Easy like Sunday morning…


DSC_3085 DSC_3100 DSC_3103 DSC_3097DSC_3118

 

Olen jo usein maininnut, ehkä jo liiankin usein, kuinka rakastan aamuja ja aamupalaa. Voisin skipata lähes kaikki muut ateriat, mutten koskaan aamupalaa. Aamupalasta saa päivän terveellisesti käyntiin, ja monipuolisella ja ravitsevalla aamupalla jaksaa useimmiten aina lounaaseen asti. Treeneistäkin saa enemmän irti aamupalan voimalla.

Viikonloppuisin on parasta, kun voi rauhassa nauttia aamupalaa, juoda kupin kahvia, lukea viikolla lukematta jääneet lehdet ja venyä yökkärissä pitkälle aamupäivään asti. Harvemmin tämä kuitenkaan oikeasti on edes mahdollista, mutta tänä viikonloppuna ei ole kiire minnekään. Nyt olenkin nauttinut vain olemisesta- just going with the flow.

Eilen aamulla tein tuttujen banaanilettujen lisäksi maidotonta marjajugurttia, jonka valmistui vähän kuin vahingossa. Tarkoituksena oli tehdä juotava smoothie, mutta valmistusvaiheessa jätinkin nesteen määrän vähemmälle ja koostumuksesta jäi ihanan paksu, kuohkea jugurtti. Sopii erinomaisesti banaanilettujen ja marjojen kanssa. Koristeeksi laitoin granaattiomenaa, joka on ihanan makea, niin ulkonäöltään kuin maultakin- ihan karkki 🙂 Granaattiomena sopii hyvin myös salaatteihin… vuohenjuustoa, saksanpähkinää, vuonankaalia, granaattiomenaa…

Banaaniletut 

1 kypsä Banaani

2 Kananmunaa

1 rkl Chiansiemeniä

Aja vaahdoksi monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Paista miedolla lämmöllä kookosöljyssä.

Maidoton Marjajugurtti

kourallinen Puolukoita ja Mansikoita

1/2 Avocado

3 Medjool Taatelia

1 rkl MCT-öljyä

1 rkl Psylliumia

(proteiinijauhetta)

2 rkl Chiansiemeniä

Mantelimaitoa

 

Aja kuohkeaksi jugurtiksi monitoimikoneessa. Voit halutessasi lisätä vielä luomu hunajaa, jos kaipaat enemmän makeutusta. Nauti banaanilettujen ja marjojen kanssa, tai ihan sellaisenaan.

Leppoisaa sunnuntaita!

Heidi

Lue lisää

6 kommenttia

  • tikkari
    26.10.2014 at 11:21

    Totta puhut. Mikään ei voita sunnuntaiaamun kiireettömyyttä. Hauskaa sunnuntain jatkoa !

    • Heidi
      26.10.2014 at 17:48

      Kiitos samoin 🙂 Kiireettömät aamut ovat parhaita- harvinaista herkkua tosin. Silloin niitä osaa ehkä arvostaa enemmän.

      Terveisin Heidi

  • Mummeli
    26.10.2014 at 12:31

    Banaaniletut sunnuntaiaamun ruokaa, ihanaa . Täytyy kokeilla tuota maidotonta marjajugurttia myöskin. Mukavaa sunnuntaita !

    • Heidi
      26.10.2014 at 17:50

      Kiitos samoin mummeli 🙂
      Kaipaan banaanilettujen kanssa jugurttia tai chiapuddingia ja tämä marjainen jugurtti/smoothie sopi tähän täydellisesti. Suosittelen testaamaan.

      Terveisin Heidi

  • Lili
    26.10.2014 at 18:52

    Kivan oloinen blogi ja pakko päästä itse kokeilemaan kanssa noita banaanilettuja. Toivottavasti käyt myös minun hyvinvointi blogissani 🙂
    http://www.do-what-you-really-love.blogspot.com

    • Heidi
      26.10.2014 at 18:58

      Kiitos Lili, ja samoin 🙂 Ihanan pirtsakat sun uudet Nike Air Maxit 🙂
      Banaaniletut sopivat hyvin niin aamu/väli/iltapalalle ja vie makeanhimotkin menneessään- suosittelen!

      Terveisin Heidi

Vastaa käyttäjälle Mummeli Peruuta vastaus

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Well hello April 🤍 #snowday
This view.... makes you forget the world around you and realize that everything is temporary ✨ .

#april #thisisfinland #sunrise_sunsets_aroundworld #nature_brilliance #naturelove #runnergirl #trails #trailrunning #forestvibes #polkujuoksu #adventurer
Let’s play Uno! Super effective body weight HIIT workout 🔥 .

Uuno, peli jonka aivan varmasti kaikki tietävät! Tässä hieman hikisempi versio, joka sopii niin yksin pelattavaksi kuin koko perheelle. 🃏 Liikkeet voi soveltaa pelaajien kuntotason ja iän mukaan ja peliä voi pelata niin omassa pihassa, urheilukentällä kuin vaikka metsässä! Juuri nyt suosi omaa pihaa, vältä ruuhkaisia kenttiä. Korttien värien mukaan 🟡 Kyykky
🔴 Punnerrus 🟢 Vuorikiipeilijä 🔵 Burpee .

1️⃣ Laita korttipakka keskelle pihaa ja aseta neljä treenipistettä kortin värien mukaan sopivan juoksumatkan päähän (keltainen piste= kyykky jne). Kortin väri siis kertoo mitä liikettä milläkin pisteellä tehdään ja numero toistojen määrän. Erikoiskortti on aina 10 toistoa paitsi +4 on 10 toistoa jokaista liikettä 🎥 Videoilla kaksi vaihtoehtoa jokaiselle liikkeelle- helpompi ensin ja sitten haastavampi. Viimeisessä videossa pelin kulku nopeutettuna. ▶️ Päätä kuinka kauan haluat pelata- esim 5, 10 tai 12 minuuttia. Laita kello/ajastin päälle ja pelaa! Nosta kasasta päällimmäinen kortti, juokse oikealle pisteelle ja tee kortin osoittama toistomäärä. Juokse takaisin korttipakalle ja jatka kunnes aika on täynnä. Voittaja on kerännyt eniten toistoja 💪🏼 🆒 Tarkemmat pelisäännöt ja liikeohjeet löydät blogista- linkki biossa. .

Mites on pelataanko Unoa? 😁 Tai nappaa liikkeet talteen ja tee tutusti ▶️ työosuus 30/45 sec, palautus 15 sec liikkeiden välissä. 2-3 kierrosta TAI tabatana 20 sec/liike, 10sec palautus -> jatka 4 min ajan! 🔥 .

#heidionthegoworkout #trainingmotivation #workoutvideo #kotitreeni #homeworkout #fitspiration #bodyweighttraining #hiitworkout #tabata #runnergirl #runningmom #strengthtraining
✨ Even shadows need light to exist ✨ .

Päivä käyntiin appelsiini/porkkana/ inkiväärimehulla 🥕🍊☀️
Huomaatko muuten, mikä valoilmiö muodostuu varjolasiin? ✨ .

#shadows #orangejuice #quoteoftheday #artoftheday #goodmorning #loveiseverywhere #bethelight #juicing #healthiswealth #foodpassion #reflections
A little walk or run before workday is always a good idea ☀️ .

VINKKI joka toimii 👉 Nyt kun etätöiden takia työmatkaliikunta on jäänyt nollaan, suosittelen ennen työpäivää tekemään pienen happihyppelyn! Nimittäin jo se, että vaihtaa yöpaidan trikoisiin, kiertää korttelin ympäri ja hengittelee raitista ulkoilmaa antaa energiaa ja ryhtiä uuteen päivään ☀️ .

Juokse tai kävele, oman fiiliksen mukaan. Pääasia, että se toimii just sulle 💗 Olisi muuten kiva kuulla, miten sinä rytmität arkipäiviä ja oletko löytänyt uusia toimivia tapoja esim arkiliikuntaan? .

#runnergirl #sunrise_and_sunsets #runhappy #morningrun #aamulenkki #newhabits #healthiswealth #runningmotivation #runner #runforlife #runnerscommunity
Lunch Break or After Work- workout with kettlebell & elastic band. 7 - 14 or 21 mins- your choice ✨ .

Nappaa tästä talteen tehokas ja monipuolinen, jo kuukauden takainen setti Kisahallilta. Tämän ajattelin tehdä tänään itsekin 💪🏼 Treenin voit tehdä toki ilman kumppariakin, mutta esim kyykyissä se tuo mukavaa lisähaastetta. .

1️⃣ Kyykky joustolla & pystypunnerrus 
2️⃣ Pakarapotku taakse
3️⃣ Yhden käden soutu
4️⃣ Pakarapotku taakse toinen jalka
5️⃣ Yhden käden soutu (toinen käsi)
6️⃣ Punnerrus ja lankussa hyppy jalat auki x 2 
7️⃣ Vatsalihakset (jalkojen dippaukset) ▶️ 30/45 sec työosuus ⏸ 30/15 sec palautus ⏯ 1-3 kierrosta riippuen treeniin käytettävästä ajasta ja energiatasosta 💪🏼💥
💾 Tallenna ja tee silloin, kun sinulle sopii! ❤️ kertoo, näitä lisää ❤️ Mukavaa päivää ja kerro ihmeessä, jos testaat! .

#heidionthegoworkout #kettlebellworkout #kettlebell #elasticband #homeworkout #kotitreeni #womenwholift #workoutvideo #workoutmotivation #workoutroutine #runnergirl #strengthtraining #runnerscommunity #runningmotivation #runnersofinstagram #runrunrun
We can’t direct the wind, but we can adjust the sails 💗 .

Onpahan ollut tuulinen viikko! Myös tahdonvoimaa on vaadittu kirjoitushommissa... ”Luulisi, että mieluisasta aiheesta kirjoittaminen olisi helppoa, mutta mitä vielä! Ajatus harhailee milloin missäkin- yhtäkkiä olen tekemässä Instagramin vessapaperirulla/niksipirkka -haastetta, nauramassa Celeste Barberin videoille (ota muuten seurantaan @celestebarber jos kaipaat hyviä nauruja) ja vastailemassa viesteihin. Ja kas, sitten onkin jo aika tehdä lapsille lounasta, välipalaa ja auttaa kouluhommissa… Tahdonvoimaa, sitä on tällä viikolla tarvittu!” 💪🏼 Lue blogista lisää tahdonvoimasta, verensokerista ja mitkä oli mun viikon kolme parasta- linkki blogiin biossa! .

Mitkä oli sun viikon parhaat? 💗
Ai niin, eilen illalla käytiin myös keinumassa ja ihailemassa auringonlaskua Uunisaaressa- se oli myös yksi viikon parhaista 💗💎✨ .

#runnergirl #trails #trailrunning #womenwhoinspire #windyday #uusipostausblogissa #runhappy #runnermom #adventurer #exploremore #naturelife #polkujuoksu #runrunrun
Missing these ladies & our Saturday trail runs #dreamteam 💓 @sallamarihamari @lauraohls @drahopelto .

#trailrunning #trails #runnergirl #runrunrun #forestlovers #naturelife #adventures #exploreourearth #nuuksio #polkujuoksu #juoksu #thisisfinland #runningcommunity #runninglife
Instagram
Instagram

Arkisto