Browsing tag: Helsinki city run

Juoksijan Lihasvoimatreeni


kuva 1 kuva 3 kuva 4

kuva

Girl Power! Karoliinan ja Elinan kanssa.

Olipa kiva taas treenailla HCR-juoksutiimiläisten kanssa. Viimeiset kaksi sessiota missasin flunssan takia, mutta nyt onneksi olo alkaa taas olla normaali. Nyt tosin porukan miesedustajat olivat vuorostaan sairastuvalla. Kumma homma, kun flunssa-aallot eivät millään meinaa mennä ohitse. Ja missään nimessä ei kannata treenata sairaana tai puolikuntoisena- sairastelu vain pidentyy ja pahimmassa tapauksessa voi saada jopa vakavamman jälkitaudin.

Eilisten kuvausten aiheena oli juoksijan lihaskunto ja voimatreeni- miten parantaa jalkojen voiman tuottoa. Kehonpainon lisäksi uutta ärsykettä treenin tuovat kahvakuula ja talja. Liikkeet haastavat myös tasapainoa ja siksi ne kannattaakin tehdä ensin kokonaan ilman lisäpainoa. Ota painot treeniin mukaan vasta siinä vaiheessa, kun tekniikka ja liikeradat ovat kohdillaan. Alla olevan kiertotreenin voi yhdistää esimerkiksi omaan salitreeniin. Supertehokkaan liikkeistä tekee tukijalan päkiälle nouseminen, joka tuo lisähaastetta juuri tasapainolle. Kannattaa testata!

Alkulämmittelyn jälkeen teimme 3 liikkeen patterin 4 kierrosta

polvennosto taljassa päkiälle nousten x 12/jalka

askelkyykky taakse + pystypunnerrus päkiälle nousten x 12/jalka

askelkyykky sivulle kahvakuulan kanssa x 12/puoli

 

kuva 5

kuva kuva 3 kuva 4 kuva

Kuvausten jälkeen olikin jo nälkä, ja mikäpä sen parempi lounaspaikka kuin Silvoplee! Sateenkaaren värit lautasella tuovat kummasti piristystä harmaaseenkin päivään 🙂

Heidi xx

Juoksun Aika- valmistautumista 1/2 maratonille


kuva 2 kuva 1 kuva 3 kuva kuva 4

 

HCR:lle valmistautuvan juoksutiimimme treenejä on kuvattu ahkerasti viime viikkojen aikana, ja samalla on tietenkin tullut treenattua yhdessä. Meillä onkin mukava tiimi kasassa ja kuvaukset & treenit vierähtävät nopeasti. Juoksucoachiltamme, Jouni Leppäsaajolta, saamme samalla paljon hyviä vinkkejä. Viime viikolla ohjelmassamme oli vauhtileikittelyä, 3-2-1 x3 menetelmällä (3 minuuttia rennon reipasta kisavauhtia, 2 minuuttia kevyttä palauttelua, 2 min kisavauhtia, 2 min palauttelua, 1 min kisavauhtia ja vielä 2 min palauttelua). Rennon reipas harjoitus, joka sopii hyvin vauhdikkaammaksi treeniksi esimerkiksi kevyemmälle viikolle. Treeni ei ole aivan yhtä rankka kuin intervallit ja siksi erinomainen vaihtoehto myös vähemmän juosseelle. Treenissä on juuri tärkeää, ettei vedetä maitohapoille, vaan että juoksu on koko ajan rennon reipasta ja palautuminen treenistä suht nopeaa. (Uusimpaan videoon pääset tästä.)

Juoksu tuntuu tällä hetkellä kulkevan muutenkin oikein kivasti ja jalka alkaa pikku hiljaa nousta paremmin ja paremmin 🙂 Huomaan, että kolme lenkkiä viikossa sopii tällä hetkellä ohjelmaani erinomaisesti. Muuta treeniä ja hyötyliikuntaa tulee jo työnkin puolesta niin paljon, etten halua rasittaa jalkaa liikaa. 1 peruslenkki, 1 kovempi tehoinen (intervalli/ mäkitreeni tai vauhtileikittely) ja yksi pitkä lenkki. Kilometrejä näistä kertyy viikossa noin 30-40km.

Treenin jälkeen on hyvä syödä ravitseva ateria, jotta palautuminen lähtisi mahdollisimman nopeasti käyntiin. Ja mielellään kunnon ruokaa- paljon kasviksia, hyvälaatuista proteiinia ja sopivasti hiilihydraatteja. Eikä pidä myöskään unohtaa hyviä rasvoja- avocado on oma suosikkini, jota käytänkin lähes jokaisella aterialla. Jos treenin jälkeen seuraavaan ruokailuun on kuitenkin vielä aikaa, kannattaa kuljettaa mukana eväitä. Tämän treenin jälkeen autossa odotti kotona tehty vihersmoothie. Välipalapatukat ovat myös kiireiselle hyvä vaihtoehto silloin tällöin, mutta eivät missään nimessä korvaa kunnon ruokaa.

Heidi xx

 

1 3 4 5

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

🌸 Back in bizz after holidays & #postrun garden #homeworkout with elastic band 🌸 30 sec each & 15 sec rest between, 2-3 rounds .

Sykkeet nousevat mukavasti kokonaisvaltaisissa lihaskuntotreeneissä 😅💪🏼 Nappaa tästä talteen kumpparijumppa- tehokasta! Saman treenin voit tietysti tehdä kehonpainollakin 🔥 .

Kumppari kulkee kevyen painonsa ansiosta kätevästi mukana matkoillakin. Ei uskoisi, kuinka hyvän vastuksen näinkin ”viattoman näköisellä” kapistuksesta saa kotitreeneihin. Kumppareita on eri vahvuuksia. Ota alkuun mieluummin kevyempi ja pidä huoli, että liikeradat pysyvät oikeina ja tarpeeksi isoina. Onko sulla jo kumppari käytössä? .

1️⃣ Jalan nosto vuorotellen nelinkontin 
2️⃣ Kyykky- askellus (kapea & leveä) 
3️⃣ Lankussa jalkojen avaus sivulle & punnerrus 
4️⃣ Askelkyykky taakse joustolla (vain lyhyt askel taakse) 
5️⃣ Vuorikiipeilijä (hidas) .

Nyt töihin! Oikein aurinkoista tiistaita ☀️☀️☀️ .

#heidionthegoworkout #trainingday #workoutmotivation #workoutvideo #kotitreeni #fitspiration #outdoors #fitgirlvideos #befit #fitmum #personaltrainer #suunto9 #runnergirl #runningmotivation #runrunrun
Life is good in the sun ☀️😎 Recharging my vitamin D storage ✌️ -

#lifeisgood❤️ #sunkissed #vitaminsun #eastervibes #chillout #sitbackandrelax
Morning run bliss... and these doorsteps 🌸👌 .

Aamuissa on jotain ainutlaatuista taikaa, ainakin näin aamuvirkun mielestä. Blogiin kirjoitin aamulenkkeilystä, Lontoon kaduista, metsistä ja laitoinpa sinne hotellivinkinkin. Juoksetko sinä mieluummin urbaanissa maisemissa vai metsässä? .

#morningrun #runnergirl #streetsoflondon #morningvibes #runningmotivation #runrunrun #iloverunning #aamulenkki #uusipostausblogissa #worldtraveler #expandyourplayground
🐰🐣 Easter whole body workout 🐣🐰 .

Tästä lähtee- supertehokas kotitreeni 🔥 Helppo tehdä missä vain. Mä tein aikaa vastaan- 40 sec työosuus, 20 sec palautuksilla. Vedin kolme kierrosta molempia pattereita, ilman pidempiä palautuksia kierrosten välissä. Tein ensin kokonaan patteri 1:sen (3 kierrosta) ja sen jälkeen kakkosen. Kakkospatterin askelkyykyt ja kyykyt joustoilla on aika killerit- ja siihen vielä hypyt päälle 😅💪🏼 Kyykkyhypyt voit tehdä ilman porrastakin. .

Ota jumppamatto ulos ja nauti samalla kivasta kevätpäivästä treenaillen (täällä tuntuu ihan jo kesältä ja pitkät trikoot on jo liikaa!) Kiva, jos tykkäät ❤️ ja muista tallentaa- silloin löydät treenit kätevästi 💪🏼 .

PATTERI 1 
1️⃣ Kyykky & kierto 
2️⃣ Kyykky & potku taakse 
3️⃣ Vuorikiipeilijä x 4 & Commando .

PATTERI 2 
1️⃣ Askelkyykky taakse joustolla (molemmat jalat)
2️⃣ Kyykky joustolla & Lankku & Punnerrus 
3️⃣ Kyykkyhyppy .

Jee!! Kivoja treenejä ja leppoisaa loppupäivää treenin jälkeen. Eikö oo kiva, kun lomalla ehtii mm. treenata. Mä ainakin tykkään ❤️ .

#heidionthegoworkout #trainingday #workoutvideo #fitgirlvideos #fitstagram #workoutmotivation #kotitreeni #homeworkout #fitmum #noexcuses #holidayworkout #lomatreeni
When you love what you already have, you have everything you need ❤️ .

Oikein aurinkoista pääsiäistä ☀️🌸🐣
Täällä suunnitelmissa lenkkeilyä, istuskelua takapihalla ja ihan vaan chillailua. Aion lukea ”Kymmenen Unelmaani” loppuun ja todennäköisesti syödä pari suklaamunaa. (Toin tuliaisiksi 12 mignon munaa, ehkä yksi niistä liikenee mullekin 🤪) Ja huomenna me grillataan!  #everythingineed .

Näin lomalla on muuten mukava treenata, kun meininki muuten on todella leppoisaa. Treenit ja lepo ihan täydellisessä balanssissa, ja olo sen mukainen 🌼👌 Aiotko sä treenata nyt pääsiäislomalla? .

#happyeaster #london🇬🇧 #handstand #trainingday #workoutmotivation #runnergirl #runspo #juoksu #runningmotivation #activeliving #fitspiration #fitchick
Exploring the beautiful Wormley Wood 🌳🌼🐿🐾 .

Aivan ihana satumetsä löytyy vain puolisen tunnin ajomatkan päässä Lontoon keskustasta. Kävin äsken juoksemassa rennon kympin. Reitti lähtee melkein tästä pihasta- ihan parasta. Mukava tutustua uusiin paikkoihin ja lenkkimaastoihin, vaikka välillä on aivan ulkona kartalta eikä maisemissa näy ristin sielua... .

Lenkin lopussa jäin tekemään erilaisia askelkyykky- variaatioita. Etenkin poluilla juostessa liikesuunnat vaihtelevat ja liike on harvoin suoraviivaista. Swaippaa vasemmalle ja tallenna liikkeet, jotka on helppo tehdä niin kotona kuin lenkkipolulla 🌳🐿 .

1️⃣ Kyykky & kierto (haastaa samalla tasapainoa)
2️⃣ Askelkyykky ristiin ja sivulle
3️⃣ Yhden jalan maastaveto & askelkyykky taakse
4️⃣ Askelkyykky eteen ja taakse tuplajoustolla 
5️⃣ Liikkuvat askelkyykyt kierroilla .

P.S Täällä Lontoossa taitaa olla tällä hetkellä yli +20 lämmintä- pitkissä trikoissa ja paidassa tuli NIIN kuuma 😅☀️ Huh, mut hei ihanaa, ihan kesäinen fiilis. Nyt kirja käteen ja takapihalle nauttimaan auringosta ☀️📚😎 .

#heidionthegoworkout #trailrunning #trail #polkujuoksu #explorer #nature_good #nature_brilliance #outdoors #workoutvideo #workoutmotivation #fitgirlvideos
Kaupallinen yhteistyö @pauligfi ☕️ . ”Lenkille vai kahville?” On yleisin viesti, kun Elinan @endorfiinikoukussa kanssa sovimme treffejä. Usein tapaamme ensin salilla tai lenkkipolulla, mutta monesti jutut jatkuvat vielä kahvikupin äärellä. Niin lenkillä kuin kahvikupin äärellä, on mukava vaihtaa kuulumisia. Silloin on helppo keskittyä hetkeen ja tuntuu, että muut kiireet unohtuvat kuin itsestään. .

Muutama viikko sitten vietimme Elinan kanssa ihanan lauantai-aamun brunssin merkeissä. Valmistin briellä ja mansikoilla täytettyjä croissantteja, kikhernemunakasta sekä mansikkaista smoothieta. Samalla maistelimme Pauligin uusia Origins Blend- kahvimakuja- intensiivistä ja mausteista Indonesiaa sekä pähkinäistä Colombiaa. .

Origins Blend- kahvimakuja on neljä erilaista. Profiilista löytyy linkki, josta pääset tutkimaan muita kahvimakuja ☕️ Käy kurkkaamassa myös Elinan @endorfiinikoukussa fiidistä meidän aamun hetkiä 💫 .
#tietystipauligin #originsblend
🌸 Postikortteja Pariisista 🌸 .

Uusi postaus blogissa, josta löytyvät suosikki paikkani Pariisissa sekä mm. tämän hotellin tiedot 🌸 .

Olenko muuten kertonut, että opiskelin aikoinaan Pariisissa vuoden ranskaa! Ja kielitaitoa vahvistaakseni tein töitä mm. ranskalaisessa alusvaatekaupassa- ihanat Christian Dior, La Perla ja Eres tulivat tutuiksi jo silloin 🌸 Töissä piti käyttää vähintään 10cm korkoja eli lenkkareiden lisäksi viihdyn edelleen myös korkkareissa 👠💫 .

#paris🇫🇷 #uusipostausblogissa #worldtraveler #expandyourplayground #travelholic #travelbloggers #jadoreparis #parisianstyle #mystyle #hotelpeyrisopera
6.45pm and finally some real food after breakfast @goodlifeeatery 🥗💚 .

Huh, kylläpä on vaan väsynyt olo. Eilinen matkustaminen (aikainen aamulento ja myöhäinen iltalento) veivät mehut. Tänään taas on mennyt koko päivä sairaalalla pojan toista leikkausta jännittäessä, joka meni muuten hyvin ❤️ Happihyppelyn sain leikkauksen aikana, hotellille tsekatessa (ja onneksi kipaisin aamulla kevyellä aamulenkillä- liikunnasta saa ihan älyttömästi energiaa vetämättömään oloon!). Huomenna, kun päästään kotiin, istutaan todennäköisesti koko päivä sohvalla leffoja katsellen. Ihan super, ja samalla saadaan vaihtaa kunnolla taas kuulumiset (poikakaan ei pääse jalka paketissa äitiä ja miljoonia kysymyksiä karkuun 😅) .

Parasta oli päivän päätteeksi, ja vielä aivan sattumalta, löytää terveellinen ruokapaikka. The Good Life Eateryn ”Good Life Salad” avocadolla oli just se, mitä tähän hetkeen kaipasin 👌 .

#london #goodlifeeatery #eatwell #veganfood #sotired #longday #foodporn #eatclean #foodheaven

Arkisto