Monthly Archives: lokakuu 2015

Vazee- raikkailla väreillä syksyyn!


 

IMG_4502

IMG_4488

IMG_4494

 

Aamu on juoksijan parasta aikaa- ainakin näin aamuvirkun mielestä 😉 Etenkin viikonloppuisin, kun ei ole kiire minnekään. Viime lauantaina suunnistinkin Lauran kanssa Pitkäkosken luonnonsuojelualueen kauniisiin maisemiin heti aamutuimaan. Edellisenä iltana mietin, kuinka hullua on laittaa kello soimaan vapaapäivänä, mutta sisäinen kello herättää viikonloppuisinkin samoihin aikoihin kuin arkena. Autioita katuja pitkin oli mukava ajella. Aivan ihana syksyinen aamu- satumainen usva, kauniit ruskan värit ja metsäpolut nekin kuin sadusta. Toistan jälleen itseäni, mutta luonnossa ja metsän helmassa mieli lepää ja akut latautuvat- ”aktiivista meditaatiota”.

Väriä syksyyn tuovat pirtsakat juoksutossut <3 Tossukaupoilla onkin kuin karkkikaupassa, hyllyjen notkuessa toinen toistaan makeampia ”karkkeja”. Väri ei juoksutossussa tietenkään ole se tärkein kriteeri, mutta mukava, että sekin puoli otetaan huomioon 🙂

 

IMG_4490

 

Pitkäkoskella jalassani olivat New Balancen uutuuskenkä *Vazee Pace, jotka ovat vilahtaneet jo useammassakin juoksukuvassani. Puhalletusta kumista valmistettu ulkopohja tekee tossusta ihanan kevyen ja joustavan, eikä raikas värikään ole ollenkaan hassumpi. Hyvä juoksutossu on tietenkin paljon muutakin kuin kiva väri, ja Vazeessa yhdistyvätkin molemmat. New Balancen tossuihin olen muutenkin ollut tyytyväinen, joihin ensi kosketuksen sain jenkeissä asuessamme. Mökillä ovat yhä edelleen ensimmäiset NB:ni.

Oikeanlaisen juoksutossun avulla vältytään myös mm. virheasennoilta ja mahdollisilta rasitusvammoilta. Jokaisen jalka on erilainen, ja siksi on tärkeää valita tossu juuri omaan jalkaan sopiviksi. Vazee sopii erinomaisesti hieman leveämpi lestiselle, joka kaipaa kevyttä, kimmoisaa ja luonnollisen tuntuista askellusta.

 

IMG_4603

 

Viime kuukausien ajan olen testaillut Vazeeta, mitä erilaisimmissa maastoissa; niin asvaltilla, hiekalla kuin leveämmillä metsäpoluillakin. Ja Fit-lehden supertreenissä niillä vedettiin porrastreeniä. Keveyden takia Vazee soveltuu parhaiten reippaille lenkeille ja kovimmassa käytössä ne ovatkin olleet juuri intervallityyppisissä treeneissä. Kova kilpailija Zantelle, joilla olen juossut viimeisimmissä juoksutapahtumissa. Tossu toimii oikein hyvin, vaikka omaan superkapeaan jalkaani Vazee onkin ehkä aavistuksen liian leveä.

 

IMG_4523

IMG_4497

IMG_4548

Lennokkaita juoksulenkkejä! Vazee!

*Yhteistyössä New Balance 
Kuvat: Laura Patrikainen

Heidi xx

Travel Light


 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vuosien saatossa olen oppinut melkoisen taitavaksi pakkaajaksi. Matkoille mukaan lähtee vain välttämätön- vaatteita, kenkiä ja käsilaukkuja pyrin yhdistelemään keskenään niin, ettei juuri turhaa kantamista lähde mukaan. Pidennetyille viikonloppumatkoillekin riittää hyvin koneeseen sisään otettava vetokassi. Lasten ollessa pieniä lensin usein yksin lasten kanssa, ja kahden alle neljä vuotiaan kanssa oppi itse matkustamaan hyvinkin kevyesti- varsinkin niiden muutaman lennon jälkeen, jolloin jouduimme huonon ilman takia laskeutumaan Belgiaan, kun määränpää oli Pariisi.

Viikonloppumatkoillekin haluan kuitenkin ottaa omat tutut tuotteet mukaan, ja sitä varten säästän testereitä, matkashampoita ja täytettäviä pikku purkkeja, jotka saa viedä käsimatkatavaroissa turvatarkastuksen läpi koneeseen. Kotiin onkin kertynyt melkoinen arsenaali erilaisia testereitä. Joskus tosin hotellien tuotteetkin saattavat yllättää, ja silloin käytän niitä tai otan ne uusia reissuja varten mukaan.

Madaran testereistä riittää pitkälle viikonlopulle. On päivä-ja yövoidetta ja silmänympärysvoidetta. Ihonpuhdistusaineet kulkevat täytettävissä pikku purnukuoissa (ei kuvassa), joista riittää juuri sopivasti muutamalle päivälle. Nokkosvoide sopii niin kasvoille kuin vartalollekin. Lentokone ilma kuivattaa ja tämä kulkeekin käsilaukussa.

Less is More:lla on käteviä pikku (30ml) luomu shampoo- ja hoitoainepulloja sekä hiuslakkaa. Ja miniharjakin kulkee kätevästi viemättä turhaa tilaa. Hotelleissa ei välttämättä aina ole hoitoainetta, ja ainakaan pidempiä hiuksia ei meinaa saada selviksi ilman sitä.

Hurraw! suosikki huulirasvani juuri nyt -etenkin kirsikka, jossa on myös hieman väriä mukana.

Mukana kulkevat aina, matkalla kuin matkalla, myös lenkkarit. Uusiin, ja miksei myös jo tuttuihinkin, kaupunkeihin on parasta tutustua lenkkeillen. Elokuinen Rooma taitaa olla ainoa matka miesmuistiin, jolloin en käynyt kertaakaan lenkillä, tai edes laittanut lenkkareita jalkaan. Muutaman viikon päästä suuntaan Lontooseen muutamaan workshoppiin ja siellä lenkkareille on varmasti käyttöä. Can’t wait!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanaa, kun on perjantai! Mukavaa viikonloppua!

Heidi xx

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Good Morning Mellsten Beach with Ibiza vibes ☀️🧘🏻‍♀️ .

Ihana aamu, ihanat naiset ja aamujooga/pilates. Tästä tulee hyvä päivä 🤩
P.S Sunnuntain iltatunnilla klo 18-19 vielä muutama paikka vapaana! Laita viestiä dm:n kautta tai sähköpostilla heiditainio@aol.com Aurinkoa ☀️ .

#morningvibes #yogagirl #yogaeverywhere #pilateslove #summervibes #feelgood #morningsun #runnergirl
Summer evenings & sunsets 🌙✨ .

#naturelove #sunsetlovers #viewpoint #beautifulnature #nature_perfection #runnergirl #amazingnature #luonto #sunset_pics #trails #sunsets_captures #explorer #lakeview #thisisfinland
Whatever you love. You are. -Rumi 🌿Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon! Ja hei, tällä viikolla alkavat taas ryhmätunnit- ulkona tietty, NIIN kivaa 🙌🏼☀️🌸🦋 .

#trails #trailrunning #runnergirl #runhappy #magical #forest #runningmotivation #timetoplay #adventurer #exploring #naturelove #luonto #polkujuoksu #metsä
Beach Workout- pakarat, takareidet ja core part 1 🦋 .

Blogissa uusi postaus: miten päädyin pilateksen pariin sekä pilateksen hyödyistä juoksijalle (aina kehon kannatuksesta mm. urheilun aikaiseen virtsankarkailuun) ja ihan yleiseen hyvinvointiin- niin ryhdikkääseen oloon kuin seksielämään. Linkki blogiin profiilissa 🦋 .

Tässä aiheeseen liittyen 4 tehokasta pakara/takareisi/core liikettä, jotka parantavat kehon hallintaa. Kolmonen on melko killeri 😅 Voit tehdä liikkeet myös ilman palloa 🦋 .

1️⃣ Pakarapotku
2️⃣ Jalan nostot suorana nelinkontin + joustot (kts video loppuun) 
3️⃣ Nelinkontin Pakarapotku 90 asteen kulmassa. Tukijalan polvi ilmassa (helpota liikettä tuomalla polvi maahan)
4️⃣ Alaspäin katsova koira/ vuorikiipeilijä ⏯ Tee liikkeet hallitusti- 10-15 toistoa/liike. Tallenna liikkeet myöhempää käyttöä varten 🦋 .

#heidionthegoworkout #pilates #workoutvideo #fitspiration #runnergirl #runningmotivation #strengthtraining #fitmoms #fitmotivation #kotitreeni #homeworkout #feelgood #marathontraining
🌲🐾🏃🏻‍♀️Forest calling... kaupallinen yhteistyö @xxl.fi #justaddyou #salomon

Viikonloppu ja ohjelmassa piiiitkästä aikaa polkujuoksua meidän oman #dreamteam :n kanssa 🙌🏼💓
Polkuja kolutaan taas ”vaihteeksi” Nuuksiossa, mutta mikäs siinä, kun uusia polkuja ja nähtävää riittää. Aurinkokin lupautui lähtemään mukaan 🌲🐾 🏃🏻‍♀️🎒☀️ .

Kesäksi olemme miehen kanssa kuitenkin suunnittelemassa road trippiä jonnekin päin Itä-Suomea, ehkä Lappiin asti. Toiveena olisi käydä ainakin Kolilla ja Hossassa! En ole käynyt vielä kummassakaan ja muutenkin nuo seudut ovat minulle aivan uusia- jos siis sinulla on ehdottaa jotain must see/visit/stay- paikkoja, niin laitahan tulemaan 🙏🏼🌲 .

Niin paljon olisi täällä kotisuomessa nähtävää, ja mitä enemmän karttaa katson, niin sitä pohjoisemmaksi tekisi mieli mennä... tätä menoa ollaan jo kohta Jäämerellä- ei tosin olisi huono sekään ⛺️🌲⛰ .

#timetoplay #runnergirl #trailrunning #trails #runningmotivation #adventureseeker #polkujuoksu #runhappy #outdoors #outdoorlife #exploremore #salomonrunning #senseride3 #adventuretime #runningmotivation 📷 @elina.hovinen
🦢💙 BEACH CORE workout state of mind 🙏🏼 .

Aivan tyyni ilma ja aurinko houkuttelivat jäämään ohjauksen jälkeen meren rantaan ja tekemään omaa pilates- tyyppistä lihaskuntotreeniä. Nämä vahvistavat ja tukevat hyvin etenkin juoksuharjoittelua. 
Tässä teillekin muutama erinomainen keskivartaloa vahvistava liike pilatespallolla, joka antaa liikkeisiin oman mukavan lisämausteen. Liikkeet voi toki tehdä myös ilman palloa! .

1️⃣ Kallistukset (uloshengitys kallistus pyöreällä selällä taaksepäin, sisäänhengitys palaa lähtöasentoon) Purista polvilla kevyesti palloa. 
2️⃣ Taakse nojauksessa käsien kurotus alas ja ylös
3️⃣ ”Vatsarutistus” pallo yläselän alla. Sisäänhengitys taakse taivutus, uloshengitys ”rutistus” alaselkä ja polvien tuonti
4️⃣ Käsien kurotus taakse pään yli sh ja sivukautta lähtöasentoon uh. Selkä neutraalissa asennossa. Voit tuoda pään alle esim tyynyn. 
5️⃣ Selkälihakset pallo rintalastan alla- käsien kurotukset eteen ja taakse. 
6️⃣ Sama kuin edellä mutta käsien kurotukset sivuille
⏯ teen niin monta toistoa kuin hallitusti ja hyvällä tekniikalla pystyt. Anna hengityksen ohjata liikettä 🙏🏼
Oikein ihanaa aurinkoista perjantaita ☀️ .

#heidionthegoworkout #pilateslovers #beachworkout #ab #homeworkout #kotitreeni #naturelove #runnerslife #runnergirl #strengthtraining #coreworkout
🌸 #ktouttraining STARTTAA JÄLLEEN kesäkuussa 🌸 .

Ensimmäiset treenit vedämme yhdessä @lauraenroth :n kanssa lauantaina 13.6 Helsinki Outletilla klo 12 sekä klo 14. Luvassa monipuolinen kehonpainotreeni ulkona sekä tietenkin hyvää fiilistä ja liikunnan iloa. Tervetuloa mukaan- treeni sopii kaikenkuntoisille ja etäisyydet on huomioitu 🤩🌸🤸🏻‍♀️☀️
Päivän aikana @kt_helsinkioutlet :ssa myös alennuksia sekä tuotepalkinnon arvonta osallistuneiden kesken. Mites on, tuutko mukaan? .

Treenit ovat ilmaisia ja mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittaunutta/treeni. Huom: ilmoittauduthan vain toiseen treenin, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla tuuli.kayhko@activebrands.com 🌸 .

#karitraa #bodyweighttraining #outdoors #outdoortraining #workoutmotivation #fitspiration #ulkotreeni #hyväfiilis #trainingday #outdoorworkout #helsinkioutlet #heidionthego #juoksujalkaa
Row row row your boat... summer is officially here ☀️🌸 .

Tänä kesänä me ei reissata ulkomaille, mutta muutama kotimaanreissu on suunnitelmissa. Tänne @katve__ :seen tullaan ainakin uudelleen, totaalisen rentoutunut fiilis 🌸 Kiitos ihana @aulimi & co. 😘 .

#summervibes #naturelove #outdoors #finnishnature #luonto #luontokuva #outdooractivities #lakeview #lakelife #exploremore #adventuretime #järvimaisema #amazing_shots #amazingnature #mökkilife #cottagelife
🌲🐾🏃🏻‍♀️ Uusi päivä, uudet polut #justaddyou *kaupallinen yhteistyö @xxl.fi .

Mukava pieni miniloma järven rannalle keskelle kaunista Suomen luontoa on aina hyvä idea 🙏🏼 Soutelua, saunomista, grillailua, kirjan kanssa riippumatossa makoilua ja pyöräilyä mökkitiellä- metsälenkkiä unohtamatta. Mukaan pakkasin tietenkin myös polkujuoksutossut, Salomonin Sense Ride 3:set, jotka sopivat hyvin niin hiekkatielle kuin metsäpoluille 🌲 Juuri nyt olemmekin lähdössä metsään, tutustumaan uusiin polkuihin. Upea päivä tulossa ☀️ .

#salomon #trails #trailrunning #timetoplay #naturelove #outdoors #outdoorlife #runnergirl 📷 @elina.hovinen

Arkisto