”HALATAAN HEIDI PUUTA”


 

Suomen luonto- tuhannet järvet ja vihreät kauniit metsät, ne minulle tulevat ensimmäisenä mieleen Suomen luonnosta. Meille suomalaisille luonto on kuitenkin niin lähellä, ettei sitä aina edes huomaa. Monet kaupungitkin ovat muodostuneet järvien ympärille ja metsien läheisyyteen, niin myös kaunis kotikaupunkini Valkeakoski. Sääksmäen sillalla ajaessa nousevat aina nostalgiset fiilikset pintaan.

 

Ulkomailla asuessa kaipasin Suomesta juurikin luontoa. Monessa kaupungissa oli kyllä puistoja ja viheralueita, muttei kunnon metsiä, saati sitten järviä. Saamme olla kiitollisia tästä upeasta luonnonvarasta, minkä takia moni turistikin haluaa matkustaa juuri Suomeen.

 

Eilen vietettiin Suomen luonnon- ja ”nuku yö ulkona” päivää. Yötä emme nukkuneet ulkona, mutta siskon nuorempien lasten kanssa vietin luonnon helmassa kokonaisen iltapäivän täällä Valkeakoskella. Kiersimme Riippusiltojen lenkkiä, keräsimme puolukoita, söimme eväitä sillan kupeessa ja tutkimme ympäröivää luontoa. Pienten lasten kanssa liikkuessa sitä pysähdytään ihmettelemään jokaista kiveä ja kukkaa. Eilenkin pohdittiin, miksi nokkonen pistää, onko järvessä simpukoita ja miksi joku oli rikkonut pullon. Ajantaju hävisi täysin ja uppouduin luonnon ihmeellisyyksiin lapsen lailla. Lapsilla on uskomaton kyky levittää ympärilleen aitoa innostusta, uteliaisuutta, palavaa halua oppia ja välittömyyttä. Ihan parhaita juttuja kuulee lasten suusta.

 

Jo kymmenen minuuttia luonnossa oleilua laskee verenpainetta. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen mieliala kohenee. Tunnin päästä tarkkaavaisuus on lisääntynyt. Kun viettää luonnossa kaksi tuntia, kehon puolustusmekanismit elpyvät. 

 

 

 

Ihmisen luontosuhde ja tavat liikkua luonnossa omaksutaan jo varhain, siksi kannattaa suunnata pientenkin lasten kanssa metsään. Eväät mukaan ja lasten ehdoilla. Parhaan luontokokemuksen saa silloin, kun ei ole kiire minnekään. Kiireettömyys ja rauhoittuminen tekee kaikille hyvää arkiruljanssin vastapainoksi.

 

Luonto ja metsä ovat lapselle, mitä täydellisin tutkimuspaikka ja leikkipaikka, missä saa juoksennella vapaasti. Luonto herättää uteliaisuutta ja mielikuvitus rikastuu. Yllätyin, kuinka keskittyneitä näinkin pienet lapset olivat ja, kuinka tarkkoja huomioita he tekivät ympäröivästä luonnosta, ihan jatkuvasti. Poika osasi jo kertoa että ”jos pihlajassa on syksyllä paljon marjoja, tulee talvella vähän lunta”. Huomaa, että näiden kahden kanssa on touhuttu luonnossa. Toivon, että tänä vuonna tuo pihlajanmarja-väite ei pidä paikkaansa- muuten näyttäisi hiihtokelien osalta melko huonolta.

 

Luonnossa oleminen vähentää tutkitusti lasten ja nuorten stressiä, parantaa keskittymiskykyä, lisää luovuutta ja myönteisiä tunteita toisia kohtaan sekä koordinaatiokykyä.

 

 

 

”Halataanko Heidi puuta?” viisivuotiaan kysymyksessä oli jotain niin hellyttävää ja aitoa. Halailen kyllä puita omilla metsäretkilläni, mutta tämän pikku tytön suusta kuultuna se tuntui vieläkin paremmalta. Aikuisen näkökulmasta sitä helposti sortuisi miettimään näkeekö joku, mitä muut ajattelevat– lapsilla taas ei ole huolen häivää muista ihmisistä.

 

Siinä seisoimme vastakkain, halasimme paksua puunrunkoa ja kuuntelimme hetken hiljaisuutta. Suosittelen sitä sinullekin, vaikka ajatus puiden halailusta saattaisi aluksi kuulostaa hullulta. Kokeile, älä mieti. Halaa, ole vain ja tunne.

 

Pikkujalat tepsuttelivat juuri viereeni ja ensimmäinen kysymys oli ”mennäänkö me taas retkelle ja hyppään Apialle pituutta?”

 

Heidi xoxo

Lue lisää

LEAVE A COMMENT

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

It’s been nonstop raining for 24hours here in Helsinki ☔️☔️☔️ Just keep going... challenging yourself to run in adverse conditions (like rain) help you let go of factors you can’t control. Like the weather, life is not only just birds singing and sunshine. If you always wait for the perfect time or moment, it might never come. Just wear the right gear and you will make your run fun 💦 .

Kaatosateesta huolimatta lähdin eilen illalla kauppaan juosten. Vettä satoi kuin aisaa- vaatteet kastuivat, mutta minä en. Näillä keleillä sitä osaa arvostaa laadukkaita sadekelin treenivaatteita. Ja jos kerran on näin hyvät lenkkikamat, niin miksi sitä sitten ei ulkoilisi sateellakin 😅☔️💦 .

Näistä viime kesänä ostamistani @salomonsuomi sadehousuista tuli paljon kyselyjä. Käy lukemassa blogista aiempi postaukseni sadekelin vaatetuksesta- laitoin linkin bioon ☝️ Talvitreenivaate- stooryt taas laitoin Instan kohokohtiin. Juoksetko sinä kelillä kuin kelillä? .

#runnergirl #runspo #juoksu #runninggear #timetoplay #salomonrunning #runningmotivation #rainyday #runnersofinstagram #runnerlife
”Just think how happy you would be if you lost everything you have right now, and then got it back.” - Francis Rodman ✨ .

Paljon ajatuksia herättävä ajatelma ✨ Kyllä on niin paljon asioita, mistä olla kiitollinen juuri nyt. Blogissa uusi postaus- linkki biossa ✨🙏🏼 .

#happiness #quoteoftheday #trails #trailrunning #polkujuoksu #naturelove #nature_brilliance #outdoors #womenwhoinspire #adventuretime #exploretheworld #thisisfinland 📷 @lauraohls
Magic happens all the time, but can you see it ✨⭐️ .
Mulla juoksulenkit jatkuvat läpi talven, mites sulla? 🤩 Uskomattoman kaunis aamu tänään- niin kauniit värit, jotka sinisen sävyistä muuttuivat auringon noustessa oranssin sävyihin ✨ .

#quoteoftheday #magichappens #runnergirl #morningrun #runningmotivation #juoksu #seenonmyrun #runnersofinstagram #womenwhoinspire #beautyofnature
Post swim breakfast today @storyrestaurants ☕️✨ .

Uunikaurapuuro & sieni/tuorejuusto- omeletti sekä inkiväärishotti ja kahvi 5/5 ⭐️ Tällä jaksaa varmaan iltaan asti! Mites sun päivä alkoi? .

#eeeats #breakfastgoals #breakfasttime #breakfastlover #eatwell
Rakkaus ja läsnäolo, parasta mitä vanhempi lapselleen voi antaa. Kiitos ja onnea rakas isä ♥️ Täällä me sinun innoittamana hiihdämme (kelillä kuin kelillä!), sukupolvesta toiseen ✨ .

#skigirl #crosscountryskiing #xcskiing #hiihto #isänpäivä #womenwhoinspire #fitspiration #loveyou #winteriscoming 📷 @emmipaulamaki 😘
Let it snow... ❄️✨ .

Talven ensimmäiset hiihdot hiihdetty- ja voitte vain kuvitella kuinka innoissaan täällä ollaan tulevasta talvesta 🤩🙌🏼⭐️⛷ .

Tässä huumassa kirjoitin heti blogiin fiiliksiä ja muutaman jutun hiihdosta/ mitä ottaa huomioon ensimmäisillä lenkeillä ja miten pukeutua! Tuosta pukeutumisesta sain etenkin sen verran paljon kyselyä, että oli parempi kirjoittaa siitä kaikille näin yhteisesti ⭐️ .

Onkos siellä muita innokkaita hiihtäjiä? Missä muualla pääsee jo hiihtään? Koskissa kuulemma Korkkiksella jo kilsan baana- ehkä testaan ne ladut huomenna 😁❄️ .

#ski #timetoplay #skigirl #salomon #hiihto #crosscountryskiing #xcskiing #womenwhoinspire #happyhappy #winterwonderland #oittaa 📷 @elina.hovinen
A view from my evening run ✨ pretty amazing 🌟🌙🌒 .

Harvemmin juoksen näin myöhään illalla, mutta tänään oli päivän viimeisten ohjauksien jälkeen niin energinen olo! @suuntosuomi kellon päivityksen jälkeen Suunto 9 barokin näyttää nyt palautumis/stressitasot 🙌🏼 Jos tähän aikaan päivästä on voimavaroja edelleen jäljellä 54%, niin onhan se merkki pikku hölkälle 🤩 Kannatti, upea ilta ✨ .

#sunrise_shotz #runnergirl #seenonmyrun #juoksu #runningmotivation
No, unfortunately I am not in Paris atm (wish I could though!) but just reminding that it’s a “stair week”. So walk & take the stairs when ever you can, where ever you are! Small changes, big impact ✨ .

#stairs #porrastreeni #wheninparis #everystepscounts #porraspäivät #activeliving #healthiswealth #parisparis 📷 @jasminpietsalo
Such an inspiring morning- @yliopistonapteekki natural cosmetics, pancakes, face yoga & catching up w/ @jennajuulia & @leeniviio ✨🌸 .

Niin ihanaa kuin ulkoilu onkin niin huomaan, että näin kylmenevien ilmojen myötä on ihonhoitoon kiinnitettävä enemmän huomiota. Viima ja kylmyys tekevät ihon rutikuivaksi, silmät valuvat vettä, rypyt syvenevät 🙈 ja tuntuu kuin iho olisi muutenkin eloton. Testiin lähtee nyt tämä @yliopistonapteekki mm. tyrniöljyä sisältävä kuivan ihon kasvoöljy- tuntui aivan ihanalta iholla. (Tyrni on kovassa käytössä myös sisäisesti sellaisenaan! 🧡) .

Blogiin tulossa loppuviikosta postausta, mutta jos sulla on kikkakolmosia niin otan mielelläni kaikki vinkit vastaan. Etenkin tuo silmien vetistely on inhottavaa 🐼 .

#naturalcosmetics #healthiswealth #beautycare #luonnonkosmetiikka #ihanaaamu #wellbeing

Arkisto