Monthly Archives: helmikuu 2019

HYVÄN OLON VIIKONLOPPU- IRTIOTTO ARJESTA


 

Kävin eilen tutustumassa Synlabin Helsingin laboratorioon, jossa pääsimme kutsuttujen bloggareiden/vaikuttajien kanssa tutustumaan keskuslaboratorion tiloihin, kuulemaan mm. urheilijoille tärkeistä veriarvoista sekä magneettitutkimuksista. Mielenkiintoinen aamupäivä, jonka aikana keskustelimme myös pinnalla olevista ferritiiniarvoista. Mielenkiinnolla odotan uusia mittauksiani, ovatko arvot nousseet? Oma olo on ainakin energinen.

 

Matkalla kotiin ajellessa mietin, kuinka erilaisia päiväni ovat ja kuinka mielenkiintoisia juttuja saankaan tehdä. Pt-ohjauksien lisäksi teen paljon kaikkea muutakin hyvinvointiin liittyvää- kaikkea aina suksitestauksista yritysvalmennuksiin, tätä blogia unohtamatta. Parasta työssäni onkin, että voin vaikuttaa ja inspiroida monella eri tavalla, erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Se toimii myös minun inspiraationa <3

 

 

Tee sellaisia asioita, joihin uskot- älä tee asioita vain taloudellisen menestymisen toivossa.

 

 

 

Viime viikonloppuna olin ohjaamassa Lifeness- tapahtumassa Långvikissa- vedin kaksi ulkotreeniä vastussauvoilla sekä joogaa. Lauantai-aamuna satoi lunta ja polut olivat lumen peitossa, sunnuntaina taas aurinko paistoi, mutta pakkanen paukkui (-17c). Olosuhteista huolimatta kaikki halusivat ulos raittiiseen ilmaan. Harvalla on välttämättä työpäivän aikana lähteä ulos, ja siksikin lomalla on mukava tehdä juuri niitä asioita, mitä arjessa ei välttämättä pysty, vaikka itse haluaisikin. Oikeilla varusteilla ei ilmalla juurikaan ole väliä ja liikkeessä tulee lämmin.

 

Ulkotreenissä meillä oli apuvälineenä BungyPump- vastussauvat, jotka olivat kaikille osallistujille uusi tuttavuus. Vastussauvat antavat lisävastusta perussauvakävelyyn, lihaskuntoharjoitteluun, sauvarinnetreeniin tai vaikkapa mäkijuoksuun. Oikein suoritettuna ne harjoittavat tehokkaasti etenkin keskivartalon ja yläkropan lihaksistoa, parantavat ryhtiä sekä olkanivelen liikkuvuutta ollen kuitenkin pehmeä ja hellävarainen nivelille. Harjoitus on jopa 38% tehokkaampaa kuin perussauvoilla. Itse sauva ei paina sen enempää kuin perussauvakaan, vaan vastus tulee painaessa sauvaa maahan (työnnössä). Vastuksia on erilaisia; neljästä kilosta aina kymmeneen kiloon. Omassa käytössäni on neljän kilon vastus, joka on jo aivan riittävä.

 

Katso TÄSTÄ viime keväinen haastatteluni ja video Bungy Pump-treenistä, ja pari muuta vinkkiä, millä nostaa juoksukuntoa.

 

 

 

Lifeness-tapahtumien tarkoituksena on inspiroida ja motivoida osallistujia liikkumaan monipuolisesti ja löytämään vinkkejä omaan arkeen. Päästää irti arjen pyörityksestä, keskittyä hetkeksi vain itseensä ja omaan hyvinvointiin- ei siivousta, kokkailua ja aikatauluja. Långvikissa se oli helppoa, ja vaikka itse olenkin tapahtumassa töissä, tuntuu kuin olisin itsekin lomalla. Näin ohjaajan näkökulmasta oli tietenkin parasta päästä valmiiseen ruokapöytään. Ruoka oli taas hyvää, ja sain inspiraatiota omaankin kokkailuun.

 

Tapahtumissa pääset myös testaamaan uusia juttuja. Bungy Pump-sauvatreenin ja joogan lisäksi oli osallistujille tarjolla lauantaina Juho Rannan liikkuvuusharjoitus ja luento, sekä smoothie-workshop, jossa osallistujat saivat koostaa itse omat smoothiet. Oli mukava seurata, miten osallistujat jakoivat keskenään omia vinkkejään ja inspiroituivat testaamaan ennakkoluulottomasti uusia makuja. Usein, kun sitä jämähtää siihen samaan.

 

Sunnuntaina päivä alkoi paukku pakkasesta huolimatta herättelevällä Bungy Pump-ulkotreenillä. Tekniikka oli kaikille tuttu ja pääsimme heti tosi toimiin. Näin kovalla pakkasella on pysyttävä koko ajan liikkeessä. Pakkanen kuorrutti hiukset valkoisiksi ja terve puna nousi kaikkien kasvoille. Aamun kruunasi hotellin ihana brunssi, jonka jälkeen pakkasin auton ja lähdin kohti tyttären ensimmäistä rippikoulutapaamista. Muuten olisin ehdottomasti jäänyt kuuntelemaan Mikaela Vuorisalmen mielenkiintoiselta kuulostavaa ”Hyväksy ja Uskalla”- luentoa sekä joogaamaan.

 

 

Tulevana sunnuntaina, 3.2, vietetään seuraavaa Lifeness- tapahtumaa Löylyssä, jossa olen ohjaamassa Bungy Pump- treeniä. Treenin jälkeen pääsee Löylyn lämpimiin löylyihin saunomaan ja halukkailla on varmasti mahdollisuus myös avantouintiin! Kävin eilen katsomassa paikat- upea sumu laskeutui meren päälle ja teki maisemasta jopa hieman aavemaisen. On tämä talvi vain kaunis. Saunan jälkeen on tarjolla lounas ja Anu Raevuoren luento ”Päästä irti stressistä”. Tapahtumaan on muutama paikka enää vapaana.

 

Maaliskuussa, 9.-10.3,  taas suuntaamme Hankoon Regatta Spahan ja siellä olen mukana koko viikonlopun ajan. Ihana viikonloppu taas tiedossa. Lisää infoa tapahtumasta löydät tästä. Ota ystävä/puoliso mukaan ja tule viettämään rentouttavaa viikonloppua liikkuen ja syöden hyvin hyvässä seurassa.

 

Tässä tuli muuten kirjoittaessa mieleen, että empä ole itsekään käynyt hyvinvointilomilla sitten pariin vuoteen- viime syksyisellä Formenteran joogaretriitilläkin olin töissä. Onneksi parin viikon päästä pääsen Leville. Lupauduin brunssivastaavaksi seitsemän hengen seurueellemme, mutta uskon, että reissu tulee olemaan kaikinpuolin rentouttava <3

 

Heidi xoxo

1 4 5 6

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Toivottavasti en tänään työmatkaa juostessa, tiukoissa trikoissa & hymy huulilla, pilaa kenenkään viikonloppua... mutta enpähän asvaltilla juostessa ainakaan turmele metsiä 🤷🏻‍♀️😅 (kts.stoorit) .

Meitä on moneen junaan eikä kaikkia voi tai edes pidä miellyttää. Ehkä se on oma paha olo tai huono päivä, mikä saa ärsyyntymään toisen pirteästä olemuksesta tai liikkumisesta? .

Minusta on AINA kiva nähdä iloisia lenkkeilijöitä- silloinkin, kun itse en ole lenkillä ❤️ Nautin myös toisten aurinkoisista lomakuvista, vaikka itse olisin kaatosateessa. Toisen ilo ei ole itseltä pois! Mukavaa viikonloppua ja eiköhän tuonne metsiinkin mahdu ihan kaikki 💖 #positivemindpositivelife .

#runnerslife #runnergirl #timetoplay #runningmotivation #runnersofinstagram #juoksu #trailrunning #trails #outdoors #positivemind 📷 @strictlystyle
I love these days in the middle of forest 🌲🐾 🏃🏻‍♀️ Ja niin iloinen & kiitollinen olen siitä, että saan tehdä täällä vielä töitä! Tänäänkin sain vetää polkujuoksu-treenit metsässä ❤️ .

Näistä maisemista nautitaan myös lauantaina, jolloin vedän polkujuoksu workshoppia! Säätiedotekin näyttää pelkkää ☀️☀️☀️ Workshop on nyt täynnä, mutta uusia järjestän talven/kevään aikana lisää- innokkaita oli sen verran paljon ✨ .

#runnergirl #trailrunning #trails #polkujuoksu #adventurer #runningmotivation #runnerslife #outdoorlife #nature_perfection #naturelove
Juuri nyt hymyilyttävät aurinkoinen ilma ja kymmenen tunnin yöunet! Huh, ihan hätkähdin tyttären tullessa aamulla herättämään. En muista, koska olisin nukkunut näin monta tuntia, mutta hyvä niin. Näin kiireisempinä ajanjaksoina huomaan, kuinka tärkeää uni on jaksamisen ja palautumisen kannalta. Siksi viikolla yritämme mennä nukkumaan viimeistään kymmeneltä. .

Blogissa uusi postaus @maaretkallio :n kolumnin inspiroimana. ”Elämässä pitää olla tilaa muutokselle”- ajatuksia hyvinvoinnista, painonpudotuksesta, ajoituksesta, loksahduksista, armollisuudesta jne. Käy lukemassa ja kerro sun ajatuksia 💖 Aurinkoa päivään ☀️ .

#outdoors #feelgood #amazingday #sunshine #uusipostausblogissa #runnergirl
💎 3 x side plank 💎 practice, practice and be patient- as your core gets stronger, it will get easier! .

Aloita helpoimmasta ja siirry seuraavaan sitten, kun liike sujuu hallitusti hyvällä tekniikalla. Harjoituksen myötä tulee tuloksia! 💪🏼 #ipromise 💾 Tallenna ja testaa! .

Liikkeissä keskitytään keskivartaloon, mutta ihan KOKO kroppa aina sormenpäistä varpaisiin tekee töitä! Huomaa, kuinka käden nostaminen kohti kattoa tuo heti liikkeisiin haastetta (kts. video loppuun) Pallon päällä paina tukijalalla palloa vasten. Alkuun voit myös tuoda lantiolla olevan käden lattiaan. .

1️⃣ Sivulankku polvi lattiassa 
2️⃣ Sivulankku suorin jaloin 
3️⃣ Sivulankku pallon päällä .

#heidionthegoworkout #coreworkout #absworkout #workoutvideo #fitball #sideplank #plank #challengeyourself #youcandoit #trainingday #befit
A good Monday starts from well spent Sunday- 4 hours of running in the trails of Nuuksio National Park 🌲🏃🏻‍♀️ .

Ensi viikonloppuna, lauantaina 25.1 klo 9.30, myös sulla on mahdollisuus tutustua polkujuoksuun ja Nuuksion upeisiin maisemiin. Tule mukaan polkujuoksu Workshoppiin- 2 paikkaa vielä vapaana. Testissä @salomonsuomi polkujuoksutossuja. .

Lisätietoja ja ilmoittautuminen DM:n kautta tai sähköpostilla heiditainio@aol.com ✨ .

#trailrunning #trailrunner #runnergirl #timetoplay #salomonrunning #polkujuoksu #outdoorlife #naturelove #nationalpark #nuuksio 📷 @drahopelto
Post winter-swim endorphin rush is SO good! 💎 I am so hooked! .

Eilen oli ihana laiskalauantai! Siivosin kaappeja ja chillattiin sohvalla, otin iltapäivällä jopa päikkärit. Katsottiin telkkarista hiihtoa, syöksylaskua (ihan kreisiä menoa) ja Netflixiä. Netflixissä meillä on menossa nyt The Crown, joka on muuten ihan super. Todella mielenkiintoinen jo ihan Englannin historiallisten vaiheiden takia 👑 Prinssi Philipin äiti Prinsessa Alice oli 💖 .

Illalla tein vielä pizzaa avantouinnin jälkeen. Ihan parasta vain olla kotosalla ilman ohjelmaa! Ja itse asiassa, kun uusia hyvinvoinnin trendejä katsoo, niin päivähän oli oikeinkin trendikäs 😄kärkipäässä listalla ovat mm. läsnäolo, lepo, uni ja hidastaminen! 
Blogiin kirjoitinkin ”Vuoden 2020 hyvinvointitrendejä”. Lue, mitkä 4 nostin myös omiksi suosikeikseni- linkki blogiin biossa! .

#winterswimming #avanto #avantouinti #outdoors #uusipostausblogissa #nature_good #healthiswealth
ABSolutely 💎 Fitball Core Workout! .

Juoksulenkeillä nautin vauhdin ja reippaamman tempon tuomista haasteista. Siitä, kuinka syke nousee ja hiki lentää 🏃🏻‍♀️ Pilates-liikkeissä taas haasteen tuo HIDAS tempo ja hallittu liike, jota hengitys ohjaa. Liikkeet saattavat näyttää helpoilta, mutta oikein tehtynä ne ovat todella rankkoja- mun treenattavat tietää 😉 Lisää liikeratojen laajuutta vasta sitten, kun liikkeet ovat hallinnassa. . 💾 Tallenna tästä 3 tehokasta keskivartaloa vahvistavaa liikettä osaksi omia treenejä. Core-liikkeissä en laske toistoja, vaan teen niin monta kuin puhtailla liikeradoilla pystyn- hitaasti ja ajatuksella tehdyt liikkeet vahvistavat samalla siis myös oman kehon ymmärrystä. Tee liikkeet hitaaaaasti 🧘🏻‍♀️ .

1️⃣ Kylkirutistus
2️⃣ Lankussa jalkojen vuoronosto & polvien veto (jos haluat helpomman version, tuo etureidet pallon päälle) 
3️⃣ Selinmakuulla vastakkaisen jalan & käden kurotukset (kiinnitä huomio, että selkä pysyy neutraalissa asennossa) .

#heidionthegoworkout #pilateseveryday #coreworkout #absworkout #workoutmotivation #workoutvideo #strongcore #fitball #befit
💖 Daily dose of fresh air, regular exercise, healthy food & good sleep does wonders! .

But it’s all about balance- kestävät tulokset syntyvät sopivasta tasapainosta. Uni, liikunta, ulkoilma ja terveellinen ruokavalio ovat minulle jaksamisen tukipilareita, mutta toisinaan tasapainoa tuovat myös illanistujaiset ystävien kanssa, pizza perjantai tai vaikkapa satunnainen korvapuusti kahvin kanssa- kuten eilen 😁☕️🧁 #itsallaboutbalance .

Tänään aamulla väsytti niin, että olisin voinut helposti jatkaa unia kellon soidessa- välillä on näitäkin aamuja. Pilates-ohjaus kuitenkin odotti ja kummasti se karisti unihiekat omistakin silmistä 🧘🏻‍♀️ Nyt aion töiden välissä käydä ulkona heittämässä oman treenin. Aurinkokin näkyy paistavan ☀️ Kivaa päivää sullekin! .

#yogagirl #naturelove #outdoors #freshair #activelifestyle #runnergirl #seenonmyrun #runningmotivation #runnerslife 📷 @drahopelto ✨💖
Miksi odottaa kesään, kun lumettomilla poluilla voi juosta nytkin 🏃🏻‍♀️🌲 .

Lauantaina 25.1 järjestän Nuuksiossa polkujuoksu workshopin! WORKSHOP on suunnattu ensisijaisesti aloittelijoille, jotka ovat kiinnostuneita juoksemaan poluilla, mutta eivät oikein tiedä missä juosta tai mitä polkujuoksussa on hyvä ottaa huomioon. Tapahtumassa annan vinkkejä niin polkujuoksuun kuin juoksuun ylipäätään. Toki tervetulleita ovat kaikki. Workshopissa sinulla on mahdollisuus testata Salomonin polkujuoksutossuja! @salomonsuomi . . . 🌲 Paikka: Nuuksion Haukkalampi . ⏱ Aika: lauantaina 25.1.2020 klo 9.30-12.00 . 🏃🏻‍♀️ Juoksu/kävelemme noin 10km pituisen lenkin. Mukaan otan max 12 henkeä. .
💵 Hinta 20€ (sis. alv 10%) 📩 ilmoittautuminen ja lisätietoja heiditainio@aol.com .

#timetoplay #salomonrunning #runnergirl #juoksutapahtuma #trailrunning #trails #polkujuoksu

Arkisto