NICETRAIL- Polkujuoksua Tampereella


 

 

Vuoden ensimmäinen polkujuoksutapahtuma- tai juoksutapahtuma ylipäätään, on nyt juostu. Osallistuin siis viime viikonlopulla Tampereella juostavaan naisten omaan NiceTRAIL tapahtumaan. Sateisesta kelistä huolimatta paikalle kerääntyi iso joukko reippaita naisia. Reilun seitsemän kilometrin reitti oli matkana sopiva niillekin, joilla ei ole kokemusta polkujuoksusta tai juoksusta ylipäätään. Reitin sai halutessaan kävelläkin. Tai toisaalta juosta omia rajoja testaten. Kukin oman kunnon mukaan. Hieno juttu, että suosittujen puolimaratonien ohella on vaihtoehtona myös matalan kynnyksen tapahtumia.

Metsässä ja poluilla juokseminen tuo vaihtelua ja on selvästi haastavampaa kuin asvaltilla juokseminen- mikä tekeekin siitä mielestäni vain vieläkin inspiroivampaa. Maaston vaihtelevuus tuo haastetta, mutta ympäröivä hiljaisuus ja metsän äänet saavat olon ja mielen rentoutumaan. Mahdollisuuksien mukaan suosin ja suunnittelen omatkin juoksureittini poluille ja metsiin. Yllättävän rauhallisia paikkoja löytyy näin kaupungistakin.

Periaatteessa poluille voi lähteä juoksemaan aivan tavallisillakin lenkkareilla, mutta, jos metsässä ja poluilla juokseminen vie menneessään, kannattaa satsata hyviin polkujuokstossuihin. Polkujuoksuun soveltuvissa tossuissa on mm. kuvioitu pohja, jonka avulla pito on parempi sateellakin, jolloin kalliot ja juurakot ovat liukkaita. Itse olen huomannut, että juoksu poluilla on rennompaa, kun reilusti voi luottaa tossun pitoon. Loppukesän olen juossut suunnistajienkin suosiossa olleilla nastattomilla Irock-tossuilla. Tossu soveltuu pienemmille metsäpoluille, mutta myöskin ihan metsämaastoon ja juurikin suunnistamiseen. Tossu on kevyt ja sopii hyvin kapeaan jalkaani.

 

Tästä postauksesta löydät vinkit oikeanlaiseen varustukseen!

 

 

 

Parasta polkujuoksussa on se, että juoksun aikana, kantojen ja juurakoiden yli hyppimiseen keskittyen, ei mielessä liiku juuri mitään muuta kuin seuraava askel. Vauhdit nousevat väistämättä tapahtumissa sen verran reippaiksi, että katse onkin seuraavan askeleen sijaan jo muutaman metrin edellä ennakoiden tulevaa maastoa. NiceTRAIL:llä reitti oli erinomaisesti merkitty, viirejä oli noin 5 metrin välein, ja se teki juoksusta huomattavasti helpompaa. Reitti oli myös sopivan tekninen ja lähes koko matka juostiin poluilla. Sade teki kallioista ja juurakoista liukkaita, mutta pitävän maastojuoksutossun ansiosta uskalsin melko rohkeasti juosta sen enempää miettimättä.

Mukavaa oli myös olla taas pitkästä aikaa mukana tapahtumassa, ja testata hieman omia äärirajoja. Juoksu kulki mukavasti, vaikka viiden kilometrin jälkeen aloinkin vilkuilla kelloa ja jäljellä olevaa matkaa. Mitä lyhyempi matka, sitä reippaammin juostaan ja tapahtumassa todellakin juoksin omilla äärirajoillani. Numero, kun lyödään rintaan, juoksen lähes poikkeuksetta niin reippaasti kuin sen hetkinen kunto antaa myöden, vaikka toisin alustavasti suunnittelisinkin.

Jälkikäteen sykemittariin tallentuneita tietoja katsoessa huomasin, että melko samaa keskivauhtia juoksin alusta loppuun. Ja itse asiassa loppua kohden olin saanut vielä hieman kiristettyä vauhtia. Kestävyys äärirajoilla juostessa onkin oma vahvuuteni. Vuoden tauko kuitenkin tuntui. Vaikka kovempia treenejä tekisikin itsekseen, on tapahtuma aina eri juttu.

 

 

 

 

Sykemittaria käytän polkujuoksutapahtumissa lähinnä vain aikaa varten, keskivauhtia on mielestäni vaikea arvioida vaihtelevan maaston takia. Sykkeitä en tapahtumissa seuraa muutenkaan- lähes maksimisykkeillä näytti tämäkin kulkevan. Keskisyke 178 ja maximit 199! Leposykkeeni on 40:en tienoilla, mutta maksimit saan edelleen yli 190:een. Sykkeistä onkin helppo seurata mm. palautumista. Ranteesta mitattavassa sykemittarissa heittoa saattaa olla muutaman prosentin verran, mutta totuus on varmasti siellä tasotestissäkin mitattu hieman yli 190 hbp. Tarkempia sykkeitä halutessa, voi aina laittaa lisäksi sykevyön.

Monipuoliset ja eri sykealueilla tehtävät harjoitukset kehittävät parhaiten. Jos tavoitteenasi on esimerkiksi uusi ennätys tavoitematkallasi, on tärkeää jo treeneissä juosta myös siellä mukavuusalueen ulkopuolella- silloin tietää, miltä tuntuu juosta äärirajoilla. Tunne ei aina ole mukava ja juuri siinä testataankin epämukavan olon sietokykyä ja mielen voimaa. Mielen voimalla on äärirajoilla mentäessä suuri merkitys. Siksi urheilijatkin käyttävät harjoittelussaan paljon mielikuvaharjoittelua ja psyykkistä valmennusta.

Nautin omien rajojen testaamisesta ja itseni haastamisesta. Tapahtumissa juoksenkin vain itseäni haastaen. Paras fiilis tulee juoksusta, jossa askel rullaa ja haastavuudesta huolimatta tuntuu ettei mikään ole mahdollisuuksieni tiellä. Aiemmin juoksin aikaa vastaan, mutta nyt tärkeämmäksi koen sen fiiliksen, jonka juoksun aikana saan parhaimmillaan aikaan.

Kiitos vielä Tampereen Pyrinnön naissuunnistajille ja VJS Sportille, että sain olla mukana! Hieno tapahtuma upealla paikalla. Seuraava tapahtuma häämöttääkin jo syyskuun alussa, kun Peak Performancen kanssa suuntaamme Midnight Runille. Kuka mukana siellä?

 

 

Heidi xoxo

Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

☀️Hot weather makes me crave fresh food even more. This is what I crave & made last night: . .
. 🌱 avocado/mango/ fresh coriander & lime salad
🌱 water melon & grilled halloumi salad
🌱 home made gluten free banana- rhubarb bread with hummus & tomatoes .

Väriä lautaselle! #omnomnom 🥑🌱🍉 Ja kiitos @emilikumpuniemi että jaoit @karitatykka raparperileipäreseptin, oli ihan superhyvää 😍 Toimi hyvin hummuksenkin kanssa- kuten myös tuon avocado/ mangosalaatin kanssa. 
Lopuista raparpereista taidan leipoa piirakan! .
.
Koska #sharingiscaring jaan teillekin tämän Karitan reseptin: .

Gluteeniton Raparperileipä .
🌱 3 kypsää banaania
🌱 1 kananmuna . .
🌱2 rkl sulaa kookosöljyä
🌱 2 tl vaniljauutetta (tai vanijajauhetta)
🌱 4-6 rkl hunajaa tai vaahterasiirappia
🌱 4dl gluteenitonta kaurajauhoa . 🌱 2 tl kanelia . 🌱3 tl leivinjauhoa
🌱 1.5 rkl psylliumia .
🌱 2.5 dl raparperia viipaloituna + 1/2 dl taikinan päälle .
.
👉 Laita uuni 200c
👉 Blendaa ainekset 👉 Vuoraa vuoka leivinpaperilla, kaada taikina vuokaan ja painele päälle loput raparperikuutiot
👉 Kypsennä 50-60 min tai kunnes tikkuun ei jää taikinaa
👉 Anna leivän jäähtyä ennen kuin irroitat sen vuoasta
👉 Tarjoile sellaisenaan, kookoskerman tai jäätelön kanssa. Tai kuten minä yllä. Toimii siis niin makean kuin suolaisen kanssa 😍
.

#plantbased #vegetarian #onmyplate #foodinspiration #eattherainbow #eatinghealthy #foodpassion #recipe
✨ Only good things can happen when you surround yourself with positive people ✨
.

Eilen yllätyin itsekin, että ikkunanpesun sijaan löysinkin itseni pellolta heinähommista 👩🏻‍🌾🌾🐴 Ei voi koskaan tietää, mitä kivaa oikein tapahtuu, kun antaa asioiden tapahtua omalla painollaan- ilman liiallisia suunnitelmia. Ja onpa muuten meditatiivista puuhaa tuo heinänteko 🙏🏼 Kiitos @kanervaahonala ihanasta päivästä 😘 .

#farmer #elämäonlaiffii #gowiththeflow #summeriscrazy #holidaymood #naturelover #parastajustnyt #maajussillemorsian 😂 #justkidding
📍The view from Bastione & Santa Barbara chapel was so beautiful- #breathtaking 💙🙏🏼🏔
.

Blogissa nyt fiiliksiä ensimmäisestä Italian reissun vaelluksestani Santa Barbaran kappelille. Henkeä salpaavan kauniit maisemat avautuivat alas Rivan kaupunkiin ja Gardajärvelle. Tuota näkyä ei hetkessä unohda 💙🙏🏼
Linkki blogiin biossa. Aurinkoa päivääsi 😘
.

#seenonmyrun #ig_italia #runnergirl #beautifuldestinations #globetrotter #worldtraveler #lakegarda #runspiration #runnersworld
From lake to lake & from sun to sun. Morning swim 💦💙🙏🏼 .

Ihana aloitus päivään, aamu-uinti. Onpa muuten vain järvivesi lämmintä- vaikka ei kai ihme näillä helteillä ☀️ .

#beautifulnature #morningglory #sunrise #sunrise_and_sunsets #swim #holidaymood #heatwave #suomenkesä #aamuuinti
📍Arco, Italy #seenonmybikeride .

Ai että, kuinka sitä saakin uusista paikoista niin paljon enemmän irti liikkuen. Uusiin kaupunkeihin tutustun poikkeuksetta lenkkeillen. Usein vielä ihan turrena kartta kädessä 🗺🏃🏻‍♀️ .

Arcon kylään pyöräilin ja kylläpä tuolta Castello di Arcolta vain avautuikin niin mielettömän kaunis maisema alas kylään. .

#globetrotter #ig_italia 
#worldtraveler #runnergirl #beautifuldestinations #adventuretime #explorer #expandyourplayground #mountainbike #activeliving
MONDAY- new week, new workout 💪🏼 Kettlebell it is! 
Olisko aika laittaa uuden viikon kunniaksi sykemittari käteen ja hakea kuula varastosta? Tässä olisi nimittäin vaihteeksi taas tarjolla #heidionthegoworkout kotitreenejä. Tämä piti jakaa jo juhannusjumpaksi, mutta jostain syystä se oli unohtunut arkistoihin 🤔 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 
1️⃣ Kyykky & Pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykyt taakse
3️⃣ Pystysoutu - Kyykky - Lankkuhyppy
4️⃣ Yhden käden etuheilautus
5️⃣ Punnerrus toinen käsi kuulan päällä. 
Tehokasta 💦 Tsekkaa ohjeet treeniin blogista- linkki biossa! Mukavaa hellepäivää ☀️👒 Muistakaahan nesteytys. 
#workoutmotivation #fitgirlvideos #fitspiration #kettlebell #trainingday #blog #fitgirlsguide #fitnessmotivation
Life is good 💙💦⛱💙#chilling #bestvacations #lifeisgood .

Kohde, hotelli ja retket ovat kyllä kaikki osuneet niin nappiin. Mitään en olisi voinut pyytää lisää tai mitään en jättäisi pois. (Paitsi, että olisin voinut viettää täällä koko kesäloman 😁) .

Ja se, mikä just täällä Rivalla on parasta, niin samassa paketissa yhdistyvät niin ranta- kulttuuri- kuin aktiiviloma. Unohtamatta italialaista ruokaa 👌 #mykindofholiday .

Italiaan rakastuin vain entistä enemmän ❤️ . 
#iloveitaly #gardalake #travelinspiration #worldtraveler #globetrotter #ig_travel #beautifuldestinations #aurinkomatkathetkiä @aurinkomatkat
📍 Torbole this morning ✨ In love with these buildings #

Vuokrasin eilen pyörän, jotta ehtisin näkemään vielä vähän enemmän ja vielä vähän kauempaa. Eilen polkaisin upeaan Arcon kylään ja tänään lähikylä Torboleen sekä sen ympäristöön. Taas niin kaunista 🏔🌸 Blogissa ”Postikortteja Riva del Gardalta” #

#torbole #visit_italy #lagodigarda #worldtraveler #expandyourplayground #ig_photooftheday #travelblogger #beautifuldestinations
Inhale mountains, sea & sun, exhale stress ✨🙏🏼 #

5 päivää putkeen parin kolmen tunnin aamulenkkejä + päivällä kävelyä paikasta toiseen. Jalat olivat eilen aivan finaalissa. Aamulenkin sijaan levitinkin joogamaton parvekkeelle ja joogailin auringon noustessa vuorten takaa 🏔🌄 Lenkkareiden lisäksi matkoilla kulkee usein siis mukana myös joogamatto! Tuli tarpeeseen tälläkin reissulla ✨ #

Iltapäivällä pyöräilin läheiseen Arcosin kaupunkiin. Kaunis linna kohosi kallion rinteessä ja upea maisema avautui alas kaupunkiin 🏰#

#morningglory #yogi ✨ #sunrise #yogaeverywhere #sunrise_and_sunsets #beautifuldestinations