Browsing tag: hyvän olon loma

JUHANNUS JOOGARETRIITILLÄ


 

 

Reilu viikko lomaa takana, mutta tuntuu kuin olisin ollut lomalla jo paljon kauemmin. Irtiotto arjesta kävi Formenteralla ja Ibizalla helposti. Olin ennen matkalle lähtöä hoitanut kaikki työhommat alta pois ja to do- lista näytti tyhjää. Silloin, kun ajatuksissa ei pyöri tekemättömiä hommia, on paljon helpompi rentoutua ja päästää irti arjesta. Läppärin kotiin jättäminen oli parasta- kertaakaan ei käynyt edes mielessä, että jotain olisi pitänyt tehdä. Jopa neljän tunnin vaihtoaika Amsterdamissa vierähti nopeasti ilman virikkeitä, kävin aamiaisella, katselin ihmisiä ja luin kirjaa.

 

Loma lisäsi luovuuttaa ja mieleen nousi paljonkin asioita- asioita, jotka huomaa vasta kun hidastaa. Edellinen postaukseni oli yhden uimaretken tuotosta ja nytkin mielessä on vaikka mitä ideoita. Notes-vihko alkaa täyttyä merkinnöistä ja uusia treeniliikkeitä on jo vino pino. Teiltä lukijoilta olen saanut paljon Ibizan matkapostaus-vinkkejä ja niistä aion ehdottomasti kirjoittaa, matka oli kaikinpuolin erinomainen ja Ibiza paljon muutakin kuin vaahtobileet. Aloitetaan kuitenkin matkan alusta, joogaretriitiltä, jota vietettiin juhannuksena.

 

Formenteralla meillä oli kasassa huikea porukka ja kirjaimellisesti ympäri maailmaa! Oli mukava tehdä töitä ihanien ihmisten kanssa, Jaxin, Milesin ja Annalisan, osallistujia unohtamatta. Oli ilo tutustua uusiin ihmisiin, joista muutaman kanssa olen edelleen tekemisissä. Ja, vaikka tulimmekin kaikki hyvin erilaisista ”maailmoista” ja elämäntilanteista, oli meillä kaikilla sama tavoite retriitin suhteen- arjesta irti päästäminen, omaan hyvinvointiin keskittyminen, rentoutuminen, energian lisääminen ja uusien ideoiden saaminen niin ruokavalioon kuin liikkumiseen.

 

Harvalla meistä on arjen hulinassa aikaa keskittyä näin kokonaisvaltaisesti omaan itseensä, siksi pysähtyminen ja sitä tukeva ruokavalio ja yin jooga saattoivat nostaa mieleen yllättäviäkin fiiliksiä.

 

 

SHOTTEJA & MORNING WALK

 

Retriitillä vastuualueeseeni kuuluivat aamupalan ja shottien valmistaminen- aamuvirkulle tämä sopi paremmin kuin hyvin. Ennen auringonnousua valmistin aamiaisen ja sekoittelin kolmenlaisia aamushotteja- kookosvesi/spirulina, lämmin merivesi/sitruuna/normaali vesi ja probioottinen suolistoa tukeva shotti, jonka keittelimme jo edellisenä iltana valmiiksi. Shotit nautittiin ennen joka-aamuista aamukävelyä ja niiden tarkoitus on herätellä kehoa, energisoida sekä edistää ruuansulatusta ja parantaa suoliston toimintaa.

 

Aamut olivat retriitillä rauhallisia ja osallistujia suositeltiin nauttimaan aamuista omassa rauhassa. Kuulostelemaan omia fiiliksiä, nauttimaan kiireettömyydestä ja nousevasta auringosta. Shottien jälkeen suuntasimme meren rantaan, joka-aamuiselle ohjatulle aamukävelylle. Aamukävelyt valmistivat tulevaan joogaharjoitukseen ja shottien lailla ne herättelivät niin kehon kuin mielen uuteen päivään. Milesin ajatukset, rauhallinen ääni ja koko olemus sai aikaan meditatiivisen fiiliksen.

 

Omaan mieleeni jäi aamukävelyistä etenkin neljännen aamun harjoitus, jossa jokaisella oli mahdollisuus päästää irti jostakin asiasta tai pelosta, joka ei palvellut enää tai vienyt eteenpäin. Asiasta, jonka ajatteleminen vie turhaa tilaa ajatuksilta, syö energiaa ja ehkä jopa estää uusien asioiden syntymistä. Se voi tarkoittaa kaikille hyvin erilaisia asioita ja ne voivat liittyä moniin eri asioihin.

 

Saimme kaikki omat kivet, jotka lopulta heitimme mereen. Kiven heittäminen symboloi irti päästämistä ja vapautumista. Hetki oli monelle hyvin tunteellinen ja voimakas- tunteen purkauksia ja kyyneleitä valui useamman poskia pitkin.

 

 

YOGA & RELAX

 

Jax oli se, joka aikoinaan innosti minut joogan maailmaan. Jaxin ohjaustyylissä oli heti ensimmäisestä tunnista lähtien jotain sellaista, mikä osui syvälle ja upposi. Tunnit ovat lempeitä (sopivat kaikentasoisille), ja vaikka ne korostavatkin kuuntelemaan kehon tuntemuksia, ne myös kannustavat tulemaan hieman ulos omalta mukavuusalueelta- pain and pleasure. Tuntemaan, miltä kehossa tuntuu ja kuinka epämukaviakin hetkiä seuraa hyvä olo. Jokainen päivä on erilainen ja kehon tuntemukset sen mukaisia. Jooga ei ole hienoja asentoja ja asanasta toiseen suorittamista, vaan itsensä paremmin tuntemista.

 

Joogan myötä olen oikeastikin oppinut kuuntelemaan kehoani paremmin ja arvostamaan sitä joka päivä sen kaikkine tuntemuksineen. Siksi jooga tuo hyvää vastapainoa kestävyysharjoitteluun. Olen iloinen, mihin kaikkeen kehoni pystyykään ja haluan pitää siitä hyvää huolta.

 

Formenteralla joogasimme kaksi kertaa päivässä, aamukävelyn jälkeen ja illalla ennen dinneriä. Yin jooga sopi täydellisesti teemaan, rentoutumiseen. Osallistuin itsekin tunneille ja ilokseni tunneilla keskityttiin paljon lonkkien avauksiin. Edellisviikkojen kovemmat sauvarinnetreenit ja juoksulenkit tuntuivat kehossa. Mitä enemmän teen kyseisiä treenejä, sitä enemmän minun pitäisi keskittyä kehonhuoltoon. Mutta, mutta… niinhän se menee, kun fokusoituu yhteen juttuun jää huomaamatta toinen asia vähemmälle.

 

 

 

FOOD 

 

Retriitillä valmistimme kasvis/vegaaniruokaa, joka mielestäni kruunasi koko viikon. Annalisa, italialainen pääkokkimme, on uskomaton keittiötaikuri. Yksinkertaisista ruoka-aineista valmistui toinen toistaan herkullisempia kasvisruokia. Oli ilo oppia taas uutta. Harmi juttu vain, että täällä pohjolassa kasvikset eivät maistu ollenkaan samalta kuin tuolla Espanjan auringon alla…

 

Aamiainen ja illallinen syötiin yhdessä, mutta lounasta söimme kukin oman ohjelman ja nälän mukaan. Annalisa pakkasi kaikille omat lounasrasiat. Päivällä meillä oli mukavasti omaa aikaa, jolloin sai varata aikoja hierontaan, tutkia Formenteran saarta tai olla vaan. Tärkeintä, että teki juuri niitä asioita, mitä itse halusi.

 

CHIA- TUOREPUURO

 

* 2 dl kaurahiutaleita * keitettyä vettä * vajaa rkl kookosöljyä * loraus hunajaa

+ 1/2 dl chiansiemeniä & 5 dl vettä

+ banaania, ananasta ja muutama mustikka (tai muuta hedelmää)

 

Valmista ensin chiageeli. Sekoita siemenet ja vesi. Anna nesteen imeytyä siemeniin. Geeli säilyy tiiviissä rasiassa jääkaapissa muutaman päivän (n. 4 päivää) ajan. Tästä tulee geeliä noin 6 annokseen. Geeliä voi sekoittaa myös esimerkiksi jugurtin joukkoon, jolloin annoksen proteiinipitoisuus nousee.

 

Sekoita puuron ainekset keskenään. Lisää vettä pikku hiljaa sekoittaen. Puuro saa jäädä notkeaksi. Jos haluat raakapuuron, käytä alle 42 asteista vettä. Tästä määrästä valmistuu puuro kahdelle.

 

Laita korkean lasin pohjalle pilkottuja banaanin paloja (tai haluamasi hedelmää). Lusikoi päälle puuroa ja muutama ruokalusikallinen chiageeliä. Leikkaa ananaksesta isoja paloja ja laita puuroon pystyyn tai pensasmustikoita kuten kuvassa yllä. Anna puuron tekeytyä jääkaapissa hetken tai seuraavaan aamuun. Ennen tarjoilua lorauta annoksen päälle vielä kasviperäistä maitoa ja marjoja/siemeniä/pähkinöitä. Jos muuten tuntuu ettei puuro vie aamulla nälkää tai saa aikaan väsähdyksen, niin tällä jaksaa pitkälle lounaaseen asti!

 

 

Ilokseni sain Formenteralle työkutsun myös syyskuussa, 24.-28.9. Silloin vedämme retriittiä kaksin Jaxin kanssa kauniissa Gecko Beach Club– hotellissa. Ilmat ovat Formenteralla vielä syys-lokakuussa mukavan lämpimät. Lisätietoa retriitistä löydät formenterayoga:n sivuilta.

 

Aurinkoista torstaita!

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

Ja Facebookissa On The Go 

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Good Morning Mellsten Beach with Ibiza vibes ☀️🧘🏻‍♀️ .

Ihana aamu, ihanat naiset ja aamujooga/pilates. Tästä tulee hyvä päivä 🤩
P.S Sunnuntain iltatunnilla klo 18-19 vielä muutama paikka vapaana! Laita viestiä dm:n kautta tai sähköpostilla heiditainio@aol.com Aurinkoa ☀️ .

#morningvibes #yogagirl #yogaeverywhere #pilateslove #summervibes #feelgood #morningsun #runnergirl
Summer evenings & sunsets 🌙✨ .

#naturelove #sunsetlovers #viewpoint #beautifulnature #nature_perfection #runnergirl #amazingnature #luonto #sunset_pics #trails #sunsets_captures #explorer #lakeview #thisisfinland
Whatever you love. You are. -Rumi 🌿Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon! Ja hei, tällä viikolla alkavat taas ryhmätunnit- ulkona tietty, NIIN kivaa 🙌🏼☀️🌸🦋 .

#trails #trailrunning #runnergirl #runhappy #magical #forest #runningmotivation #timetoplay #adventurer #exploring #naturelove #luonto #polkujuoksu #metsä
Beach Workout- pakarat, takareidet ja core part 1 🦋 .

Blogissa uusi postaus: miten päädyin pilateksen pariin sekä pilateksen hyödyistä juoksijalle (aina kehon kannatuksesta mm. urheilun aikaiseen virtsankarkailuun) ja ihan yleiseen hyvinvointiin- niin ryhdikkääseen oloon kuin seksielämään. Linkki blogiin profiilissa 🦋 .

Tässä aiheeseen liittyen 4 tehokasta pakara/takareisi/core liikettä, jotka parantavat kehon hallintaa. Kolmonen on melko killeri 😅 Voit tehdä liikkeet myös ilman palloa 🦋 .

1️⃣ Pakarapotku
2️⃣ Jalan nostot suorana nelinkontin + joustot (kts video loppuun) 
3️⃣ Nelinkontin Pakarapotku 90 asteen kulmassa. Tukijalan polvi ilmassa (helpota liikettä tuomalla polvi maahan)
4️⃣ Alaspäin katsova koira/ vuorikiipeilijä ⏯ Tee liikkeet hallitusti- 10-15 toistoa/liike. Tallenna liikkeet myöhempää käyttöä varten 🦋 .

#heidionthegoworkout #pilates #workoutvideo #fitspiration #runnergirl #runningmotivation #strengthtraining #fitmoms #fitmotivation #kotitreeni #homeworkout #feelgood #marathontraining
🌲🐾🏃🏻‍♀️Forest calling... kaupallinen yhteistyö @xxl.fi #justaddyou #salomon

Viikonloppu ja ohjelmassa piiiitkästä aikaa polkujuoksua meidän oman #dreamteam :n kanssa 🙌🏼💓
Polkuja kolutaan taas ”vaihteeksi” Nuuksiossa, mutta mikäs siinä, kun uusia polkuja ja nähtävää riittää. Aurinkokin lupautui lähtemään mukaan 🌲🐾 🏃🏻‍♀️🎒☀️ .

Kesäksi olemme miehen kanssa kuitenkin suunnittelemassa road trippiä jonnekin päin Itä-Suomea, ehkä Lappiin asti. Toiveena olisi käydä ainakin Kolilla ja Hossassa! En ole käynyt vielä kummassakaan ja muutenkin nuo seudut ovat minulle aivan uusia- jos siis sinulla on ehdottaa jotain must see/visit/stay- paikkoja, niin laitahan tulemaan 🙏🏼🌲 .

Niin paljon olisi täällä kotisuomessa nähtävää, ja mitä enemmän karttaa katson, niin sitä pohjoisemmaksi tekisi mieli mennä... tätä menoa ollaan jo kohta Jäämerellä- ei tosin olisi huono sekään ⛺️🌲⛰ .

#timetoplay #runnergirl #trailrunning #trails #runningmotivation #adventureseeker #polkujuoksu #runhappy #outdoors #outdoorlife #exploremore #salomonrunning #senseride3 #adventuretime #runningmotivation 📷 @elina.hovinen
🦢💙 BEACH CORE workout state of mind 🙏🏼 .

Aivan tyyni ilma ja aurinko houkuttelivat jäämään ohjauksen jälkeen meren rantaan ja tekemään omaa pilates- tyyppistä lihaskuntotreeniä. Nämä vahvistavat ja tukevat hyvin etenkin juoksuharjoittelua. 
Tässä teillekin muutama erinomainen keskivartaloa vahvistava liike pilatespallolla, joka antaa liikkeisiin oman mukavan lisämausteen. Liikkeet voi toki tehdä myös ilman palloa! .

1️⃣ Kallistukset (uloshengitys kallistus pyöreällä selällä taaksepäin, sisäänhengitys palaa lähtöasentoon) Purista polvilla kevyesti palloa. 
2️⃣ Taakse nojauksessa käsien kurotus alas ja ylös
3️⃣ ”Vatsarutistus” pallo yläselän alla. Sisäänhengitys taakse taivutus, uloshengitys ”rutistus” alaselkä ja polvien tuonti
4️⃣ Käsien kurotus taakse pään yli sh ja sivukautta lähtöasentoon uh. Selkä neutraalissa asennossa. Voit tuoda pään alle esim tyynyn. 
5️⃣ Selkälihakset pallo rintalastan alla- käsien kurotukset eteen ja taakse. 
6️⃣ Sama kuin edellä mutta käsien kurotukset sivuille
⏯ teen niin monta toistoa kuin hallitusti ja hyvällä tekniikalla pystyt. Anna hengityksen ohjata liikettä 🙏🏼
Oikein ihanaa aurinkoista perjantaita ☀️ .

#heidionthegoworkout #pilateslovers #beachworkout #ab #homeworkout #kotitreeni #naturelove #runnerslife #runnergirl #strengthtraining #coreworkout
🌸 #ktouttraining STARTTAA JÄLLEEN kesäkuussa 🌸 .

Ensimmäiset treenit vedämme yhdessä @lauraenroth :n kanssa lauantaina 13.6 Helsinki Outletilla klo 12 sekä klo 14. Luvassa monipuolinen kehonpainotreeni ulkona sekä tietenkin hyvää fiilistä ja liikunnan iloa. Tervetuloa mukaan- treeni sopii kaikenkuntoisille ja etäisyydet on huomioitu 🤩🌸🤸🏻‍♀️☀️
Päivän aikana @kt_helsinkioutlet :ssa myös alennuksia sekä tuotepalkinnon arvonta osallistuneiden kesken. Mites on, tuutko mukaan? .

Treenit ovat ilmaisia ja mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittaunutta/treeni. Huom: ilmoittauduthan vain toiseen treenin, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla tuuli.kayhko@activebrands.com 🌸 .

#karitraa #bodyweighttraining #outdoors #outdoortraining #workoutmotivation #fitspiration #ulkotreeni #hyväfiilis #trainingday #outdoorworkout #helsinkioutlet #heidionthego #juoksujalkaa
Row row row your boat... summer is officially here ☀️🌸 .

Tänä kesänä me ei reissata ulkomaille, mutta muutama kotimaanreissu on suunnitelmissa. Tänne @katve__ :seen tullaan ainakin uudelleen, totaalisen rentoutunut fiilis 🌸 Kiitos ihana @aulimi & co. 😘 .

#summervibes #naturelove #outdoors #finnishnature #luonto #luontokuva #outdooractivities #lakeview #lakelife #exploremore #adventuretime #järvimaisema #amazing_shots #amazingnature #mökkilife #cottagelife
🌲🐾🏃🏻‍♀️ Uusi päivä, uudet polut #justaddyou *kaupallinen yhteistyö @xxl.fi .

Mukava pieni miniloma järven rannalle keskelle kaunista Suomen luontoa on aina hyvä idea 🙏🏼 Soutelua, saunomista, grillailua, kirjan kanssa riippumatossa makoilua ja pyöräilyä mökkitiellä- metsälenkkiä unohtamatta. Mukaan pakkasin tietenkin myös polkujuoksutossut, Salomonin Sense Ride 3:set, jotka sopivat hyvin niin hiekkatielle kuin metsäpoluille 🌲 Juuri nyt olemmekin lähdössä metsään, tutustumaan uusiin polkuihin. Upea päivä tulossa ☀️ .

#salomon #trails #trailrunning #timetoplay #naturelove #outdoors #outdoorlife #runnergirl 📷 @elina.hovinen

Arkisto