HETKI, JOLLOIN OMAT RAJAT TULIVAT VASTAAN


 

Melkein kolmen viikon pituisen treenitauon jälkeen oli torstaina aivan ihana vetäistä lenkkarit jalkaan ja juosta työmatkat illan tapaamisiin ja ohjauksiin. Perjantaina taas kävin pitkästä aikaa Corella treenaamassa. Niin hyvä fiilis, kun keho alkaa vuorivaelluksen jälkeen vihdosta viimein tuntua palautuneelta, motivaatio omiin treeneihin löytyä ja energiatasot taas normalisoitua. En ollut osannut kuvitellakaan tälläistä väsymystä ja näin pitkää palautumista. Olen nukkunut itselleni epätavallisen pitkiä yöunia, nukahtanut iltayhdeksältä ja herännyt vasta kahdeksan maissa. Olen ollut kyllä päivän aikana energinen, mutta omaan liikkumiseen on into ollut täysin kadoksissa. En muista, että olisin koskaan kärsinyt motivaation puutteesta- päinvastoin, menohaluja on pikemminkin saanut jarrutella.

 

Oman kehon kuuntelu ei missään nimessä ole helppoa. Tiedän itsekin tunteen, kuinka pitkän työpäivän jälkeen ei millään jaksaisi lähteä enää liikkeelle. Silloin on haastavaa tunnistaa onko keho oikeasti väsynyt ja levon tarpeessa, vai onko kyse hetkellisestä vetämättömästä olotilasta, jota raitis ilma ja lenkki saattaisivat nostattaa. Tilanteessani ei ollut epäilystäkään kummasta oli kyse. Onneksi olin ottanut vaelluksen jälkeisen viikon lähes vapaaksi, ja onneksi kuuntelin kehoani- nukuin ja jätin kaiken ylimääräisen pois. Liike on lääke, mutta niin on myös lepo <3

 

Vaellukselle valmistauduin etukäteen niin hyvin kuin täällä Suomen metsissä vain voi- villiä vuoristoahan ei missään nimessä voi verrata näihin polkuihin. Tein pitkiä treenejä polkujuosten ja mäkiä ylös alas sauvoen, lihaskuntoa, kehonhuoltoa ja lepoa. Hyvä pohjakunto on pitkäaikaisen harjoittelun tulosta. Omiksi vahvuuksini kirjoitinkin hyvän fyysisen kunnon, mielen hallinnan ja ylämäet. Jos samaa kysyttäisiin uudelleen, sanoisin edelleen kaikki kolme. Täällä merenpinnan korkeudessa on vain mahdotonta etukäteen tietää, miten keho ja elimistö toimivat esimerkiksi ohuemmassa ilman alassa. Oli totaalinen yllätys huomata, kuinka yksi vahvuuksistani, ylämäet, olikin yhtäkkiä kääntynyt heikkoudekseni.

 

Hengitysvaikeudet alkoivat jo ensimmäisessä nousussa, jolloin nousimme Courmayeurin kylästä (1224m) Col d’Arpin huipulle (2570m). Ihmettelin vuoren rinnettä sauvoessa voiko vuoristotauti iskeä näin nopeasti, vain muutamassa tunnissa? Vai onko kyse siitä etten treenin aikana pysty hengittämään kuin suun kautta, vai kenties matalat hemoglobiini- ja ferritiiniarvot? Kilimanjarolla neljä vuotta sitten olin todella pahoinvoiva, mutta hengitysvaikeuksista en kärsinyt ollenkaan, vaikka nousin lähes 5000metriin. Vauhti oli silloin huomattavasti rauhallisempi ja akklimatisoitumista oli 1000 metrissä lähes kaksi viikkoa alla.

 

   

 

Fiilikset ja olotila vuorilla vaihtelivat laidasta toiseen. Ensimmäinen päivä meni mukavasti omaa tahtia vaeltaen. Huomasin heti alusta asti, että vauhdin pitää hengityksen takia olla hieman maltillisempi. Toinenkin päivä alkoi unettomasta yöstä huolimatta hyvin. Alppistartti, kello neljän herätys ja viideltä matkaan, oli upea kokemus. Pilkkopimeässä, vain kuun ja otsalamppujen valossa, vaelsimme kapeita polkuja kohti seuraavaa huiputusta. Reitti oli teknisempi kuin osasin odottaa, jyrkkää jäätikköä ja vuoren seinämää- ei korkeanpaikan kammoisille, mutta ympäristö sai aikaan epätodellisen huikean fiiliksen- täällä mä olen, wow!

 

Lounaan jälkeen olo muuttui dramaattisesti. Lounaspaikan ja seuraavan määränpään, Bezzin tuvan väliltä, ei sitten juuri muistikuvia olekaan. Tuntuu kuin olisin vaeltanut irrallisena kehosta ja seurannut vierestä jonkun toisen kulkua. Teki mieli heittäytyä selälleen maahan ja jäädä siihen. Hyvä etten tehnyt tarjousta vastaan polkevan tytön sähköpyörästä!

 

Tämä toinen päivä olikin päivistä kamalin- hengitysvaikeuksien lisäksi oksetti, ärsytti, itketti ja mielessäni kävin läpi kaikenlaisia fiiliksiä. Mielessäni mietin ennen reissuun lähtöä ystävältäni saamaa tekstiviestiä ja kehotusta fiilistellä vuorten energiaa ja kuunnella, mitä vuoret juuri minulle kuiskailevat. Pitkän vaelluksen aikana oli aikaa kääntyä sisäänpäin ja uppoutua omiin ajatuksiin. Tämän tästä hoin itselleni ”tämäkin on kokemus, ota se vastaan sellaisenaan, silläkin on varmasti tarkoituksensa, vaikka juuri nyt ei siltä tunnukaan. Huonotkin hetket loppuvat aikanaan”. Nuo ajatukset lohduttivat ja pitivät mielen positiivisena, mutta muistan yhdessäkin hetkessä miettineeni ettei täällä mitään kuule ja mulle vuoret ei ainakaan kuiskaa yhtään mitään. Rakastan vuoria, mutta selvästikään tunne ei ole molemminpuoleinen.

 

En tiedä mitä yritin kuulla, mutta vasta reissun jälkeen ymmärsin, että kuulin kyllä koko ajan, en vain sillä hetkellä ymmärtänyt, että sanoma oli kaikki ne ajatukset ja oivallukset, joita matkan varrella itsessäni tein. Tunnen vuorten vaikutuksen edelleen ja uusia ajatuksia nousee edelleen pintaan. Tuntuu kuin siellä wifi yhteyksien ulottumattomissa olisin saanut vieläkin syvemmän yhteyden itseeni. Arvostus omaa kehoa ja itseäni kohtaan on noussut entisestään ja olen kiitollinen mihin kaikkeen se pystyykään. Haluan seikkailla, nähdä ja kokea, mutta en terveyden kustannuksella tai turhia riskejä ottamalla.

 

Kahdeksan aikaan illalla saavuimme Jannen kanssa vihdoin Bezzin tuvalle- sykemittari kertoi koko 13 tunnin vaelluksen keskisykkeeksi 152. Ei ihme, että tuvalle saapuessa energiat olivat täysin nollissa- silloin purskahdin itkuun. Itku meinasi tulla jo aiemmin matkalla, mutta tiesin sen vievän vain entistä enemmän energiaa ja päätin pidätellä tunteiden purkamista tuvalle asti. Olen herkkä enkä olisi uskonut pystyväni pidättelemään tunteitani. Kyllä ihmisellä on tarpeen vaatiessa melkoiset supervoimat ja pakon edessä sitä pystyy uskomattomiin suorituksiin- näköjään jopa päättämään tunteistaan.

 

 

Yllätyksekseni kolmannen päivän aamuna olin kuin uudesti syntynyt. Edellisiltana sain Annan hoivissa syötyä minestronekeiton, jonka jälkeen kaaduin suoraan sänkyyn ja onnekseni sain nukuttua kunnon yöunet. Aamupalalla sain syötyä reilummin ja tarjolla oli leivän lisäksi jopa jugurttia ja mysliä. Tykkäsin alppitupien hyvästä fiiliksestä eikä haitannut, vaikka joillakin tuvilla huoneissa nukkui jopa kaksikymmentä toisilleen tuntematonta vieri vierekkäin.

 

Ennen tuota kolmannen aamun starttia ihailin Bezzin tuvan uskomattoman kaunista ympäröivää luontoa, niin kaunista. Aamupäivän hitaammalla vauhdilla nautin maisemista, hengitys kulki helpommin ja pystyin noustessa jopa juttelemaan. Kuinka onnelliseksi sitä voikaan itsensä tuntea ilman kipua. Ruokakin maistui ja lounasmajan polenta salaatilla oli superhyvää. Päivä sujuikin iltaviiteen asti hyvin, kunnes hengenahdistus ja pahoinvointi tulivat taas kuvioihin, aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei ole todellista, mietin. Sykevyö ja rintsikat painoivat rintakehää niin, että lopulta reppu oli pakko ottaa kokonaan selästä pois- tuntui kuin joku olisi kääntänyt puukkoa palleassa. Chivasson tuvalle päästyä en jaksanut mennä edes suihkuun, söin vain hieman ja kaaduin sänkyyn.

 

 

4. päivän aamuna päätin, että matkan tekoni loppuu seuraavaan lounaspaikkaan. En ollut yöllä nukkunut silmäystäkään ja palelin koko yön, vaikka tupavaatteiden päällä oli vielä tuulihousut ja toinen paita. Nukkuminen onnistui muutenkin vain selinmakuulla, jokainen käännös viilsi rintakehää ja pelästyin tunnetta- nyt oli päästävä alas.

 

Väsymys ja hengitysvaikeudet hidastivat matkantekoa entisestään ja melkein käännyin ensimmäisessä nousussa takaisin mökille. Kello oli kuitenkin vasta viisi aamulla enkä tiennyt, miten tuvalta olisi edes päässyt alas isompiin kaupunkeihin- tällä tuvalla, kun ei ollut nettiä ollenkaan. Ukkossalamoiden välähdellessä taivaalla totesin, että matka upeine maisemineen ja kaikkine kokemuksineen oli ollut huikea, mutta koin etten enää tässä pisteessä nauttinut matkasta. Omat rajat olivat tulleet vastaan, eikä mikään asia mene oman terveyden edelle. Haluan nauttia elämästä jatkossakin, terveenä.

 

Jäin porukasta Grand Paradison luonnonpuistossa, josta parin tunnin odottelun jälkeen sain liftattua italialaispariskunnan kyydillä Aostanlaaksoon. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta kännykästä sain googlattua Aostan rautatieaseman ja kuin taivaan lahjana pariskunnan määränpää oli samalla suunnalla. Rautatieasemalla odotti Jenni, joka oli tullut vuoristotaudin takia päivää aiemmin alas. Yhdessä teimme uuden matkasuunnitelman ja otimme bussin Courmayeurin kautta Chamonix’iin. Oli ihanaa, että olimme yhdessä. Olen omatoiminen maailman matkaaja ja tiedän pärjääväni paikassa kuin paikassa, mutta vaikeilla hetkillä on tärkeää tuntea olevansa turvassa ja että vierellä on joku, johon luottaa ja jonka kanssa jakaa ajatuksia.

 

Chamonix’sta löysimme hetken etsinnän jälkeen kivan hotellin ja pikku hiljaa olo helpottui. Kotiin tultua kävin varmuuden vuoksi lääkärillä, joka passitti suoraan keuhko- ja sinuuttien 3D kuviin. Onneksi kaikki oli hyvin ja yllätyksekseni jopa hemoglobiini- ja ferritiiniarvot olivat edellisistä mittauksista nousseet.

 

 

 

En missään nimessä koe epäonnistuneeni, vaikka matkasuunnitelmat muuttuivatkin. En edes harmitellut, vaikka matkani jäi tavallaan kesken- vaikka eihän se edes jäänyt, se vain jatkui erilaisena Chamonix’ssa. Kaikista kokemuksista oppii AINA jotain, niistä vaikeistakin. Ymmärsin, että rohkeutta on ymmärtää oma rajallisuutensa ja tarvittaessa olla valmis muuttamaan suuntaa ja määränpäätä. Ymmärsin, että ihan oikeasti olemme täällä maailmassa vastuussa itse itsestämme, omista valinnoistamme ja niiden seurauksista- kukaan muu ei voi tuntea, mitä minä tunnen tai kertoa, miten minun pitäisi tehdä. Ymmärsin, kuinka itse vedämme rajat ja luomme oman tilan. Ymmärsin, että haluan seikkailla ja nähdä maailmaa, omia rajoja kunnioittaen.

 

Tätä kirjoittaessa tuli ajoittain tunne, että vain valitan vaivoistani, mutta mielestäni on tärkeää kirjoittaa ja tuoda esille myös vastoinkäymisiä ja haastavia kokemuksia. Elämä voi yllättää ja usein se yllättää juuri silloin kuin sitä vähiten odottaa- niin hyvässä kuin pahassa. Koskaan ei tiedä, mitä elämä eteen heittää. Risteyskohdissa ja vaikeuksienkin edessä meillä useimmiten on vaihtoehtoja, ja tarvittaessa mahdollisuus muuttaa suuntaa. Mahdollisuus valita mihin suuntaan oma polku vie <3

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

 

Heidi xoxo

Lue lisää

14 kommenttia

  • Caro
    25.8.2019 at 10:50

    Upea kirjoitus❤️

    • Heidi Tainio
      26.8.2019 at 17:22

      Kiitos Caro <3

  • Lottay
    25.8.2019 at 17:25

    Hyvä, että kirjoitit! Välillä ihan tavallisella lenkillä on vaikeaa poiketa omista suunnitelmista, vaikka sattuisi tai olisi muita vaivoja. Tällaiset tarinat auttavat tarpeen tullen!

    • Heidi Tainio
      26.8.2019 at 17:22

      Moikka Lotta,
      Kiitos <3 Ja hei totta, suunnitelmia ei tarvitse kirjaimellisesti noudattaa niillä normilenkeilläkään.

      Terkuin Heidi

  • Ingrid
    25.8.2019 at 19:15

    Hieno tarina, kiitos! Rajojaan voi toisinaan koetella, mutta hyvä myös tunnistaa hetki, milloin on syytä painaa jarrua. Tunnelma välittyy tekstistä hienosti.

    • Heidi Tainio
      26.8.2019 at 17:20

      Moikka Ingrid,
      juuri noin <3 Kiitos.
      Terveisin Heidi

  • Johanna V
    26.8.2019 at 05:43

    Upea kokemus ja kertomus, eikä tämä ollut todellakaan mikään valituskirjoitus, vaan antoi voimaa ja uskoa, että kaikesta voi selvitä vaikka juuri sillä hetkellä ei siltä tuntuisi. ❤️

    • Heidi Tainio
      26.8.2019 at 17:19

      Kiitos Johanna <3

  • -Sanna
    27.8.2019 at 09:02

    Heidi, sä oot supernainen! Ihailen sun asennetta <3

    • Heidi Tainio
      28.8.2019 at 16:07

      Kiitos Sanna <3

  • Satu / juoksuaskeleet
    27.8.2019 at 14:32

    Olen samaa mieltä Johannan kanssa, ettei tämä suinkaan ollut valituskirjoitus. Vaan vahvisti entisestään omaa ajatustani siitä, että tulee kulkea omaa kehoa kuunnellen.

    Päätöksesi ei ollut varmasti helppo, ja uskallan epäillä että muut kenties kannustivat jatkamaan? Mutta kuten tässäkin tekstissä korostit sitä, että kukin meistä itse lopulta tietää parhaiten, mikä meille on parasta.

    Ja mielestäni juuri se, että uskalsit painaa jarrua ja teit ratkaisun oman hyvinvointisi eteen, kuvastaa vahvuuttasi!

    Kiitos kun jaoit ajatuksesi, ja ihanaa että kroppa ja mieli alkaa olla palautunut. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle Heidi!

    • Heidi Tainio
      28.8.2019 at 16:11

      Moikka Satu,
      ja kiitos <3 Ei ollut alkuun helppoa koota ajatuksia sanoiksi, varsinkin, kun kirjoittaessa fiilikset nousivat uudelleen pintaan. Kirjoittaminen oli kyllä todella terapeuttista ja puhdistavaa pienen etäisyyden jälkeen.
      Oikein ihanaa syksyä myös sinulle 🙂
      Terkuin Heidi

  • Satu
    30.8.2019 at 20:08

    Kiitos kokemuksen jakamisesta! Oman fyysisen jaksamisen rajojen tunnistaminen ja niiden vastaan tuleminen on osa elämän kokemuksia. Sen jälkeen kun fyysinen raja on tullut kerran vastaan, osaa suhtautua seuraaviin fyysisiin haasteisiin realistisemmin, kun tietää mille tuntuu kun on aivan loppu. Olen kokenut saman, mutta ehkä kuitenkin niin, että vain käväisin aivan rajan tuntumassa ja matka jatkui!

    • Heidi Tainio
      8.9.2019 at 13:59

      Moikka Satu,
      ja kiitos, se on juuri noin <3
      Terkuin Heidi

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Uimakoulu loppui, mutta uinnit jatkuvat 💦🥽 .

Tänään @voncarita kanssa treffattiin tuttuun tapaan ja aikaan Altaalla. 1500 metriä uitiin @hmseppala oppien mukaan ja lopuksi pulahdettiin vielä kylmä altaaseen. Ihan täydellinen startti uuteen viikkoon & päivään, vaikka aamulla meinasikin hieman väsyttää 🤩 .

Aamulla oli muuten todella kaunis usva ✨ kts Stoorista ✨
Miten siellä maanantai sujuu? .

#mondaymood #swim #morningroutine #uinti #activeliving #mylife #wellbeing #fitandfun #womenwhoinspire
Parasta viikonloppu aamuissa- yhteiset aamulenkit 🍂 Pari tuntia meni eilen @sallamarihamari & @tiinahamari kanssa niin nopeasti jutellessa. Ensi viikolla #dreamteam suuntaa taas Nuuksioon! .

Blogissa uusi postaus- ”kukkaruukusta hyvinvointiin”. Mitä yhteistä on kukkien hoidolla ja liikkumisella? Millainen viherpeukalo olen ja mistä löytyy minun puutarhani? 🌲🌵🐾 .

#runnergirl #runnerlife #runningmotivation #longrun #runnersofinstagram #activeliving #juoksu #outdoorlife #uusipostausblogissa #healthiswealth #mylife #trails #trailrunning
Yesterday’s victory brought the light in every Finns heart- even this greyest day of the year seems brighter. Historical, a big dream come true. CONGRATULATIONS FINLAND, hard work pays off ⚽️🇫🇮 .

Meillä jännitys jatkuu TV:n ääressä tänäänkin- miten käy U19 suomipoikien EM karsinnoissa Tanskassa ⚽️⚽️⚽️ #jännänäärellä .

#huuhkajat #dreamcometrue #thisisfinland #naturelove
After rain comes sunshine ☀️ .

Eilen vesisateessa työmatkoja juostessa mietin, että mulle on varmaan geenien jaossa annettu ylimääräinen ”positiivisuusgeeni” ulkoliikuntaan- ulkoilen kelistä riippumatta, satoi tai paistoi 🌦☔️☀️❄️ .

Mun mielestä on hienoa, että meillä on neljä vuodenaikaa, ja siihen pakettiin kuuluu myös tämä pimeämpi vuodenaika. Ei voi mitään 🤷🏻‍♀️ Myönnän kuitenkin, että juuri nyt tämä aurinko ja pikku pakkanen on tosi jees. Aah ihanaa☀️ Nautitaan ja kivaa viikonloppua! .

#afterrain #runnergirl #juoksu #runningmotivation #fridayvibes #lifeisgood #activeliving #outdoors #staypositive #outdoorlife 📷 @elina.hovinen
It’s been nonstop raining for 24hours here in Helsinki ☔️☔️☔️ Just keep going... challenging yourself to run in adverse conditions (like rain) help you let go of factors you can’t control. Like the weather, life is not only just birds singing and sunshine. If you always wait for the perfect time or moment, it might never come. Just wear the right gear and you will make your run fun 💦 .

Kaatosateesta huolimatta lähdin eilen illalla kauppaan juosten. Vettä satoi kuin aisaa- vaatteet kastuivat, mutta minä en. Näillä keleillä sitä osaa arvostaa laadukkaita sadekelin treenivaatteita. Ja jos kerran on näin hyvät lenkkikamat, niin miksi sitä sitten ei ulkoilisi sateellakin 😅☔️💦 .

Näistä viime kesänä ostamistani @salomonsuomi sadehousuista tuli paljon kyselyjä. Käy lukemassa blogista aiempi postaukseni sadekelin vaatetuksesta- laitoin linkin bioon ☝️ Talvitreenivaate- stooryt taas laitoin Instan kohokohtiin. Juoksetko sinä kelillä kuin kelillä? .

#runnergirl #runspo #juoksu #runninggear #timetoplay #salomonrunning #runningmotivation #rainyday #runnersofinstagram #runnerlife
”Just think how happy you would be if you lost everything you have right now, and then got it back.” - Francis Rodman ✨ .

Paljon ajatuksia herättävä ajatelma ✨ Kyllä on niin paljon asioita, mistä olla kiitollinen juuri nyt. Blogissa uusi postaus- linkki biossa ✨🙏🏼 .

#happiness #quoteoftheday #trails #trailrunning #polkujuoksu #naturelove #nature_brilliance #outdoors #womenwhoinspire #adventuretime #exploretheworld #thisisfinland 📷 @lauraohls
Magic happens all the time, but can you see it ✨⭐️ .
Mulla juoksulenkit jatkuvat läpi talven, mites sulla? 🤩 Uskomattoman kaunis aamu tänään- niin kauniit värit, jotka sinisen sävyistä muuttuivat auringon noustessa oranssin sävyihin ✨ .

#quoteoftheday #magichappens #runnergirl #morningrun #runningmotivation #juoksu #seenonmyrun #runnersofinstagram #womenwhoinspire #beautyofnature
Post swim breakfast today @storyrestaurants ☕️✨ .

Uunikaurapuuro & sieni/tuorejuusto- omeletti sekä inkiväärishotti ja kahvi 5/5 ⭐️ Tällä jaksaa varmaan iltaan asti! Mites sun päivä alkoi? .

#eeeats #breakfastgoals #breakfasttime #breakfastlover #eatwell
Rakkaus ja läsnäolo, parasta mitä vanhempi lapselleen voi antaa. Kiitos ja onnea rakas isä ♥️ Täällä me sinun innoittamana hiihdämme (kelillä kuin kelillä!), sukupolvesta toiseen ✨ .

#skigirl #crosscountryskiing #xcskiing #hiihto #isänpäivä #womenwhoinspire #fitspiration #loveyou #winteriscoming 📷 @emmipaulamaki 😘

Arkisto