KVINOAPYÖRYKÖITÄ & UUNIPAAHDETTUA MYSKIKURPITSAA


Om nom <3

 

Tein tänään lounaaksi kvinoapyöryköitä, uunipaahdettua myskikurpitsaa hummuksen salaatin ja porkkanasuikaleiden kanssa. Annos olikin niin maukas, että päätin jakaa sen heti teidänkin kanssa. Superhyvää ja olipa vain helppo tehdä! Raaka-aineitakaan ei ole kuin muutama.

 

KVINOAPYÖRYKÖITÄ & UUNIPAAHDETTU MYSKIKURPITSA

 

*1 tlk Kikherneitä (Go Green) * 2dl Kvinoaa * Kasvisliemikuutio * n. 3,5 dl Vettä * Oliiviöljyä * tuoreita Yrttejä, käytin tinjamia ja korianteria * pieni Myskikurpitsa

 

 

Kuori myskikurpitsa. Kuori on sen verran paksu, että parhaiten saat kuorittua sen keittiöveitsellä pilkkomalla. Pilko kurpitsa noin 2 cm paksuisiksi suikaleiksi ja laita pellille. Pirskottele päälle oliiviöljyä, hieman suolaa ja mustapippuria. Paista uunissa 180 asteessa kunnes kypsiä.

 

Valuta kikherneet ja blendaa soseeksi. Aja joukkoon myös yrtit. Yrttejä voit käyttää melkein mitä vain. Huuhdo kvinoa ja keitä kasvisliemessä paketin ohjeen mukaan- 2dl kvinoaa ja noin 3,5dl vettä. Usein vettä joutuu hieman lisäämään.

 

Sekoita keitetty kvinoa kikhernemassaan ja lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä- mahdollisesti myös mausteita. Pyörittele massasta pyöryköitä ja paista valitsemassasi rasvassa, esimerkiksi voissa tai kookosöljyssä.

 

Tarjoile annos esimerkiksi porkkanasuikaleiden, salaatin ja hummuksen kanssa. Hummus ei ole itse tehtyä, vaan kaupan Baba Chili Hummusta- löytyy ainakin K-kaupoista. Tähän hummukseen dippailen välillä myös pilkottuja porkkanoita, kurkkua, sellerisuikaleita ja muita kasviksia. Toimii siis välipaloillakin.

 

 

Heidi xoxo

Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Just before hitting the slopes ❄️❄️ #skigirl #karitraa #winterwonderland #lapland #thisisfinland #ski #activeliving #fitspiration #travelholic #expandyourplayground @karitraa 💝
Sometimes what you’re looking for comes when you’re not looking at all ✨💘 .

En saanut edellistä kassia vielä purettua, kun uusi on jo pakattu! ✈️ Nyt kohti lumisempia maisemia ja hiihtobaanoja, myös aurinko tilattu ⛷❄️☀️ #lifeisfullofsurprises .

#worldtraveler #explorer #adventuretravel #adventuretime #travelholic #mylife #onthego #skigirl #skiseason #mystyle #traveladdict #traveltheworld
Many people will walk in and out of your life, but only true friends will leave footprints in your heart ❤️ .

Friends ❤️ So happy to have friends all around the world. Tuesday night we had such a lovely bd dinner with @babyrix & family. Long time no seen, but it felt like yesterday. ❤️ .

Have a happy Valentine’s Day- not only today, but everyday 🌷💝🌸💘🌹❤️ .

#valentinesday2019 #bemine #friendshipquotes #love #gratitude #dinnerparty #foodshare #foodstagram
Morning runs are the best! Today my random run in London took me to the Bread & Cheese Lane 🥖🧀 .
Aamulenkin ohessa tein alla olevia sykettä nostavia lihaskuntoliikkeitä, kahdessa eri paikassa- 1 kierros molemmissa. Työosuus 30sec -> 15 sec palautus. Oli muuten ihan 👊💪🏼✨ ja toi mukavaa vaihtelua muuten perus pk- lenkille. Paina ❤️ tallenna ja testaa seuraavalla lenkillä tai miksei kotona! Btw, olisko muuten hauska asua leipä ja juusto kadulla 🤣🤣 .

1️⃣ Kyykky & kierto 
2️⃣ Yhden jalan maastaveto ( tee molemmat jalat 40sec) 
3️⃣ Askelkyykkyhypyt (voit tehdä myös askeltaen) 
4️⃣ Askelkyykky taakse & sivulle (molemmat puolet)
5️⃣ Kyykkyhypyt kierroilla 
6️⃣ Punnerrus & vuorikiipeilijä-hypyt sivulle .

Blogi nyt myös päivitetty- pohdintaa mm. huippu-urheilusta, aamun lenkistä ja keväisestä Lontoosta! Linkki blogiin biossa ✨ .

#heidionthegoworkout #workoutvideo #kotitreeni #homeworkout #trainingday #runnergirl #runspo #outdoors #runrunrun #runitfast
Runners dream this time of the year- dry streets #woohoo 🌷☀️🏃🏻‍♀️ Spring vibes already here in London! .

Terkut Lontoosta, tänne sitten eilen päädyin- parin tunnin varoitusajalla 👋🇬🇧 Tänään päivä on mennyt asioita hoidellen, mutta aamulla ehdin kuitenkin lenkille. Lenkkarit kulkevat mulla aina matkoilla mukana. Istumisen vastapainoksi tekee hyvää jossain välissä käydä haukkaamassa raitista ilmaa ja saada liikettä kropalle. Ja hei, täällä on niin keväistäkin jo- kuivat kadut, vitsit, mikä juoksijan unelma ☀️🌷 .

#runnergirl #runspo #morningrun #fitspiration #london #fitstagram #activeliving #runitfast #travel #timetoplay #runrunrun #iloverunning #worldtravelpics #runshots #runningmotivation #mylife
☄️ BOOM- that’s what my yesterday’s workout was about #boom ☄️ .

Eilinen oli kaikenlaista säätöä täynnä ja nyt näyttää siltä, että tämä viikko tuleekin olemaan melkoista hulabaloota. Huh, saas nähdä, mistä päin sitä itsensä vielä löytää! Onneks Elina @endorfiinikoukussa pyysi päivän päätteksi salille. Treeni tuli just sopivaan hetkeen ja teki NIIN hyvää! Teki mieli juosta täysiä juoksumatolla, mutta himmailin vielä flunssan jälkeen ja tein tämän (kyllä tässäkin hiki irtosi 😅)👇🏼 Kaikkia 3 kierrosta alla olevilla toistoilla. Paina ❤️ tallenna ja treenaa 💪🏼 .

1️⃣ Kyykky kumpparilla & tangolla x 15 (muista avata polvia sivuille!) 2️⃣ Yhden jalan maastaveto x 12/jalka (10kg käsipaino) 
3️⃣ Tempaus x 12/ käsi (10kg) 
4️⃣ TRX soutu x 3 & askelkyykky eteen kierroilla x 3/ molemmat puolet
5️⃣ Polkupyörä ristiin ja kohti samaa kyynärpäätä x 5/puoli 
Superia päivää ja uutta viikkoa 🤩👊 .
#heidionthegoworkout #trainingday #workoutvideo #fitspiration #gymvideos #fitstagram #treeni #fitgirlvideos #trx #mondaymotivation #justdoit
Smile is the prettiest thing you can wear ✨ .

Vähemmästäkin hymyilyttää, kun pääsee vihdoin sairastelujen jälkeen ulkoilemaan 😁✨ Iisisti kevyttä kävelyä, #parastajustnyt kunhan saa keholle liikettä ja raitista ilmaa keuhkot täyteen! .

Blogissa postaus ”Tällä viikolla...” sisältäen mm. sovelletun avocado-parsakaali pastan reseptin 🥑🥦🍝😋 Hitsi oli muuten hyvää! Onneksi sitä jäi vielä tällekin päivälle. Kivaa päivää just sulle 🤩 .
#uusipostausblogissa #outdoors #activeliving #sundaymood #smile #quotestoliveby #fitspiration #runnergirl
HAPPINESS is homemade ❤️ Brunching with my BOTH kids ❤️ .

#happiness #homemade #brunch #weekendvibes #takeiteasy #homesweethome #myhappyplace #quotesaboutlife #eatwell #lovelove
✨ HANDSTANDS #mygoal ✨ .

Handstand requires balance, flexibility & confidence... And strength of course! Your arms need to be strong enough to support your weight and hold the pose 🤸🏻‍♀️ Your legs need to be strong enough to kick your body weight up into the handstand position 🤸🏻‍♀️ Your back, stomach and other core muscles need to be strong enough to keep your body aligned while you hold yourself upside down 🤸🏻‍♀️ .
Inspiraatiota treeneihin näistä kokonaisvaltaisista liikkeistä, olipa tavoitteenasi sitten käsilläseisonta tai yleisesti lihaskunnon lisääminen. ☄️ Tee 2 kierrosta. Toistomääriä voit lisätä tai vähentää- muistathan, että toistoja tärkeämpää on AINA tekniikka. Mieluummin muutama hyvä toisto kuin sata sinnepäin ☝️Paina ❤️ ja tallenna! . 
1️⃣ Woodchop x 12-15/ puoli 
2️⃣ Lankku soutu x 10/ käsi 
3️⃣ Vuorikiipelijä ristiin x 10/puoli 
4️⃣ Vuorikiipeilijä polvi keskelle, vastakkaiseen- ja saman puolen kyynärpäähän x 5 .

#heidionthegoworkout #workoutvideo #fitspiration #handstand #trainingday #befit #strengthtraining #personaltrainer #fitgirlvideos #fitfam 💪🏼 @esport_aalto 🏡📷 @endorfiinikoukussa

Arkisto