LOMAN JÄLKEEN


 

 

Loman jälkeen saapuu aina arki. Ja niin ihanaa kuin tuo lomailu, ilman aikatauluja ja sen suurempia velvollisuuksia, fiiliksellä meneminen onkaan, niin huomaan kaipaavani päiviini rutiineja. Ryhtiä päivään, aikatauluja, haasteita ja työtä.

 

Arkeen paluu sujui maanantaina mutkattomasti, oikein odotin jo treenattavien tapaamisia. Ehkä se vain tarkoittaa sitä, että loma on tehnyt tehtävänsä, akut on ladattu. Lomailun lisäksi tykkään nimittäin yhtälailla myös arjestani. Kaikista ”velvollisuuksista” huolimatta, teen päivittäin asioita, jotka inspiroivat ja saavat arjenkin tuntumaan juuri sellaiselta kuin haluan sen olevan. Nautin aidosti asioista, joita teen- työstäni, harrastuksistani, ihmisistä ympärilläni, lomista ja ihan niistä arkisista asioista. Silloin, kun tykkää siitä, mitä tekee, ei tarvitse odottaa perjantaita, viikonloppua tai lomia.

 

Priorisoi, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. Tee arjestakin juhlaa.

 

Muutama päivä sitten juttelin muutaman ystävän kanssa siitä, millaista on hyvä arki. Asiasta keskustellessa huomasin, että hyvin monesta tuntuu, että päivät vain toistavat samaa kuviota, sama rumba päivästä toiseen. Ja niinhän se hieman meneekin. Sitä se arki on, varsinkin jos perheessä on pieniä lapsia. MUTTA omasta itsestä on täysin kiinni se, millaisena arjen näkee. Asenne ratkaisee. Jääkö valittamaan kiireestä ja siitä ”ettei tässä ehdi mitään tekemään, koska…” vai yrittääkö jokaiseen päivään löytää ilon ja onnen hetkiä. Jotain, josta innostuu ja joka saa arjenkin tuntumaan juhlalta. Yhdelle se saattaa olla rauhallinen aamu ja kuppi kahvia, toiselle ehkä oma hetki liikunnan parissa. Ei tarvitse kurkotella kuuta taivaalta, onni löytyy pienistä asioista.

 

 

 

Liikunta- kyllä se on yksi iso syy energisyyteeni. Hyvä fyysinen kunto tuo energiaa, auttaa jaksamaan arjen kiireessä, kohentaa itsetuntoa & mielialaa, ja tietenkin ihan koko olemusta. Jaksan innostua asioista työpäivän jälkeenkin, ja tehdä kehollani melkeinpä mitä haluan. Se, jos mikä vain ruokkii motivaatiotani. Ja halun tehdä parempia valintoja muillakin elämän osa-alueilla.  

 

Ensimmäisillä lomaviikoilla keskityin vain palautumiseen. Joogailin, purjelautailin, kävin kävelylenkeillä ja uin. Luin kirjoja, varmasti enemmän kuin koko vuotena yhteensä, makoilin riippumatossa ja chillailin vanhemmillani. Kevään jälkeen tuntui, että tarvitsin täydellisen nollauksen. Kahvakuuliin ja TRX-naruihin en edes vilkaissut. Lenkin yhteydessä taisin muutaman kerran tehdä lihaskuntotreenin puistonpenkkejä hyödyntäen.

 

Pikku hiljaa loman edetessä ja kehon palautuessa lisäsin aktiivisuutta. Kuvioon astuivat sauvarinnetreenit ja kovemmat treenit. Helteistä huolimatta treenasin aamuisin. Huomasin, kuinka kilpailuhenkisyys ja mukavuusalueen ulkopuolella treenaaminen alkoi nousemaan pintaan. Nautin siitä fiiliksestä, kun olen aivan poikki treenin jälkeen. Lonkankoukistajakin tykkäsi levosta ja on taas juoksukunnossa.

 

 

Aivan kaikkia rutiineja en lomallakaan unohtanut, vaikka esimerkiksi syötyä tuli täysin fiilispohjalla. Kotona ruokarytmini jatkuvat samanlaisina niin arkena kuin lomalla. Olinpa sitten lomalla, arjessa, kotona tai matkoilla, kaipaan jokaiselle aterialle tuoreita kasviksia, marjoja ja/tai hedelmiä. Niitä löytyykin lautaseltani AINA enemmän tai vähemmän. Etenkin Ranskassa jokaisella aterialla oli tarjolla oman puutarhan tomaatteja, salaatteja, retiisejä sekä hunajamelonia. Tomaatit olivat uskomattoman maukkaita. Riitti, että päälle ripotteli mustapippuria, oliiviöljyä ja tuoretta basilikaa.

 

Muuten Ranskan reissulla omat tutut jutut, aamiaista lukuunottamatta, jäivät unholaan. Olimmehan vieraina, ja söimme sitä, mitä tarjottiin. Nautiskelimme paikallisista erikoisuuksista, sen kummemmin ravintoarvoja miettimättä. Söin vuohenjuustoa varmasti enemmän kuin koko vuonna yhteensä- salaatissa, piirakassa, leivän kanssa, pizzassa, sellaisenaan, jäätelönä, moussena… just name it! Myös annoskoot olivat reissun päällä alku- ja jälkiruokineen isompia, mutta toisaalta aterioiden väleistä jäi välipalat kokonaan pois.

 

En usko, että vaa’an lukemat ovat heilahtaneet ainakaan ylöspäin, vaikka olotila hieman tukkoinen onkin. Siitäkään huolimatta ei ole mielessäkään käynyt dieetin aloittaminen- paluu tuttuihin juttuihin, arkiruokiini ja rutiineihin riittää. Dieeteillä, kun on tapana olla alku ja loppu, elämäntavat taas jatkuvat läpi vuoden lomista huolimatta. Joskus poikkeus kaavoihinkin tekee vain hyvää. Ja inspiraatiota kokkailuun tarttui taas loman aikana. Uusia reseptejä tulen jakamaan teillekin.

 

Aurinkoista perjantaita! Täällä alkavat työt vasta kello 11, sitä ennen ehtii sopivasti heittää sauvarinnetreenin. Jos jotain oikein haluaa, sille varmasti löytyy aikaa.

 

 

Heidi xoxo

Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

It is pretty cold today, -17c ❄️, but who can resist this sunshine ☀️ .

Aamulla kävin heittämässä kevyen hiihtolenkin ja liikkeelle lähtiessä oli kieltämättä kylmä- mittari näytti -17c. Liikkeessä tuli nopeasti lämmin, mutta kuka keksisi sellaiset hanskat, jotka olisi oikeasti lämpimät muttei liian paksut? 🤔 Kaikki mahdollinen on testattu!

Muuten mulla oli päällä... .

Yläosa:
💖 Kari Traa merinovilla Rose-paita 💖 Peakin ohut merinovillapaita 💖 KT:n pari vuotta vanha treenitakki .
💎💎💎
.

Alaosa:
💖 KT merinovilla Rose- kerraston housu 💖 ZeroPointin pitkät hiihtosukat 💖Salomonin windstopper juoksu/hiihtotrikoot 💖 Päässä KT:n merinovillapipo, jonka alla vielä ohut panta. .

Tykkään treenata melko ”vähillä” vaatteilla, mutta treenin jälkeen mulla on aina vaihtovaatteet ja lämmintä vaatetta mukana. Hiihtolenkin jälkeen vedin heti lämpimän toppatakin päälle, päähän kuiva pipo, käteen lämpimät hanskat ja jalkaan UGG:t (tai niin lämpimät vaatteet kuin autossa nyt voi näillä keleillä olla) ❄️❄️ .

Ennen treenattavia vaihdoin Kisahallilla toisen paidan päälle ja trikoot jalkaan. Suihkuun pääsin vasta nyt kotona. .

Tuleeko sulla lähdettyä ulos näin kovilla pakkasilla? Vai treenaatko mieluummin sisällä? ❄️❄️ .

#skigirl #outdoors #xcskiing #crosscountryskiing #hiihto #hiihtopäivä #treenipäivä #motivation #naturelove #sunrise_and_sunsets #nature_good #nature_lovers #thisisfinland
Mountains & Italy- training is on @alppimentorit 🏔🏃🏻‍♀️🏃🏽‍♂️ .

Woohoo, matka kohti Italiaa ja Aostanlaakson kolmetonnisia on alkanut. Lue blogista fiiliksistä, talvitreeneistä, polkujuoksusta ja tavoitteista- linkki biossa! 💪🏼 .

#trailrunner #winterrunning #runnergirl #polkujuoksu #mountainlover #uusipostausblogissa #outdoors #activeliving #fitspiration
Sunday’s ❤️ .

Kotibrunssi. Ihana hillua koko aamupäivä yökkärissä ☕️ .
#goodmorning #morningglory #home #brunch #easylikesundaymorning 📸 @endorfiinikoukussa
It is your track, and yours alone. Others may walk it with you, but no one can walk it for you.- Rumi 💎 .

Eilen keskusteltiin treenattavan kanssa motivaatiosta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Siitä, kuinka motivaation on lähdettävä aina itsestä- ei lapsista, puolisosta tai muista ulkoisista tekijöistä. Tuloksia ei saavuteta, jos halu muutokseen ei lähde itsestä. Vaikka, kuinka olisi parhaat treenit, ruokavaliot ja kannustava tukiverkosto, on vaikea luoda mitään pitkäkantoista, jos itse ei ole motivoitunut ja halukas tekemään asioita tavoitteiden saavuttamiseksi. ✨ .

Mun treenattava on sisäistänyt tämän ja huh, tuloksia tulee! ✨💎✨💎 Mitä sinä haluat? Mitä olet valmis tekemään niiden saavuttamiseksi? Ovatko se/ne asiat prioritettilistasi kärkipäässä? Teetkö jo jotain niiden eteen? Kuinka motivoitunut olet? Miksi haluat juuri tätä/näitä asioita? Kirjoita nämä itsellesi ylös ja palaa niihin aina, kun mietit, miksi aloitit. 💎 .

Albert Einsteinin ajatelman mukaan- ”Insanity is doing the same thing over and over again and expecting different result.” Kuulostaa niin ilmiselvältä, mutta siitäkin huolimatta syyllistymme siihen. Ota ohjat omiin käsiin, sillä silloin voit muuttaa asioita, joiden haluat olevan toisin ❤️ .

P.S näin ihanat maisemat on Oittaalla. Kuva on eiliseltä hiihtolenkiltä! Kivaa viikonloppua ❄️ .

#motivation #quoteoflife #outdoors #naturelove #thisisfinland #skigirl #activeliving #xcskiing #hiihto #crosscountryskiing
Lets ski ❄️❄️❄️ .

Blogissa nyt toivottu postaus hiihdosta- miten karvapohjasuksia hoidetaan, perinteisen hiihtotyylin tekniikkavinkkejä, @salomonsuomi suksitestipäivistä ja välineiden valinnasta! Linkki blogiin löytyy biosta ☝️ .

Tänään mä aion suunnata laduille- lunta ainakin riittää! Mitkäs on sun suunnitelmat? ⛷⛷ .
#ski #xcskiing #hiihto #hiihtopäivä #trainingday #fitspiration #outdoors #uusipostausblogissa #skigirl 📸 @endorfiinikoukussa
« It’s not how deep you go. It’s how you go deep.- Ida Rolf. 🖤 .

Elina @endorfiinikoukussa kirjoitti ihanan postauksen Endorfiinikoukussa- blogiinsa juoksijan venyttelyistä ja mm. meidän ystävyydestä ✨❤️ Käy lukemassa ja nappaa vinkit talteen! Videolta näet liikkeet vielä käytännössä. .
#yogi #activeliving #personaltrainer #quoteoftheday #yogaeverydamnday #healthyliving #fitspo #fitspiration 📸 @endorfiinikoukussa
Eilen lanseerattiin Suomeen ihana italialainen kauneussarja N.A.E Naturale Antica Erbosteria @nae , jossa kantavana voimana ovat italialainen luonto, sen yrtit ja vanha tietotaito. ✨ Intohimoa, nautintoa, esteettisyyttä, ihania tuoksuja... ”La bella vita” Arki on kaikilla sama, asuipa sitten missä vain, mutta arjestakin voi aina tehdä hieman kauniimpaa ja nautinnollisempaa. Niin mäkin uskon ✨ .
Aivan ihana tapahtuma- italiainen lounas, italialaista musiikkia ja tietysti nämä tuotteet 😍 Kiitos @ellakanninen @prmanifesto @nae .

Italia fanilla muuten matkakuume nousi, kunnes tajusin, että hei Italian matka ensi kesälle @alppimentorit vuorivaellukselle on jo buukattu! Tulevana lauantaina meillä on ensimmäinen tapaaminen ja käydään jo läpi tulevaa reissua ja käydään juoksemassa lumisilla poluilla. Huippua tietenkin tavata lähtevä tiimi 🏔💎 .

Nyt kuitenkin nautin Suomen talvesta ja lumesta ❄️ Lumitöiden tekokin on kivaa, kun osaa asennoitua siihen niin. Kivaa päivää sullekin 😍 .

#italy #iloveitaly #naturalcosmetics #travelbug #dolomites #adventuretime #hike #mountaineering #runnergirl #amazing_shots
Ice ice baby! ❄️ .

Eilen pulahdin hiihtolenkin päälle avantoon. Ai, että teki hyvää, vaikka olihan se ihan jäätävän kylmää! Ens kerralla varaan enemmän aikaa, että ehdin saunaankin ✨ Tuutko mukaan @heidi_ettskrutt ? 
Onkos muuten siellä ruudun toisella puolella innokkaita talviuimareita? ❄️ .

#winterswimming #avantouinti #iceswimming #iceicebaby #healthyliving #outdoors #fitspiration 📸 @endorfiinikoukussa
💥✨ HOME WORKOUT ✨💥 #boom .

Gallupin mukaan moni teistä treenaa myös kotona, KOSKA se säästää aikaa, ei ole sidottu aikaan tai paikkaan ja kaiken lisäksi se on ilmaista! 🏡💪🏼 .
Alla tehokas tuolijumppa! Tarkemmat ohjeet liikkeisiin (ja aloittelijan variaatiot) löydät nyt blogista- linkki biossa ☝️ Tykkää ❤️ ja tallenna treeni. Silloin voit tehdä sen koska just sulle sopii. Lisää treenejä löydät #heidionthegoworkout 💥💪🏼💥💪🏼 .

1️⃣ Lantionnostot 
2️⃣ Bulgarialainen Askelkyykky
3️⃣ Dippi
4️⃣ Punnerrus & kosketus olkapäähän
5️⃣ Vuorikiipeilijä
6️⃣ Vatsarutistus x 3 .
Työosuus 30-45 sec. -> palautus liikkeiden välissä 30-15sec. Palautus kierrosten välissä 30-60 sec. Tee 2-4 kierrosta. Alkulämppää unohtamatta- yhdistä hyöty & huvi ja imuroi tai tee lumityöt alle 💪🏼💪🏼 .

#kotitreeni #homeworkout #fitspiration #workoutvideo #befit #fitgirlvideos #fitmom #bodyweighttraining #tuolijumppa 📸 @endorfiinikoukussa

Arkisto