Pre Workout välipala- mitä syödä ennen treeniä?


img_8092

Mitä syödä ennen treeniä?

Asiakkaiden ruokapäiväkirjoja analysoidessa olen huomannut, että moni miettii juurikin tätä asiaa. Mitä siis syödä ennen treeniä niin, että energiaa olisi vetää läpi kovempikin treeni ilman täysinäisyyden tunnetta? Mikä olisi kätevä, nopea ja helppo välipala, joka on helppo ottaa työpaikallekin mukaan? Vastaukseni tähänkin on, yllätys yllätys, smoothie!

Ennen eilistä kuulatuntia tein alla olevan marjasmoothien, jonka söin juuri ennen kuulatunnille lähtöä. Käytännössä olenkin huomannut, että smoothien voi huoletta syödä vain tuntiakin ennen treeniä- enkä halua tuntiakaan vetää vasta syöneenä, sen verran tulee kuitenkin alkulämmittelynkin aikana liikuttua. Nestemäisenä smoothie sulaa helposti antaen kuitenkin tarvittavaa energiaa treeniä varten. Jätä smoothie tarkoituksella paksuksi, jotta se tulee ”syötyä eikä juotua” eli muista pureskella smoothiekin kunnolla- ruuansulatus alkaa jo suussa! Smoothien pinnalle laitan vielä vaihdellen marjoja, siemeniä ja mysliä.

Ennen kovaa treeniä suosi kevyempiä hiilihydraattipitoisia ruokia. Treenistä riippuen, jätä riittävästi aikaa ruokailun ja treenin välille. Mikään ei ole inhottavampaa kuin treenata täydellä vatsalla, mikä ei tietenkään ole hyvä myöskään ruuansulatuksenkaan kannalta. Testaamalla löydät, mikä sopii parhaiten juuri sinulle. 

Viikonloppuna huomasin myös, että jostain syystä en saa ilmoitusta kommenteista, ja siksi vanhempien postauksien kommentit ovat jääneet huomioimatta- pahoittelut siitä. Yksi lukijan kysymys oli, ”Millä korvata banaani smoothiessa?”. Omissa marjasmootheissa käytän paljon banaania, sillä se tekee koostumuksesta ihanan kermaisen, mutta vastaavan kermaisuuden saa myös avocadolla, pähkinöillä (etenkin cashewpähkinä) ja esimerkiksi lesitiinin avulla. Olen huomannut, että myös käyttämäni hera tuo koostumukseen samaa banaanin tuomaa kermaisuutta, sillä vihersmooteihin laitan banaania vain hyvin harvoin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pre-Work ”Berry Bomb” Smoothie

* n. 100-200gr Pakastemustikoita- puolukoita & vadelmia *1/2 Banaani * 1/3 Avocadoa * 1 rkl Heraa (omassa käytössäni Foodinin hera) * pala tuoretta Inkivääriä * 1 tl Viherjauhetta *Mantelimaitoa/Vettä

Aja ainekset blenderissä kuohkeaksi smoothieksi. Laita aluksi nestettä vain hieman,  tähän laitoin puolet mantelimaitoa ja puolet vettä, ja lisää tarvittaessa. Jätä smoothie tarkoituksella paksuksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

What to eat before a workout? Which will give you energy for the workout without feeling too full? Something quick and easy to prepare, and easy to take at work too? My answer for this is, surprise surprise, a smoothie 🙂 

Before yesterday’s kettlebell class, I made this creamy and thick berry bomb; frozen blueberries, lingonberries & raspberries, 1/2 ripe banana, 1/3 avocado, 1 tbsp of Foodin whey, a slice of fresh ginger, 1 tsp of green powder and some almond milk and water. Add only a little of liquid, so your smoothie will rather stay thick- and remember to eat it, not to drink! Top up your smoothie with some berries, seeds and muesli. 

Heidi xoxo

Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Monday mood after chilled Sunday 🤩🏃🏻‍♀️💪🏼 #timetoplay .

Valoa myrskyn jälkeen ⛅️ Rennon viikonlopun jälkeen suuntaan töiden jälkeen lenkille- sataa tai paistaa. Motivaatio 💯🏃🏻‍♀️ Ja hei, huomenna alkaa mullakin talviloma! Miltä sun alkava viikko näyttää? .

#runnergirl #runningmotivation #timetoplay #runhappy #runnersofinstagram #runningmom #trailrunning #trails #runnerslife 📷 @strictlystyle
💓⛸ ARVONTA- Kari Traa Sjarm base layer ⛸💗 *yhteistyössä @karitraahelsinkioutlet 💓 .

Blogissa uusi postaus merinovillasta ja miksi se on käytössäni lähes päivittäin. Vertailussa 3 erilaista @karitraa base layeria- linkki blogiin biossa! . 💓 Seuraa @heidionthego & @karitraahelsinkioutlet ja osallistu tämän ihanan Kari Traa Sjarm 100% merinovillakerraston arvontaan tykkäämällä ja jättämällä kommentti tähän postaukseen lauantaihin 22.02.2020 klo 22 mennessä! . 💗 Tuplaa mahdollisuutesi @lauraenroth tilillä 💓 Voittaja saa valita mieleisensä värin- harmaan tai vaaleanpunaisen 💓 .

#arvonta #KTouttraining #karitraa #baselayer #merinowool #training #iceskating #activeliving 📷 @elina.hovinen
Show love for people who you care everyday 💖 “We like to celebrate the biggies of life -- and they should be celebrated -- but we also need to notice, and honor, and enjoy the little moments. These mundane moments that show up in the daily routine are the things that will add meaning and joy to our lives, say researchers.” 💖 . .

Life is in the little things. The brief moments when we say I love you or walk away, when we give a hug or keep our distance. The moments when we choose kale over chocolate or chocolate over kale. These little moments shape the quality of our lives and the way we contribute to the world. Life is all about the little things.”
(Link to this post is in my bio. It was so well written that I want to share it with you! 💖) .

Love this pic from last summer. It was just an ordinary day in the trails of Riippusillat, but in an extraordinary way. Special moments with my niece & nephew in the nature 💖 .

#hiking #trails #riippusillat #love #gratitude #adventuretime #exploremore #runhappy
💖 Happy Valentines Day from me to you 💖 Love your body and yourself, just like you love your friends! .

Tallenna tästä 5 helppoa kehonhuolto/liikkuvuus- liikettä, jotka on helppo tehdä melkeinpä missä vain! Tallenna ja jätä ❤️ jos kaipaat lisää näitä ❤️ .

1️⃣ Kissa ja Lehmä
2️⃣ Alaspäin katsova koira (minun all time- suosikki! Tee edes tämä- liike 😅) 3️⃣ Lonkankoukistajat ja käsien pyöritys (olkanivelen liikkuvuus). Lopuksi vielä rintarangan kierrot. 
4️⃣ Toinen hyvä lonkankoukistajien venytys (pidä takajalka koko ajan suorana, vie painoa eteen ja taakse.
5️⃣ Painonsiirrot puolelta toiselle ja loppuun vielä rintarangan kierrot .

Oikein ihanaa Ystävänpäivää juuri sinulle! Olet tärkeä. Olet rakastettu. Olet sinä ❤️ .

#heidionthegoworkout #mobility #workoutvideo #fitgirlsguide #fitgirlvideos #womenwhoinspire #yogagirl #yogaeverydamnday #feelgood #nourishyourbody #loveyourself #homeworkout
True beauty is everywhere. Be it. See it. Notice it. Love it. Be grateful of it. Marvel at it. It’s everywhere. It’s all around us all the time. 💖 .

Lukuvinkkinä Katri Syvärisen ”Pieniä suuria taikahetkiä arkeen”. Se, miksi valitsin kirjakaupasta juuri tämän kirjan, kiteytyy seuraavaan ”Omaa suuruutta ei tarvitse tavoitella epätoivoisesti puskemalla- se on jo sinussa. Älä myöskään tee hyvinvoinnista liian vaikeaa. Tärkeämpää on kuunnella itseään kuin olla kauhean pätevä.” .

Yöpöydällä on juuri nyt myös Lucinda Rileyn ”Myrskyn Sisar”. Olen aivan koukussa Seitsemän Sisaren kirjasarjaan 💖 Onko sinulla jotain hyviä kirjoja, mitä suositella? .

#naturelove #quoteoftheday #nature_perfection #outdoors #trails #thisisfinland #womenwhohike #adventurer #dreamer 📷 @elina.hovinen
💖 Woohoo- Kari Traa NAISTENPÄIVÄ- treeneillä tapahtumarikas kevät käyntiin! . 💖 Naistenpäivänä, sunnuntaina 8.3, vedämme yhdessä ystävä kollegani @lauraenroth kanssa KT Outlet- treenit @karitraahelsinkioutlet :ssa! . 💖 Ilmaistreeneihin mahtuu mukaan 30 ensimmäistä. Sitovat ilmoittautumiset aada.hamalainen@activebrands.com .
💖 Kaikki osallistujat saavat mukaansa goodiebagin, jossa mukana myös @barebells.fin .
💖 Lue lisää blogista- profiilissa suora linkki! .
💖 Toimi nopeasti ja nähdään pian! .

#KTouttraining #karitraa #karitraahelsinkioutlet #naistenpäivä #treenit #fitspiration 📷 @elina.hovinen
Never underestimate the power of a great workout and fresh air! Lunch break run was 💪🏼 and I am feeling alive again! This morning was supposed to be a chilled one, but how wrong was I. Never mind, all good, done and dusted ✨👌 .

Kylläpä teki päivälenkki tänään erityisen hyvää, vaikka muuten onkin menossa rennompi treeniviikko. Venyttelyä, kehonhuoltoa ja kevyitä lenkkejä/ulkoilua- viikonloppuna ehkä joku pidempi lenkki metsässä 🌲✨🙏🏼 Kova into olisi päästä testaamaan Suunto 7 karttoja Nuuksioon tai jonnekin metsään. Vaikutti nimittäin lupaavalta jo tässä lähimetsässä 👌 .

Kuvaa ottaessa tuli mieleen, että nyt on talvi, kuvassa näyttää syksyltä ja ympärillä linnut laulaa kuin keväällä. Vähän on vuodenajat sekaisin 🍂🍄🍃🌾🐧 .

Mites siellä on viikko lähtenyt käyntiin? Onko viikolle tiedossa enemmän lepoa vai liikettä? ✨ .

#runner #runnergirl #runnersofinstagram #trailrunning #trails #polkujuoksu #timetoplay #naturelove #activeday #momentsofmine #seenonmyrun
8 min ABS 🦋 Whenever wherever! .

Tuntuuko, että aika on kortilla eikä millään ehtisi liikkua niin paljon kuin haluaisi? Pelastus silloin on kotitreenit! Lyhyessäkin ajassa ehtii tekemään tehokkaan kokonaisvaltaisen lihaskuntotreenin. #heidionthegoworkout löydät paljon erilaisia kotitreenejä, joita voit oman fiiliksen mukaan yhdistellä 🦋 Mikä on sun suosikki? .

Tässä 8 minuutin core-treeni, joka on helppo tehdä missä vain, milloin vain. Tallenna ja tee silloin, kun se sinulle sopii 🦋 .

1️⃣ Lankussa ”commando” (helpota tuomalla polvet lattiaan) & alaspäin katsovassa koirassa kurotus vastakkaiseen nilkkaan
2️⃣ Kylkirutistus sivulankussa
3️⃣ Istumaannousu & kurotus nilkkaan
4️⃣ Kylkirutistus toiselle puolelle
▶️ Työosuus 50sec -> palautus liikkeiden välissä 10sec. 🆗 2 kierrosta ja aikaa menee 8 min! .

Kivaa tiistaita ja kerro miten meni! .

#abworkout #coreworkout #workoutvideo #womenwhoinspire #trainingday #fitmom #bodyweighttraining #befit #fitgirlsguide #fitgirlvideos #kotitreeni #homeworkout
Kahden kellon taktiikalla uuteen viikkoon 🤩 Vertailussa Suunto 9 Baro ja Suunto 7 ✨ .

Käytätkö sinä urheilukelloa? Jos käytät, niin mitkä ominaisuudet ovat sulle tärkeitä? Sykkeet? Treeni? Uni? Palautumisen seuraaminen? Haluatko, että kellosta näkyvät viestit ja muut ilmoitukset? Teen postausta kelloista ja olisi kiva kuulla just sun kokemuksista 💖 .

@suuntosuomi #suunto #skigirl #skiing #hiihto #outdoors #winterwonderland #activelifestyle #trainingday #fitspiration 📷 @elina.hovinen

Arkisto