸ 30/15 sec ⏯ Niin monta kierrosta kuin menee hyvillä tekniikoilla! .

Oikein paljon aurinkoa päivääsi! ☀️ Ja kerrohan jos ja kun treeni lähtee testiin! .

#heidionthegoworkout #hiitworkout #trainingday #runnergirl #runnerslife #strengthtraining #workoutvideo #befit #fitmom #kotitreeni #homeworkout #outdoorlife
What a beautiful morning at work 💙 .

Kesäkuussa alkavat taas kaikille avoimet ulkotreenit Haukilahdessa, Mellstenin rannassa. Pidän ryhmäkoon edelleen pieninä, niin, että turvavälit on helppo pitää. Alla kuvaus tunneista 🧘🏻‍♀️💓💪🏼🌸🙏🏼 Ilmoittautuminen ja lisätietoja heiditainio@aol.com. .

Keskiviikkoisin (3.6, 10.6, 17.6 ja 24.6) 
Klo 6.45- 7.35
Pilatekseen ja joogaan perustuva liikkuvuus/ kehonpaino- treeni. Tunti sopii kaikille ilman aiempaa taustaa. Oma jumppamatto mukaan.
Kokonaishinta 39€ sis. Alv. .

Sunnuntaisin (7.6, 14.6, 21.6 ja 28.6)
Klo 18-19
Monipuolinen lihaskuntotreeni, jossa välineinä mm. TRX- narut, kahvakuula ja kuminauhat. Tunti sopii kaikille- treeni tehdään oman kunnon mukaan. 
Kokonaishinta 39€ sis alv. .

#yogagirl #summervibes #runnergirl #outdoors #outdoorfinland #healthiswealth #yogaeveryday #naturelove #naturelife #amazingnature #amazing_shots #sunrise_and_sunsets #ulkotreeni 📷 @ninnufr 💓

Arkisto