Päivän askeleet & The Detox Kitchen


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aurinkoiset ilmat ovat hellineet ja eilinenkin päivä vierähti puistoissa ja pitkin keskustaa kierrellen. Kaupoissa käynnin jätin kokonaan ja kävelin mieluummin rauhallisempia sivukatuja.

Trikoot ja lenkkitossut ovat tuttu näky katukuvassa ja niissä tallustelin itsekin mukavasti koko päivän. Jos päällä olisi ollut vielä juoksupaita, olisin varmaankin ex-tempore osallistunut Hyde Parkin 5 K juoksutapahtumaan. Tapahtuman huomasin vasta paikan päällä ja hetken aikaa harmittelin etten ollut katsonut juoksutapahtumakalenteria. Yleensä nimittäin etukäteen katson kaikki mahdolliset eventit. Jotenkin kai ajattelin ettei nyt perjantaina päivällä olisi järjestettyjä juoksutapahtumia, mutta isommissa kaupungeissa kaikki on tietenkin mahdollista! Next time!

Hyvät kaupunkitossut ovat tärkeät matkustaessa ja näissä tossuissa jalat eivät väsyneet reilun 20 200 askeleen päiväkävelyn jälkeenkään. Laitoin tarkoituksella Suunto Spartanin käteeni, jotta näkisin, kuinka paljon sitä päivän aikana tuleekaan liikuttua. Ja kyllähän sitä tulee aivan huomaamattakin askelia päivälle, kun joka paikkaan liikkuu jalan. Koko päivän saldoksi kertyi 25 249- ei hassummin 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA detox OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyde Parkista jatkoin matkaa Kingly Courtille ja aiemmin googlettamaani The Detox Kitcheniä kohden, josta nappasin mukaani päivän lounaan; ”kasvisburgerin” sekä bataattia, punajuurta ja salaattisekoitusta. Annos ei ehkä pääse kuvassa oikein oikeuksiinsa, mutta maistui todella hyvältä. Voi, kun itselläkin olisi ideoita ja aikaa keksiä ja kehitellä näin ihania kasvisruokavaihtoehtoja. Periaatteessahan jo aivan muutamasta raaka-aineestakin saa maustamalla ja erilaisilla yrteillä oikein maukkaita. Jos ei muuta, niin ainakin inspiraatiota on taas tarttunut mukaan tältäkin reissulta!

Sohossa sijaitsevalla Kingly Courtilla on muuten paljon muitakin ravintoloita ja kahviloita, joista on helppo ostaa mieleisensä ruuan ja istahtaa katetulle terassille syömään. Take away ruuista saa vielä  -20% alennuksen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Iltapäivä teenä” My Doctor tuorepuristettu punajuuri-porkkana- selleri- omena- sitruuna- inkiväärimehu sekä pala Salted Caramel- raakakakkua Tanya’s Cafe’ssa. Reissussakin voi syödä saman aikaisesti hyvin, mutta terveellisesti <3

Nyt joogaamaan- namaste <3

Heidi xoxo

Lue lisää

4 kommenttia

  • Hanna
    29.10.2016 at 11:15

    Inspiroivia Lontoo-fiiliksiä, pääsee melkein itsekin reissuun kun lukee näitä postauksia. 🙂 Tervetullutta vaihtelua vauva-arkeen!

    • Heidi Tainio
      30.10.2016 at 23:21

      Moikka Hanna,
      Kiva kuulla 🙂 Lontoo on kyllä hurmannut täysin uudelleen, vaikka asuimmekin täällä aiemmin. Ehkä lomalla sitten tulee kuitenkin arvostettua ja tehtyä asioita erilailla, kun arjessa- vaikka asuisi missä!
      Nyt kyllä tuntuu, että matkustelu riittää hetkeksi ja mukava olla hetki paikallaan 🙂

      Terkuin Heidi

  • Mari
    29.10.2016 at 13:32

    Oi, nauti reissustasi ja etenkin Lontoon säästä! Meidän suunnalla vettä on tullut jo monta päivää putkeen.. No, hyvä syy nyhjätä sisällä opiskelujen parissa! 😀
    Mukavaa viikonloppua ja joogakoulutusta!

    • Heidi Tainio
      30.10.2016 at 23:23

      Moikka Mari,
      Kiitos, on ollut kyllä aivan ihana reissu! Vielä kun kurssilla on hyvä kollega/ystävä mukana 🙂 Ja ilmat ovat todellakin olleet aivan mahtavat- kiva kävellä joka paikkaan.
      Opiskelun iloa sinne 🙂 Tuon auringon tullessani!

      Terkuin Heidi

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

☀️Hot weather makes me crave fresh food even more. This is what I crave & made last night: . .
. 🌱 avocado/mango/ fresh coriander & lime salad
🌱 water melon & grilled halloumi salad
🌱 home made gluten free banana- rhubarb bread with hummus & tomatoes .

Väriä lautaselle! #omnomnom 🥑🌱🍉 Ja kiitos @emilikumpuniemi että jaoit @karitatykka raparperileipäreseptin, oli ihan superhyvää 😍 Toimi hyvin hummuksenkin kanssa- kuten myös tuon avocado/ mangosalaatin kanssa. 
Lopuista raparpereista taidan leipoa piirakan! .
.
Koska #sharingiscaring jaan teillekin tämän Karitan reseptin: .

Gluteeniton Raparperileipä .
🌱 3 kypsää banaania
🌱 1 kananmuna . .
🌱2 rkl sulaa kookosöljyä
🌱 2 tl vaniljauutetta (tai vanijajauhetta)
🌱 4-6 rkl hunajaa tai vaahterasiirappia
🌱 4dl gluteenitonta kaurajauhoa . 🌱 2 tl kanelia . 🌱3 tl leivinjauhoa
🌱 1.5 rkl psylliumia .
🌱 2.5 dl raparperia viipaloituna + 1/2 dl taikinan päälle .
.
👉 Laita uuni 200c
👉 Blendaa ainekset 👉 Vuoraa vuoka leivinpaperilla, kaada taikina vuokaan ja painele päälle loput raparperikuutiot
👉 Kypsennä 50-60 min tai kunnes tikkuun ei jää taikinaa
👉 Anna leivän jäähtyä ennen kuin irroitat sen vuoasta
👉 Tarjoile sellaisenaan, kookoskerman tai jäätelön kanssa. Tai kuten minä yllä. Toimii siis niin makean kuin suolaisen kanssa 😍
.

#plantbased #vegetarian #onmyplate #foodinspiration #eattherainbow #eatinghealthy #foodpassion #recipe
✨ Only good things can happen when you surround yourself with positive people ✨
.

Eilen yllätyin itsekin, että ikkunanpesun sijaan löysinkin itseni pellolta heinähommista 👩🏻‍🌾🌾🐴 Ei voi koskaan tietää, mitä kivaa oikein tapahtuu, kun antaa asioiden tapahtua omalla painollaan- ilman liiallisia suunnitelmia. Ja onpa muuten meditatiivista puuhaa tuo heinänteko 🙏🏼 Kiitos @kanervaahonala ihanasta päivästä 😘 .

#farmer #elämäonlaiffii #gowiththeflow #summeriscrazy #holidaymood #naturelover #parastajustnyt #maajussillemorsian 😂 #justkidding
📍The view from Bastione & Santa Barbara chapel was so beautiful- #breathtaking 💙🙏🏼🏔
.

Blogissa nyt fiiliksiä ensimmäisestä Italian reissun vaelluksestani Santa Barbaran kappelille. Henkeä salpaavan kauniit maisemat avautuivat alas Rivan kaupunkiin ja Gardajärvelle. Tuota näkyä ei hetkessä unohda 💙🙏🏼
Linkki blogiin biossa. Aurinkoa päivääsi 😘
.

#seenonmyrun #ig_italia #runnergirl #beautifuldestinations #globetrotter #worldtraveler #lakegarda #runspiration #runnersworld
From lake to lake & from sun to sun. Morning swim 💦💙🙏🏼 .

Ihana aloitus päivään, aamu-uinti. Onpa muuten vain järvivesi lämmintä- vaikka ei kai ihme näillä helteillä ☀️ .

#beautifulnature #morningglory #sunrise #sunrise_and_sunsets #swim #holidaymood #heatwave #suomenkesä #aamuuinti
📍Arco, Italy #seenonmybikeride .

Ai että, kuinka sitä saakin uusista paikoista niin paljon enemmän irti liikkuen. Uusiin kaupunkeihin tutustun poikkeuksetta lenkkeillen. Usein vielä ihan turrena kartta kädessä 🗺🏃🏻‍♀️ .

Arcon kylään pyöräilin ja kylläpä tuolta Castello di Arcolta vain avautuikin niin mielettömän kaunis maisema alas kylään. .

#globetrotter #ig_italia 
#worldtraveler #runnergirl #beautifuldestinations #adventuretime #explorer #expandyourplayground #mountainbike #activeliving
MONDAY- new week, new workout 💪🏼 Kettlebell it is! 
Olisko aika laittaa uuden viikon kunniaksi sykemittari käteen ja hakea kuula varastosta? Tässä olisi nimittäin vaihteeksi taas tarjolla #heidionthegoworkout kotitreenejä. Tämä piti jakaa jo juhannusjumpaksi, mutta jostain syystä se oli unohtunut arkistoihin 🤔 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 
1️⃣ Kyykky & Pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykyt taakse
3️⃣ Pystysoutu - Kyykky - Lankkuhyppy
4️⃣ Yhden käden etuheilautus
5️⃣ Punnerrus toinen käsi kuulan päällä. 
Tehokasta 💦 Tsekkaa ohjeet treeniin blogista- linkki biossa! Mukavaa hellepäivää ☀️👒 Muistakaahan nesteytys. 
#workoutmotivation #fitgirlvideos #fitspiration #kettlebell #trainingday #blog #fitgirlsguide #fitnessmotivation
Life is good 💙💦⛱💙#chilling #bestvacations #lifeisgood .

Kohde, hotelli ja retket ovat kyllä kaikki osuneet niin nappiin. Mitään en olisi voinut pyytää lisää tai mitään en jättäisi pois. (Paitsi, että olisin voinut viettää täällä koko kesäloman 😁) .

Ja se, mikä just täällä Rivalla on parasta, niin samassa paketissa yhdistyvät niin ranta- kulttuuri- kuin aktiiviloma. Unohtamatta italialaista ruokaa 👌 #mykindofholiday .

Italiaan rakastuin vain entistä enemmän ❤️ . 
#iloveitaly #gardalake #travelinspiration #worldtraveler #globetrotter #ig_travel #beautifuldestinations #aurinkomatkathetkiä @aurinkomatkat
📍 Torbole this morning ✨ In love with these buildings #

Vuokrasin eilen pyörän, jotta ehtisin näkemään vielä vähän enemmän ja vielä vähän kauempaa. Eilen polkaisin upeaan Arcon kylään ja tänään lähikylä Torboleen sekä sen ympäristöön. Taas niin kaunista 🏔🌸 Blogissa ”Postikortteja Riva del Gardalta” #

#torbole #visit_italy #lagodigarda #worldtraveler #expandyourplayground #ig_photooftheday #travelblogger #beautifuldestinations
Inhale mountains, sea & sun, exhale stress ✨🙏🏼 #

5 päivää putkeen parin kolmen tunnin aamulenkkejä + päivällä kävelyä paikasta toiseen. Jalat olivat eilen aivan finaalissa. Aamulenkin sijaan levitinkin joogamaton parvekkeelle ja joogailin auringon noustessa vuorten takaa 🏔🌄 Lenkkareiden lisäksi matkoilla kulkee usein siis mukana myös joogamatto! Tuli tarpeeseen tälläkin reissulla ✨ #

Iltapäivällä pyöräilin läheiseen Arcosin kaupunkiin. Kaunis linna kohosi kallion rinteessä ja upea maisema avautui alas kaupunkiin 🏰#

#morningglory #yogi ✨ #sunrise #yogaeverywhere #sunrise_and_sunsets #beautifuldestinations