Browsing tag: Kasvisruokaravintola Lontoo

INSPIRAATIOTA MATKOILTA


goodlife OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

The Good Life Eatery, 59 Sloane Avenue, SW3 3DH, London

Home Sweet Home <3 Reissut on tältä viikolta reissattu ja nyt taas palattu arkeen. Tiukille menikin eilinen iltapäivä, sillä lentomme laskeutui hieman myöhässä ja vielä neljän maissa jonotin Helsinki-Vantaalla passitarkastuksessa. Syyslomien takia oli kentälläkin melkoinen vipinä. Hyvin kuitenkin ehdin viideksi Somaticille vetämään kuulatuntia 🙂 Teki hyvää itsellekin hieman liikkua päivän istumisen jälkeen.

Reissuilta saan aina niin paljon uutta inspiraatiota sekä treeniin, että omaan kokkailuun- eikä ollut poikkeus tämäkään matka. Hotellini ”My-hotel” sijaitsi Chelseassa, jonka ympäristössä oli paljon ihania ruokapaikkoja. Lähes joka kuppilasta saa vähintäänkin tuorepuristettuja mehuja ja tarjolla on varmasti jokaisen makuun jotakin. Hotellini yhteydessä on myös Tanya’s raakaruokaravintola, jonka annokset olivat kuin taideteoksia. Sijainniltaan, ja myös hinta/laatu suhteeltaan, valintani oli loistava. Ympäristössä on paljon nähtävää, kauppoja, ravintoloita, treenipaikkoja, metroasema ja puistotkin ovat lähellä- ilman Oxford Streetin älytöntä turistiruuhkaa. Täällä aion yöpyä seuraavallakin reissullani.

Reissullani testasin paljon uusia, pääasiassa kasvisruokaravintoloita, joista esimerkiksi yläkuvissa olevan The Goodlife Eateryn menusta testiin lähtevät ainakin bataattifalafelit (kuvassa), kesäkurpitsa/edamame/feta-salaatti ja matcha chiavanukasta teinkin jo heti eilen illalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raw Lasagna @Tanya’s. Annos oli kuin taideteos, hyvä kun raaskin syödä. Niin kaunis ja makukin taivaallinen 🙂 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

My Matcha Me! 

noin 4 annosta

*2dl Cashewpähkinöitä *4 dl Vettä *1 kypsä Banaani *reilu rkl Matchajauhetta *pala tuoretta Inkivääriä * 1 rkl Heraa *loraus Hunajaa *1dl Chiansiemeniä

Blendaa cashewpähkinät ja vesi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kaikki paitsi chiansiemenet ja jatka blendaamista. Lopuksi lisää joukkoon chiansiemenet ja siirrä vanukas säilytysrasiaan. Anna tekeytyä vähintään puolisen tuntia. Tarjoile esimerkiksi marjojen, banaanin ja granolan kanssa.

My GF Granola (gluteeniton)

*Kaurahiutaleita *Auringonkukansiemeniä *Tattarihiutaleita *1/2 pussia Go Greenin Go Raw Cracker Mix- sekoitusta *Taatelipaloja *Saksanpähkinöitä *2-3 rkl Kookosöljyä *loraus Hunajaa (n.2 rkl)

Sekoita kuivat ainekset keskenään. En mitannut raaka-aineita, vaan sekoittelin kulhoon mutu-tuntumalla. Sulata kookosöljy pannulla miedolla lämmöllä ja lisää joukkoon kuivat ainekset ja lorauta päälle hunaja. Pyöräytä ja siirrä seos uunipellille leivinpaperin päälle. Anna paistua 175c noin 10-15min. Tarkista välillä, sillä granola palaa helposti! Jos käytät kuivattuja marjoja/hedelmiä, niin lisää ne vasta lopuksi.

Heidi xoxo

Tanya’s Cafe


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

”Everything at Tanya’s is raw living, plant-based, hand-picked, organically grown, ethically sourced, and free from refined sugar, dairy or gluten. That’s some pretty bold claims and we are proud of them.”

Torstaina tapasin englantilaisen ystävä/kollegan lounaan merkeissä Tanya’s Cafessa, joka sijaitsee MyHotellin yhteydessä Chelseassa, aivan kivenheiton päässä South Kensingtonin metroasemalta. Suunnitelmissa jotain kivaa hyvinvoinnin saralla 🙂 Aivan ihana raakaruokaravintola, jonka menu oli sen verran kattava, että päätimme jakaa kaksi pääruokaa. Heti alkuun tilasin kuitenkin vihermehun, sillä lentomatkan ja pilateksen jälkeen oli, niin jano kuin nälkäkin!

Pääruuaksi tilasimme Pad Thai-salaatin ja Tacos. Hyviä valintoja molemmat ja lounaan kruunasi vielä Salted Caramel- kakkupala ja tuore minttutee. Nam nam! Aamiaista aion tulla testaamaan seuraavalla reissulla. Ystävän kanssa totesimmekin, että tälläistä ruokaa voisi syödä, vaikka joka päivä- kun joku tulisi vain kokkaamaan sen valmiiksi 😉 

Tanya’s Cafe on muuten myös Euroopan ensimmäinen ”Superfood Coctail-bar”! Paikan suosituin drinksu on hauskasti ”what the doctor ordered”, sisältäen vodkaa, sitruunaa, punajuurta, porkkanaa, bataattia, raaka hunajaa, inkivääriä ja chian siemeniä. Kuulostaa mielenkiintoiselta… täytyy varmaankin testata tätä seuraavalla kerralla?

 

Thursday I met my dear English friend at Tanya’s Cafe, located in MyHotel in Chelsea. After my morning flight and a pilates class I was so thirsty and hungry. ”My Alkaliser” green juice was just what I needed, followed by Pad Thai Salad and Tacos, which we shared. The food was just so delicious! And the salted caramel dessert was just cherry on top of the cake. Next time I’ll try their breakfast or maybe even a superfood cocktail. Yes, they’r Europe’s first Superfood Coctail bar! 

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Toivottavasti en tänään työmatkaa juostessa, tiukoissa trikoissa & hymy huulilla, pilaa kenenkään viikonloppua... mutta enpähän asvaltilla juostessa ainakaan turmele metsiä 🤷🏻‍♀️😅 (kts.stoorit) .

Meitä on moneen junaan eikä kaikkia voi tai edes pidä miellyttää. Ehkä se on oma paha olo tai huono päivä, mikä saa ärsyyntymään toisen pirteästä olemuksesta tai liikkumisesta? .

Minusta on AINA kiva nähdä iloisia lenkkeilijöitä- silloinkin, kun itse en ole lenkillä ❤️ Nautin myös toisten aurinkoisista lomakuvista, vaikka itse olisin kaatosateessa. Toisen ilo ei ole itseltä pois! Mukavaa viikonloppua ja eiköhän tuonne metsiinkin mahdu ihan kaikki 💖 #positivemindpositivelife .

#runnerslife #runnergirl #timetoplay #runningmotivation #runnersofinstagram #juoksu #trailrunning #trails #outdoors #positivemind 📷 @strictlystyle
I love these days in the middle of forest 🌲🐾 🏃🏻‍♀️ Ja niin iloinen & kiitollinen olen siitä, että saan tehdä täällä vielä töitä! Tänäänkin sain vetää polkujuoksu-treenit metsässä ❤️ .

Näistä maisemista nautitaan myös lauantaina, jolloin vedän polkujuoksu workshoppia! Säätiedotekin näyttää pelkkää ☀️☀️☀️ Workshop on nyt täynnä, mutta uusia järjestän talven/kevään aikana lisää- innokkaita oli sen verran paljon ✨ .

#runnergirl #trailrunning #trails #polkujuoksu #adventurer #runningmotivation #runnerslife #outdoorlife #nature_perfection #naturelove
Juuri nyt hymyilyttävät aurinkoinen ilma ja kymmenen tunnin yöunet! Huh, ihan hätkähdin tyttären tullessa aamulla herättämään. En muista, koska olisin nukkunut näin monta tuntia, mutta hyvä niin. Näin kiireisempinä ajanjaksoina huomaan, kuinka tärkeää uni on jaksamisen ja palautumisen kannalta. Siksi viikolla yritämme mennä nukkumaan viimeistään kymmeneltä. .

Blogissa uusi postaus @maaretkallio :n kolumnin inspiroimana. ”Elämässä pitää olla tilaa muutokselle”- ajatuksia hyvinvoinnista, painonpudotuksesta, ajoituksesta, loksahduksista, armollisuudesta jne. Käy lukemassa ja kerro sun ajatuksia 💖 Aurinkoa päivään ☀️ .

#outdoors #feelgood #amazingday #sunshine #uusipostausblogissa #runnergirl
💎 3 x side plank 💎 practice, practice and be patient- as your core gets stronger, it will get easier! .

Aloita helpoimmasta ja siirry seuraavaan sitten, kun liike sujuu hallitusti hyvällä tekniikalla. Harjoituksen myötä tulee tuloksia! 💪🏼 #ipromise 💾 Tallenna ja testaa! .

Liikkeissä keskitytään keskivartaloon, mutta ihan KOKO kroppa aina sormenpäistä varpaisiin tekee töitä! Huomaa, kuinka käden nostaminen kohti kattoa tuo heti liikkeisiin haastetta (kts. video loppuun) Pallon päällä paina tukijalalla palloa vasten. Alkuun voit myös tuoda lantiolla olevan käden lattiaan. .

1️⃣ Sivulankku polvi lattiassa 
2️⃣ Sivulankku suorin jaloin 
3️⃣ Sivulankku pallon päällä .

#heidionthegoworkout #coreworkout #absworkout #workoutvideo #fitball #sideplank #plank #challengeyourself #youcandoit #trainingday #befit
A good Monday starts from well spent Sunday- 4 hours of running in the trails of Nuuksio National Park 🌲🏃🏻‍♀️ .

Ensi viikonloppuna, lauantaina 25.1 klo 9.30, myös sulla on mahdollisuus tutustua polkujuoksuun ja Nuuksion upeisiin maisemiin. Tule mukaan polkujuoksu Workshoppiin- 2 paikkaa vielä vapaana. Testissä @salomonsuomi polkujuoksutossuja. .

Lisätietoja ja ilmoittautuminen DM:n kautta tai sähköpostilla heiditainio@aol.com ✨ .

#trailrunning #trailrunner #runnergirl #timetoplay #salomonrunning #polkujuoksu #outdoorlife #naturelove #nationalpark #nuuksio 📷 @drahopelto
Post winter-swim endorphin rush is SO good! 💎 I am so hooked! .

Eilen oli ihana laiskalauantai! Siivosin kaappeja ja chillattiin sohvalla, otin iltapäivällä jopa päikkärit. Katsottiin telkkarista hiihtoa, syöksylaskua (ihan kreisiä menoa) ja Netflixiä. Netflixissä meillä on menossa nyt The Crown, joka on muuten ihan super. Todella mielenkiintoinen jo ihan Englannin historiallisten vaiheiden takia 👑 Prinssi Philipin äiti Prinsessa Alice oli 💖 .

Illalla tein vielä pizzaa avantouinnin jälkeen. Ihan parasta vain olla kotosalla ilman ohjelmaa! Ja itse asiassa, kun uusia hyvinvoinnin trendejä katsoo, niin päivähän oli oikeinkin trendikäs 😄kärkipäässä listalla ovat mm. läsnäolo, lepo, uni ja hidastaminen! 
Blogiin kirjoitinkin ”Vuoden 2020 hyvinvointitrendejä”. Lue, mitkä 4 nostin myös omiksi suosikeikseni- linkki blogiin biossa! .

#winterswimming #avanto #avantouinti #outdoors #uusipostausblogissa #nature_good #healthiswealth
ABSolutely 💎 Fitball Core Workout! .

Juoksulenkeillä nautin vauhdin ja reippaamman tempon tuomista haasteista. Siitä, kuinka syke nousee ja hiki lentää 🏃🏻‍♀️ Pilates-liikkeissä taas haasteen tuo HIDAS tempo ja hallittu liike, jota hengitys ohjaa. Liikkeet saattavat näyttää helpoilta, mutta oikein tehtynä ne ovat todella rankkoja- mun treenattavat tietää 😉 Lisää liikeratojen laajuutta vasta sitten, kun liikkeet ovat hallinnassa. . 💾 Tallenna tästä 3 tehokasta keskivartaloa vahvistavaa liikettä osaksi omia treenejä. Core-liikkeissä en laske toistoja, vaan teen niin monta kuin puhtailla liikeradoilla pystyn- hitaasti ja ajatuksella tehdyt liikkeet vahvistavat samalla siis myös oman kehon ymmärrystä. Tee liikkeet hitaaaaasti 🧘🏻‍♀️ .

1️⃣ Kylkirutistus
2️⃣ Lankussa jalkojen vuoronosto & polvien veto (jos haluat helpomman version, tuo etureidet pallon päälle) 
3️⃣ Selinmakuulla vastakkaisen jalan & käden kurotukset (kiinnitä huomio, että selkä pysyy neutraalissa asennossa) .

#heidionthegoworkout #pilateseveryday #coreworkout #absworkout #workoutmotivation #workoutvideo #strongcore #fitball #befit
💖 Daily dose of fresh air, regular exercise, healthy food & good sleep does wonders! .

But it’s all about balance- kestävät tulokset syntyvät sopivasta tasapainosta. Uni, liikunta, ulkoilma ja terveellinen ruokavalio ovat minulle jaksamisen tukipilareita, mutta toisinaan tasapainoa tuovat myös illanistujaiset ystävien kanssa, pizza perjantai tai vaikkapa satunnainen korvapuusti kahvin kanssa- kuten eilen 😁☕️🧁 #itsallaboutbalance .

Tänään aamulla väsytti niin, että olisin voinut helposti jatkaa unia kellon soidessa- välillä on näitäkin aamuja. Pilates-ohjaus kuitenkin odotti ja kummasti se karisti unihiekat omistakin silmistä 🧘🏻‍♀️ Nyt aion töiden välissä käydä ulkona heittämässä oman treenin. Aurinkokin näkyy paistavan ☀️ Kivaa päivää sullekin! .

#yogagirl #naturelove #outdoors #freshair #activelifestyle #runnergirl #seenonmyrun #runningmotivation #runnerslife 📷 @drahopelto ✨💖
Miksi odottaa kesään, kun lumettomilla poluilla voi juosta nytkin 🏃🏻‍♀️🌲 .

Lauantaina 25.1 järjestän Nuuksiossa polkujuoksu workshopin! WORKSHOP on suunnattu ensisijaisesti aloittelijoille, jotka ovat kiinnostuneita juoksemaan poluilla, mutta eivät oikein tiedä missä juosta tai mitä polkujuoksussa on hyvä ottaa huomioon. Tapahtumassa annan vinkkejä niin polkujuoksuun kuin juoksuun ylipäätään. Toki tervetulleita ovat kaikki. Workshopissa sinulla on mahdollisuus testata Salomonin polkujuoksutossuja! @salomonsuomi . . . 🌲 Paikka: Nuuksion Haukkalampi . ⏱ Aika: lauantaina 25.1.2020 klo 9.30-12.00 . 🏃🏻‍♀️ Juoksu/kävelemme noin 10km pituisen lenkin. Mukaan otan max 12 henkeä. .
💵 Hinta 20€ (sis. alv 10%) 📩 ilmoittautuminen ja lisätietoja heiditainio@aol.com .

#timetoplay #salomonrunning #runnergirl #juoksutapahtuma #trailrunning #trails #polkujuoksu

Arkisto