Browsing category Exercise

Viime hetken vinkit HCR:lle


HSR 2016 & Laura, my partner in crime 🙂

H-hetki lähestyy, kun huomenna n. 13 000 juoksijaa valloittaa Helsingin kadut. Mahtavaa, ja nyt kyllä pikkuisen harmittaa, että juoksu menee omalta osaltani nyt sivu suun. Hengessä olen kuitenkin vahvasti mukana ja treenattaviani pyysin laittamaan viestiä tapahtuman jälkeen 🙂

Tässä vaiheessa, etenkin ensikertalaisten, kannattaa miettiä hieman omaa kuntoa ja mahdollista juoksuvauhtia- olipa sitten tavoiteaikaa tai ei. Varsin moni nimittäin tekee heti juoksun alussa sen virheen, että lähtee porukan imussa liian kovaa liikkeelle. Vauhti saattaa aluksi tuntua hyvältä, mutta matka on pitkä! Mieti siis millaista vauhtia jaksaisit ylläpitää koko matkan ajan ja pysy siinä- ainakin ensimmäiset 15 kilometriä. Sen jälkeen voit lähteä juoksemaan kovempaa, jos siltä tuntuu. Lähde matkaan siis rennosti, omaa vauhtiasi ja matkasta nautiskellen. Vältä kanssajuoksijoihin vertaamista ja juokse omaa juoksuasi. Vaikka äärirajoilla mennäänkin, niin tee tapahtumasta itsellesi nautinnollinen, maalissa fiilikset ovat huipussaan!

Tutut juoksukamat!

Kaikki varmasti jo tietävätkin, ettei upouusia tossuja kannata lähteä testaamaan kisapäivänä. Juokse siis tossuilla, jotka olet testannut jo hyvissä ajoin etukäteen ja joiden tiedät toimivan juuri sinulle. Etukäteen on toivottavasti testattu myös juoksuvaatteet, aina sukkia ja alushousuja myöden. Unohtamatta hiuslenkkejä! Salilla toimiva hihaton treenitoppi saattaakin pidemmällä juoksulenkillä hangata ikävästi kainalosta, samoin kuin sykevyön remmi. Suunnon kellojen sykeremmi on onneksi pehmeä, enkä sen kanssa ole vielä kertaakaan saanut hankausjälkiä. Aiemmin olen hankauksien estämiseksi käyttänyt Linolan suojaavaa balsamia, joka toimii erittäin hyvin- kaiken lisäksi se ei ole yhtään niin rasvaista kuin vaseliini, jota olen käyttänyt aiemmin.

 

Sama koskee myös ruokia. Pysyttele tutuissa ja turvallisissa ruuissa. Oma ”kisapäivän” ruokavalioni koostuu lähinnä puuroista ja smootheista, helposti sulavista aterioista. Mutta muista, että se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle.

Uni. Unen tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa- olipa sitten tulossa juoksu tai ei.

Numero. Hae numero hyvissä ajoin ja muista ottaa mukaan myös hakaneulat! Kisaexpossa on kiva treffata kavereita ja fiilistellä tulevaa tapahtumaa. Siellä myös hyviä tarjouksia, esimerkiksi juoksutossuista. Tsekkaa New Balance!

Musiikki. Jos juokset musiikin kanssa, tee hyvä soittolista etukäteen valmiiksi. Hyvä tempo on kaiken a ja o!

Pakkaa kisakassi valmiiksi. Tapahtumapaikalle pakkaan mukaan vaihtovaatteet, paidan, takin, trikoot ja sukat, vesipullon, geelit, eväitä, talouspaperia ja extrahiuslenkkejä. Juostessa tulee lämmin, mutta juoksun jälkeen pue nopeasti päälle kuivat vaatteet. Muista ladata myös sykemittarin kello!

Have fun! Muista, että tapahtumat ovat mukavia sosiaalisia urheilutapahtumia. Turha stressata, harva kuitenkaan kilpailee muita kuin itseään vastaan. Jo itse puolikkaan läpijuokseminen on upea saavutus. Mitä rennompi fiilis, sitä rennompi juoksu 🙂

 

Vanhasta blogipostauksestani löysin viime kesäisen Helsinki Street Runin (17km) kisapäivän ”ohjelmani”.

HSR Race Day – ateriat

kello 6.00:

Mustikka-banaani-baby pinaatti-hera-mantelimaitosmoothie

kello 10:

Chia-kaurapuuro, 1/3 banaani, mustikoita

Kello 13:

riisikakku + maapähkinävoita & 1/3 banaani + smoothie, jossa 2/3 banaania, 1 taateli, 1 rkl heraa ja mantelimaitoa

Juoksun aikana 1 geeli

Tässä fiiliksiä kuvien tapahtumasta, HSR 2016

Tsemppiä kaikille juoksuun! Pidän peukkuja pystyssä, olen hengessä mukana ja innolla seuraan juoksupäivityksiä ainakin Instagramin kautta. Nyt kentälle ja kohti Lontoota! Lenkkarit ovat tällä matkalla taas mukana.

Heidi xoxo

#fitspiration


 

Oletteko te jo huomanneet Stockmannin näyteikkunat? Olipa vain inspiroivan näköiset- aivan kuin karkkikauppa. Ihania värikkäitä treenivaatteita kevääksi/kesäksi. Treenivaatteissa kiva ulkonäkö on periaatteessa vain sivuseikka, mutta onhan se nyt kiva, että ne myös näyttävät kivoilta- etenkin, kun itsekin liikun niissä päivästä toiseen. Uusi treenitoppi, trikoot tai vaikkapa lenkkitossut motivoivat lähtemään myös lenkkipolullekin useammin. Alla muutama muu motivaatiobuusteri-vinkki 🙂

Boost Your Motivation! 

Harrasta ja tee asioita, joista tykkäät. Silloin motivaatiotakin on huomattavasti helpompi pitää yllä.

Priorisoi ja tee kalenteriisi tilaa niille asioille, jotka ovat sinulle tärkeitä. Nimittäin asioille, joista oikeasti tykkää, on helpompi myös löytää aikaa.

Väsyttää työpäivän jälkeen? Päätä lähteä pienelle lenkille- usein se venähtää huomaamatta pidemmäksi ja olo on taas pirteämpi.

Ole ennakkoluuloton ja testaa rohkeasti uusiakin lajeja. Motivaation puute saattaakin olla jämähtäminen esimerkiksi vanhaan saliohjelmaan tai aina saman lenkkipolun kiertämiseen.

Haasta itseäsi ja uskalla tulla ulos myös sieltä mukavuusalueelta. Ihmismieli, kun helposti valitsee reitin sieltä, mistä aita on matalin.

Jos yksin tekeminen ei innosta, houkuttele kaveri mukaan. Usein kaksin tai ryhmässä on aina kivempaa 🙂 Ryhmähenki tsemppaa jaksamaan silloinkin, kun yksin olisi jo luovuttanut.

Huippujengi maanantain porrastreeneissä! 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Good Morning Mellsten Beach with Ibiza vibes ☀️🧘🏻‍♀️ .

Ihana aamu, ihanat naiset ja aamujooga/pilates. Tästä tulee hyvä päivä 🤩
P.S Sunnuntain iltatunnilla klo 18-19 vielä muutama paikka vapaana! Laita viestiä dm:n kautta tai sähköpostilla heiditainio@aol.com Aurinkoa ☀️ .

#morningvibes #yogagirl #yogaeverywhere #pilateslove #summervibes #feelgood #morningsun #runnergirl
Summer evenings & sunsets 🌙✨ .

#naturelove #sunsetlovers #viewpoint #beautifulnature #nature_perfection #runnergirl #amazingnature #luonto #sunset_pics #trails #sunsets_captures #explorer #lakeview #thisisfinland
Whatever you love. You are. -Rumi 🌿Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon! Ja hei, tällä viikolla alkavat taas ryhmätunnit- ulkona tietty, NIIN kivaa 🙌🏼☀️🌸🦋 .

#trails #trailrunning #runnergirl #runhappy #magical #forest #runningmotivation #timetoplay #adventurer #exploring #naturelove #luonto #polkujuoksu #metsä
Beach Workout- pakarat, takareidet ja core part 1 🦋 .

Blogissa uusi postaus: miten päädyin pilateksen pariin sekä pilateksen hyödyistä juoksijalle (aina kehon kannatuksesta mm. urheilun aikaiseen virtsankarkailuun) ja ihan yleiseen hyvinvointiin- niin ryhdikkääseen oloon kuin seksielämään. Linkki blogiin profiilissa 🦋 .

Tässä aiheeseen liittyen 4 tehokasta pakara/takareisi/core liikettä, jotka parantavat kehon hallintaa. Kolmonen on melko killeri 😅 Voit tehdä liikkeet myös ilman palloa 🦋 .

1️⃣ Pakarapotku
2️⃣ Jalan nostot suorana nelinkontin + joustot (kts video loppuun) 
3️⃣ Nelinkontin Pakarapotku 90 asteen kulmassa. Tukijalan polvi ilmassa (helpota liikettä tuomalla polvi maahan)
4️⃣ Alaspäin katsova koira/ vuorikiipeilijä ⏯ Tee liikkeet hallitusti- 10-15 toistoa/liike. Tallenna liikkeet myöhempää käyttöä varten 🦋 .

#heidionthegoworkout #pilates #workoutvideo #fitspiration #runnergirl #runningmotivation #strengthtraining #fitmoms #fitmotivation #kotitreeni #homeworkout #feelgood #marathontraining
🌲🐾🏃🏻‍♀️Forest calling... kaupallinen yhteistyö @xxl.fi #justaddyou #salomon

Viikonloppu ja ohjelmassa piiiitkästä aikaa polkujuoksua meidän oman #dreamteam :n kanssa 🙌🏼💓
Polkuja kolutaan taas ”vaihteeksi” Nuuksiossa, mutta mikäs siinä, kun uusia polkuja ja nähtävää riittää. Aurinkokin lupautui lähtemään mukaan 🌲🐾 🏃🏻‍♀️🎒☀️ .

Kesäksi olemme miehen kanssa kuitenkin suunnittelemassa road trippiä jonnekin päin Itä-Suomea, ehkä Lappiin asti. Toiveena olisi käydä ainakin Kolilla ja Hossassa! En ole käynyt vielä kummassakaan ja muutenkin nuo seudut ovat minulle aivan uusia- jos siis sinulla on ehdottaa jotain must see/visit/stay- paikkoja, niin laitahan tulemaan 🙏🏼🌲 .

Niin paljon olisi täällä kotisuomessa nähtävää, ja mitä enemmän karttaa katson, niin sitä pohjoisemmaksi tekisi mieli mennä... tätä menoa ollaan jo kohta Jäämerellä- ei tosin olisi huono sekään ⛺️🌲⛰ .

#timetoplay #runnergirl #trailrunning #trails #runningmotivation #adventureseeker #polkujuoksu #runhappy #outdoors #outdoorlife #exploremore #salomonrunning #senseride3 #adventuretime #runningmotivation 📷 @elina.hovinen
🦢💙 BEACH CORE workout state of mind 🙏🏼 .

Aivan tyyni ilma ja aurinko houkuttelivat jäämään ohjauksen jälkeen meren rantaan ja tekemään omaa pilates- tyyppistä lihaskuntotreeniä. Nämä vahvistavat ja tukevat hyvin etenkin juoksuharjoittelua. 
Tässä teillekin muutama erinomainen keskivartaloa vahvistava liike pilatespallolla, joka antaa liikkeisiin oman mukavan lisämausteen. Liikkeet voi toki tehdä myös ilman palloa! .

1️⃣ Kallistukset (uloshengitys kallistus pyöreällä selällä taaksepäin, sisäänhengitys palaa lähtöasentoon) Purista polvilla kevyesti palloa. 
2️⃣ Taakse nojauksessa käsien kurotus alas ja ylös
3️⃣ ”Vatsarutistus” pallo yläselän alla. Sisäänhengitys taakse taivutus, uloshengitys ”rutistus” alaselkä ja polvien tuonti
4️⃣ Käsien kurotus taakse pään yli sh ja sivukautta lähtöasentoon uh. Selkä neutraalissa asennossa. Voit tuoda pään alle esim tyynyn. 
5️⃣ Selkälihakset pallo rintalastan alla- käsien kurotukset eteen ja taakse. 
6️⃣ Sama kuin edellä mutta käsien kurotukset sivuille
⏯ teen niin monta toistoa kuin hallitusti ja hyvällä tekniikalla pystyt. Anna hengityksen ohjata liikettä 🙏🏼
Oikein ihanaa aurinkoista perjantaita ☀️ .

#heidionthegoworkout #pilateslovers #beachworkout #ab #homeworkout #kotitreeni #naturelove #runnerslife #runnergirl #strengthtraining #coreworkout
🌸 #ktouttraining STARTTAA JÄLLEEN kesäkuussa 🌸 .

Ensimmäiset treenit vedämme yhdessä @lauraenroth :n kanssa lauantaina 13.6 Helsinki Outletilla klo 12 sekä klo 14. Luvassa monipuolinen kehonpainotreeni ulkona sekä tietenkin hyvää fiilistä ja liikunnan iloa. Tervetuloa mukaan- treeni sopii kaikenkuntoisille ja etäisyydet on huomioitu 🤩🌸🤸🏻‍♀️☀️
Päivän aikana @kt_helsinkioutlet :ssa myös alennuksia sekä tuotepalkinnon arvonta osallistuneiden kesken. Mites on, tuutko mukaan? .

Treenit ovat ilmaisia ja mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittaunutta/treeni. Huom: ilmoittauduthan vain toiseen treenin, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla tuuli.kayhko@activebrands.com 🌸 .

#karitraa #bodyweighttraining #outdoors #outdoortraining #workoutmotivation #fitspiration #ulkotreeni #hyväfiilis #trainingday #outdoorworkout #helsinkioutlet #heidionthego #juoksujalkaa
Row row row your boat... summer is officially here ☀️🌸 .

Tänä kesänä me ei reissata ulkomaille, mutta muutama kotimaanreissu on suunnitelmissa. Tänne @katve__ :seen tullaan ainakin uudelleen, totaalisen rentoutunut fiilis 🌸 Kiitos ihana @aulimi & co. 😘 .

#summervibes #naturelove #outdoors #finnishnature #luonto #luontokuva #outdooractivities #lakeview #lakelife #exploremore #adventuretime #järvimaisema #amazing_shots #amazingnature #mökkilife #cottagelife
🌲🐾🏃🏻‍♀️ Uusi päivä, uudet polut #justaddyou *kaupallinen yhteistyö @xxl.fi .

Mukava pieni miniloma järven rannalle keskelle kaunista Suomen luontoa on aina hyvä idea 🙏🏼 Soutelua, saunomista, grillailua, kirjan kanssa riippumatossa makoilua ja pyöräilyä mökkitiellä- metsälenkkiä unohtamatta. Mukaan pakkasin tietenkin myös polkujuoksutossut, Salomonin Sense Ride 3:set, jotka sopivat hyvin niin hiekkatielle kuin metsäpoluille 🌲 Juuri nyt olemmekin lähdössä metsään, tutustumaan uusiin polkuihin. Upea päivä tulossa ☀️ .

#salomon #trails #trailrunning #timetoplay #naturelove #outdoors #outdoorlife #runnergirl 📷 @elina.hovinen

Arkisto