3 x TUKEVAT SPORTTILIIVIT


Lululemon Bra

 

Enpä ole tainnut vielä koskaan kirjoittaa naisliikkujan ja etenkin juoksijan yhdestä tärkeimmästä varusteesta- rintaliiveistä. Tai oikeastaanhan rintaliivit ovat tärkein asuste olipa sitten treenaamassa tai ei! Oikeanlaiset rintaliivit antavat ryhdikkyyttä koko olemukseen ja tekevät olon mukavaksi. Ranskassa asuessa tein kielitaidon vahvistamiseksi töitä alusvaatekaupassa ihanien merkkien kuten Christian Diorin, La Perlan ja Lise Charmelin ympäröimänä. Silloin opin, kuinka pukeutuminen lähtee aina alusvaatteista. Onneksi urheiluliiveistäkin on tehty kauniita, hyvästä tuesta tinkimättä.

 

Erilaiset urheilulajit vaativat erilaista tukea- treenin rankkuudesta ja kuppikoosta riippuen rinnat liikkuvat urheillessa jopa 5–15 senttiä, ja tukea tarvitsevat niin pieni- kuin iso rintaisemmatkin. Treeniliivit olisi hyvä vaihtaa myös säännöllisesti, aivan niin kuin lenkkaritkin. Vanhat kulahtaneet liivit eivät tue riittävästi.

 

Lululemon Enlite Bra

 

Saan paljon kyselyjä tukevista ja hyvistä rintaliiveistä, ja siksi ajattelin jakaa teille omat 3 suosikkiani joogaan, lihaskuntoharjoitteluun ja juoksuun.

 

Lihaskuntoharjoittelu & jooga: Lululemonin Enlite Bra on yksi tämän hetken ehdoton suosikkini. Liivit antavat hyvin tukea pienelle kuin isommallekin povelle, mutta eivät paina tai hankaa mistään- kaiken lisäksi liivit peittävät riittävästi edestä ja ovat kauniit selästä. Nämä liivit on suunniteltu kaikenlaiseen urheiluun, mutta itse pidän niitä enimmäkseen lihaskuntotreeneissä ja kevyemmissä lajeissa, kuten joogassa ja pilateksessa. Liivit ovat tosin niin mukavat päällä, että pidän niitä usein muutenkin. Onneksi ostin liivit heti kahdessa värissä, mustina ja valkoisina.

 

Youtubesta löysin videon liiveistä, josta näkyy mielestäni hyvin liivien leikkaus ja muut tärkeät ominaisuudet. Videolla on myös esitetty, miten mitata oikea koko. Suurin osa naisista käyttää treeniliivejä, joiden ympärysmitta on liian iso ja kuppikoko liian pieni. Kannattaa testata liivejä säännöllisin väliajoin, sillä rintojen koko ja muoto muuttuvat läpi naisen elämän esimerkiksi painon vaihtelujen, ikääntymisen tai hormonaalisten muutosten vuoksi.

 

Huomio liiveistä: Todella tukea antava, koko hieman normaalia pienempää, A-E kuppikokoja.

 

Lihaskuntoharjoittelu & jooga. Lululemonin mustat liivit ovat myös aivan ihanat, postauksen ensimmäiset kuvat, mutta mallia en enää löytänyt Lululemonin sivulta. Ostin liivit viime Lontoon reissulta, huhtikuussa, eli luulisi liivejä vielä löytyvän.

 

Liivit ovat todella tukevat ja mukavat päällä. Selkäosa on kaunis ja etuosa taas riittävän peittävä, aivan niin kuin Enlite- mallissakin. Tämä on mielestäni tärkeää, sillä esimerkiksi joogassa ylös ja alas mentäessä on tärkeää, että ”paketti” pysyy kasassa 😀 Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kesken tunnin liivien/ treenivaatteiden korjaaminen.

 

 

Juoksu: Shock Absorberin liivit antavat mielestäni parhaan tuen juoksuun tai muihin lajeihin, joissa on paljon esimerkiksi hyppyjä ja pompotusta. Olen vuosien saatossa testannut mallistosta useampia malleja, mutta suosikkini on edelleen klassinen D+ Classic- malli. Liiveissä on perinteinen selkäkiinnitys ja leveät olkaimet. Liivi on tukeva eikä paina hartioista. Nämä eivät todellakaan ole ne malliston kauneimmat, mutta päällä mielestäni mukavimmat ja tuetuimmat.

 

TREENILIIVEJÄ…

 

… olisi hyvä vaihtaa jopa 6-12kk välein- tietenkin käyttömäärästä riippuen. Kulahtaneet ja löysät liivit eivät anna riittävää tukea.

… kannattaa aina sovittaa. En tilaa juuri mitään vaatteita netistä, en ainakaan rintaliivejä (ellei koko ole tiedossa)!

… olisi hyvä omistaa muutamat joita vaihdella- erilaisia eri lajeihin. Kevyemmissä lajeissa ei tarvita yhtä paljon tukea, kun taas rajummissa lajeissa, joissa esimerkiksi hypitään paljon.

… olisi hyvä pestä käsin tai ainakin hellävaraisella pesuohjelmalla.

… ei kannata laittaa kuivausrumpuun, sillä kuuma ilmaa tuhoaa lycraa ja löystyttää materiaalia.

 

Onko sinulla antaa hyviä sporttiliivi-vinkkejä?

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo

Lue lisää

2 kommenttia

  • Hanne
    14.8.2019 at 14:46

    Tämä oli todella hyödyllinen postaus juuri oikeaan aikaan, kiitos 🙂 Rakastan juoksua ja polkujuoksua, ja kun rinnat ei ole sieltä pienimmästä päästä, tarvii kunnon tuen. Jo vuosia olen käyttänyt Shock Absorberin Run-liivejä, mutta kroppa on vuosien aikana muuttunut eikä ko. liivimalli enää oikein istu eikä oikeaa kokoa tahdo löytyä. D+ Classic -malli on itselleni ihan uusi tuttavuus, joten pitääpäs käydä sovittelemassa sitä.

    • Heidi Tainio
      14.8.2019 at 14:55

      Moikka Hanne,
      ja kiva kuulla 🙂 Mulla sama juttu ja testannut olen myös tuota RUN-mallia- ei oikein istunut mulle ja koin sen yläkiinnityksen hankalaksi. Kannattaa käydä sovittamassa D+ Classicia, tosi hyvä.
      Mukavia lenkkejä!
      Terkuin Heidi

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Sometimes your way is not that smoot- but it’s still your way 💫 .

Vihdoin sain kynäiltyä blogiin postauksen Aostanlaakson vuorivaelluksesta ja omista kokemuksista- niin ilon tunteista kuin epätoivon hetkistä ♥️ Linkki blogiin biossa ☝️ .

#moments #mountaineering #outdoor #lifehappensoutdoors #lifeofadventure #adventures #explorer #womenwhoinspire #uusipostausblogissa #runnergirl #quotesaboutlife #journey
City runner 🏫⛲️🎡✌️ .

Arki toi mukanaan työmatkaliikunnan! Omille juoksulenkeille on minullakin arjessa vaikea löytää aikaa- siksi hyödynnän työmatkoja. Juostessa/pyöräillessä olen myös hetken omassa kuplassani ja keskityn vain itseeni- tekee ihan älyttömän hyvää arkikiireiden keskellä ♥️ .

Eilisellä lenkillä sain idean seuraavaan postaukseen, joka on hautunut kyllä mielessä jo pitkään, mutta ajatuksia en vain ole saanut kirjoitettua ulos. Tuolla lenkillä löytyi juttuun uusi näkökulma ja nyt sateen ropistessa olen koko aamun kirjoittanut näppäimistö sauhuten! 👩🏻‍💻🔥 .

#runnergirl #runspo #runnersofinstagram #runnermom #womenwhoinspire #citystyle #runningmotivation #outdoor #työmatka #juoksu #fitnesslife #activeliving 📷 @coretunne 😘
Balance is the 🗝💫 .

Energiat alkavat olla taas 💯 ja näitä tasapainoa ja hallintaa kehittäviä liikkeitä tein eilen treenattavien välissä urheilukentältä löytyvällä tasapainolaudalta 💪🏼 Super 🤩 Paina ♥️ tallenna ja tee silloin kun sulle sopii! .

1️⃣ Kyykky & pystypunnerrus x 15
2️⃣ Yhden jalan maastaveto x 10/jalka 
3️⃣ Hauiskääntö & pystypunnerrus x 15 
4️⃣ Askelkyykky taakse x 12/jalka 
5️⃣ Punnerrus x 15 .

Vaihteeksi tein liikkeet toistoilla, 2 kierrosta, 10kg kuulalla! Energistä päivää- vielä treenataan ulkona 👊 .

#heidionthegoworkout #trainingday #balance #fitnessmotivation #workoutroutine #workoutvideo #justdoit #nogymnoproblem
”Oletkin muuten hyvää vuosikertaa, mutta tästä se alamäki alkaa” sain viime viikolla kuulla verikokeen ottajalta. En muista mitä tarkalleen vastasin, mutta ei, eikä ala, tässähän sitä eletään ihmisen parasta aikaa! Lue blogista lisää- linkki biossa 💫 .

P.S aamu-uinnit on 💦👌💫♥️🙏🏼 .

#goodmorning #goodvibesonly #uusipostausblogissa #hyväolo #aamuuinti #swim #morningglory #healthiswealth 📷 @ninnufr 😘
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa treenaamista eikä treenien takia tarvitse lähteä kotia pidemmälle! Kotitreenit rocks ✌️💪🏼🛋 Uusimmassa @oma_aika lehdessä on nyt 3 x 10 min helppoa pikatreeniä arkeen- kotisohvalle, työpaikalle ja lenkkipolulle. Käy ihmeessä hakemassa lehti, tässä työn lomassa pidin itsekin liikkuvuustauon 👌 .

Innostuin muuten niin tuosta sunnuntaisesta IGTV- videosta, että päätin tehdä niitä jatkossa enemmänkin (yhden itse asiassa kuvasin jo eilen!) 5-15 minuutin vaihtelevia treenejä, joissa kerron hieman tekniikkavinkkejä- miltäs kuulostaa? Ja toiveita otetaan mielellään vastaan 🙌🏼🙌🏼 .

#homeworkout #kotitreeni #trainingmotivation #fitspiration #bodyweightworkout #fitmom #trainingday #nogymnoproblem #activeliving 📷 Hanna Linnakko 💻 @coretunne Kuvausvaatteet @karitraa @suuntosuomi
Morning routines 💦🧘🏻‍♀️☕️ .
Onko sulla joku arkirutiini, joka vähän lomalla ”unohtui”, mutta jonka/jotka haluaisit takaisin? Mulla aamu-uinnit ja venyttelyt jossain vaiheessa jäivät reissujen ja muiden juttujen jalkoihin, mutta tänään otin ne taas osaksi aamuja 💦 .

Uudelleen aloittaminen voi olla haastavaa, siksi ei kannata siirtää sitä huomiselle vaan aloittaa tänään, NYT! Jos aina siirtää aloittamista huomiselle, voi olla ettei sitä päivää koskaan tullutkaan. Siksi menin aamulla uimaan, vaikkei sateinen ilma oikein houkutellut. Mutta Aah, mikä ihana olo uinnin jälkeen 🙏🏼 Oikein energistä viikkoa sinullekin! .

#swim #arki #morningglory #habits #makeithappen #feelgood #healthiswealth
What an amazing sunset last night 💫 .

Eilen lenkkarit vaihtui Paavon jälkeen vauhdissa korkkareihin, niin mieletön oli auringonlasku. Mä niin nautin mun tuorepuristetuista mehuista, chiavanukkaista, poluista ja juoksusta, mutta ihan yhtä tärkeä osa hyvinvointia ja energianlähde ovat ystävät ja tälläiset rennot illanistujaiset 💫 #ihanparasta .

#sunset_pics #august #summeraintover #helsinki #summernights #sunsetlovers #amazing_shots #highheels #beautiful_world #naturelovers
Instagram
Instagram

Arkisto