TÄLLÄ VIIKOLLA…


 

Jokainen päivä ja jokainen viikko ovat erilaisia. Tällä viikolla avainsanoina olivat selvästikin positiivisuus, ystävällisyys, läsnäolo ja kannustaminen- se näkyi monessakin eri tilanteessa. Alla siitä, miten se näkyi päivissäni.

 

RUTIINIT & KIITOLLISUUS

 

Pidin kiinni aamurutiineistani, vaikka muuten viime viikot ovatkin olleet hektisiä. Aamu-uintia ja joogaa parempaa starttia päivään ei juuri nyt olekaan. Jenny muistutti hyvin postauksessaan, kuinka kiireisinä vaiheina on entistä tärkeämpää pitää kiinni omasta hyvinvoinnista. Ei suorittamalla hyvinvointia, vaan tekemällä asioita, jotka siinä hetkessä tuovat energiaa ja hyvää oloa.

 

Iloitsin ja koin kiitollisuutta monestakin asiasta- iloa toivat mm. tuntilaisen antamat ruusut ja ystävän soitto ”otti päähän ja halusin jutella jonkun kanssa, jonka tiesin olevan positiivinen. Tulit ensimmäisenä mieleeni”. Sain olla myös olkapäänä ja kuuntelijana. Joskus läsnäolo ja kuunteleminen ovat parasta, mitä toiselle voi tarjota. Hikitreenin sijaan kävelimme meren rannassa ja näytin oman ”happy place”- paikkani. Paikan, minne palaan silloin, kun kaipaan yksinoloa tai jos haluan käsitellä mieltä painavia asioita, joskus saatan kesken juoksulenkin pysähtyä paikkaan ihan muuten vain. Siellä olen päästänyt irti asioista, jotka eivät ole palvelleet enää tai joihin en ole pystynyt itse vaikuttamaan.

 

Sain vahvistusta sille, että työni on tärkeää ja se todellakin on merkityksellistä. Ei ainoastaan sen takia, että motivoin ihmisiä liikkumaan, vaan ymmärtämään sen, että hyvinvointi on kokonaisuus. Elämä ja elämäntilanteet muuttuvat, emme ole koneita. Hyvinvointia on olla itselleen armollinen ja tehdä siinä hetkessä parhaansa. Joskus keholle ja mielelle parasta on hikilenkki, joskus kevyt kävely.

 

 

TREENIT 

 

Tiistaina kirmailin pitkin Nuuksion polkuja ja Helatorstaina tunkkasin Malminkartanon mäkiä ristiin rastiin. Luonnossa ja ulkona liikkuminen ovat itselleni liikkumisen mieluisin muoto, lajista viis! Ilmatkin alkavat olla jo mukavan kesäisiä ja shortseissa tarkenee jo hyvin.

 

Helatorstain kaikille avoimiin Liikkuvan Suomen sauvarinnetreeneihin tuli mukavasti porukkaa- moni oli treenaamassa sauvarinteessä ensimmäistä kertaa. Mukavaa, mutta yllättävän raskasta, moni totesi. Sauvarinteessä treenaaminen onkin tehokas tapa nostaa kuntoa ilman yhtäkään juoksuaskelta- rinteitä ylös alas kavutessa sykkeet nousevat ja laskevat, ja tuovat vaihtelua peruskävelyyn. Testiin osallistujat saivat testiin Bungy Pump- vastussauvat, jotka tehostavat vielä ylä-ja keskivartalon lihastyötä.

 

Viime syksynä oli helppo lähteä Liikkuvan Suomen matkaan, sillä omat arvoni ja arvomaailmani kohtaavat täysin Liikkuvan Suomen kanssa. Haluamme osoittaa, että liikunta ja hyvinvointi kuuluvat kaikille. Kaikki voivat omista lähtökohdista huolimatta, pienin askelin, lisätä jaksamistaan ja kohentaa kuntoaan. Silloin, kun itse voi hyvin, on helpompi jakaa hyvää oloa ympärilleenkin.

 

 

 

ELÄMÄ ON JUHLAA 

 

Uskalla kulkea omaa polkuasi ja tavoitella unelmia, nouse uudelleen ylös, vaikka joskus et saisikaan sitä mitä haluat, oma asenne elämään ja positiivisuus- mm. niitä asioita korostettiin eilisessä lakitustilaisuudessa. On ok kulkea juuri omannäköistään polkuaan ja olla juuri sellainen kuin on. Haemin Sunimia edelleen lainatakseni: ”kerro nuorelle, että elämästä saa nauttia. Auta heitä löytämään taitoja, joista ei anneta arvosanaa. Kunnioita heitä niin, että he huomaavat, miltä tuntuu olla kunnioitettu. Älykkyys ei ole vain sitä, että saa kuusi ällää ylioppilaskokeesta. Kysymys on siitä, onko kykyä empatiaan ja herkkä sille, miltä muista ihmisistä tuntuu.” 

 

Eilen illalla Champions liigan finaalia kolmentoista pojan ja parin tytön ympäröimänä ihailin, kuinka reippaita, sosiaalisia, reiluja, ystävällisiä ja kohteliaita nuoria meillä siinä olohuoneessa olikaan. Ilon ja pettymyksen tunteita ei pelin tuoksinnassa säästelty. Ovemme ovat aina olleet avoinna lasten ystäville ja niin haluan sen olevan jatkossakin. Upeita nuoria, heissä on tulevaisuus ja me olemme esimerkkejä. Millaisia esimerkkejä haluamme olla?

 

Se, mihin mielemme keskittyy, siitä tulee maailmamme. Ole aina ystävällinen, sillä ystävällisyys tuo onnellisuutta- jokainen meistä tarvitsee läheisiä ihmissuhteita ja ystäviä voidakseen hyvin. Yksikin kannustava ele tai sana voi lämpimästi ja toiveikkaasti lausuttuna muuttaa ihmisen tulevaisuuden <3

 

 

Heidi xoxo

Avainsanat: , ,

Lue lisää

2 kommenttia

  • -Sanna
    4.6.2019 at 19:20

    ❤?

    • Heidi Tainio
      7.6.2019 at 08:20

      Kiitos Sanna <3

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Summer evenings & sunsets 🌙✨ .

#naturelove #sunsetlovers #viewpoint #beautifulnature #nature_perfection #runnergirl #amazingnature #luonto #sunset_pics #trails #sunsets_captures #explorer #lakeview #thisisfinland
Whatever you love. You are. -Rumi 🌿Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon! Ja hei, tällä viikolla alkavat taas ryhmätunnit- ulkona tietty, NIIN kivaa 🙌🏼☀️🌸🦋 .

#trails #trailrunning #runnergirl #runhappy #magical #forest #runningmotivation #timetoplay #adventurer #exploring #naturelove #luonto #polkujuoksu #metsä
Beach Workout- pakarat, takareidet ja core part 1 🦋 .

Blogissa uusi postaus: miten päädyin pilateksen pariin sekä pilateksen hyödyistä juoksijalle (aina kehon kannatuksesta mm. urheilun aikaiseen virtsankarkailuun) ja ihan yleiseen hyvinvointiin- niin ryhdikkääseen oloon kuin seksielämään. Linkki blogiin profiilissa 🦋 .

Tässä aiheeseen liittyen 4 tehokasta pakara/takareisi/core liikettä, jotka parantavat kehon hallintaa. Kolmonen on melko killeri 😅 Voit tehdä liikkeet myös ilman palloa 🦋 .

1️⃣ Pakarapotku
2️⃣ Jalan nostot suorana nelinkontin + joustot (kts video loppuun) 
3️⃣ Nelinkontin Pakarapotku 90 asteen kulmassa. Tukijalan polvi ilmassa (helpota liikettä tuomalla polvi maahan)
4️⃣ Alaspäin katsova koira/ vuorikiipeilijä ⏯ Tee liikkeet hallitusti- 10-15 toistoa/liike. Tallenna liikkeet myöhempää käyttöä varten 🦋 .

#heidionthegoworkout #pilates #workoutvideo #fitspiration #runnergirl #runningmotivation #strengthtraining #fitmoms #fitmotivation #kotitreeni #homeworkout #feelgood #marathontraining
🌲🐾🏃🏻‍♀️Forest calling... kaupallinen yhteistyö @xxl.fi #justaddyou #salomon

Viikonloppu ja ohjelmassa piiiitkästä aikaa polkujuoksua meidän oman #dreamteam :n kanssa 🙌🏼💓
Polkuja kolutaan taas ”vaihteeksi” Nuuksiossa, mutta mikäs siinä, kun uusia polkuja ja nähtävää riittää. Aurinkokin lupautui lähtemään mukaan 🌲🐾 🏃🏻‍♀️🎒☀️ .

Kesäksi olemme miehen kanssa kuitenkin suunnittelemassa road trippiä jonnekin päin Itä-Suomea, ehkä Lappiin asti. Toiveena olisi käydä ainakin Kolilla ja Hossassa! En ole käynyt vielä kummassakaan ja muutenkin nuo seudut ovat minulle aivan uusia- jos siis sinulla on ehdottaa jotain must see/visit/stay- paikkoja, niin laitahan tulemaan 🙏🏼🌲 .

Niin paljon olisi täällä kotisuomessa nähtävää, ja mitä enemmän karttaa katson, niin sitä pohjoisemmaksi tekisi mieli mennä... tätä menoa ollaan jo kohta Jäämerellä- ei tosin olisi huono sekään ⛺️🌲⛰ .

#timetoplay #runnergirl #trailrunning #trails #runningmotivation #adventureseeker #polkujuoksu #runhappy #outdoors #outdoorlife #exploremore #salomonrunning #senseride3 #adventuretime #runningmotivation 📷 @elina.hovinen
🦢💙 BEACH CORE workout state of mind 🙏🏼 .

Aivan tyyni ilma ja aurinko houkuttelivat jäämään ohjauksen jälkeen meren rantaan ja tekemään omaa pilates- tyyppistä lihaskuntotreeniä. Nämä vahvistavat ja tukevat hyvin etenkin juoksuharjoittelua. 
Tässä teillekin muutama erinomainen keskivartaloa vahvistava liike pilatespallolla, joka antaa liikkeisiin oman mukavan lisämausteen. Liikkeet voi toki tehdä myös ilman palloa! .

1️⃣ Kallistukset (uloshengitys kallistus pyöreällä selällä taaksepäin, sisäänhengitys palaa lähtöasentoon) Purista polvilla kevyesti palloa. 
2️⃣ Taakse nojauksessa käsien kurotus alas ja ylös
3️⃣ ”Vatsarutistus” pallo yläselän alla. Sisäänhengitys taakse taivutus, uloshengitys ”rutistus” alaselkä ja polvien tuonti
4️⃣ Käsien kurotus taakse pään yli sh ja sivukautta lähtöasentoon uh. Selkä neutraalissa asennossa. Voit tuoda pään alle esim tyynyn. 
5️⃣ Selkälihakset pallo rintalastan alla- käsien kurotukset eteen ja taakse. 
6️⃣ Sama kuin edellä mutta käsien kurotukset sivuille
⏯ teen niin monta toistoa kuin hallitusti ja hyvällä tekniikalla pystyt. Anna hengityksen ohjata liikettä 🙏🏼
Oikein ihanaa aurinkoista perjantaita ☀️ .

#heidionthegoworkout #pilateslovers #beachworkout #ab #homeworkout #kotitreeni #naturelove #runnerslife #runnergirl #strengthtraining #coreworkout
🌸 #ktouttraining STARTTAA JÄLLEEN kesäkuussa 🌸 .

Ensimmäiset treenit vedämme yhdessä @lauraenroth :n kanssa lauantaina 13.6 Helsinki Outletilla klo 12 sekä klo 14. Luvassa monipuolinen kehonpainotreeni ulkona sekä tietenkin hyvää fiilistä ja liikunnan iloa. Tervetuloa mukaan- treeni sopii kaikenkuntoisille ja etäisyydet on huomioitu 🤩🌸🤸🏻‍♀️☀️
Päivän aikana @kt_helsinkioutlet :ssa myös alennuksia sekä tuotepalkinnon arvonta osallistuneiden kesken. Mites on, tuutko mukaan? .

Treenit ovat ilmaisia ja mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittaunutta/treeni. Huom: ilmoittauduthan vain toiseen treenin, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla tuuli.kayhko@activebrands.com 🌸 .

#karitraa #bodyweighttraining #outdoors #outdoortraining #workoutmotivation #fitspiration #ulkotreeni #hyväfiilis #trainingday #outdoorworkout #helsinkioutlet #heidionthego #juoksujalkaa
Row row row your boat... summer is officially here ☀️🌸 .

Tänä kesänä me ei reissata ulkomaille, mutta muutama kotimaanreissu on suunnitelmissa. Tänne @katve__ :seen tullaan ainakin uudelleen, totaalisen rentoutunut fiilis 🌸 Kiitos ihana @aulimi & co. 😘 .

#summervibes #naturelove #outdoors #finnishnature #luonto #luontokuva #outdooractivities #lakeview #lakelife #exploremore #adventuretime #järvimaisema #amazing_shots #amazingnature #mökkilife #cottagelife
🌲🐾🏃🏻‍♀️ Uusi päivä, uudet polut #justaddyou *kaupallinen yhteistyö @xxl.fi .

Mukava pieni miniloma järven rannalle keskelle kaunista Suomen luontoa on aina hyvä idea 🙏🏼 Soutelua, saunomista, grillailua, kirjan kanssa riippumatossa makoilua ja pyöräilyä mökkitiellä- metsälenkkiä unohtamatta. Mukaan pakkasin tietenkin myös polkujuoksutossut, Salomonin Sense Ride 3:set, jotka sopivat hyvin niin hiekkatielle kuin metsäpoluille 🌲 Juuri nyt olemmekin lähdössä metsään, tutustumaan uusiin polkuihin. Upea päivä tulossa ☀️ .

#salomon #trails #trailrunning #timetoplay #naturelove #outdoors #outdoorlife #runnergirl 📷 @elina.hovinen
Good morning 💙 
Kyllä tuntuu aurinko älyttömän hyvältä☀️ Ja hyvältä tuntuu myös uinti lauantaisen sauvarinnemaratonin jälkeen, jaloissa nimittäin sellaiset #doms :t että huh huh. Tuntee kyllä, että jotain tuli tehtyä! .

Blogiin kirjoitinkin fiiliksiä sauvarinnetreenistä, ja löytyypä sieltä myös mascarpone suklaakakun resepti. Tätä kakkua tehdään meillä aivan varmasti pian uudelleen. Olisko jopa kesän hittikakku ikisuosikki Britan rinnalle. Super helppo, mutta näyttävä kakku 🍓Kiitos @miinaketo vinkistä 💋 .

#goodmorning #lakeview #runnergirl #swim #outdoorlife #nature_brilliance #naturelove #outdooradventures #trails #trailrunning 📷 @elina.hovinen

Arkisto