POSTIKORTTEJA PARIISISTA


 

Aah, Pariisi, ehdottomasti yksi Euroopan suosikki kohteistani. Opiskelin Pariisissa vuoden ranskaa, v. 98-99, ja rakastuin tähän rakkauden kaupunkiin ensi silmäyksellä. Kieli, kulttuuri, arkkitehtuuri upeine puistoineen ja rakennuksineen, tyyli ja esteettisyys, jotka näkyvät niin ravintoloissa kuin vaatekaupoissakin, ruoka & viinit ja koko elämäntapa.

 

Pariisin nähtävyyksiin ei varmasti kyllästy koskaan. Montmantrella, Pariisin korkeimmalla kukkulalla sijaitseva Sacre Coeurin basilika, on yksi suosikki paikoistani. Basilikalta avautuu upea näkymä Pariisin ylle ja kirkko on myös sisältä todella kaunis. Kirkossa vierailu on ilmaista, mutta suosittelen käymään lisämaksusta myös kirkon katolla, josta avautuu vieläkin upeammat maisemat.

 

7 vuotta Ranskassa opetti paljon ja monissa arkisissa asioissa näkyvät edelleen Ranskassa opitut tavat ja tottumukset- esimerkiksi ruokailurytmimme, illallista syömme usein vasta illalla kahdeksan jälkeen. Kieli on edelleen hallussa ja on huikea rikkaus osata puhua useita eri kieliä. Huomaan kuitenkin, että melko vähäisen käytön takia sanavaraston ylläpitäminen vaatisi enemmän itse opiskelua ja lukemista, tai matkoja Ranskaan 😉 Kaikki taidot nimittäin ruostuvat ajan myötä ellei niitä vähintäänkin ylläpidä. Välillä juoksulenkkieni ratoksi mietin mahdollisimman vaikeita ranskankielisiä sanoja. Onneksi on ranskalaisia ystäviä, joiden kanssa tulee juteltua ja kirjoiteltua.

 

 

 

Tällä reissulla yövyimme Hotel Peyris Operassa, jonka varasin bookingin kautta. Varaan hotellit useimmiten aina bookingin kautta, sillä olen kokenut sivuston toimivaksi ja varaamani hotellit ovat aina vastanneet odotuksiani, tai jopa ylittäneet ne. En kaipaa luksusta, mutta siisteydestä ja hyvästä sijainnista en tingi. Luen hotellien suosituksia, tarkastelen sijainteja ja yritän löytää mahdollisimman hyvän hinta-laatu suhteeltaan toimivan hotellin. Kaupunkikohteissa hotellissa tulee vietettyä melko vähän aikaa ja siksi yritän löytää kivan, mutta kohtuuhintaisen hotellin. Todella kivoja boutique tyylisiä pieniä hotelleja löytyy yllättävänkin hyvään hintaan. Kannattaa myös katsoa uusia hotelleja, joissa useissa hinnat saattavat aluksi olla melko kohtuullisia.

 

Peyris Opera ylitti odotukset upeine isoine ikkunoineen, josta avautui kaunis näkymä kadulle ja vanhoihin toimisto rakennuksiin. Hotellin sijainti oli myös meille ja suunnitelmillemme täydellinen- noin kilometrin päässä Sacré-Cœurin katedraalilta ja noin parin kilometrin päässä Notre Damelta ja Seinen rannalta. Kolme yötä maksoi yhteensä 369e, mikä on mielestäni suurkaupungin mittapuulla ja Pariisin hinnoilla edullinen.

 

Tykkään yöpyä hotelleissa, jotka eivät ole aivan ruuhkaisimmilla turistialueilla, mutta josta on kuitenkin sopivan käveltävä matka joka paikkaan. Emme käyttäneet reissun aikana kertaakaan julkisia, vain kerran yhtenä iltana taxia. Askelia kertyikin päiville yli 30 000 eli liikuttua tuli vaikkei varsinaista treeniä tehtykään.

 

 

PICNIC EIFFEL TORNILLA JA PARIISIN PUISTOT

 

Jos et halua jonottaa Eiffel torniin, tai haluat mieluummin ihailla tornia hieman kauempaa, suosittelen ottamaan picnic eväät mukaan. Eiffel tornin juurella on lämpimänä päivänä mukava viettää aikaa eväitä nauttien.

 

Perjantaina vietimmekin Eiffel-tornin juurella vuoden ensimmäistä ulkoilma picniciä. Maalasitorilta kävimme ostamassa mansikoita, pâtissierista mansikka- ja suklaakakkua, ja kaupasta haimme pienen rose pullon. Aivan kuin olisimme olleet keskellä jotain romanttista elokuvaa. Harmi vain, että aurinkoisesta ilmasta huolimatta tuuli teki ilmasta melko viileän. Kovinkaan pitkäksi aikaa ei tarjennut pysyä paikallaan.

 

Huhti-toukokuu ovat Pariisiin reissaajan näkökulmasta ideaali matkustusaika, sillä kesällä Pariisi on todella kuuma. Silloin paikallisetkin lähtevät kaupungista ”maaseudulle” tai Etelä-Ranskaan meren äärelle.  

 

Picnicille kannattaa suunnata myös Le Jardin du Luxembourgiin, joka on todella vaikuttava ja kaunis. Puisto on yksi Pariisin kuuluisimmista ja tarunhohtoisimmista puistoista, joka on hieman syrjäisemmän sijaintinsa takia rauhallisempi kuin monet muut turistipaikat. Picnic eväät kannattaa siis ottaa tännekin ja istahtaa puiston ”Luxembourgilais tyyliseen” tuoliin. Puisto onkin tunnettu juuri tuhansista tuoleistaan, jollaisen itse asiassa haluaisin omalle parvekkeelenikin- huomasin, että tuoleja voi tilata netistä.

 

Louvren ja Place de la Concorden välissä sijaitseva Jardin des Tuileries- puisto on myös kaunis kauniine patsaineen ja kukkaistutuksineen. Keskellä sijaitsevan lammen ympärille on kiva istahtaa hetkeksi lepuuttamaan kävelystä väsyneitä jalkoja. Iso puisto vetää puoleensa paljon myös juoksijoita, eikä ihme, puiston ympäri juoksuun saa kulumaan jo hyvän lenkin verran aikaa. Sunnuntaina kävelimme puiston läpi seuraamaan Pariisin maratonia. Tapahtuman tunnelma sai oman juoksuinnon nousemaan entisestään, ehkä ensi vuonna tulenkin tänne maratonille?

 

 

 

Seinen varrella on mukava kävellä, pysähtyä välillä katselemaan jokilaivoja ja lenkkeilijöitä- muutaman personal trainerinkin bongasin. Ei huono maisema vetää ulkotreenejä. Joen varrelta näkee nähtävyydet uudesta kulmasta ja välillä voi nousta tunnetuille silloille valokuvaamaan.

 

Mutta voi, mikä ikävä uutinen odottikaan maanantai-iltana Lontooseen laskeutuessani. Olin vasta aamulla lentänyt Pariisista kotiin vaihtamaan nopeasti kassin toiseen, sillä illalla odotti lento Lontooseen. Lontooseen laskeutuessa ihmettelin viestien määrä ja sitä, miksi kaikki yhtäkkiä kyselivät, oliko kaikki kunnossa. En voinut uskoa kuulemaani Notre Damin tulipalosta- vastahan me olimme 24 tuntia aiemmin ihailleet tätä satoja vuosia vanhaa historiallista monumenttia, nauttineet katedraalin vastapäisellä rannalla kahvia ja macaronseja. Niin surullista.

 

 

Näihin tunnelmiin toivotan oikein mukavaa pääsiäisviikkoa sinullekin!

 

Heidi xoxo

Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

If you truly love nature, you will find beauty everywhere 🍂✨ .

Sateinen lauantai ja kolmen tunnin vaellus Nuuksiossa w/ @lauraohls #parastajustnyt 🍂 Neljä vuodenaikaa on rikkaus ♥️ .

#timetoplay #salomonrunning #salomonwmn #trail #trailrunning #hike #womenwhohike #nature_perfection #naturelove #lifehappensoutdoors #expandyourplayground #adventuretime #explorer #visualearth #natureexplorer
“Everyone you meet is fighting their own battles. Be kind. Always.” ♥️ .

Käytiin eilen katsomassa Joker. Veti aika sanattomaksi. Hyvä leffa, mutta olihan se aivan kamala 😢 Ollaan hyvät ihmiset ystävällisiä toisillemme, se ei vaadi kuin hymyn ja kauniit sanat. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ei kannata sanoa mitään. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen käy elämässään läpi juuri nyt ♥️ .

Kuva viime viikonlopulta Valkeakoskelta ja Riippusiltojen lenkiltä ♥️ Sinne suuntaan aina Koskin reissulla- niin kaunista, kesät talvet ✨

#bekind #kindness #kindnessmatters #naturelove #autumncolors #fallcolors #beautifulnature #nature_brilliance #thisisfinland
Yesterday- lunching & working @pupucuisine 🐰🌱💚🥗💻 Hotti is my favorite salad 🥑🥬🍤👌 .

Mietiskelin tässä meidän sunnuntaista dinneriä lasten kanssa- molemmat tilasivat alkupaloiksi etanoita ja pääruuaksi hummerikeittoa. Kyllä ovat ulkomailla asutut vuodet vaikuttaneet ruokailutottumuksiin 🐌🦞 Kiinnostus ruokaan ja sen terveellisyyteen on muutenkin iän myötä lisääntynyt. Tämä on ollut ihana huomata, sillä muistan vieläkin hyvin ajan, jolloin smooteihini ei haluttu koskea pitkällä tikullakaan. Usein kuulin myös kuinka ”kaikilla muilla, meillä ei koskaan...” valituksia- tuntui ettei mikään meinannut maistua. Etenkin Jenkeissä, missä koulussakin pizza luokiteltiin terveellisten ruokien joukkoon. Meille, kun se oli satunnainen herkku. .

Vaikka kotona kuinka tarjottaisiin terveellistä ruokaa, tulee väistämättä eteen vaihe, jolloin ympäristön ja kaverien vaikutukselta on vaikea välttyä- silloin aiemmin tykätyistä ruuista saattaa yhtäkkiä tulla inhokkeja. .

Vaiheet onneksi ovat useimmiten ohimeneviä ja kotona opittuja asioita opitaan arvostamaan-  ainakin jossain vaiheessa. On nimittäin ilo huomata, kuinka kiukutteluista, testikausista ja protesteista huolimatta jotain on sisäistetty. Chiavanukkaita, smootheja ja kasvissosekeittoja pyydetään tämän tästä- kasviksia tai salaattia otetaan lautaselle automaattisesti. Poika on selvästi tietoinen millainen ruokavalio tukee urheilijan jaksamista ja palautumista- kuitenkin sopivan rennolla otteella. Tytär taas miettii kasvisruokailuun siirtymistä. .

Älkää siis vanhemmat huolestuko, jos tulee kausia, jolloin mikään ei maistu ja kaikki on pahaa. Jatkakaa vain omaa linjaa; tarjotkaa monipuolista kotiruokaa. Marjat ja hedelmät menevät välipalana usein sellaisenaan, ja smoothien joukkoon on helppo ”piilottaa” hieman extraa. Kasvikset voi pilkkoa vaikkapa tikuiksi ja tarjoilla dipin kanssa. Herkuistakaan ei tarvitse kokonaan luopua. Jos liikaa kieltää niin se voi kääntyä itseään vastaan. Lopussa vielä kiitos seisoo 😁 .

#nutrition #ruoka #lunch #eatclean #eatwell #cleaneats #healthiswealth #feelgood #onmyplate #foodpics #foodlover #eatyourgreens
🔥 Burn Baby Burn- it’s a whole body kettlebell workout o’clock 🔥 .

Nyt on kova 👊 Tallenna tästä tehokas koko vartalo kuulatreeni ja tee silloin, kun sulle sopii! Helppo tehdä kotona, salilla, ulkona- missä vain 💪🏼 .

1️⃣ Kyykky kuulan työntö eteen & pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykky taakse joustolla (ensin oikea puoli)
3️⃣ Pystysoutu
4️⃣ Askelkyykky taakse joustolla (vasen jalka)
5️⃣ ”Lankkukävely
▶️ Työosuus 30/40/50 sec ja palautus liikkeiden välissä 30/20/10 sec. .

Kivaa keskiviikkoa ja treeniä 🍂✨🤩 Kerro miten meni ja kiitos kun tykkäät, silloin saat jatkossakin treenit fiidiisi. #heidionthegoworkout löydät paljon muita monipuolisia treenejä. .

#kettlebell #workoutvideo #fitspiration #fitgirlvideos #trainingday #trainingmotivation #womenwhoinspire #womenwholift #kotitreeni #homeworkout #kahvakuula #befit
These morning runs. Such a beautiful sunrise from Tähtitorninmäki 🍂💫 (7am suits me way better than 5am 😅) .

IGTV:ssä on uusi 4 minuutin joogavideo- liikkeet tekevät hyvää etenkin takareisille ja selälle 💫 Pidä jalat aktiivisina ja anna hengityksen ohjata liikettä. Anna kehon tottua liikeisiin pikku hiljaa. Keho kiittää, kun huollat sitä säännöllisesti 🙏🏼 .

#runnergirl #runspo #morningrun #runrunrun #morningglory #runningmotivation #activeliving #runnersofinstagram #womenwhoinspire #outdoors #fallvibes #juoksu 📷 @strictlystyle
My sis, my best friend @emmipaulamaki ♥️ and these 2 ♥️ .

Mulla on pieni, mutta sitäkin tiiviimpi perhe & suku. Soitellaan viikottain, nähdään aina kun mahdollista ja pidetään muutenkin yhtä ♥️ Viikonlopun aikana mm. kahviteltiin ja kuunneltiin 94 vuotiaan mummon sotatarinoita, leikittiin siskon viisi vuotiaiden kanssa, tehtiin yllätyskäynti kummitädille, istuttiin iltaa äidin ja isän kanssa, fiilisteltiin Riippareilla kaunista syksyä, lenkkeiltiin Kaakonojalla ja kannustettiin Suomen ⚽️ U19 vuotiaita Tehtiksellä ♥️ Nyt ollaan kotona sohvalla molempien lasten kanssa (luksusta!) ja mietin, kuinka huippu  viikonloppu on takana! #perheonparas .

#familyfirst #gratitude
You keep me safe, I’ll keep you wild. My partner in crime ♥️ .

Aika ihanaa, että vierellä polkua kulkemassa on samanhenkinen ihminen, joka on yhtä innoisssaan mun kaikenmaailman hullutuksista ♥️ Tällä viikolla testattiin #5amclub 🏃🏻‍♀️🏃🏽‍♂️ Käy lukeen blogista, mistä oikein on kyse ja  mitä päätettiin jatkon suhteen. Linkki blogiin biossa ☝️ .

#naturelove #lovequotes #outdoors #kisskiss #lovelovelove #autumnvibes #valkeakoski #uusipostausblogissa #runnergirl
Morning walk 🍂 Helsinki or New York? .

Hei ihanaa raikasta viikonloppua! Me käytiin haravoinnin päätteksi vielä kävelyllä ja ihastelemassa mm. näitä kauniita Munkan taloja ja katuja ✨ Mulla on kaks ihan täyttä vapaapäivää, tekee hyvää. Sen aion viettää perheen parissa rentoutuen ♥️ Mitäs sulla suunnitelmissa? .

#weekendvibes #fall #autumnvibes #autumnstyle #morningwalk #runnergirl #activeliving #munkkiniemi #streets #helsinki #beautifulnature #naturelove
Ooh happy days... skiing season is approaching 💙⛷ .

Olipa vain mukava päivä  @liikuttavalaura kanssa rullasuksilla hiihtäen Paloheinässä- samalla pääsin Lauran opeissa päivittämään hieman omaa ysäri hiihtotekniikkaa 😅 Melkoisen eron näki videolta jo pienillä asennon muutoksilla 👌 Viimeksi taisin rullasuksilla hiihtää parisenkymmentä vuotta sitten, eli aivan vasta 😂 .

En malta odottaa talvea ja, mitä kaikkea kivaa me keksitään teidän seuraajienkin pään menoksi! Mahtavaa tehdä yhteistyötä samanhenkisten ihmisten kanssa, joiden tavoitteena on tuoda liikunta ja etenkin liikunnan ilo kaikille ♥️ Suosittelen ottamaan seurantaan @liikuttavalaura & @hiihtokoulu.fi 👌 .

#crosscountryskiing #timetoplay #ski @salomonsuomi @salomon #skiing #skigirl #hiihto #outdoors #womenwhoinspire #fitspiration #rollerski #naturelove #forest🌲 #activeliving #mylife #hiihtohullu

Arkisto