KIRJA JOKA KOLAHTI


 

Olipa vain ihana puhua pitkästä aikaa ranskaa! Reissussa päätinkin taas panostaa ranskalaisten kirjojen lukemiseen, ja lentokentältä ostinkin heti muutaman kirjan. Kirjan valinta ei aina muuten ole helppoa. Etenkin ranskalainen kirjallisuus voi olla tekstiltään hyvinkin vaikeaa, ja siksi halusin löytää jonkun suht helppolukuisen kirjan. Itse ainakin huomaan, että, jos kirja ei heti ensimmäisten parinkymmenen sivun jälkeen lähde lentoon, jää se helposti hyllyyn. Etenkin vieraalla kielellä haluan lukea jotain mielenkiintoista, ehkä hieman hömppääkin, joka vie mukanaan.

 

Kentällä tuntui, suppeasta valikoimasta huolimatta, olevan monta mielenkiintoiselta tuntuvaa pokkaria. Valinnat tein täysin kirjan nimen ja intuition perusteella. Usein, kun se, mikä ensimmäiseksi vetää huomion puoleensa, on se oikea valinta. Tämän olen muuten huomannut toimivan monessa muussakin asiassa. 

 

TA DEUXIÈME VIE COMMANCE QUAND TU COMPRENDS QUE TU N’EN AS QU’UNE

 

Raphaëlle Giordanon ”Toinen elämäsi alkaa, kun ymmärrät ettei sinulla ole kuin yksi” iski silmiini heti ensimmäisenä. Nopean vilkaisun jälkeen valinta oli helppo- punaisena lankana, kuinka löytää oma polku hyvään oloon ja onnellisuuteen. Kirjan päähenkilöllä on periaatteessa kaikki hyvin. On perhe, työ, hyvä toimeentulo ja ystäviäkin- kaikki oletetut syyt onnellisuuteen. Siitäkin huolimatta olo on tyhjä- kaikki tuntuu tasapaksulta, eikä oikeita avaimia elämästä aidosti nauttimiseen tahdo löytyä. Kuin olisi oman elämänsä sivusta seuraaja, ilman rohkeutta muutokseen tai toteuttaa unelmiaan. Ilmiö, jonka olen huomannut vaivaavan yllättävän monia, ja siksi ehkä kirja vei kuin mennessään.

 

Onnellisuutta ja positiivisuutta ei opeteta koulussa, mutta molemmat ovat taitoja- kuin lihas, jonka eteen pitää tehdä töitä, jotta se vahvistuu. Maalliset rikkaudet eivät automaattisesti tuo onnea- päinvastoin, rikas voi olla onneton kuin kivi, kun toinen taas tuntee onnellisuutta omistamatta sen enempää materialistisia rikkauksia. Tikapuut onnellisuuteen eivät ole kaikille samanlaiset. Siksi on tärkeä aina silloin tällöin miettiä omia arvoja ja asioita, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi. Ja, mikä tärkeintä, miten toteutat niitä todellisuudessa.

 

Se, miten kohtaat ihmiset elämässäsi ja millaisia valintoja teet arkipäivänä, on merkityksellistä, oli kyseessä sitten ruoka, jonka valitset kaupanhyllyltä, tai vaikkapa päätös panostaa omaan hyvinvointiin nukkumalla enemmän, liikkumalla työmatkat tai vaihtaa työpaikkaa. Tai miten muuten elämässä? Miten kohtaat ihmisen, joka kohtelee sinua väärin? Miten viet valon vaikeisiin hetkiin ja kohtaamisiin? Miten löydät valon pimeimmänkin vaiheen jälkeen? Ja se haastavin: Miten hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, myös ne puolet, joita et haluaisi itsessäsi nähdä? Miten hyväksyt sen, että et aina kykene olemaan sellainen kuin haluaisit?

 

 

Negatiivisten asioiden sijaan keskity kaikkeen kauniiseen ympärillä ja saatat huomata yksityiskohtia, jotka ovat aiemmin jääneet huomaamatta <3 

 

”We are what we repeatedly do. Excellence, then, is not an act, but a habit” – Aristotle

 

Aivot uskovat sen, mitä sille kerromme. Ajatuksillamme on meihin isompi vaikutus kuin uskoisimmekaan. On arvioitu, että mielessämme on noin 60 000 tai jopa 100 000 ajatusta päivittäin, mutta vain harvoista ajatuksista olemme tietoisia. Oleellisia ovatkin ne, joita toistamme päämme sisällä. Kymmenientuhansien päivittäisten ajatusten joukossa on nimittäin sellaisia sanoja ja lauseita, joita pyöritämme päässämme päivästä toiseen, ja juuri nuo ajatukset vaikuttavat elämäämme erityisen paljon, koska niiden kautta luomme todellisuutta. Jos ne ovat negatiivisia ajatuksia, ne luovat negatiivista todellisuutta, kun positiivinen luo taas positiivista todellisuutta.

 

”Change is a door that can only be opened from the inside.” -Tom Peters

 

Vain motivoitunut ihminen pystyy muuttamaan edes pieniä asioita elämässään pysyvästi. Aito motivaatio ei koskaan voi tulla ulkoa, vaan lähtee aina sisältä, ihmisestä itsestään. Jotta voi motivoitua aidosti, pitää tietää, mitä oikeasti haluaa. Jotta tietäisi, mitä haluaa, on tunnettava itsensä ja perusarvonsa. Jotta voi tavoitella haluamaansa, pitää itse kontrolloida elämäänsä. Myös halu muutokseen pitää aina lähteä itsestä, sisältä.

 

 

KIRJAN VINKIT LÖYTÄÄ TIE TAKAISIN ONNELLISUUTEEN

 

Sen enempää en halua kirjasta paljastaa, mutta alla muutama kirjan vinkki, miten löytää tie takaisin onnellisuuteen.

 

Théorie des petits pas. Pienet askeleet. Liian usein halutaan muuttaa kaikki heti ja nyt, vaikka useimmiten juuri ne pienemmät askeleet johtavat pysyviin muutoksiin.

Sourire intérior. Sisäinen hymy, hyvä olo. Syvä hengittäminen ja rentoutuminen. Sisäinen hymy, on myös taito luoda hyväksyntää, anteliaisuutta (ilman vastapalveluksen odottamista) ja rakkautta niin itseä kuin toisia kohtaa.

Pensée et attitude positive. Positiiviset ajatukset ja asenne. Se mitä toistat itsellesi, sitä vedät puoleesi.

Power songs. Tee oma soittolista, joka sanoituksillaan antaa kuin siivet selkään.

Instant de gratitude. Jokapäiväinen kiitollisuus. Kiitollisuus kaikesta siitä, mitä jo on. Jos koko ajan haluaa vain jotain lisää, ei koskaan ole tyytyväinen siihen kaikkeen, mitä jo on. Jokaisessa päivässä on jotain aihetta kiitoksen- kuppi kahvia ystävän kanssa, kävelylenkki auringon paistaessa tai mikä ikinä se juuri sinulle onkin)

Changer de dialogue intérieur. Puhu itsellesi kauniisti. Positiiviset affirmaatiot. Vaikket niihin itse juuri nyt vielä uskoisikaan, niin aivot rekisteröivät kaiken. Arvosta itseäsi.

Couper les élastiques (du passe). Päästä irti menneisyyden tapahtumista, jotka vaikuttavat edelleen nykyhetkeen. Katkeroituminen on pahin este eteenpäin jatkamiselle. Se myös syö jatkuvasti sisältä päin ja luo negatiivisuutta.

 

Tässä vain osa vinkeistä. Jos kiinnostuit, lue koko kirja <3 Kirja löytyy ainakin englanniksi- Your Second Life Begings When You Realize You Only Have One. 

 

Kuvat Auxerresta <3

 

Heidi xoxo

Lue lisää

4 kommenttia

  • Anna-Kaisa
    28.2.2018 at 19:16

    Tämä kirja täytyy ehdottomasti laittaa lukulistalle!

    • Heidi Tainio
      1.3.2018 at 09:29

      Moikka Anna-Kaisa,
      Iso suositus tälle <3 Mukavia pakkaspäiviä, ihana aurinko!
      Terkuin Heidi

  • Ingrid
    2.3.2018 at 20:47

    Tää löytyy monella kielellä, pitäisikö kokeilla vaihteeksi vaikka ruotsiksi 🙂

    • Heidi Tainio
      3.3.2018 at 07:28

      Moikka Ingrid,
      Joo, niin löytyy! Olikohan 18:lla eri kielellä. Siinä on mistä valita 🙂 Kielitaidon ylläpitämiseksi on tosiaan hyvä lukea muullakin kuin omalla äidinkielellään. Aurinkoista viikonloppua <3
      Terkuin Heidi

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram

Arkisto