Monthly Archives: kesäkuu 2019

SAUCONY RUNNING & BREAKING- AURINKOINEN PÄIVÄ SUOMENLINNASSA


 

Viime keskiviikkona vietettiin kansainvälistä juoksupäivää, ja kyseistä päivää pääsin ilokseni viettämään Suomenlinnassa, Sauconyn Running & Breaking tapahtumassa, parinkymmenen muun vaikuttajan kanssa.  Aurinkoinen ilma helli heti aamusta alkaen eikä parempaa ulkoilukeliä olisi voinut toivoa.

 

Päivä alkoi Mårten Boströmin ja Ville Keskisaaren vetämällä juoksutreenillä. Jalkaan saimme Sauconyn Kinvara 10:t. Niin huippujuoksijoiden kuin kuntoilijoiden keskuudessa suosituksi noussut Kinvara 10 sopii tekniikka- ja tehotreeneistä aina keskipitkille matkoille, taisipa Mårten mainita maratonistakin. Tossu tuntui jalassa kevyeltä ja askel rullasi, aivan kuin ei olisi ollut tossua jalassa ollenkaan.

 

Alkulämmittelynä juoksimme pitkin Suomenlinnan rantoja ja vähän väliä huokailin ääneen, kuinka kaunis saaren luonto onkaan ja kuinka upea näkymä avautui merelle purjeveneiden ja ruotsinlaivojen seilatessa horisontissa. Samalla tuntui linnoitusten keskellä kuin olisimme astuneet toiseen maailmaan. Tänne pitäisi kaikkien turistien tulla ehdottomasti käymään, ja suunnitelmissa on itsellänikin viettää saarella kesälomapäiviä. Täällä, jos missä pääsee irti arjesta.

 

 

Juoksun ohella on hyvä muistaa niin säännöllinen lihaskunto- kuin liikkuvuusharjoittelu. Oheisharjoittelun avulla pystytään vahvistamaan keskivartalon hallintaa, joka auttaa pitämään juoksuasennon ryhdikkäänä vauhdikkaammilla ja pidemmilläkin lenkeillä. Oheisharjoittelun avulla juoksusta saa myös paljon enemmän irti ja harjoitteet tuovat lenkeillekin vaihtelevuutta. Lihaskuntoharjoittelun tai dynaamiset venyttelyt on helppo yhdistää juoksulenkin yhteyteen. Tästä pääset aiempaan postaukseeni, jossa lisää aiheesta.

 

Alkulämmittelyn jälkeen jäimme läheiselle hiekkakentälle tekemään dynaamisia liikkuvuusharjoitteita ja pakaran aktivointiliikkeitä. Tuttuja, mutta myös uusia liikkeitä, joista sain vinkkejä omiinkin treeneihin.

 

HYVIÄ LIHASKUNTO- LIIKKUVUUSHARJOITTEITA 

Liikkuvat askelkyykyt rintarangan kierroilla tai kädet suorina ylöspäin

Yhden jalan maastaveto ja käsien kurotus eteenpäin (yllä oleva kuva)

Pakaran aktivointi- paino oikealla jalalla, vasen polvi koukussa ja kädet suorana eteenpäin. Työnnä vasemman jalan kantapäätä taaksepäin, lantio pysyy linjassa.

 

 

Juoksutreenien jälkeen siirryimme sisätiloihin, vaihdoimme sisätossut jalkaan ja pääsimme Hatsolon opastuksella breakdancen saloihin. Kestävyyslajeissa olen kuin kala vedessä, mutta tanssimuuveissa on vielä hiomista. Hauskaa kyllä oli, ja kivahan se on välillä tehdä jotain tutusta ja turvallisesta poikkeavaa. Helposti sitä jämähtää tekemään niitä asioita, joissa on jo hyvä, vaikka uusien asioiden oivaltaminen ja oppiminen ovat juuri niitä, mitkä innostavat ja tuovat seikkailun tuntua arkeen.

 

Epäonnistumisen pelko on ehkä suurin este sille, miksi jätämme joitakin asioita tekemättä. Tuolla tanssilattialla tunnistin itsekin, kuinka hetkellinen ”en mä kehtaa” ajatus nousi mieleen. Kehtasin kuitenkin ja siellä breikkasin ensi kertalaisena täysillä muiden mukana. Jos jättää pelon takia asioita tekemättä, voi moni hyvä juttu jäädä kokematta. Ei kannata muutenkaan ottaa elämää liian vakavasti.

 

 

Päivän päätteeksi söimme vielä lounasta, kalaa kasviksilla ja raikasta salaattia. Ai, että, olipa vain ihana päivä ja pientä luksusta arjen keskelle, kiitos Polhem, Saucony ja kaikki te huipputyypit, jotka teitte päivästä sellaisen kuin se oli <3 Tästä oli nimittäin mukava jatkaa treenattavien pariin. Muutamalle vinkkasin heti päivän aikana opittuja uusia juttuja.

 

Oikein mukavaa sunnuntaita, aurinko pilkistää taas sateen jälkeen. Ja milloin hei sinä olet viimeksi tehnyt jotain ensimmäistä kertaa?

 

Kuvat: Lauri Kalima

 

Heidi xoxo

SUUNTO 5 & MITEN VALITA URHEILUKELLO?


 

 

Olen Suunto Ambassador, postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä.

 

Juuri nyt ranteessani komeilee muutama viikko sitten lanseerattu ja eilen kauppoihin myyntiin tullut uusi Suunnon urheilukello, Suunto 5. Aktiiviliikkujalle suunniteltu urheilukello, joka toiminnoiltaan sijoittuu Suunto 3 Fitnessin ja Suunto 9:n väliin. Uutuudessa on GPS ja pidempi akun kesto kuten Suunto 9:ssä, mutta myös stressin ja palautumisen tarkempi seuranta kuten 3 Fitness- kellossa. Kello seuraa aktiivisuutta vuorokauden ympäri, mukaan lukien askelia, kaloreita sekä rasitus- ja lepotilaa. Tällä tavoin voit varmistaa, että olet palautunut ja valmis seuraavaan harjoitukseen.

 

Juoksua, polkujuoksua, joogaa, pilatesta, lihaskuntotreenejä, pyöräilyä ja uintia- lajeja, joita olen ehtinyt uudella Suunto 5 kellollani jo tässä kuluneiden viikkojen aikana testaamaan. Maanantaina vedin lihaskuntotreenin Myyrmäen urheilukentällä ohjauksen päätteeksi. Kellosta treeni päälle ja parikymmentä minuuttia tehokasta treeniä katsomon penkkiä apuna käyttäen. 40 sec työosuus, 20 sec palautus & siirtymä toiseen liikkeeseen. 3 kierrosta. Mikäpä parempi idea kuin treenata lasten treenien aikana? Video liikkeistä Instagramissani @heidionthego.

 

KENTÄNLAITA-TREENI

 

Kyykky penkin hipaisulla

Bulgarialainen askelkyykky (toinen jalka penkillä)

Ojentajadipit vuorojalan nostoilla

Askellus penkille sivuttain & askelkyykky taakse

Punnerrus jalan nostolla

Boxihyppy tai askellus

 

 

Kelloja on markkinoilla jo melkoisesti ja usein saankin kysymyksen miten valitsen itselleni sopivimman kello? Uutta kelloa ostaessa kannattaa miettiä, millainen liikkuja olen ja mitä ominaisuuksia kellolta haluan. Alla esittelemissäni Suunnon kelloissa on kaikissa valittavana yli 80 urheilutilaa sekä rannesykemittaus.

 

SUUNTO 3 FITNESS 

 

Suunto 3 Fitness kellon näkökulma liikkumiseen on hyvinvoinnin näkökulmasta kokonaisvaltaisin, keskittyen hyvinvointia edistävään liikkumiseen unen ja palautumisen kautta. Kello sopii parhaiten niille, joilla ei välttämättä ole urheilullisia tavoitteita, kuten uusien ennätysten hakemista, vaikka liikkuisivatkin paljon. Kellon toiminnot auttavat käyttäjäänsä huomaamaan mm. miten kevyttä/kuormittavaa arki on? Ovatko palautuminen ja aktiivisuus balanssissa? Ja sen myötä motivoida liikkumaan ja lisäämään arjen aktiivisuutta sekä oivaltamaan, millaiset valinnat edistävät hyvinvointia. Lue tästä palautumisesta.

 

Kello on ulkonäoltään siro ja tyylikäs, ja siksi se soveltuu erinomaisesti myös ihan arkikäyttöön. Kellossa ei ole itsessään GPS:ää, ja onkin mm. siksi muita Suunto-perheen kelloja halvempi (alk.199e).

 

SUUNTO 5 

 

Suunto 5 on kompakti GPS-kello, joka tarjoaa pitkän akun keston (40h harjoitustilassa) lisäksi monenlaisia urheiluominaisuuksia kaikkien harjoitusten ja edistymisen helppoon seuraamiseen. Kello ei kuitenkaan seuraa vain harjoitteluasi, vaan myös päivittäistä aktiivisuutta, rasitustasoja sekä unenlaatua. Kello varmistaa, ettet yliharjoittele päivinä, joina kehosi tarvitsee lepoa. Suunto-sovelluksesta löydät yhteenvedot ja trendit, joiden avulla pidät elämäsi, harjoittelusi ja palautumisaikasi tasapainossa. Kello sopiikin erinomaisesti kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostuneelle aktiiviliikkujalle.

 

Unenlaadun seurannasta sekä päivän aikaisesta aktiivisuudesta/palautumisesta onkin noussut yksi kellon tärkeimmistä ominaisuuksista, jota seuraan treenien ohella päivittäin.

 

Suunto 9 Baro

 

SUUNTO 9 BARO

 

Suunto 9 on urheilukelloltaan parasta vaativille urheilijoille suunniteltu GPS-multisport-kello. Kello on tehty pitkään, rankkaan harjoitteluun ja kilpailuun sekä extreme-seikkailuihin. Seikkailijalle ja aktiiviurheilijalle, joka haluaa haastaa itseään. Akunkeston hallinnan älykkäät muistutukset varmistavat, että kellon akku kestää juuri niin pitkään kuin tarve vaatii.

 

Kellossa on sisäinen paineanturi, joka mittaa ilmanpainetta ja tuottaa siihen perustuvia korkeusmittauksia. Ilmanpaineeseen perustuva korkeus antaa tarkempia korkeus- ja nousu-/laskuarvoja yhdistämällä GPS-tiedot ilmapuntarista saatuihin korkeustietoihin (FusedAltiTM). Tämä on itselleni tärkeä ominaisuus juuri nyt, kun esimerkiksi sauvarinnetreenien tavoitteena on saada nousumetrejä Aostanlaakson vuorivaellusta ajatellen.

 

Suunto 9 on vaativaksi urheilukelloksi mielestäni tyylikäs ja usein se löytyy ranteestani muulloinkin kuin treenatessa. Reissuillani on juuri kellon ulkonäkö kiinnittänyt monen huomion. Lue tästä aiempi postaukseni.

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

Ja Facebookissa On The Go

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram

Arkisto