AJATUKSIA RUOKAVALIOSTA & YKSILÖLLISYYDEN MERKITYKSESTÄ


 

 

Vuodenajan vaihtumisen ja viilenevien ilmojen myötä tekee myös näin ruokapuolella mieli lämpimiä ruokia. Mieliteot menevät siis usein myös käsi kädessä vuodenaikojen mukaan, näin ainakin itse koen. Hedelmät ovat vaihtuneet marjoihin, salaatit lämpimiin keittoihin ja juureksiin. Termarissa eväänä kulkevat kätevästi itse tehty lohikeitto.

 

Ruokavaliossa, niin kuin kaikessa, korostan yksillöllisyyttä. Se, mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Se, mikä saa toisen voimaan kehotyyppiin, sukupuoleen, ikään ja aktiivisuuteen nähden hyvin, saattaakin saada toisen voimaan huonosti.

 

Kestävyysurheilijan ja joogin energiantarve on erilainen. Samoin kuin on istumatyötä ja fyysisesti raskasta työtä tekevän. Itsekin huomasin, kuinka sairastellessa ja liikunnan jäätyä, väheni myös ruokahalu. Nyt taas, kun kalenterissa on joogan ja kehonhuollon lisäksi myös juoksu- ja lihaskuntotreenejä, huomaan ruokahalun kasvaneen. Maanantaina himoitsin tyttären kaapista Tobleronea, mikä tietenkin kertoi vain liian vähäisestä energiansaannista. Liian heppoinen lounas, joka johti makeanhimoon.

 

 

Makeanhimo on saattaa olla seurausta liian vähäisestä energiansaannista, liian pitkistä ruokaväleistä, stressistä tai huonoista yöunista. Näin ainakin itse olen huomannut.

 

 

Mieliteot ohjaavat helposti valintojamme. Moni tietää teoriassa miten syödä ja liikkua, mutta siitäkin huolimatta toimii sitä vastaan. Painonpudotuksessa keskitytään olennaisesti ruokavalioon, mutta siinäkään ei pitäisi väheksyä muiden hyvinvoinnin osa-alueiden merkitystä. Miten nukut, kuinka stressaantunut olet, liikutko riittävästi (liikunta lisää muutenkin hyvää oloa!) ja millaiset ovat ihmissuhteesi. Kaikilla edellä mainituilla on vaikutusta siihen, millaisia muita valintoja teet päivän aikana. Kaikki vaikuttavat kaikkeen!

 

Mikään ruokavalio ei myöskään ole täydellinen, vaan yksilöllisetkin tarpeet saattavat muuttua matkan varrella. Se minkälainen ruokavalio sopi nuorena, voikin aikuisiällä olla ehdoton nounou. Omaakin historiaani taaksepäin katsoessa huomaan ajanjaksoja, jolloin olen innostunut jostakin ja ehkä hetken päästä taas toisesta. Inspiroidun etenkin matkoilla. Jotkut jutut ovat tulleet jäädäkseen, toiset jutut taas jäävät testitasolle. Niinhän se menee usein muissakin jutuissa.

 

 

 

 

Ulkomailla asutut vuodet ja kulttuurit ovat tuoneet ruokavaliooni ja tottumuksiin myös omat sävynsä. Ranskassa totuimme myöhäisiin illallisiin, ja tätä noudatamme edelleen. Tämä sopii työrytmiini muutenkin parhaiten, useimpina iltoina, kun olen kotona vasta kahdeksan jälkeen. Ranskalaisille oli myös tärkeää pitää kiinni ruoka-ajoista. Aterioiden väleissä ei turhaa naposteltu.

 

Lontoossa innostuin joogapiirien myötä mehustuksesta ja Amsterdamissa taas tutustuin syvemmin raakaruuan maailmaan. Siellä kävin innokkaana kokkauskursseilla ja ostin ensimmäisen blenderini. New York taas valloitti toinen toistaan maukkaimmilla kasvisruokaravintoloilla ja take away- mahdollisuuksillaan. Olin tuttu näky Organic Avenuella ja One Lucky Duckissa ja pakkausselosteiden perusteella kehittelin vastaavia aterioita kotona. Nykyään joitakin raakaruokia, kuten esimerkiksi raakakakkuja, teen hyvin harvoin. Chiavanukasta, tuorepuuroja ja smoothieita taas löytyy lautaseltani päivittäin.

 

Tykkään testailla uusia juttuja, mutta peruselementit säilyvät mukana ja muodostavat ruokavalioni vankan pohjan. Säännöllisyys, monipuolisuus, paljon kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä aterioilla, sekä mahdollisimman paljon itse tehtyä ruokaa. Kaupasta valitsen ostoskoriini myös mahdollisuuksien mukaan luomua. Niistä muodostuvat ruokavalioni kulmakivet, mutten liikoja stressaa. Rentous- sellaiseksi kutsuisin ruokavaliotottumuksiani tänään.

 

 

 

SUKLAINEN MARJASMOOTHIE

 

* 1 kypsä banaani * n. 100 gr mustikoita * n. 100gr puolukoita * 1/2 kypsä avocado * 1 rkl raakakaakaojauhetta * loraus inkiväärisiirappia (myös hunaja käy) * 1 rkl vanilja heraa * kookosmaitoa 

 

Tämä marjainen suklaasmoothie on suosikkini juuri nyt. Se valmistui spontaanisti kaappien antimista. Sen verran hyvää tulikin, että ajattelin laittaa heti teillekin jakoon. Vanilja heran voit hyvin korvata esimerkiksi cashewpähkinöillä. Hyvin vähän käytän enää jauheita tai ”superfoodeja”, mutta tuosta Foodinin vanilja herasta tykkään juuri sen koostumuksen takia. Molemmat, hera ja cashewtpähkinät, kuin myös banaani ja avocado tekevät smoothien koostumuksesta samettisen kermaisen. Jos haluat smoothiesta paksun, lorauta joukkoon vain vähän kookosmaitoa tai muuta kasviperäistä maitoa.

 

 

Liput I Love Me- messuille on arvottu ja voittajille ilmoitettu sähköpostilla. Kiitos kaikille osallistumisesta. Ja oikein ihanaa syksyä, nautitaan näistä kauniista ilmoista- ja vähän sateistakin <3

 

 

Kuvat: ElinaHovinen

 

Heidi xoxo

 

Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Nuuksio National Park 🍁❤️ .
Vauhdikkaan työviikon jälkeen oli ihana päästä Nuuksioon. Reilut 3 tuntia vaellusta metsän keskellä. Retken kruunasi eväät- myskikurpitsa/porkkanakeitto sekä täytetyt sämpylät. Keitto oli muuten superhelppo tehdä ja 😋👌 Jäi vielä sopivasti lounaaksi tällekin päivälle. Laitetaanko reseptiä blogiin jakoon? .
.
Mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa sullekin 🤗🤩
.

#nuuksio #outdoors #activeliving #runnergirl #nature_good #adventuretime #happymoments #thisisfinland #trails #trailrunner
📍When in Ibiza, Cala Llonga ❤️ .
Muutamaan vuoteen en ole asettanut itselleni mitään urheilullisia tavoitteita. Asvalttien sijaan löydän itseni mieluummin metsästä ja poluilta juoksemasta🌲🍂 Ei suorittamista- fiiliksellä.
.
.

Upeiden reissujen ja vaellusten jälkeen nälkä näköjään kasvaa syödessä. Upeiden kokemuksien ja elämyksien myötä sitä haluaa uusiin seikkailuihin, huikeisiin maisemiin ja entistä korkeammalle. Sieltä löytyy myös mun uusi tavoite- korkealta ja kovaa! Lue lisää blogista ✨
.
.
#hike #adventuretime #expandyourplayground #explore #activeliving #heidionthego #ibiza #worldtraveler #amazingplaces #beautifuldestinations #welivetoexplore #nature_good
🍁 Weekend Mode- breakfast & I Love Me- fair in Messukeskus 🍁
.
.
Mietitkö vielä ohjelmaa viikonlopulle? Mulla on muutama vinkki 🙋🏻‍♀️
.
. . ✨Valmista ihana aamiainen kotona tai käy testaamassa @kuumahelsinki chiavanukas, avocado toast ja inkiväärishotti (kuva)👌 #breakfastgoals .
. .
. ✨ Lue mun blogipostaus ”Treeniviikko- so far”. Olen niin fiiliksissä, kun pääsen taas treenaamaan ja parasta, kun mukana osittain vielä tytär 👩‍👧 Postauksessa myös mm. työmatkaliikunnasta. Linkki blogiin biossa. Ja postaustoiveita otan aina mielelläni vastaan.
. .
✨ Ulkoile. Raitis ilma tekee hyvää. Jos vapaapäivänä ei ole aikaa, niin koska sitten? Mä aion kävellä Messukeskukselle. Raitis ilma päivittäin on aivan must 🍂
. .
. ✨Eilen tosiaan alkoivat I Love Me- messut. Piipahdin siellä eilen vain pikaisesti, mutta tänään minut löytää koko päivän ajan @zpcompression_fi osastolta 6s81. Tuu moikkaan 👋 Messuilla oli paljon kaikkea kivaa ja itse ostin mm. shampoota ja @gingerpeoplesuomi inkiväärisiirapia, jota lorautan välillä smootheihinkin. @pur_kauppa ostastolla mun suosikki @wildnutritionltd lisäravinteet- magnesium, ashwagandha ja rauta lähtivät mukaan! Ja messueväät  tietty @foodin osastolla 💚 Arvonnassani messuliput lähtivät @ah_suvi ja @_heini_maria_ 💛
.
✨ Ja sitten leffa. Kävin katsomassa eilen ”First Man” Ensimmäisenä Kuussa 🌙 Ai, että tykkäsin. Aivan ihana ja Ryan Gosling tietty. Käy katsoon. .
#weekendvibes #heidionthego #blog #inspiration #healthyliving #healthiswealth #feelgood #iloveme
❤️ Lucky me, had my boy for 12 hours. Well spent time, sushi lunch & just chilling at home. Not long till the next time, London calling next month! ✈️
.
.

#myboy #gratitude #lovelovelove #happymoments #happymom #motherandson #motherslove
🍁 Couldn’t decide, yoga or run, so I did both 🏃🏻‍♀️🧘🏻‍♀️ .
.

Ai, että nautin juoksusta! Raikas happirikas ilma ja askelkin tuntuu mukavan kevyeltä. Aamulla arvoin joogan ja juoksulenkin väliltä- juoksu voitti 🥇🏃🏻‍♀️
.
Juoksin Seurasaaren ympäri, mutta koska tuolla kallioilla oli niin kaunis näkymä, päätin tehdä venyttelyt olohuoneen sijaan jo siellä. Päivän paras idea! Ihana näkymä ja aivan hiljaista- ei näkynyt ristinsielua missään. 
Tänään venyttelyissä keskityin rintarangan kiertoihin, lonkankoukistajiin ja takareisiin ✨ Muistathan sinäkin kehonhuollon, vaikka se juoksulenkki muuten veisikin voiton? 😉
.
.
#yogaeverywhere #runnergirl #yogavideo #heidionthegoworkout #iloverunning #runhappy #mobility #workoutvideo #yogagirl
Be the person you want to have in your life 💕
.
.
Blogissa pääset kuvien myötä Formenteralle ”siniselle laguunille”. Kirjoitin mm. joogasta, rauhoittumisesta, unesta ja mitä on seurannut kännykän käytön vähentämisestä. Linkki blogiin biossa ☝️
.
.
#formenteralovers #baleares #adventurer #explore #paradisebeach #paradiseisland #beautifuldestination #worldtraveler #quotestoliveby #beyourself #blog
💥 Training day 💥 .
.
Eilen oli hyvä treenipäivä 💥 Päivä alkoi @tfwhelsinki & @vitaminwellsuomi bootcämpillä ja illalla hyödynsin työmatkat. Kävelin töihin ja juoksin kotiin. 6 kilometrin pituinen matka yhteen suuntaan on just sopiva. Tuleeko sulla hyödynnettyä työmatkoja liikkumiseen? 🏃🏻‍♀️🚶🏻‍♀️🚴🏻‍♀️ .
.
#hallussa #trainingday #fitspiration #activeliving #runnergirl #healthiswealth #moveyourbody #motivation 📷 @teljanneito
🍁🧡🍂☀️ #lifehappensoutdoors .
.
Ei varmaankaan tarvitse kehoittaa ketään ulkoilemaan ja nauttimaan tästä upeasta syksystä- mutta kehoitan silti 😁 Seuraavat sauvarinnetreenit järjestän torstaina 8.11 kello 17 Malminkartanolla. Kello 17, koska viime viikollakin viimeiset nousut vedettiin pilkkopimeässä! Ilmoittautuminen heiditainio@aol.com tai DM:n kautta. Mukaan mahtuu 15! Tervetuloa 💪🏼
.
.
#fallvibes #sunshine #runnergirl #trainingday #runrunrun #iloverunning #juoksu #runhappy #sauvarinne #heidionthego #runspiration #nature_good 📷 @endorfiinikoukussa
💙 Running 💙 .
Pienet ovat lopulta ne asiat, jotka tekevät ihmisen onnelliseksi. Ihanaa, kun pääsen taas juoksemaan #iloverunning ❤️ Iltalenkki Seurasaaressa ja kaupan kautta kotiin. Matkaa kertyi kymppi ja askel oli kevyt. 🎯 oli kotona tyttären ja siskon pojan tekemä ruoka- racletit. Raclette onkin muuten kiva syysruoka 🍁
.

Aurinkoista päivää ja viikkoa ☀️Täällä tiedossa helpompi viikko useamman treenattavan jäätyä syyslomalle. 
#runnergirl #runspo #runhappy #fallvibes #juoksu #runrunrun #runitfast #activeliving #feelgood 📷 @endorfiinikoukussa