WALK WALK WALK


”Siis ihan lyhyt matka, kyllä jaksaa kävellä, enää muutama kadunpätkä, kohta näkyy jo, ton seuraavan rakennuksen jälkeen, ihan kohta perillä…” Ja vaikka kaikki tietävätkin, että se, mikä on minulle ”lyhyt matka” on toisille ehkä pitkä matka :/ Mutta kiltisti koko sakki kulki viime Lontooon reissulla mukana, ja lopussa sain jopa kiitokset siitä, että tulipahan nähtyä paljon enemmän kuin alunperin oli ajatuksena. Ja jopa teinipojat jaksoivat kävellä, ja olla kiinnostuneita, niistä kaikista kolmesta puistostakin, jotka reitillemme Oxford Streetiltä Hyde Parkin kautta London Eyelle osuivat.

Tämä luonnoksiin jäänyt postaus, on aina hyvä muistaa, niin matkoilla kuin ihan siinä omassa arjessakin- kävele, kävele ja kävele! Matkoillakin kävellessä liikuntaa tulee kuin huomaamatta, vaikka muuten ei varsinaisesti treenaamaan ehtisikään. Ja tietenkin kaupungeistakin saa aivan erilailailla irti, kuin esimerkiksi vain metrolla maan alla paikasta toiseen mentäessä.

Nyt kevään juoksutapahtumia silmällä pitäen, voitkin osan matalasykkeisistä treeneistäkin tehdä esimerkiksi metsässä vaeltaen. Lumi, siellä, missä sitä on, tekee liikkumisesta vielä tehokkaampaa ja alle kannattaa laittaa nastat, tai ainakin jotkut lenkkaria pitävämmät ulkoilukengät, vaelluskengät esimerkiksi. Ja nauttikaa hiihdosta ja muista talviurheilulajeista, jos vain mahdollista. Etenkin hiihto on oikein hyvä korvaava vaihtoehto juoksulle.

Lukijoiden toiveesta postaan Instagramiin @heidionthego useammin taas treenivideoita. Käykää kurkkaamassa sieltä vinkkejä omiin treeneihin 🙂

Lontoo on ihana <3

Heidi xoxo

Lue lisää

2 kommenttia

  • Laura K.
    1.2.2017 at 12:39

    Muutama vuosi sitten kävin kaverin kanssa Lontoossa ja näin jälkikäteen juurikin harmittaa se että tuli tooosi paljon ajeltua vaan metrolla paikasta toiseen ja jäi paljon näkemättä :(. Joskus jos vielä pääsen ulkomaille niin kyllä vaan kävelen enemmän!

    • Heidi Tainio
      2.2.2017 at 09:37

      Moikka Laura,
      No turha harmitella, ensi kerralla sitten 🙂 Ja onhan metrokin kätevä; esimerkiksi sateella, ruuhka-aikoina ja jos aikaa paikan päällä on vain vähän. Ja varmasti pääset vielä reissuun!
      Mukavaa torstaita!

      Terkuin Heidi

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Nature, Family & Good Sense of Humor- my main sources of energy and happiness that don’t cost a dime ❤️ .

#sundaywalk #sunset_pics #gratitude
Ladies & Trails ✨🌲🏃🏻‍♀️ .
”Kiitos. Oli eufoorista. Almost better than sex.” 🌲🏃🏻‍♀️ Lue blogista lisää fiiliksiä eiliseltä- linkki profiilissa! .

#trailrunning #trails #polkujuoksu #runnergirl #timetoplay #outdoors #nuuksio #nationalpark #activelifestyle #womenwhoexplore
Sunset, terrace coffee & cinnamon bun outdoors- in January ☕️ .

Aamupäivä poluilla oli aivan ihana. Kerron siitä huomenna lisää 💖 .

#sunsetlover #sunset_madness #january #cinnamonbuns #weekendvibes #whatrunnerseat
Toivottavasti en tänään työmatkaa juostessa, tiukoissa trikoissa & hymy huulilla, pilaa kenenkään viikonloppua... mutta enpähän asvaltilla juostessa ainakaan turmele metsiä 🤷🏻‍♀️😅 (kts.stoorit) .

Meitä on moneen junaan eikä kaikkia voi tai edes pidä miellyttää. Ehkä se on oma paha olo tai huono päivä, mikä saa ärsyyntymään toisen pirteästä olemuksesta tai liikkumisesta? .

Minusta on AINA kiva nähdä iloisia lenkkeilijöitä- silloinkin, kun itse en ole lenkillä ❤️ Nautin myös toisten aurinkoisista lomakuvista, vaikka itse olisin kaatosateessa. Toisen ilo ei ole itseltä pois! Mukavaa viikonloppua ja eiköhän tuonne metsiinkin mahdu ihan kaikki 💖 #positivemindpositivelife .

#runnerslife #runnergirl #timetoplay #runningmotivation #runnersofinstagram #juoksu #trailrunning #trails #outdoors #positivemind 📷 @strictlystyle
I love these days in the middle of forest 🌲🐾 🏃🏻‍♀️ Ja niin iloinen & kiitollinen olen siitä, että saan tehdä täällä vielä töitä! Tänäänkin sain vetää polkujuoksu-treenit metsässä ❤️ .

Näistä maisemista nautitaan myös lauantaina, jolloin vedän polkujuoksu workshoppia! Säätiedotekin näyttää pelkkää ☀️☀️☀️ Workshop on nyt täynnä, mutta uusia järjestän talven/kevään aikana lisää- innokkaita oli sen verran paljon ✨ .

#runnergirl #trailrunning #trails #polkujuoksu #adventurer #runningmotivation #runnerslife #outdoorlife #nature_perfection #naturelove
Juuri nyt hymyilyttävät aurinkoinen ilma ja kymmenen tunnin yöunet! Huh, ihan hätkähdin tyttären tullessa aamulla herättämään. En muista, koska olisin nukkunut näin monta tuntia, mutta hyvä niin. Näin kiireisempinä ajanjaksoina huomaan, kuinka tärkeää uni on jaksamisen ja palautumisen kannalta. Siksi viikolla yritämme mennä nukkumaan viimeistään kymmeneltä. .

Blogissa uusi postaus @maaretkallio :n kolumnin inspiroimana. ”Elämässä pitää olla tilaa muutokselle”- ajatuksia hyvinvoinnista, painonpudotuksesta, ajoituksesta, loksahduksista, armollisuudesta jne. Käy lukemassa ja kerro sun ajatuksia 💖 Aurinkoa päivään ☀️ .

#outdoors #feelgood #amazingday #sunshine #uusipostausblogissa #runnergirl
💎 3 x side plank 💎 practice, practice and be patient- as your core gets stronger, it will get easier! .

Aloita helpoimmasta ja siirry seuraavaan sitten, kun liike sujuu hallitusti hyvällä tekniikalla. Harjoituksen myötä tulee tuloksia! 💪🏼 #ipromise 💾 Tallenna ja testaa! .

Liikkeissä keskitytään keskivartaloon, mutta ihan KOKO kroppa aina sormenpäistä varpaisiin tekee töitä! Huomaa, kuinka käden nostaminen kohti kattoa tuo heti liikkeisiin haastetta (kts. video loppuun) Pallon päällä paina tukijalalla palloa vasten. Alkuun voit myös tuoda lantiolla olevan käden lattiaan. .

1️⃣ Sivulankku polvi lattiassa 
2️⃣ Sivulankku suorin jaloin 
3️⃣ Sivulankku pallon päällä .

#heidionthegoworkout #coreworkout #absworkout #workoutvideo #fitball #sideplank #plank #challengeyourself #youcandoit #trainingday #befit
A good Monday starts from well spent Sunday- 4 hours of running in the trails of Nuuksio National Park 🌲🏃🏻‍♀️ .

Ensi viikonloppuna, lauantaina 25.1 klo 9.30, myös sulla on mahdollisuus tutustua polkujuoksuun ja Nuuksion upeisiin maisemiin. Tule mukaan polkujuoksu Workshoppiin- 2 paikkaa vielä vapaana. Testissä @salomonsuomi polkujuoksutossuja. .

Lisätietoja ja ilmoittautuminen DM:n kautta tai sähköpostilla heiditainio@aol.com ✨ .

#trailrunning #trailrunner #runnergirl #timetoplay #salomonrunning #polkujuoksu #outdoorlife #naturelove #nationalpark #nuuksio 📷 @drahopelto
Post winter-swim endorphin rush is SO good! 💎 I am so hooked! .

Eilen oli ihana laiskalauantai! Siivosin kaappeja ja chillattiin sohvalla, otin iltapäivällä jopa päikkärit. Katsottiin telkkarista hiihtoa, syöksylaskua (ihan kreisiä menoa) ja Netflixiä. Netflixissä meillä on menossa nyt The Crown, joka on muuten ihan super. Todella mielenkiintoinen jo ihan Englannin historiallisten vaiheiden takia 👑 Prinssi Philipin äiti Prinsessa Alice oli 💖 .

Illalla tein vielä pizzaa avantouinnin jälkeen. Ihan parasta vain olla kotosalla ilman ohjelmaa! Ja itse asiassa, kun uusia hyvinvoinnin trendejä katsoo, niin päivähän oli oikeinkin trendikäs 😄kärkipäässä listalla ovat mm. läsnäolo, lepo, uni ja hidastaminen! 
Blogiin kirjoitinkin ”Vuoden 2020 hyvinvointitrendejä”. Lue, mitkä 4 nostin myös omiksi suosikeikseni- linkki blogiin biossa! .

#winterswimming #avanto #avantouinti #outdoors #uusipostausblogissa #nature_good #healthiswealth

Arkisto