Monthly Archives: maaliskuu 2019

REGENT’S PARK & PRIMROSE HILL


 

Päiväni starttasi tänään aamulenkillä Lontoon Regent’s Parkissa, josta jatkoin matkaa Primrose Hill:lle ihailemaan upeaa auringonnousua. Kauniit oranssin ja keltaisen sävyt sekä näkymä pitkälle Cityyn, Lontoon tunnetuille maamerkeille asti. Ehkä tunnistat kuvista ainakin London Eyen?

 

Eilen kaaduin pitkän päivän jälkeen sänkyyn, vain hieman yhdeksän jälkeen, enkä sen takia saanut aamulla nukuttua enää viiden jälkeen. Join hotellilla kahvin ja odottelin hetken päivän uutisia lukien, kunnes sidoin tossut jalkaan ja suuntasin läheiseen Regent’s Parkiin aamulenkille. Pimeillä kaduilla nautin pikku hiljaa heräilevän kaupungin tunnelmasta, raikkaasta ilmasta ja kevyistä askelista. Juoksu tuntuu tällä hetkellä mukavan kevyeltä ja sykkeetkin pysyivät maltillisina reippaasta vauhdista huolimatta.

 

Regent’s Park ja aivan puiston vieressä sijaitseva Primrose Hill ovat ehdottomasti suosikki juoksukohteeni Lontoossa. Iso, vehreä ja siisti puisto, jota koristavat upeat suihkulähteet, kukkapenkit ja aukeat pelikentät. Useimmiten Lontoossa vieraillessa yövymme vain niin eri puolella kaupunkia, että enemmän tulee juostua Hyde Parkin suunnalla tai Chelsean kaduilla.

 

 

Kyllä kannatti herätä ajoissa- näin upeat maisemat odottivat Primrose Hill:llä. Paikalle oli tullut useampi juoksija ja koiranulkoiluttaja ihailemaan samaa näkymää. Osa venytteli, yksi teki aurinkotervehdyksiä, muutama otti valokuvia ja osa vain istui ihailemassa kahvikuppi kädessä. Hetkeksi jäin itsekin vain ihailemaan maisemaa ja nauttimaan hetkestä. Ilma oli kuitenkin sen verran viileä näin aamusta, että oli parasta pysyä koko ajan pienessä liikkeessä. Aamuisen lihaskuntotreenini oletkin saattanut jo nähdä uusimmassa Instagram postauksessani @heidionthego. Ei huonot maisemat aamutreenille!

 

Melkein samaa reittiä juoksin takaisin hotellille, mutta maisemat näyttivät erilaisilta näin valoisalta. Samalla tajusin, että viime lenkistä tässä puistossa olikin kulunut jo nelisen vuotta- ja silloin taisi vielä sataa vettä. Ei voi mitään, mutta kyllä maisemat vain näyttävät erilaisilta kauniilla ilmoilla. Kevät on täällä myös jo melko pitkällä- magnoliat ja kirsikkapuut kukkivat ja puissa alkaa olla jo korvanlehtiä.

 

 

Melkein parin tunnin lenkin jälkeen maistui aamiainen hotellilla. Aamiainen oli oikein hyvä ja hotelli ansaitsee mielestäni muutenkin erikoismaininnan. Tiesin etten tulisi viettämään hotellilla muuta kuin yön, ja siksi halusin yöpyä siistissä, mutta sopuhintaisessa hotellissa lähellä pojan sairaalaa. Pojalla leikattiin eilen jalka ja siksi olen juuri nyt täällä.

 

Hotellin valinnassa pidän tärkeimpänä kriteerinä siisteyttä ja lokaatiota. Haluan, että hotellilta on helpot kulkuyhteydet haluamiini paikkoihin, mieluiten kävellen. En myöskään kaipaa luksusta, mutta siisteydestä en tingi. The Z Hotel Gloucester Place olikin aivan täydellinen valinta. Varasin hotellin bookingin kautta, vain viisi päivää ennen reissua ja arvata saattaa, että Lontoon hotellien hintataso oli noin lähellä matkaa korkea. Alle 200e ei ollut tarjolla juuri mitään kivaa, kunnes löysin tämän- 140e yö! Huone oli pieni, mutta siisti ja moderni, se riitti minulle. Aamiainen tuli lisämaksusta, 12,50 puntaa, mutta kello 17-20 olisi ollut tarjolla complimentary afternoon tea ja viinimaistelut. Ne jäivät tällä kerralla väliin, mutta hyvä diili tuohon hintaan.

 

Hotellilta on matkaa Regent’s Parkiin alle kilometri ja keskustaankin (Oxford Streetille) vain muutama kortteli. Kahvin hakumatkalla onnistuin törmäämään Marylebonen Lululemoniinkin- uhka vai mahdollisuus?  Muita hyväksi testaamiani hotelleja ovat myös  My Chelsea, Sanderson, TheMayFair. Ja, koska saan paljon kysymyksiä Lontooseen liittyen- tässä vielä linkki aiempaan postaukseeni ”The Best of London”. Postauksessa jaan vinkkejä, missä syödä, yöpyä ja liikkua.

 

Lontoon keskusta ollaan kotiuduttu, potilas voi hyvin ja, koska täällä vietetään tänään Pancake Tuesdaytä on ohjelmassa lettujen paistoa ja futista. Mitäpä muuta?

 

Heidi xoxo

JAFFAKEKSIÖVERIT


Ranskalainen aamiainen viime vuonna Auxerressa 

 

 

Satuitkos katsomaan tiistaina MTV3:lta Studion? Todella hyvä jakso ja tärkeää keskustelua syömishäiriöistä, laihduttamisesta, painonhallinnasta ja lihavuusleikkauksista- jakso löytyy varmasti vielä Katsomosta. Samaa aihetta jatkettiin vielä seuraavan aamun Huomenta Suomessa.

 

Patrik Borg otti hyvin esille sen, kuinka syömisongelmien ja painonhallinan ongelma ei ole vain syömisessä, vaan kokonaisuudessa. Ihminen on kokonaisuus. Uni, liikuntatottumukset, stressi, työ, sosiaalinen ympäristö… kaikilla niillä on vaikutusta myös syömiskäyttäytymiseen.

 

Tässä postauksessa en kuitenkaan käsittele painonhallintaa tai syömishäiriöitä, vaan ohjelmassakin sivuttua asiaa; miten voisimme antaa omille lapsillemme ”hyvät eväät” terveellisiin elämäntapoihin. Pystyin nimittäin täysin samaistumaan ohjelmassa haastatellun Teresa Välimäen ajatuksiin- lapset saavat kotoa esimerkin, mutta ulkopuolisten ärsykkeiden tullessa kuvioihin (ystävät, ympäristö, media) alkaa kodin tapojen kyseinalaistaminen. Miksi meillä tehdään näin ja kaverilla noin? Ei ole väliä, ovatko vanhemmat hyvinvoinnin ammattilaisia vai ei. Hyvin monesti olen itsekin saanut teiniltä puhelun kesken päivän, ”mitä meillä on tänään ruokana?” ja, jos vastaus ei ole miellyttänyt, on luurin päästä kuulunut ”aah, okei, en sitten syö kotona”.

 

Vanhemmat vaikuttavat siihen, mitä ruokaa jääkaapista löytyy ja millaista ruokaa kotona valmistetaan, mutta se, mitä etenkin teinit laittavat suuhun kodin ulkopuolella jää välillä meille vanhemmille arvoitukseksi. Muutaman vuoden takainen Wilma viesti koululta ”söi välitunnilla liikaa jaffakeksejä eikä vatsavaivojen takia pystynyt keskittymään opetukseen” oli samaan aikaan pöyristyttävä ja huvittava. Siis oikeasti, jaffakeksejä, are you kidding me, tenttasin vatsanväänteistä kärsivältä pojalta. Kaupan mutakakut  ja jaffakeksit olivat kuulemma yläkoulu-ikäisten poikien vakkarilounas, jos kouluruoka ei maistunut. Siinä revin hiuksia päästä, ja mietin, että miten ihmeessä kaikki ne kotona annetut opit ovat voineet mennä kuin kankkulan kaivoon!

 

 

Marjasmoothiet maistuvat lapsillekin <3 

 

VASTUU ON VANHEMMILLA!

 

Vastuu ruokakaappien sisällöstä ja kotiruuasta on meillä vanhemmilla. Se, mitä ruokaa lapsuudessa tarjotaan vaikuttaa tulevaisuuteen, vaikka näitä testivaiheita matkalle tuleekin. Ulkomailla asuessa eri maiden tavoilla ja kulttuureilla oli paljonkin vaikutusta ruokailutapoihimme, pääasiassa vain positiivisia. Oli mukava sukeltaa eri kulttuureihin ja etenkin Ranskasta sain paljon vaikutteita – nautin etenkin siitä, miten ruoka kokoaa perheitä ja ystäviä yhteen, saman pöydän äärelle. Ruoka ei Ranskassa ole vain polttoaine, vaan nautinto- kaikkea kohtuudella. Meidän ystäväpiirissä suosittiin jo tuolloin, 2000-luvun alussa, itse tehtyä luomu ruokaa. Ateriarytmit olivat myös hyvin tärkeitä.

 

Välillä koin kuitenkin myös haastavaksi pitää kiinni omista tavoista- etenkin jenkeissä. New York oli toisaalta kasvis/vegaani- ja raakaruokien paratiisi ja edelläkävijä, mutta vastakohtana rehottivat halvat pikaruokaketjut. Kaksiajako oli hurja. Samalla, kun itse opiskelin ravitsemusta ja sukelsin yhä syvemmälle terveysskeneihin, koin stressaavani enemmän ja enemmän lasten syömisistä kodin ulkopuolella. Muistan vieläkin, kuinka yhdessä koulutehtävässä lasten piti jaotella ruuat terveellisiin ja epäterveellisiin. Tehtävä meni meillä pieleen, sillä pizza olisi opetuksen mukaan kuulunut terveellisiin vaihtoehtoihin. Terveellisen pizzasta tekivät tomaattikastike (kasvikset) ja juusto (maitotuote)… 

 

 

KASVIKSIA JOKA ATERIALLE

 

Paras vinkki on mielestäni tarjoilla kotona joka aterialla kasviksia ja juureksia, tai marjoja ja hedelmiä. Mielikuvituksen ja värikkäiden ruokien kautta saa lasten kiinnostuksen heräämään, ei pakottaen. Lasten ollessa pieniä pilkoin kasvikset usein tikuiksi, joita dipattiin esimerkiksi kermaviilikastikkeisiin. Dippikasviksia teemme edelleen- kurkkua, porkkanoita, selleriä, kukkakaalia, paprikaa ja mitä milloinkin. Helppo dippikastike syntyy kermaviilistä, tuoreesta mintusta, sitruunan mehusta, mustapippurista ja ripauksesta suolaa.

 

En koskaan puhu lapsilleni myöskään hyvistä tai huonoista ruuista, vaan yritän kertoa, miksi joitakin ruokia on tärkeämpää syödä enemmän ja toisia taas vähemmän. Kaikki ruuat ovat sallittuja, mutta herkuille on aikansa ja paikkansa- eivätkä herkut enää tuntuisi herkuilta, jos niitä olisi saatavilla jatkuvasti.

 

Nyt, vuosia myöhemmin, olen iloinen, että jyvä on jaffakeksiövereistä huolimatta istutettu jo silloin lapsuudessa. On ilo huomata, kuinka molemmat ovat kiinnostuneita ruokavalion merkityksestä mm. jaksamisen ja palautumisen näkökulmasta.Nykyään erilaisia smootheja, chiavanukkaita, ruokaisia salaatteja ja kasvisruokia oikein jo pyydetään. Toki edelleen kuulen ”meillä ei koskaan” ja ”kyllä kaikilla muilla”, mutta se nyt kuuluu teinien sanavarastoon kai muutenkin.

 

Viime kesänä olimme lasten kanssa pizzalla ja yllätyin pojan tilatessa cokiksen sijaan vettä, pizzan kanssa, kun tilaamme yleensä cokikset. Poika oli kuullut, että cokis pilaa hampaiden kiilteen ja oli siksi jättänyt sen puoli vuotta aiemmin kokonaan pois. Teki mieli sanoa, että ”niinhän minä olen sanonut” , mutta joskus läheltä tulevia neuvoja on vaikeampi ottaa vastaan. Ja samahan se, mistä ohjeet tulevat- perillehän ne lopulta menevät vasta silloin, kun oma ymmärrys, motivaatio ja halu ovat kohdillaan. Niinhän se menee- oli kyseessä sitten teini tai aikuinen.

 

 

Heidi xoxo

1 3 4 5

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

These morning runs. Such a beautiful sunrise from Tähtitorninmäki 🍂💫 (7am suits me way better than 5am 😅) .

IGTV:ssä on uusi 4 minuutin joogavideo- liikkeet tekevät hyvää etenkin takareisille ja selälle 💫 Pidä jalat aktiivisina ja anna hengityksen ohjata liikettä. Anna kehon tottua liikeisiin pikku hiljaa. Keho kiittää, kun huollat sitä säännöllisesti 🙏🏼 .

#runnergirl #runspo #morningrun #runrunrun #morningglory #runningmotivation #activeliving #runnersofinstagram #womenwhoinspire #outdoors #fallvibes #juoksu 📷 @strictlystyle
My sis, my best friend @emmipaulamaki ♥️ and these 2 ♥️ .

Mulla on pieni, mutta sitäkin tiiviimpi perhe & suku. Soitellaan viikottain, nähdään aina kun mahdollista ja pidetään muutenkin yhtä ♥️ Viikonlopun aikana mm. kahviteltiin ja kuunneltiin 94 vuotiaan mummon sotatarinoita, leikittiin siskon viisi vuotiaiden kanssa, tehtiin yllätyskäynti kummitädille, istuttiin iltaa äidin ja isän kanssa, fiilisteltiin Riippareilla kaunista syksyä, lenkkeiltiin Kaakonojalla ja kannustettiin Suomen ⚽️ U19 vuotiaita Tehtiksellä ♥️ Nyt ollaan kotona sohvalla molempien lasten kanssa (luksusta!) ja mietin, kuinka huippu  viikonloppu on takana! #perheonparas .

#familyfirst #gratitude
You keep me safe, I’ll keep you wild. My partner in crime ♥️ .

Aika ihanaa, että vierellä polkua kulkemassa on samanhenkinen ihminen, joka on yhtä innoisssaan mun kaikenmaailman hullutuksista ♥️ Tällä viikolla testattiin #5amclub 🏃🏻‍♀️🏃🏽‍♂️ Käy lukeen blogista, mistä oikein on kyse ja  mitä päätettiin jatkon suhteen. Linkki blogiin biossa ☝️ .

#naturelove #lovequotes #outdoors #kisskiss #lovelovelove #autumnvibes #valkeakoski #uusipostausblogissa #runnergirl
Morning walk 🍂 Helsinki or New York? .

Hei ihanaa raikasta viikonloppua! Me käytiin haravoinnin päätteksi vielä kävelyllä ja ihastelemassa mm. näitä kauniita Munkan taloja ja katuja ✨ Mulla on kaks ihan täyttä vapaapäivää, tekee hyvää. Sen aion viettää perheen parissa rentoutuen ♥️ Mitäs sulla suunnitelmissa? .

#weekendvibes #fall #autumnvibes #autumnstyle #morningwalk #runnergirl #activeliving #munkkiniemi #streets #helsinki #beautifulnature #naturelove
Ooh happy days... skiing season is approaching 💙⛷ .

Olipa vain mukava päivä  @liikuttavalaura kanssa rullasuksilla hiihtäen Paloheinässä- samalla pääsin Lauran opeissa päivittämään hieman omaa ysäri hiihtotekniikkaa 😅 Melkoisen eron näki videolta jo pienillä asennon muutoksilla 👌 Viimeksi taisin rullasuksilla hiihtää parisenkymmentä vuotta sitten, eli aivan vasta 😂 .

En malta odottaa talvea ja, mitä kaikkea kivaa me keksitään teidän seuraajienkin pään menoksi! Mahtavaa tehdä yhteistyötä samanhenkisten ihmisten kanssa, joiden tavoitteena on tuoda liikunta ja etenkin liikunnan ilo kaikille ♥️ Suosittelen ottamaan seurantaan @liikuttavalaura & @hiihtokoulu.fi 👌 .

#crosscountryskiing #timetoplay #ski @salomonsuomi @salomon #skiing #skigirl #hiihto #outdoors #womenwhoinspire #fitspiration #rollerski #naturelove #forest🌲 #activeliving #mylife #hiihtohullu
At 5 am 🍂💫 .

Hiljaiset kadut, nukkuva kaupunki, raikas syyskeli ja kaksi hullua juoksijaa. Hullu oli mun ensimmäinen ajatus, kun päätettiin lähteä testaamaan mikä tämä #5amclub juttu oikein on. (20min juoksua & 20 min joogaa & 20 min esim lukemista tai kirjoittamista) Fiilikset vaihtelevat päivittäin; eilen oli tosi nihkeää ja kirosin koko haasteen aivan älyttömäksi hullutukseksi. Just nyt taas tuntuu, että jees, vitsit on siistiä! .

Paljon on noussut ajatuksia kuluneiden päivien aikana mieleen, niin jutun plussia kuin miinuksia. Ja ihan liikkumisesta ja hyvinvoinnista yleensä. Viikonlopun aikana teen tästä blogiin postauksen ✨ Ootko sä testannut tätä? Ja jos olet niin, mitä ajatuksia heräsi? .

#runnergirl #runspo #runningmotivation #instarun #runtoinspire #juoksu #aamulenkki #runrunrun #runforlife #worlderunners #5amclub
This is what happened couple of weeks ago @salomonsuomi trail running event 😁 Squats, lunges & especially elastic band workouts are definitely working @lauraohls 🍑🍑💪🏼💪🏼✨✨ .

Eilen illalla hymyssä suin kotiin ajellessa mietin taas, kuinka super iloinen olen mun tiistain ja torstain kuula- & liikkuvuus/lihaskuntotunneista. Meillä on kasassa niin mielettömän huippujengi- treenit on (kuuleman mukaan 😉) rankkoja, mutta se fiilis mikä koko porukasta huokuu on niin super 🤩 Ilo ohjata teitä, osaa jo viidettä vuotta ♥️ #parastajustnyt .

Mikä tekee sut iloiseksi just nyt? 🤩✨🙏🏼 .

#gratitude #happiness #lunge #trainingmotivation #squat #fitspiration #trails #trailrunning #fitandfun #outdoors #polkujuoksu #juoksu #runnergirl 📷 @jonne.eskola
🍂✨ Life is as good as your mindset ✨🍂 .

Mukavan raikas keli liikkua tänäänkin ulkona 🍂 Täällä päivä alkoi #5amclub lenkillä ja venyttelyillä. Viiden aamu kuulostaa ehkä ”hieman” hc:lta, mutta on kivaa & koukuttavaa! Kerron pian, mistä tässä oikein on kyse 💫 Oletko muuten tehnyt jakamiani IGTV:n joogavideoita? Jos olet niin tunnetko kehossa ehkä muutoksia? Tänään on tulossa taas uusi video, stay tuned! .

Kivaa tiistaita, me ollaan @lifenessbykrista kanssa lähdössä pian Tampereelle tutustuun uusiin juttuihin ✨ .

#quotestoliveby #mindset #fallvibes #trainingday #stretching #mobility #runnergirl #runnersofinstagram #runningmotivation #runhappy #activelifestyle #juoksu #ulkoilua 📷 @strictlystyle
Instagram

Arkisto