HYVÄN OLON HANKO


 

Monipuolista liikuntaa, hyvää ja terveellistä ruokaa, ihanan rento ilmapiiri, aurinkoinen Hanko- niistä on tämän viikonlopun Lifeness– hyvän olon energisoiva viikonloppu tehty. Ei tunnu taas ollenkaan, että olisin töissä. Niin rentouttava olo oli tänä aamuna, kun levitin joogamattoni kallioille jo ennen kello kuutta. Sisäinen kello herättää tuttuun aikaan, mikä ei tosin haittaa ollenkaan hyvin nukutun yön jälkeen. Aurinko paistoi heti aamusta lämpimästi ja laineiden liplattaessa rentoutuivat niin keho kuin mielikin. Puuroaamiaisen jälkeen olin valmis vetämään aamujoogan ryhmäläisille- rannalla tietenkin.

Itselleni tämä on ensimmäinen visiitti Hangossa ikinä, mutta tuskin viimeinen. Niin kaunis kesäkaupunki kuin olen kuullutkin. Meri, luonto, Hotelli Regatta, jossa yövyimme sekä Regatta SPA. Hotellin huoneet ovat valoisia, moderneja ja meidän huoneen parvekkeella pääsi ihastelemaan auringonlaskua. Itse SPA:sta oli upea näkymä merelle ja SPA:n terassilla syöty lounas oli mielettömän hyvää- kaikenlisäksi vielä esteettisestikin kaunista. Poke bowl oli kuin taideteos. Aivan kuin olisi jossain pidemmälläkin reissulla.

Lifeness viikonlopuissa olen saanut olla mukana ohjaamassa tunteja jo tammikuusta lähtien. Viikonloput ovat ihania irtiottoja arjesta- ei ruuanlaittoa, siivousta, vaan juurikin pientä luksusta arjen keskelle. Päivät ovat aktiivisia monipuolisen liikunnan ja luentojen ympärillä. Iltaisin rentoudutaan spa:ssa, nautitaan yhdessäolosta ja hyvästä ruuasta. Halutessa saa toki olla omissakin oloissa. Viikonloppu ei ole tiukka ashram, vaan ruuan kanssa voi halutessaan nauttia lasin kuohuvaa. Tärkeintä on, että tekee asioita, jotka tuntuvat itsestä hyvältä <3

Lifeness

Hotelli Regatta & SPA

 

”Create a life that feels good on the inside, not one that looks good on the outside”

Heidi xoxo

Lue lisää

3 kommenttia

  • -Sanna
    22.5.2017 at 14:06

    Aivan ihanalta näyttää!

    Mä pääsin muuten vihdoin ja viimein testaamaan TRX-treeniä. Kyllä on tehokasta, koko kroppa tärisi treenin jälkeen. Seuraavana aamuna tiesi tehneensä, kun yritti kammeta sängystä ylös 🙂

    Aurinkoista viikkoa!

    • Heidi Tainio
      23.5.2017 at 07:09

      Moikka Sanna,
      Ja oli kyllä aivan superihanaa!
      TRX:ät on ihan paras apuväline- kahvakuulien ohella. Tosi kätevät, kun narut voi kiinnittää lähes minne vain. Testasitko salilla? Ohjattu treeni?
      Aurinkoista päivää, täällä nautitaan aamukahvia parvekkeella <3
      Terkuin Heidi

  • -Sanna
    23.5.2017 at 07:50

    Oli oikein ohjattu treeni. Ja mulle tulikin mieleen, että yhtä tehokasta kun kahvakuula eli tuloksia näkyy varmasti melko nopeasti.

    Viikonloppuna meilläkin sai jo juoda aamukahvit terassilla. Ihan parasta 🙂 Ja oli niin aurinkoista, että onnistuin päivän aikana jo vähän polttamaan ihoakin :/

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Nuuksio National Park 🍁❤️ .
Vauhdikkaan työviikon jälkeen oli ihana päästä Nuuksioon. Reilut 3 tuntia vaellusta metsän keskellä. Retken kruunasi eväät- myskikurpitsa/porkkanakeitto sekä täytetyt sämpylät. Keitto oli muuten superhelppo tehdä ja 😋👌 Jäi vielä sopivasti lounaaksi tällekin päivälle. Laitetaanko reseptiä blogiin jakoon? .
.
Mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa sullekin 🤗🤩
.

#nuuksio #outdoors #activeliving #runnergirl #nature_good #adventuretime #happymoments #thisisfinland #trails #trailrunner
📍When in Ibiza, Cala Llonga ❤️ .
Muutamaan vuoteen en ole asettanut itselleni mitään urheilullisia tavoitteita. Asvalttien sijaan löydän itseni mieluummin metsästä ja poluilta juoksemasta🌲🍂 Ei suorittamista- fiiliksellä.
.
.

Upeiden reissujen ja vaellusten jälkeen nälkä näköjään kasvaa syödessä. Upeiden kokemuksien ja elämyksien myötä sitä haluaa uusiin seikkailuihin, huikeisiin maisemiin ja entistä korkeammalle. Sieltä löytyy myös mun uusi tavoite- korkealta ja kovaa! Lue lisää blogista ✨
.
.
#hike #adventuretime #expandyourplayground #explore #activeliving #heidionthego #ibiza #worldtraveler #amazingplaces #beautifuldestinations #welivetoexplore #nature_good
🍁 Weekend Mode- breakfast & I Love Me- fair in Messukeskus 🍁
.
.
Mietitkö vielä ohjelmaa viikonlopulle? Mulla on muutama vinkki 🙋🏻‍♀️
.
. . ✨Valmista ihana aamiainen kotona tai käy testaamassa @kuumahelsinki chiavanukas, avocado toast ja inkiväärishotti (kuva)👌 #breakfastgoals .
. .
. ✨ Lue mun blogipostaus ”Treeniviikko- so far”. Olen niin fiiliksissä, kun pääsen taas treenaamaan ja parasta, kun mukana osittain vielä tytär 👩‍👧 Postauksessa myös mm. työmatkaliikunnasta. Linkki blogiin biossa. Ja postaustoiveita otan aina mielelläni vastaan.
. .
✨ Ulkoile. Raitis ilma tekee hyvää. Jos vapaapäivänä ei ole aikaa, niin koska sitten? Mä aion kävellä Messukeskukselle. Raitis ilma päivittäin on aivan must 🍂
. .
. ✨Eilen tosiaan alkoivat I Love Me- messut. Piipahdin siellä eilen vain pikaisesti, mutta tänään minut löytää koko päivän ajan @zpcompression_fi osastolta 6s81. Tuu moikkaan 👋 Messuilla oli paljon kaikkea kivaa ja itse ostin mm. shampoota ja @gingerpeoplesuomi inkiväärisiirapia, jota lorautan välillä smootheihinkin. @pur_kauppa ostastolla mun suosikki @wildnutritionltd lisäravinteet- magnesium, ashwagandha ja rauta lähtivät mukaan! Ja messueväät  tietty @foodin osastolla 💚 Arvonnassani messuliput lähtivät @ah_suvi ja @_heini_maria_ 💛
.
✨ Ja sitten leffa. Kävin katsomassa eilen ”First Man” Ensimmäisenä Kuussa 🌙 Ai, että tykkäsin. Aivan ihana ja Ryan Gosling tietty. Käy katsoon. .
#weekendvibes #heidionthego #blog #inspiration #healthyliving #healthiswealth #feelgood #iloveme
❤️ Lucky me, had my boy for 12 hours. Well spent time, sushi lunch & just chilling at home. Not long till the next time, London calling next month! ✈️
.
.

#myboy #gratitude #lovelovelove #happymoments #happymom #motherandson #motherslove
🍁 Couldn’t decide, yoga or run, so I did both 🏃🏻‍♀️🧘🏻‍♀️ .
.

Ai, että nautin juoksusta! Raikas happirikas ilma ja askelkin tuntuu mukavan kevyeltä. Aamulla arvoin joogan ja juoksulenkin väliltä- juoksu voitti 🥇🏃🏻‍♀️
.
Juoksin Seurasaaren ympäri, mutta koska tuolla kallioilla oli niin kaunis näkymä, päätin tehdä venyttelyt olohuoneen sijaan jo siellä. Päivän paras idea! Ihana näkymä ja aivan hiljaista- ei näkynyt ristinsielua missään. 
Tänään venyttelyissä keskityin rintarangan kiertoihin, lonkankoukistajiin ja takareisiin ✨ Muistathan sinäkin kehonhuollon, vaikka se juoksulenkki muuten veisikin voiton? 😉
.
.
#yogaeverywhere #runnergirl #yogavideo #heidionthegoworkout #iloverunning #runhappy #mobility #workoutvideo #yogagirl
Be the person you want to have in your life 💕
.
.
Blogissa pääset kuvien myötä Formenteralle ”siniselle laguunille”. Kirjoitin mm. joogasta, rauhoittumisesta, unesta ja mitä on seurannut kännykän käytön vähentämisestä. Linkki blogiin biossa ☝️
.
.
#formenteralovers #baleares #adventurer #explore #paradisebeach #paradiseisland #beautifuldestination #worldtraveler #quotestoliveby #beyourself #blog
💥 Training day 💥 .
.
Eilen oli hyvä treenipäivä 💥 Päivä alkoi @tfwhelsinki & @vitaminwellsuomi bootcämpillä ja illalla hyödynsin työmatkat. Kävelin töihin ja juoksin kotiin. 6 kilometrin pituinen matka yhteen suuntaan on just sopiva. Tuleeko sulla hyödynnettyä työmatkoja liikkumiseen? 🏃🏻‍♀️🚶🏻‍♀️🚴🏻‍♀️ .
.
#hallussa #trainingday #fitspiration #activeliving #runnergirl #healthiswealth #moveyourbody #motivation 📷 @teljanneito
🍁🧡🍂☀️ #lifehappensoutdoors .
.
Ei varmaankaan tarvitse kehoittaa ketään ulkoilemaan ja nauttimaan tästä upeasta syksystä- mutta kehoitan silti 😁 Seuraavat sauvarinnetreenit järjestän torstaina 8.11 kello 17 Malminkartanolla. Kello 17, koska viime viikollakin viimeiset nousut vedettiin pilkkopimeässä! Ilmoittautuminen heiditainio@aol.com tai DM:n kautta. Mukaan mahtuu 15! Tervetuloa 💪🏼
.
.
#fallvibes #sunshine #runnergirl #trainingday #runrunrun #iloverunning #juoksu #runhappy #sauvarinne #heidionthego #runspiration #nature_good 📷 @endorfiinikoukussa
💙 Running 💙 .
Pienet ovat lopulta ne asiat, jotka tekevät ihmisen onnelliseksi. Ihanaa, kun pääsen taas juoksemaan #iloverunning ❤️ Iltalenkki Seurasaaressa ja kaupan kautta kotiin. Matkaa kertyi kymppi ja askel oli kevyt. 🎯 oli kotona tyttären ja siskon pojan tekemä ruoka- racletit. Raclette onkin muuten kiva syysruoka 🍁
.

Aurinkoista päivää ja viikkoa ☀️Täällä tiedossa helpompi viikko useamman treenattavan jäätyä syyslomalle. 
#runnergirl #runspo #runhappy #fallvibes #juoksu #runrunrun #runitfast #activeliving #feelgood 📷 @endorfiinikoukussa