Browsing category Exercise

LIIKUNTA, KIITOLLISUUS & HYVÄ OLO


 

”Todellisuudessa useimmilla meistä on kaikki hyvin. Kun kaikki on hyvin pitkään, totumme siihen ja kaikesta hyvästä ympärillämme alkaa tulla itsestäänselvyys. Ei aikaakaan, kun se, mikä alun perin oli meille lahja, etu ja hyvä asia, on mielessämme muuttunut oikeudeksi. Oikeus taas muuttuu vaivihkaa vaatimukseksi, ja lakkaamme keskittymästä siihen, mitä meillä on. Alamme ajatella puutteita ja lopulta kiitollisuus katoaa.” -Tommy Hellsten.

 

Bongasin Facebookin kautta ystäväni jakaman Tommy Hellstenin haastattelun onnellisuudesta ja kiitollisuudesta. Ihminen, joka näkee maailman hyväntahtoisena, saa sen myötä luvan olla oma itsensä. Hän kokee olevansa riittävä ja hyvä eikä hänen tarvitse osoittaa muille olevansa jotain muuta kuin on. Silloin voi myös tehdä virheitä ja olla keskeneräinen. Mutta, mitä tekemistä tällä on liikunnan kanssa?

Itseasiassa paljonkin. Liike on kuin lääke ja säännöllisellä, monipuolisella liikunnalla on iso vaikutus niin kehon kuin mielen hyvinvointiin. Liikunta tuo nautintoa, antaa energiaa, nostaa mielialaa, parantaa elämänlaatua, kehittää niin fyysistä kuin henkistä kuntoa ja etenkin luonnossa liikkuessa saa kokonaisvaltaisen kokemuksen. Ja, mikä parasta, koskaan ei ole myöhäistä aloittaa!

Joogalla ja kehoa huoltavilla harjoituksilla on myös mieltä ”puhdistava” ja ajatuksia kirkastava vaikutus- liikkeen seuratessa hengitystä uppoaa täysin omaan maailmaansa ja samalla oppii kuulostelemaan niin kehoaan kuin itseään paremmin, mind/body connection. Kun taas oppii kuuntelemaan ja tuntemaan itsensä, oppii myös arvostamaan kaikkea sitä, mitä jo on ja mihin kaikkeen kehomme pystyykään. Mikään ei ole itsestäänselvää ja usein ymmärrämme sen vasta menetyksen hetkellä.

Samaan flow-fiilikseen pääsen myös juoksu- ja pyörälenkeillä, ja siksi omat treenit ovat itsellenikin supertärkeitä. Liikunta tuo nautintoa ja se on elämäntapa, joka kulkee mukana koko ajan. Tällä hetkellä pyörittelenkin vaihtoehtoja, miten saisin mahdollisimman monen innostumaan liikunnasta- nekin, jotka eivät ole tottuneet liikkumaan. Tähän lisäpotkua antoi Pirkka-lehdestä 8/17 lukemani artikkeli ”Lapset liikkeelle”, jonka mukaan puolet lapsista liikkuu liian vähän. Ja samalla kun puhutaan lasten terveydestä, puhutaan myös tulevien aikuisten terveydestä. Kaikilla perheillä ei ole varaa ohjattuun liikuntaan, mutta sen ei pitäisi olla este liikunnallisille elämäntavoille. Pihaleikit, luonnossa liikkuminen ja vanhempien oma esimerkki auttaisi jo paljon. Liikkua, kun voi niin monella eri tavalla. Mitä nuorempana liikunnalliset elämäntavat ovat osana arkea, sitä helpompi niitä on jatkaa läpi elämän.

Eilisellä pyörälenkillä, kaatosateessa, sainkin ex-tempore idean järjestää ilmaiset sauvarinnetreenit! Varoitusaika on hieman nopea, mutta huomenna, keskiviikkona 2.8, järjestän halukkaille ilmaisen, matalan kynnyksen, sauvarinnetreenin kello 18.30 Malminkartanolla. Mukaan ovat tervetulleita kaikki kunnosta riippumatta- kaikki tekevät treenin oman kunnon mukaan. Käymme läpi sauvakävelyn tekniikkaa, ja miten saat treenistä enemmän irti. Lisätietoja ja ilmoittautuminen [email protected] P.S Pieni vesisade ei haittaa!

 

Heidi xoxo

LIHASKUNTO & KESTÄVYYS- KESKIVIIKON KUULATREENI


 

Kahvakuulatreenissä yhdistyvät mukavasti koko paketti- lihaskunto, kestävyys, tasapaino, koordinaatio ja liikkuvuus. Jo lyhyessäkin ajassa saa sykkeet ylös ja kokonaisvaltaisen treenin. Olinpa sitten salilla tai kotona, suosin tämän tyyppisiä treenejä.

 

KESKIVIIKON KUULATREENI

Kyykky/Hauiskääntö/Pystypunnerrus x 15

Askelkyykyt taakse x 10/jalka

Punnerrus (toinen käsi kuulan päällä) x 15

Kasi etuheilautuksella x 20

Punnerrus (toinen käsi kuulan päällä) x 15

Kyykky & Pystysoutu x 20

Polkupyörä x 20

 

Tee liikkeet putkeen, mahdollisimman lyhyillä palautuksilla. Kierroksen jälkeen tasaa sykkeet ja huili noin 1-2 minuuttia. Tee 2-5 kierrosta. Ennen treeniä tee alkulämmittely esimerkiksi hyppynarulla hyppien, liikkuvuusharjoitteilla ja/tai kahvakuulan kanssa perusliikkeillä (vartalon ympäri & pään ympäri pyöritykset, kyykkyjä, askelkyykkyjä, etuheilautuksia). Reissussa juoksin salille, tein kyseisen treenin ja lopuksi juoksin takaisin asunnolle. Yhteensä aikaa treeniin meni tunti.

Käytössäni oli 12kg kahvakuula, mutta valitse sopiva kahvakuula aina oman kuntosi mukaan. Muista, että oikea suoritustekniikka on aina tärkeämpi kuin lisäpainon tai toistojen määrä. Tässä treenissä on paljon toistoja, mutta aloittelija voi vähentää ne puoleen.

Instagramissani @heidionthego on video erilaisista askelkyykky-variaatioista, helpoimmasta vaikeampaan. Esimerkiksi tätä treeniä voit tuunata vaihtamalla askelkyykyykyt taakse välillä vaikkapa ristiin. Eri liikesuunnat tuovat monipuolista vaihtelua treeniin ja haastavat hieman eri lihasryhmiä, mutta myös koordinaatiota ja tasapainoa.

 

Askelkyykky taakse

 

Espanjan uutispimennossa meni itseltänikin ohitse reilu kuukausi sitten Ylelle kuvattu porrastreeni! Tästä pääset tsekkaamaan vinkit ja videon. Maanantaina 7.8 aloitan taas porrastreenit Tuomiokirkolla kello 17.30- videolla hieman esimakua siitä, mitä treenissä tehdään. Kaikki tekevät treenin oman kunnon mukaan eli rohkeasti mukaan testaamaan. Lisätietoja ja ilmoittautuminen [email protected]

 

Aurinkoista keskiviikkoa! Omissa suunnitelmissa ainakin lenkki ja lounas ystävän kanssa, ja illalla saan pojan muutamaksi päiväksi kotiin, jee!

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

📍The view from Bastione & Santa Barbara chapel was so beautiful- #breathtaking 💙🙏🏼🏔
.

Blogissa nyt fiiliksiä ensimmäisestä Italian reissun vaelluksestani Santa Barbaran kappelille. Henkeä salpaavan kauniit maisemat avautuivat alas Rivan kaupunkiin ja Gardajärvelle. Tuota näkyä ei hetkessä unohda 💙🙏🏼
Linkki blogiin biossa. Aurinkoa päivääsi 😘
.

#seenonmyrun #ig_italia #runnergirl #beautifuldestinations #globetrotter #worldtraveler #lakegarda #runspiration #runnersworld
From lake to lake & from sun to sun. Morning swim 💦💙🙏🏼 .

Ihana aloitus päivään, aamu-uinti. Onpa muuten vain järvivesi lämmintä- vaikka ei kai ihme näillä helteillä ☀️ .

#beautifulnature #morningglory #sunrise #sunrise_and_sunsets #swim #holidaymood #heatwave #suomenkesä #aamuuinti
📍Arco, Italy #seenonmybikeride .

Ai että, kuinka sitä saakin uusista paikoista niin paljon enemmän irti liikkuen. Uusiin kaupunkeihin tutustun poikkeuksetta lenkkeillen. Usein vielä ihan turrena kartta kädessä 🗺🏃🏻‍♀️ .

Arcon kylään pyöräilin ja kylläpä tuolta Castello di Arcolta vain avautuikin niin mielettömän kaunis maisema alas kylään. .

#globetrotter #ig_italia 
#worldtraveler #runnergirl #beautifuldestinations #adventuretime #explorer #expandyourplayground #mountainbike #activeliving
MONDAY- new week, new workout 💪🏼 Kettlebell it is! 
Olisko aika laittaa uuden viikon kunniaksi sykemittari käteen ja hakea kuula varastosta? Tässä olisi nimittäin vaihteeksi taas tarjolla #heidionthegoworkout kotitreenejä. Tämä piti jakaa jo juhannusjumpaksi, mutta jostain syystä se oli unohtunut arkistoihin 🤔 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 
1️⃣ Kyykky & Pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykyt taakse
3️⃣ Pystysoutu - Kyykky - Lankkuhyppy
4️⃣ Yhden käden etuheilautus
5️⃣ Punnerrus toinen käsi kuulan päällä. 
Tehokasta 💦 Tsekkaa ohjeet treeniin blogista- linkki biossa! Mukavaa hellepäivää ☀️👒 Muistakaahan nesteytys. 
#workoutmotivation #fitgirlvideos #fitspiration #kettlebell #trainingday #blog #fitgirlsguide #fitnessmotivation
Life is good 💙💦⛱💙#chilling #bestvacations #lifeisgood .

Kohde, hotelli ja retket ovat kyllä kaikki osuneet niin nappiin. Mitään en olisi voinut pyytää lisää tai mitään en jättäisi pois. (Paitsi, että olisin voinut viettää täällä koko kesäloman 😁) .

Ja se, mikä just täällä Rivalla on parasta, niin samassa paketissa yhdistyvät niin ranta- kulttuuri- kuin aktiiviloma. Unohtamatta italialaista ruokaa 👌 #mykindofholiday .

Italiaan rakastuin vain entistä enemmän ❤️ . 
#iloveitaly #gardalake #travelinspiration #worldtraveler #globetrotter #ig_travel #beautifuldestinations #aurinkomatkathetkiä @aurinkomatkat
📍 Torbole this morning ✨ In love with these buildings #

Vuokrasin eilen pyörän, jotta ehtisin näkemään vielä vähän enemmän ja vielä vähän kauempaa. Eilen polkaisin upeaan Arcon kylään ja tänään lähikylä Torboleen sekä sen ympäristöön. Taas niin kaunista 🏔🌸 Blogissa ”Postikortteja Riva del Gardalta” #

#torbole #visit_italy #lagodigarda #worldtraveler #expandyourplayground #ig_photooftheday #travelblogger #beautifuldestinations
Inhale mountains, sea & sun, exhale stress ✨🙏🏼 #

5 päivää putkeen parin kolmen tunnin aamulenkkejä + päivällä kävelyä paikasta toiseen. Jalat olivat eilen aivan finaalissa. Aamulenkin sijaan levitinkin joogamaton parvekkeelle ja joogailin auringon noustessa vuorten takaa 🏔🌄 Lenkkareiden lisäksi matkoilla kulkee usein siis mukana myös joogamatto! Tuli tarpeeseen tälläkin reissulla ✨ #

Iltapäivällä pyöräilin läheiseen Arcosin kaupunkiin. Kaunis linna kohosi kallion rinteessä ja upea maisema avautui alas kaupunkiin 🏰#

#morningglory #yogi ✨ #sunrise #yogaeverywhere #sunrise_and_sunsets #beautifuldestinations
Travelers best friend- a good pair of trainers ✨🙏🏼 #

Matkalla mukana kulkevat aina lenkkarit. Tälle reissulle mukaan valitsin @newbalance_suomi Fuel Cell Impulset. Tossut ovat toimineet niin lenkeillä kuin city-tossuna 👌

#travelersbestfriend #trainers #adventuretime #hike #mountains #abovetheclouds #naturelover #runnergirl #expandyourplayground #beautifuldestinations #ig_photooftheday
Sunrise hike 🏔🌄 Even though it was super foggy, I managed to capture some amazing sunrise pics. This one was one of them ✨

#sunrise #seenonmyhike #adventuretime #runnergirl #worldtraveler #expandyourplayground #explorer #beautifuldestinations #sunrise_and_sunsets