Monthly Archives: elokuu 2018

LOMAN JÄLKEEN


 

 

Loman jälkeen saapuu aina arki. Ja niin ihanaa kuin tuo lomailu, ilman aikatauluja ja sen suurempia velvollisuuksia, fiiliksellä meneminen onkaan, niin huomaan kaipaavani päiviini rutiineja. Ryhtiä päivään, aikatauluja, haasteita ja työtä.

 

Arkeen paluu sujui maanantaina mutkattomasti, oikein odotin jo treenattavien tapaamisia. Ehkä se vain tarkoittaa sitä, että loma on tehnyt tehtävänsä, akut on ladattu. Lomailun lisäksi tykkään nimittäin yhtälailla myös arjestani. Kaikista ”velvollisuuksista” huolimatta, teen päivittäin asioita, jotka inspiroivat ja saavat arjenkin tuntumaan juuri sellaiselta kuin haluan sen olevan. Nautin aidosti asioista, joita teen- työstäni, harrastuksistani, ihmisistä ympärilläni, lomista ja ihan niistä arkisista asioista. Silloin, kun tykkää siitä, mitä tekee, ei tarvitse odottaa perjantaita, viikonloppua tai lomia.

 

Priorisoi, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. Tee arjestakin juhlaa.

 

Muutama päivä sitten juttelin muutaman ystävän kanssa siitä, millaista on hyvä arki. Asiasta keskustellessa huomasin, että hyvin monesta tuntuu, että päivät vain toistavat samaa kuviota, sama rumba päivästä toiseen. Ja niinhän se hieman meneekin. Sitä se arki on, varsinkin jos perheessä on pieniä lapsia. MUTTA omasta itsestä on täysin kiinni se, millaisena arjen näkee. Asenne ratkaisee. Jääkö valittamaan kiireestä ja siitä ”ettei tässä ehdi mitään tekemään, koska…” vai yrittääkö jokaiseen päivään löytää ilon ja onnen hetkiä. Jotain, josta innostuu ja joka saa arjenkin tuntumaan juhlalta. Yhdelle se saattaa olla rauhallinen aamu ja kuppi kahvia, toiselle ehkä oma hetki liikunnan parissa. Ei tarvitse kurkotella kuuta taivaalta, onni löytyy pienistä asioista.

 

 

 

Liikunta- kyllä se on yksi iso syy energisyyteeni. Hyvä fyysinen kunto tuo energiaa, auttaa jaksamaan arjen kiireessä, kohentaa itsetuntoa & mielialaa, ja tietenkin ihan koko olemusta. Jaksan innostua asioista työpäivän jälkeenkin, ja tehdä kehollani melkeinpä mitä haluan. Se, jos mikä vain ruokkii motivaatiotani. Ja halun tehdä parempia valintoja muillakin elämän osa-alueilla.  

 

Ensimmäisillä lomaviikoilla keskityin vain palautumiseen. Joogailin, purjelautailin, kävin kävelylenkeillä ja uin. Luin kirjoja, varmasti enemmän kuin koko vuotena yhteensä, makoilin riippumatossa ja chillailin vanhemmillani. Kevään jälkeen tuntui, että tarvitsin täydellisen nollauksen. Kahvakuuliin ja TRX-naruihin en edes vilkaissut. Lenkin yhteydessä taisin muutaman kerran tehdä lihaskuntotreenin puistonpenkkejä hyödyntäen.

 

Pikku hiljaa loman edetessä ja kehon palautuessa lisäsin aktiivisuutta. Kuvioon astuivat sauvarinnetreenit ja kovemmat treenit. Helteistä huolimatta treenasin aamuisin. Huomasin, kuinka kilpailuhenkisyys ja mukavuusalueen ulkopuolella treenaaminen alkoi nousemaan pintaan. Nautin siitä fiiliksestä, kun olen aivan poikki treenin jälkeen. Lonkankoukistajakin tykkäsi levosta ja on taas juoksukunnossa.

 

 

Aivan kaikkia rutiineja en lomallakaan unohtanut, vaikka esimerkiksi syötyä tuli täysin fiilispohjalla. Kotona ruokarytmini jatkuvat samanlaisina niin arkena kuin lomalla. Olinpa sitten lomalla, arjessa, kotona tai matkoilla, kaipaan jokaiselle aterialle tuoreita kasviksia, marjoja ja/tai hedelmiä. Niitä löytyykin lautaseltani AINA enemmän tai vähemmän. Etenkin Ranskassa jokaisella aterialla oli tarjolla oman puutarhan tomaatteja, salaatteja, retiisejä sekä hunajamelonia. Tomaatit olivat uskomattoman maukkaita. Riitti, että päälle ripotteli mustapippuria, oliiviöljyä ja tuoretta basilikaa.

 

Muuten Ranskan reissulla omat tutut jutut, aamiaista lukuunottamatta, jäivät unholaan. Olimmehan vieraina, ja söimme sitä, mitä tarjottiin. Nautiskelimme paikallisista erikoisuuksista, sen kummemmin ravintoarvoja miettimättä. Söin vuohenjuustoa varmasti enemmän kuin koko vuonna yhteensä- salaatissa, piirakassa, leivän kanssa, pizzassa, sellaisenaan, jäätelönä, moussena… just name it! Myös annoskoot olivat reissun päällä alku- ja jälkiruokineen isompia, mutta toisaalta aterioiden väleistä jäi välipalat kokonaan pois.

 

En usko, että vaa’an lukemat ovat heilahtaneet ainakaan ylöspäin, vaikka olotila hieman tukkoinen onkin. Siitäkään huolimatta ei ole mielessäkään käynyt dieetin aloittaminen- paluu tuttuihin juttuihin, arkiruokiini ja rutiineihin riittää. Dieeteillä, kun on tapana olla alku ja loppu, elämäntavat taas jatkuvat läpi vuoden lomista huolimatta. Joskus poikkeus kaavoihinkin tekee vain hyvää. Ja inspiraatiota kokkailuun tarttui taas loman aikana. Uusia reseptejä tulen jakamaan teillekin.

 

Aurinkoista perjantaita! Täällä alkavat työt vasta kello 11, sitä ennen ehtii sopivasti heittää sauvarinnetreenin. Jos jotain oikein haluaa, sille varmasti löytyy aikaa.

 

 

Heidi xoxo

EAT & EXERCISE- TREENILOMA!


 

 

TRX- naruja ja kumppareita matkalaukkuun pakatessa mietin, että tuleekohan sitä kuinka reissussa treenattua. Koko Euroopassa on vietetty uskomattoman helteistä kesää. Helle-ennätyksiä on rikottu lähes joka maassa. Pariisin rautatieasema oli kuin hornankattila. Kuumuus ja mielenosoitukset vaikuttivat junien myöhästelyihin ja lopulta oma junamatkammekin venähti seitsemään tuntiin.

 

Huomaan, että helleaalto on täällä Suomessakin vaikuttanut monen treenimotivaation. Miten sitten Ranskassa, missä varjossakin on lähemmäs +40c? Matkalaukkujen raahaaminen tungoksessa tuntui jo urheilusuoritukselta. Junaan istahtaminen oli helpotus, vaikkei ilmastointi alkuun toiminutkaan.

 

Mutta, mitä vielä, treenasimme joka aamu- välillä jopa pari kertaa päivässä. Aamuvirkkuna aloitin päiväni joogaamalla ja suunnittelemalla aamutreenit, kahvikupin äärellä. Välillä toivon, että pystyisin itsekin nukkumaan aamuisin edes hieman aamukuutta pidempään- edes lomalla. Toisaalta nautin näistä aamun hiljaisista hetkistä. Heräilevä luonto, linnunlaulu, nouseva aurinko, kuppi kahvia ja omat ajatukset.

 

Treenit aloitimme aina viimeistään kahdeksalta. Silloin oli vielä suhteellisen ”viileätä”, vain +29c. Treenaan yleensä säällä kuin säällä, enkä koe edes kuumuutta haastavaksi. Selvä ero jaksamisessa oli kuitenkin vuorokauden ajalla. Aamutreeni kulki huomattavasti kevyemmin kuin lenkit, jotka vedimme muutamana iltana. Iltakahdeksaltakin näytti mittari vielä +34c! 

 

Illan tankkauksella saattoi tosin olla myös vaikutusta aamutreenien energisyyteen. Söimme niin hyvää ja tuoretta ruokaa. Paljon oman puutarhan kasviksia ja hedelmiä grillatun kalan tai kanan kanssa… mutta myös paikallisia vuohenjuustoja ja lähes jokaista kakkua, mitä kuvitella saattaa. Ystävien mielestä meidän piti reissun aikana maistaa kaikkea paikallista- ruuista viineihin ja champagneen. Hyviähän ne olivat, vaikka nyt tuntuukin, että vatsassa asuu pieni vuohi 😀 Energiavarastot olivat enemmän kuin täynnä. Vasta treenin jälkeen söimme aamiaisen, joka sekin oli vain luonnonjugurttia ja hedelmiä.

 

 

 

 

 

 

Päivittäinen treenimme sisälsi puolen tunnin lihaskuntotreenin terassilla kehonpainoa apuna käyttäen. Jokaiselle päivälle suunnittelin erilaisen kiertotreenin, joka tuki edellisen päivän harjoitusta. Alkulämmittelynä teimme liikkuvuusharjoituksia sekä pilates/joogaliikkeitä aktivoimaan syviä lihaksia. Muutamana aamuna juoksimme reilun viiden kilometrin juoksulenkin auringonkukkapeltojen ja viinitarhojen keskellä. Taustalla upea Château de Mercuesin linna.

 

Juoksulenkillä hyödynsimme penkkejä lihaskuntotreeneihin: punnerruksia penkkiä vasten tai jalat nostettuna penkille, ojentajadippejä, askelluksia penkille, bulgarialaisia askelkyykkyjä (toinen jalka penkillä), vuorikiipeilijä jalat penkille nostettuna, vatsarutistuksia jne. Niin hyvä fiilis, kun treeni on vedetty heti aamulla alta pois.

 

 

TRX/KUMPPARI KEHONPAINO KIERTOTREENI

 

PATTERI 1  jalat

* TRX- kyykky & soutu yhdistelmäliike *Askelkyykyt eteen ja taakse * Kyykky & askelkyykky ristiin (kumppari)

 

 

PATTERI 2  kädet

* 2 x Kyykkyhyppy eteenpäin & mittarimato * TRX punnerrus * Rapu

 

 

PATTERI 3  core 

* TRX- naruilla polvien veto käsien väliin tai vuorikiipeilijä * Sprintterivatsat * Sivulankku kylkinostoilla

 

  • Tähän treeniin tarvitset TRX-narut, ilman kumpparia pärjää.
  • Muista alkulämmittely- esimerkiksi käsien- & lantion pyörittelyjä, liikkuvuusharjoitteita (alaspäin katsovassa koirassa dynaamisia venytyksiä, lonkankoukistajat & ylävartalon kiertoja), kehonpainolla kyykkyjä ja askelkyykkyjä, mittarimato, haaraperushyppyjä jne.
  • Tee treeni kiertotreeninä; 45 sec työosuus -> 15 sec palautus liikkeiden välissä.
  • 3 kierrosta. Tee ensin patteri 1, ja vasta sitten siirry patteri 2:seen. Kierrosten välissä ei taukoja- vasta patterin jälkeen.
  • Yksi patteri kestää 9 min. Koko treeni (3 patteria) 27 min + alkulämmittely ja loppuvenyttelyt.

 

 

Instagramissani @heidionthego löydät videon tästäkin treenistä. Tykkää ja tallenna <3

 

 

 

Treenin jälkeen oli ihana pulahtaa uima-altaaseen. Päivän lempiasanaksi muodostui makoilu uimarenkaan päällä.

 

 

Helteellä….

 

Treenaa helteellä mieluiten aamulla aikaisin tai illalla viimeiseksi.

Kanna lenkillä mukana vettä- ripauta joukkoon hieman suolaa.

Ota iisimmin tai tee lyhyempiä treenejä. Juokse ja kävele. Pyöräile. Joogaa ja tee lihaskuntotreenejä ulkona. Suosi vesiurheilua tai yhdistele treenejä.

 

 

Mukavaa lauantaita! Täällä ollaan ystävän kanssa lähdössä lenkille- fiilistelemään upeaa viikkoa, jonka saimme yhdessä viettää.

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

What a day ⛰🏃🏻‍♀️☀️ #heidifromthemountains .

Vaelluksesta kerron myöhemmin, mutta nyt haluan muistuttaa Kari Traan Sjarm- merinovillakerraston arvonnasta! (Katso muutama kuva taaksepäin) ⛸ .

Vaikka täälläkin päivällä lämpötilat nousevat pariinkymppiin, on aamuisin ja iltaisin melko viileä. Tänään vaellukselle lähdin ihan shortseissa, mutta t-paidan päälle vetäisin sopivasti lämpimän Sjarmin ✨ .

#hike #trails #trailrunning #runnergirl #mountainlove #adventuretime #exploretheworld #exploremore #worlderunners #wanderlust #merinowool #arvonta #karitraa #mylife
Don’t listen to what they say. Go see 🗺⛰🏃🏻‍♀️ #adventuretime .

Eväät tehty, reput pakattu ja parin tunnin päästä lähtee bussi Orihuelaan, meidän seuraavaan vaelluskohteeseen! 🏃🏻‍♀️Mitäköhän uutta ja kaunista, sielun ja silmänruokaa sieltä löytyy 💓 .

#letsgo #exploremore #exploretheworld #runnergirl #hike #trailrunner #trails #runningmotivation #runhappy #adventurer #mountainlove #runnersofinstagram #timetoplay @salomonsuomi @salomon
I love art telling story's 🌊 .

Sitting here next to Monumento a la Mujer del Pescador, a lonely lady looking wistfully out to sea, and quietly overlooking the rocky setting of Cala del Moro.

The monument has been in place for a little over 40 years where it pays homage to local mariners and the fishing traditions of the municipality. It is the statue of Bella Lola, the beautiful Lola, whose husband Antonio sailed out from Torrevieja aboard the fishing vessel “La Gaviota”. Antonio, along with his nine shipmates were never seen again. The boat was lost at sea and despite a widespread search it was finally given up as on 12 May 1919.

But Bella Lola refused to accept his loss, sitting on the rocky outcrop for day looking out to sea and patiently awaiting his return. She remains there today as a symbol of those many thousands of women who have watched their husbands head out to sea, never to return. .

#worldtraveler #expandyourplayground #artoftheday #art #runnergirl #traveltheworld #torrevieja #runnerslife #exploremore #adventuretime
Okey, let’s go and find some beautiful places to explore (and some sun!) 🎒🗺 #timetoplay .

#worldtraveler #hike #trails #trailrunning #runnergirl #runnermom #runnersofinstagram #letsgetlost #adventuretime #exploring #exploremore #runhappy #worlderunners #runlife #mountainview #montblanc #mountainlove 📷 @jennisvaara
Monday mood after chilled Sunday 🤩🏃🏻‍♀️💪🏼 #timetoplay .

Valoa myrskyn jälkeen ⛅️ Rennon viikonlopun jälkeen suuntaan töiden jälkeen lenkille- sataa tai paistaa. Motivaatio 💯🏃🏻‍♀️ Ja hei, huomenna alkaa mullakin talviloma! Miltä sun alkava viikko näyttää? .

#runnergirl #runningmotivation #timetoplay #runhappy #runnersofinstagram #runningmom #trailrunning #trails #runnerslife 📷 @strictlystyle
💓⛸ ARVONTA- Kari Traa Sjarm base layer ⛸💗 *yhteistyössä @karitraahelsinkioutlet 💓 .

Blogissa uusi postaus merinovillasta ja miksi se on käytössäni lähes päivittäin. Vertailussa 3 erilaista @karitraa base layeria- linkki blogiin biossa! . 💓 Seuraa @heidionthego & @karitraahelsinkioutlet ja osallistu tämän ihanan Kari Traa Sjarm 100% merinovillakerraston arvontaan tykkäämällä ja jättämällä kommentti tähän postaukseen lauantaihin 22.02.2020 klo 22 mennessä! . 💗 Tuplaa mahdollisuutesi @lauraenroth tilillä 💓 Voittaja saa valita mieleisensä värin- harmaan tai vaaleanpunaisen 💓 .

#arvonta #KTouttraining #karitraa #baselayer #merinowool #training #iceskating #activeliving 📷 @elina.hovinen
Show love for people who you care everyday 💖 “We like to celebrate the biggies of life -- and they should be celebrated -- but we also need to notice, and honor, and enjoy the little moments. These mundane moments that show up in the daily routine are the things that will add meaning and joy to our lives, say researchers.” 💖 . .

Life is in the little things. The brief moments when we say I love you or walk away, when we give a hug or keep our distance. The moments when we choose kale over chocolate or chocolate over kale. These little moments shape the quality of our lives and the way we contribute to the world. Life is all about the little things.”
(Link to this post is in my bio. It was so well written that I want to share it with you! 💖) .

Love this pic from last summer. It was just an ordinary day in the trails of Riippusillat, but in an extraordinary way. Special moments with my niece & nephew in the nature 💖 .

#hiking #trails #riippusillat #love #gratitude #adventuretime #exploremore #runhappy
💖 Happy Valentines Day from me to you 💖 Love your body and yourself, just like you love your friends! .

Tallenna tästä 5 helppoa kehonhuolto/liikkuvuus- liikettä, jotka on helppo tehdä melkeinpä missä vain! Tallenna ja jätä ❤️ jos kaipaat lisää näitä ❤️ .

1️⃣ Kissa ja Lehmä
2️⃣ Alaspäin katsova koira (minun all time- suosikki! Tee edes tämä- liike 😅) 3️⃣ Lonkankoukistajat ja käsien pyöritys (olkanivelen liikkuvuus). Lopuksi vielä rintarangan kierrot. 
4️⃣ Toinen hyvä lonkankoukistajien venytys (pidä takajalka koko ajan suorana, vie painoa eteen ja taakse.
5️⃣ Painonsiirrot puolelta toiselle ja loppuun vielä rintarangan kierrot .

Oikein ihanaa Ystävänpäivää juuri sinulle! Olet tärkeä. Olet rakastettu. Olet sinä ❤️ .

#heidionthegoworkout #mobility #workoutvideo #fitgirlsguide #fitgirlvideos #womenwhoinspire #yogagirl #yogaeverydamnday #feelgood #nourishyourbody #loveyourself #homeworkout
True beauty is everywhere. Be it. See it. Notice it. Love it. Be grateful of it. Marvel at it. It’s everywhere. It’s all around us all the time. 💖 .

Lukuvinkkinä Katri Syvärisen ”Pieniä suuria taikahetkiä arkeen”. Se, miksi valitsin kirjakaupasta juuri tämän kirjan, kiteytyy seuraavaan ”Omaa suuruutta ei tarvitse tavoitella epätoivoisesti puskemalla- se on jo sinussa. Älä myöskään tee hyvinvoinnista liian vaikeaa. Tärkeämpää on kuunnella itseään kuin olla kauhean pätevä.” .

Yöpöydällä on juuri nyt myös Lucinda Rileyn ”Myrskyn Sisar”. Olen aivan koukussa Seitsemän Sisaren kirjasarjaan 💖 Onko sinulla jotain hyviä kirjoja, mitä suositella? .

#naturelove #quoteoftheday #nature_perfection #outdoors #trails #thisisfinland #womenwhohike #adventurer #dreamer 📷 @elina.hovinen

Arkisto