FLOAT KALLIO


 

Meditaatio on ollut osana joogaharjoitteluani jo kauan aikaa, mutta vieläkin koen haastavaksi ajatuksista irti päästämisen. Etenkin kotona joogamatolla maatessa nousevat helposti mieleen, mitä kaikkea seuraavaksi muka pitäisi tehdä- on pyykinpesua, ruuanlaittoa, siivousta ja listaa voisi jatkaa, vaikka ja kuinka. Juuri silloin, kun ei pitäisi ajatella mitään, nousevat mieleen myös sellaisetkin asiat, joita ei edes muuten tulisi ajatelleeksi. Ja kun ajattelee ettei ajattelisi mitään, niin ajattelee vieläkin enemmän 😀 Saitko ajatuksesta kiinni?

Tätäkin voi kuitenkin harjoitella! Kotioloista irtaantuminen, vaikkapa parin sadan metrin päähän meren rantaan tai vain kotipihaan auttaa jo kummasti. Raitis ilma ja hengittämisen virtaavaan liikkeeseen keskittyminen auttaa myös viemään ajatukset pois mielestä tai ainakin vaientamaan niiden ääniä.

 

 

Ja aivan kuin tilauksesta, pääsin pari viikkoa sitten testaamaan Float Kallioon kellumista. Enpä ollut tälläisessä kananmunan mallisessa kapselissa kellumisesta ennen kuullutkaan, mutta maailmalla se on kuulemma, etenkin urheilijoiden keskuudessa, hyvinkin suosittu palautumisen muoto. Enkä kyllä ihmettele ollenkaan, sellaisessa unen ja valveen rajamailla olin koko 75 minuuttisen kellunta-ajan.

75 minuuttia kelluntaa voi kuulostaa näin äkkiseltään pitkältä ajalta- olla tekemättä yhtään mitään. Monelle helpompaa olisikin vetäistä vain tossut jalkaan ja juosta sama aika. Mutta miten olla ja maata tekemättä yhtään mitään?

Kapselissa, jossa on 1000 litraa vettä ja 500kg suolaa, kirjaimellisesti siis kellutaan paikallaan. Kapseliin kömpiessäni mietinkin, että mitenköhän näin keskellä päivää, vielä treenattavien välissä, pystyn päästämään irti ajatuksista ja rentoutumaan meditatiiviseen tilaan. Yleensä, kun rentoutushetket pidän joko aamulla ensimmäiseksi tai illalla viimeiseksi. Rentouttavan musiikin alkaessa, huoneen pimentyessä ja värivalojen vaihtuessa, olin kuitenkin pian aivan kuin jossain toisessa maailmassa. Uskonkin, että juuri ympäristöllä ja etenkin sen vaihdolla on suuri vaikutus siihen, miten helposti ja nopeasti rentoudumme. Suolavedessä kelluessa, kun oli helppo irtautua kaikesta juuri sillä hetkellä epäolennaisesta. Ei ollut kännykkää vieressä piippaamassa, kotihommia odottamassa, lasten juttuja tai mitään muutakaan. Tämä aika oli varattu vain minulle.

Jossain vaiheessa lopulta hätkähdin siihen, että musiikki oli loppunut. Olin ilmeisesti nukahtanut. Hiljalleen liikuttelin käsiä ja jalkoja, jotka olivat olleet hievahtamatta alusta asti. Tuntui hassulta kellua vedessä ilman, ettei tarvinnut tehdä minkäänlaista lihastyötä pinnalla pysymisen eteen. Pian musiikki alkoi uudelleen, mikä olikin merkki kellunnan päättymisestä.

 

 

Kellumisen jälkeen suihkun kautta ”laittautumaan”. Paikan päältä löytyi kaikki tarvittava- niin meikinpoistoaineet, shampoo ja hoitoaine, rasvat kuin hiustenkuivaaja. Mitään muuta kuin omat meikit ei siis tarvittu. Kiva juttu, sillä putelit, vaikka matkakokoja suosinkin, painavat kassissa yllättävän paljon.

Kellumisen jälkeen on hyvä muistaa juoda paljon vettä ja

Kellumisen jälkeen on hyvä muistaa juoda paljon vettä

 

Miksi kellua?

Kokonaisvaltainen rentoutuminen ja rauhoittuminen kiireen vastapainoksi. Ilman ympäröiviä häiriötekijöitä oli huomattavasti helpompi rentoutua.

Palautuminen- body & mind. Lihaksille ja nivelille ei tule painetta mistään suunnasta.

Vähentää kipuja.

Parantaa unenlaatua.

Hyvää hiuksille ja atoopiselle iholle.

 

Onko kelluminen teille tuttua? 

 

Heidi xoxo

Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Good Morning Mellsten Beach with Ibiza vibes ☀️🧘🏻‍♀️ .

Ihana aamu, ihanat naiset ja aamujooga/pilates. Tästä tulee hyvä päivä 🤩
P.S Sunnuntain iltatunnilla klo 18-19 vielä muutama paikka vapaana! Laita viestiä dm:n kautta tai sähköpostilla heiditainio@aol.com Aurinkoa ☀️ .

#morningvibes #yogagirl #yogaeverywhere #pilateslove #summervibes #feelgood #morningsun #runnergirl
Summer evenings & sunsets 🌙✨ .

#naturelove #sunsetlovers #viewpoint #beautifulnature #nature_perfection #runnergirl #amazingnature #luonto #sunset_pics #trails #sunsets_captures #explorer #lakeview #thisisfinland
Whatever you love. You are. -Rumi 🌿Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon! Ja hei, tällä viikolla alkavat taas ryhmätunnit- ulkona tietty, NIIN kivaa 🙌🏼☀️🌸🦋 .

#trails #trailrunning #runnergirl #runhappy #magical #forest #runningmotivation #timetoplay #adventurer #exploring #naturelove #luonto #polkujuoksu #metsä
Beach Workout- pakarat, takareidet ja core part 1 🦋 .

Blogissa uusi postaus: miten päädyin pilateksen pariin sekä pilateksen hyödyistä juoksijalle (aina kehon kannatuksesta mm. urheilun aikaiseen virtsankarkailuun) ja ihan yleiseen hyvinvointiin- niin ryhdikkääseen oloon kuin seksielämään. Linkki blogiin profiilissa 🦋 .

Tässä aiheeseen liittyen 4 tehokasta pakara/takareisi/core liikettä, jotka parantavat kehon hallintaa. Kolmonen on melko killeri 😅 Voit tehdä liikkeet myös ilman palloa 🦋 .

1️⃣ Pakarapotku
2️⃣ Jalan nostot suorana nelinkontin + joustot (kts video loppuun) 
3️⃣ Nelinkontin Pakarapotku 90 asteen kulmassa. Tukijalan polvi ilmassa (helpota liikettä tuomalla polvi maahan)
4️⃣ Alaspäin katsova koira/ vuorikiipeilijä ⏯ Tee liikkeet hallitusti- 10-15 toistoa/liike. Tallenna liikkeet myöhempää käyttöä varten 🦋 .

#heidionthegoworkout #pilates #workoutvideo #fitspiration #runnergirl #runningmotivation #strengthtraining #fitmoms #fitmotivation #kotitreeni #homeworkout #feelgood #marathontraining
🌲🐾🏃🏻‍♀️Forest calling... kaupallinen yhteistyö @xxl.fi #justaddyou #salomon

Viikonloppu ja ohjelmassa piiiitkästä aikaa polkujuoksua meidän oman #dreamteam :n kanssa 🙌🏼💓
Polkuja kolutaan taas ”vaihteeksi” Nuuksiossa, mutta mikäs siinä, kun uusia polkuja ja nähtävää riittää. Aurinkokin lupautui lähtemään mukaan 🌲🐾 🏃🏻‍♀️🎒☀️ .

Kesäksi olemme miehen kanssa kuitenkin suunnittelemassa road trippiä jonnekin päin Itä-Suomea, ehkä Lappiin asti. Toiveena olisi käydä ainakin Kolilla ja Hossassa! En ole käynyt vielä kummassakaan ja muutenkin nuo seudut ovat minulle aivan uusia- jos siis sinulla on ehdottaa jotain must see/visit/stay- paikkoja, niin laitahan tulemaan 🙏🏼🌲 .

Niin paljon olisi täällä kotisuomessa nähtävää, ja mitä enemmän karttaa katson, niin sitä pohjoisemmaksi tekisi mieli mennä... tätä menoa ollaan jo kohta Jäämerellä- ei tosin olisi huono sekään ⛺️🌲⛰ .

#timetoplay #runnergirl #trailrunning #trails #runningmotivation #adventureseeker #polkujuoksu #runhappy #outdoors #outdoorlife #exploremore #salomonrunning #senseride3 #adventuretime #runningmotivation 📷 @elina.hovinen
🦢💙 BEACH CORE workout state of mind 🙏🏼 .

Aivan tyyni ilma ja aurinko houkuttelivat jäämään ohjauksen jälkeen meren rantaan ja tekemään omaa pilates- tyyppistä lihaskuntotreeniä. Nämä vahvistavat ja tukevat hyvin etenkin juoksuharjoittelua. 
Tässä teillekin muutama erinomainen keskivartaloa vahvistava liike pilatespallolla, joka antaa liikkeisiin oman mukavan lisämausteen. Liikkeet voi toki tehdä myös ilman palloa! .

1️⃣ Kallistukset (uloshengitys kallistus pyöreällä selällä taaksepäin, sisäänhengitys palaa lähtöasentoon) Purista polvilla kevyesti palloa. 
2️⃣ Taakse nojauksessa käsien kurotus alas ja ylös
3️⃣ ”Vatsarutistus” pallo yläselän alla. Sisäänhengitys taakse taivutus, uloshengitys ”rutistus” alaselkä ja polvien tuonti
4️⃣ Käsien kurotus taakse pään yli sh ja sivukautta lähtöasentoon uh. Selkä neutraalissa asennossa. Voit tuoda pään alle esim tyynyn. 
5️⃣ Selkälihakset pallo rintalastan alla- käsien kurotukset eteen ja taakse. 
6️⃣ Sama kuin edellä mutta käsien kurotukset sivuille
⏯ teen niin monta toistoa kuin hallitusti ja hyvällä tekniikalla pystyt. Anna hengityksen ohjata liikettä 🙏🏼
Oikein ihanaa aurinkoista perjantaita ☀️ .

#heidionthegoworkout #pilateslovers #beachworkout #ab #homeworkout #kotitreeni #naturelove #runnerslife #runnergirl #strengthtraining #coreworkout
🌸 #ktouttraining STARTTAA JÄLLEEN kesäkuussa 🌸 .

Ensimmäiset treenit vedämme yhdessä @lauraenroth :n kanssa lauantaina 13.6 Helsinki Outletilla klo 12 sekä klo 14. Luvassa monipuolinen kehonpainotreeni ulkona sekä tietenkin hyvää fiilistä ja liikunnan iloa. Tervetuloa mukaan- treeni sopii kaikenkuntoisille ja etäisyydet on huomioitu 🤩🌸🤸🏻‍♀️☀️
Päivän aikana @kt_helsinkioutlet :ssa myös alennuksia sekä tuotepalkinnon arvonta osallistuneiden kesken. Mites on, tuutko mukaan? .

Treenit ovat ilmaisia ja mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittaunutta/treeni. Huom: ilmoittauduthan vain toiseen treenin, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla tuuli.kayhko@activebrands.com 🌸 .

#karitraa #bodyweighttraining #outdoors #outdoortraining #workoutmotivation #fitspiration #ulkotreeni #hyväfiilis #trainingday #outdoorworkout #helsinkioutlet #heidionthego #juoksujalkaa
Row row row your boat... summer is officially here ☀️🌸 .

Tänä kesänä me ei reissata ulkomaille, mutta muutama kotimaanreissu on suunnitelmissa. Tänne @katve__ :seen tullaan ainakin uudelleen, totaalisen rentoutunut fiilis 🌸 Kiitos ihana @aulimi & co. 😘 .

#summervibes #naturelove #outdoors #finnishnature #luonto #luontokuva #outdooractivities #lakeview #lakelife #exploremore #adventuretime #järvimaisema #amazing_shots #amazingnature #mökkilife #cottagelife
🌲🐾🏃🏻‍♀️ Uusi päivä, uudet polut #justaddyou *kaupallinen yhteistyö @xxl.fi .

Mukava pieni miniloma järven rannalle keskelle kaunista Suomen luontoa on aina hyvä idea 🙏🏼 Soutelua, saunomista, grillailua, kirjan kanssa riippumatossa makoilua ja pyöräilyä mökkitiellä- metsälenkkiä unohtamatta. Mukaan pakkasin tietenkin myös polkujuoksutossut, Salomonin Sense Ride 3:set, jotka sopivat hyvin niin hiekkatielle kuin metsäpoluille 🌲 Juuri nyt olemmekin lähdössä metsään, tutustumaan uusiin polkuihin. Upea päivä tulossa ☀️ .

#salomon #trails #trailrunning #timetoplay #naturelove #outdoors #outdoorlife #runnergirl 📷 @elina.hovinen

Arkisto