NEW IN- kevään uutuuksia


 

kuva

Lähestyvä kevät on vaatekaappien siivouksen aikaa. Osan olen myynyt pois, osan annan pois ja loput menevät kierrätykseen. Jos vaatetta ei ole pitänyt vuoden aikana kertaakaan, sitä tuskin tulee laitettua päälle jatkossakaan.

”Normivaatteita” ostan nykyään vain harvoin, mutta sporttivaatteita kuluu jo työnkin puolesta sitäkin enemmän. Urheillessa suosin mukavia, laadukkaita ja hengittäviä vaatteita. En varsinaisesti suosi vain yhtä merkkiä, vaan olen huomannut, että eri merkeillä on omat vahvuutensa. Lululemonilta ja Nikeltä löydän parhaiten istuvat juoksutrikoot samoin kuin treenipaidat, kun taas Asicselta löydän omalle jalalle parhaimmat juoksutossut. Mikään ei ole lenkillä inhottavampaa kuin alaspäin valuvat juoksutrikoot, hankaavat sukat tai huonosti istuva juoksutakki. Vaikka periaatteessa ”välineillä” ei olekaan väliä, niin istuvuudella on! Viime kesän vaelluksella sain huonoista sukista niin pahat rakot, etten kävellyt kunnolla pariin viikkoon :/ Tällä hetkellä pidän erityisesti korkeavyötäröisistä trikoista 🙂

Jalan rasitusvamman takia juoksutossuhuuma sai viime vuonna vielä odottaa, mutta Lontoon reissulla hullaannuin täysin Asicsen uusista valikoimista. Värejä oli vaikka kuinka ihania! Omalle jalalleni sopivat parhaiten neutraalit, kevyemmät tossut, ja ostoskorista löytyivätkin jo useasti kuvissa vilahtaneet DS Neutral Trainerit. Pitkiä lenkkejä ajatellen satsasin myös tukevampiin Nimbuksiin, joista on saatavilla myös kapeampi lesti. Edelliset vastaavat jäivät nimittäin käyttämättä liian leveän lestin takia. Tossuja ostaessa kannattaa kysyä ammattilaisen neuvoja, sillä oikeanlaisilla tossuilla voidaan välttyä mm. virheasennoilta ja ennaltaehkäistä loukkaantumisia. Ihan vain värin perusteella ei siis kannata tossua valita.

Molemmat tossut tuntuvat oikein toimivilta. Iloinen yllätys odotti HCR juoksuprojektin yhteydessä, josta sain New Balancen racerit. Sopiva lisä kokoelmaan ja näillä juoksen intervallilenkit ja ”kisat”. New Balance ei ole täysin uusi tuttavuus, vaan juoksin niillä ensimmäisen kerran jo New Yorkin aikoina. Siellä merkki on erittäin suosittu.

Onko teillä luottomerkkejä, esim juoksutossuissa?

kuva kuva 4 kuva 5 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 HCR:n juoksuprojektin ensimmäinen video on nyt myös julki. Käykää kurkkaamassa tästä, mitä liikeanalyysissä tapahtui….

Heidi xx

Lue lisää

2 kommenttia

  • Mari
    27.2.2015 at 09:38

    En ole mitenkään merkkiorientoitunut. Mulle tärkeämmäksi vaatteissa nousee käyttömukavuus ja soveltuvuus juuri itselle je tekemisiini.
    Eniten vaatteissa taitaa löytyä adidasta. Ja lenkkareita on eri merkeissä. 🙂

    • Heidi
      2.3.2015 at 08:17

      Moikka Mari,

      Juuri tuo itselle sopivuus on tosi tärkeää- etenkin tossuissa! Treenivaatteet on myös oltava mukavan tuntuiset päällä 🙂 Treeni-iloa ja mukavaa viikkoa sinulle 🙂
      Heidi

Vastaa käyttäjälle Heidi Peruuta vastaus

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Well hello April 🤍 #snowday
This view.... makes you forget the world around you and realize that everything is temporary ✨ .

#april #thisisfinland #sunrise_sunsets_aroundworld #nature_brilliance #naturelove #runnergirl #trails #trailrunning #forestvibes #polkujuoksu #adventurer
Let’s play Uno! Super effective body weight HIIT workout 🔥 .

Uuno, peli jonka aivan varmasti kaikki tietävät! Tässä hieman hikisempi versio, joka sopii niin yksin pelattavaksi kuin koko perheelle. 🃏 Liikkeet voi soveltaa pelaajien kuntotason ja iän mukaan ja peliä voi pelata niin omassa pihassa, urheilukentällä kuin vaikka metsässä! Juuri nyt suosi omaa pihaa, vältä ruuhkaisia kenttiä. Korttien värien mukaan 🟡 Kyykky
🔴 Punnerrus 🟢 Vuorikiipeilijä 🔵 Burpee .

1️⃣ Laita korttipakka keskelle pihaa ja aseta neljä treenipistettä kortin värien mukaan sopivan juoksumatkan päähän (keltainen piste= kyykky jne). Kortin väri siis kertoo mitä liikettä milläkin pisteellä tehdään ja numero toistojen määrän. Erikoiskortti on aina 10 toistoa paitsi +4 on 10 toistoa jokaista liikettä 🎥 Videoilla kaksi vaihtoehtoa jokaiselle liikkeelle- helpompi ensin ja sitten haastavampi. Viimeisessä videossa pelin kulku nopeutettuna. ▶️ Päätä kuinka kauan haluat pelata- esim 5, 10 tai 12 minuuttia. Laita kello/ajastin päälle ja pelaa! Nosta kasasta päällimmäinen kortti, juokse oikealle pisteelle ja tee kortin osoittama toistomäärä. Juokse takaisin korttipakalle ja jatka kunnes aika on täynnä. Voittaja on kerännyt eniten toistoja 💪🏼 🆒 Tarkemmat pelisäännöt ja liikeohjeet löydät blogista- linkki biossa. .

Mites on pelataanko Unoa? 😁 Tai nappaa liikkeet talteen ja tee tutusti ▶️ työosuus 30/45 sec, palautus 15 sec liikkeiden välissä. 2-3 kierrosta TAI tabatana 20 sec/liike, 10sec palautus -> jatka 4 min ajan! 🔥 .

#heidionthegoworkout #trainingmotivation #workoutvideo #kotitreeni #homeworkout #fitspiration #bodyweighttraining #hiitworkout #tabata #runnergirl #runningmom #strengthtraining
✨ Even shadows need light to exist ✨ .

Päivä käyntiin appelsiini/porkkana/ inkiväärimehulla 🥕🍊☀️
Huomaatko muuten, mikä valoilmiö muodostuu varjolasiin? ✨ .

#shadows #orangejuice #quoteoftheday #artoftheday #goodmorning #loveiseverywhere #bethelight #juicing #healthiswealth #foodpassion #reflections
A little walk or run before workday is always a good idea ☀️ .

VINKKI joka toimii 👉 Nyt kun etätöiden takia työmatkaliikunta on jäänyt nollaan, suosittelen ennen työpäivää tekemään pienen happihyppelyn! Nimittäin jo se, että vaihtaa yöpaidan trikoisiin, kiertää korttelin ympäri ja hengittelee raitista ulkoilmaa antaa energiaa ja ryhtiä uuteen päivään ☀️ .

Juokse tai kävele, oman fiiliksen mukaan. Pääasia, että se toimii just sulle 💗 Olisi muuten kiva kuulla, miten sinä rytmität arkipäiviä ja oletko löytänyt uusia toimivia tapoja esim arkiliikuntaan? .

#runnergirl #sunrise_and_sunsets #runhappy #morningrun #aamulenkki #newhabits #healthiswealth #runningmotivation #runner #runforlife #runnerscommunity
Lunch Break or After Work- workout with kettlebell & elastic band. 7 - 14 or 21 mins- your choice ✨ .

Nappaa tästä talteen tehokas ja monipuolinen, jo kuukauden takainen setti Kisahallilta. Tämän ajattelin tehdä tänään itsekin 💪🏼 Treenin voit tehdä toki ilman kumppariakin, mutta esim kyykyissä se tuo mukavaa lisähaastetta. .

1️⃣ Kyykky joustolla & pystypunnerrus 
2️⃣ Pakarapotku taakse
3️⃣ Yhden käden soutu
4️⃣ Pakarapotku taakse toinen jalka
5️⃣ Yhden käden soutu (toinen käsi)
6️⃣ Punnerrus ja lankussa hyppy jalat auki x 2 
7️⃣ Vatsalihakset (jalkojen dippaukset) ▶️ 30/45 sec työosuus ⏸ 30/15 sec palautus ⏯ 1-3 kierrosta riippuen treeniin käytettävästä ajasta ja energiatasosta 💪🏼💥
💾 Tallenna ja tee silloin, kun sinulle sopii! ❤️ kertoo, näitä lisää ❤️ Mukavaa päivää ja kerro ihmeessä, jos testaat! .

#heidionthegoworkout #kettlebellworkout #kettlebell #elasticband #homeworkout #kotitreeni #womenwholift #workoutvideo #workoutmotivation #workoutroutine #runnergirl #strengthtraining #runnerscommunity #runningmotivation #runnersofinstagram #runrunrun
We can’t direct the wind, but we can adjust the sails 💗 .

Onpahan ollut tuulinen viikko! Myös tahdonvoimaa on vaadittu kirjoitushommissa... ”Luulisi, että mieluisasta aiheesta kirjoittaminen olisi helppoa, mutta mitä vielä! Ajatus harhailee milloin missäkin- yhtäkkiä olen tekemässä Instagramin vessapaperirulla/niksipirkka -haastetta, nauramassa Celeste Barberin videoille (ota muuten seurantaan @celestebarber jos kaipaat hyviä nauruja) ja vastailemassa viesteihin. Ja kas, sitten onkin jo aika tehdä lapsille lounasta, välipalaa ja auttaa kouluhommissa… Tahdonvoimaa, sitä on tällä viikolla tarvittu!” 💪🏼 Lue blogista lisää tahdonvoimasta, verensokerista ja mitkä oli mun viikon kolme parasta- linkki blogiin biossa! .

Mitkä oli sun viikon parhaat? 💗
Ai niin, eilen illalla käytiin myös keinumassa ja ihailemassa auringonlaskua Uunisaaressa- se oli myös yksi viikon parhaista 💗💎✨ .

#runnergirl #trails #trailrunning #womenwhoinspire #windyday #uusipostausblogissa #runhappy #runnermom #adventurer #exploremore #naturelife #polkujuoksu #runrunrun
Missing these ladies & our Saturday trail runs #dreamteam 💓 @sallamarihamari @lauraohls @drahopelto .

#trailrunning #trails #runnergirl #runrunrun #forestlovers #naturelife #adventures #exploreourearth #nuuksio #polkujuoksu #juoksu #thisisfinland #runningcommunity #runninglife
Instagram
Instagram

Arkisto