Browsing tag: kesäteatteri

TREENIÄ HELTEELLÄ & KESÄVINKKEJÄ


 

Gardajärven maisemat ovat vaihtuneet takaisin supisuomalisiin järvi- ja peltomaisemiin, eivätkä kyllä hassummat ole nämäkään. Helteet ovat hellineet ja järvivesikin on melkein kuin keitettyä. Olenkin nauttinut niin lyhyemmistä aamu-uinneista kuin pidemmistä avovesiuinneista.

 

Alkuviikon ajan olen viettänyt leppoisia lomapäiviä Valkeakoskella ja Hauholla, loppuviikon taas kotosalla- sopivasti liikkuen ja leväten <3 Kotona lomailukin on muuten oikein mukavaa!

 

En ole sen kummemmin suunnitellut lomaohjelmaa, mutta tuntuu kuin koko ajan eteen tupsahtelisi kaikkea kivaa tekemistä. Ei voi koskaan tietää, mitä kivaa oikein tapahtuu, kun antaa asioiden tapahtua omalla painollaan- ilman liiallisia suunnitelmia. Se, jos mikä onkin lomassa parasta. Enpä olisi uskonut, että loman aikana löydän itseni heinähommista. Olipa muuten vain meditatiivista puuhaa. Maaseudulla eläimien ympäröimänä viimeistään pääsee irti kaikesta.

 

 

TREENIÄ HELTEELLÄ?

 

Keskiviikkona paukkuivat helle-ennätykset. Silti teki mieli tehdä jonkilainen ulkotreeni. En ole ollenkaan auringonpalvoja, vaan mieluummin pysyn liikkeessä helteelläkin. Tuntuu sitäpaitsi, että paikoillaan maatessa on kuumempi! Olikin hyvä idea yhdistää juoksulenkki uimareissuun. Helteellä ei siis tarvitse treenejä jättää kokonaan väliin, mutta ota rennommin. Vaihda juoksu ainakin osittain kävelyyn ja muista riittävä nesteytys!

 

Juoksu/kävellen, 1/2 litran vesipullot molemmissa käsissä, kirmailinkin pitkin Kaakonojan polkuja Rutajärvelle. Riittävä nesteytys on näillä keleillä aivan ehdotonta, samoin kuin riittävä suolojen saanti. Vesipulloon kannattaa ripauttaa hieman suolaa tai ottaa kivennäisvettä toiseen pulloon, niin kuin minä tein. Metsässä kuumuus (+30c) ei tuntunut ollenkaan yhtä pakahduttavalta kuin kaupungissa. Metsässä, puiden keskellä on myös suurimmaksi osaksi varjoisaa, ja vesi vilvoitti. Rutajärvellä ei ainakaan näkynyt jatkuvasti yleistyvää sinilevää.

 

Vinkki! Suunnon kellossa sujuu näppärästi lajin vaihto näissä yhdistelmätreeneissä kesken treeninkin: paina treenin jälkeen pitkään oikealla ylhäällä olevaa nappia -> valitse valikosta haluamasi laji -> jatka treeniä. Todella kätevää ettei treeniä tarvitse lopettaa välissä.

 

 

 

LEPPOISIA LUKUHETKIÄ & KULTTUURIA

 

Liikunnan ohella olen panostanut lepäilyyn ja kirjojen lukemiseen. Jos sinäkin kaipaat kepeää kesälukemista, niin suosittelen tarttumaan Lori Nelson Spielmanin ”Kivi Sydämeltä”- kirjaan- aivan ihana. Koskettava tarina salaisuuksista, katumuskivistä, anteeksiannosta ja siitä, miten vaikeaa on joskus tunnistaa todellista rakkautta. Oikein odotin hetkiä, jolloin pääsin kirjan kimppuun. Riippukeinussa se oli tietenkin parasta. Tuollainen riipukeinu olisi ihana saada kotiinkin.

 

Hassua, miten joskus asioilla on tapana linkittyä toisiinsa. Tuolla Rutajärven lenkillä, kun mieleeni nousi ajatuksia niin kirjan katumuskivistä ”kenelleköhän itse antaisin katumuskiven?” kuin edellisiltana Valkeakosken kesäteatterissa katsomastani Jari Sillanpään elämästä kertovasta musikaalista ”Rakkaudella merkitty”. Musikaali oli aivan ihana, olipa Jarin viime aikaisesta julkisuudesta sitten kuka mitä mieltä hyvänsä. Se ei himmentänyt viihdyttävän musikaalin tunnelmaa, päinvastoin, yleisö taputti seisten musikaalin päätyttyä.

 

Omilla aloillaan lahjakkaiden julkisuuden henkilöiden jalustalle nostaminen aiheuttaa paineita. Mitä, jos epäonnistun, mitä jos en täytäkään odotuksia? Kelpaanko näin? Miksen kelpaa sellaisena kuin olen? Miellyttämisen tarve, nähdyksi tuleminen. Lopulta mikään ei riitä, vaikka oman jaksamisen rajoja ollaan viety jo äärimmäisyyksiin. Kuka on oikea ystävä? Nämä näkyivät vahvasti niin kirjan teemassa kuin musikaalissakin. Kuinka paljon näillä onkaan vaikutusta nykyhetkeen?

 

Tietyt teot ovat vääriä, joskus jopa anteeksiantamattomia, mutta vaikeinta kaikesta on varmasti hyväksyä omat virheensä ja antaa anteeksi itselleen. Tekoja ei saa tekemättömiksi ja niiden kanssa on elettävä. Mahdollisuus muutokseen on kuitenkin olemassa, mutta sen on lähdettävä omasta halusta ja tahdosta.

 

Mutta miksi toimimme välillä niin kuin toimimme? Vaikka se olisi omien etujemme vastaista. Vierestä  katsoessa on helppo antaa toisille vinkkejä, miten kannattaisi tai pitäisi tehdä, vaikkemme samalla huomaa sitä, miten omatkin valintamme linkittyvät kaikki lopulta toisiinsa. Ehkä sitä välillä sokeutuu omillle valinnoilleen ja toiminnalleen. Valintoja, kun usein ohjaa aiemmat kokemukset, menneisyys. Menneisyydestä voi olla vaikea päästää irti.

 

Britakakku <3

 

Kesään kuuluu myös kakku, mieluiten mansikoilla. Kermakakuista en juuri muuten välitä, mutta britakakku on niin hyvää. Jopa niin hyvää, että juhannuksena tein kaksi sellaista <3

 

BRITAKAKKU

 

Pohja:

*150gr Voita * 1,5 dl Sokeria * 4 Keltuaista * 2dl Vehnäjauhoja * 2 tl Leivinjauhetta * 1,5 dl Maitoa

 

Marenki:

* 4 Valkuaista * 2dl Sokeria * 1dl Mantelilastuja (jätin nämä pois vieraan allergian takia)

 

Täyte:

* 2-3 sitruunaa (n. 2dl mehua) * 400gr Mansikoita * 1prk (2,5dl) Vispikermaa * 200gr Vaniljatuorejuustoa * 0,5dl Sokeria *1,5 dl Lemon Curd-sitruunatahnaa * 1/4 ruukkua Minttua 

 

 

1. Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota rasva ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää joukkoon keltuaiset yksitellen samalla vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi maito ja sekoita.

2. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille tasaiseksi kerrokseksi.

3. Valmista marenki. Laita valkuaiset puhtaaseen kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahdotuksen loppuvaiheessa. Vatkaa vielä hetki.

4. Levitä valkuaisvaahto taikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

5. Purista sitruunoista mehu. Jätä muutama mansikka koristelua varten ja viipaloi loput. Laita mansikkaviipaleet sitruunamehuun maustumaan noin puoleksi tunniksi. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Lisää lemon curd ja sekoita.

6. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja neljään osaan. Valuta mansikat. Nosta ensimmäinen kakkupohja tarjoiluastialle. Levitä päälle kolmasosa täytteestä sekä mansikoista. Toista, kunnes kakku on koottu. Jätä päällimmäiseksi kakkupohja ilman täytettä. Koristele mansikoilla ja mintunlehdillä.

 

 

Hieman viileämmästä viikonlopusta huolimatta helteet eivät taida olla vielä ohitse, nautitaan <3

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Sometimes your way is not that smoot- but it’s still your way 💫 .

Vihdoin sain kynäiltyä blogiin postauksen Aostanlaakson vuorivaelluksesta ja omista kokemuksista- niin ilon tunteista kuin epätoivon hetkistä ♥️ Linkki blogiin biossa ☝️ .

#moments #mountaineering #outdoor #lifehappensoutdoors #lifeofadventure #adventures #explorer #womenwhoinspire #uusipostausblogissa #runnergirl #quotesaboutlife #journey
City runner 🏫⛲️🎡✌️ .

Arki toi mukanaan työmatkaliikunnan! Omille juoksulenkeille on minullakin arjessa vaikea löytää aikaa- siksi hyödynnän työmatkoja. Juostessa/pyöräillessä olen myös hetken omassa kuplassani ja keskityn vain itseeni- tekee ihan älyttömän hyvää arkikiireiden keskellä ♥️ .

Eilisellä lenkillä sain idean seuraavaan postaukseen, joka on hautunut kyllä mielessä jo pitkään, mutta ajatuksia en vain ole saanut kirjoitettua ulos. Tuolla lenkillä löytyi juttuun uusi näkökulma ja nyt sateen ropistessa olen koko aamun kirjoittanut näppäimistö sauhuten! 👩🏻‍💻🔥 .

#runnergirl #runspo #runnersofinstagram #runnermom #womenwhoinspire #citystyle #runningmotivation #outdoor #työmatka #juoksu #fitnesslife #activeliving 📷 @coretunne 😘
Balance is the 🗝💫 .

Energiat alkavat olla taas 💯 ja näitä tasapainoa ja hallintaa kehittäviä liikkeitä tein eilen treenattavien välissä urheilukentältä löytyvällä tasapainolaudalta 💪🏼 Super 🤩 Paina ♥️ tallenna ja tee silloin kun sulle sopii! .

1️⃣ Kyykky & pystypunnerrus x 15
2️⃣ Yhden jalan maastaveto x 10/jalka 
3️⃣ Hauiskääntö & pystypunnerrus x 15 
4️⃣ Askelkyykky taakse x 12/jalka 
5️⃣ Punnerrus x 15 .

Vaihteeksi tein liikkeet toistoilla, 2 kierrosta, 10kg kuulalla! Energistä päivää- vielä treenataan ulkona 👊 .

#heidionthegoworkout #trainingday #balance #fitnessmotivation #workoutroutine #workoutvideo #justdoit #nogymnoproblem
”Oletkin muuten hyvää vuosikertaa, mutta tästä se alamäki alkaa” sain viime viikolla kuulla verikokeen ottajalta. En muista mitä tarkalleen vastasin, mutta ei, eikä ala, tässähän sitä eletään ihmisen parasta aikaa! Lue blogista lisää- linkki biossa 💫 .

P.S aamu-uinnit on 💦👌💫♥️🙏🏼 .

#goodmorning #goodvibesonly #uusipostausblogissa #hyväolo #aamuuinti #swim #morningglory #healthiswealth 📷 @ninnufr 😘
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa treenaamista eikä treenien takia tarvitse lähteä kotia pidemmälle! Kotitreenit rocks ✌️💪🏼🛋 Uusimmassa @oma_aika lehdessä on nyt 3 x 10 min helppoa pikatreeniä arkeen- kotisohvalle, työpaikalle ja lenkkipolulle. Käy ihmeessä hakemassa lehti, tässä työn lomassa pidin itsekin liikkuvuustauon 👌 .

Innostuin muuten niin tuosta sunnuntaisesta IGTV- videosta, että päätin tehdä niitä jatkossa enemmänkin (yhden itse asiassa kuvasin jo eilen!) 5-15 minuutin vaihtelevia treenejä, joissa kerron hieman tekniikkavinkkejä- miltäs kuulostaa? Ja toiveita otetaan mielellään vastaan 🙌🏼🙌🏼 .

#homeworkout #kotitreeni #trainingmotivation #fitspiration #bodyweightworkout #fitmom #trainingday #nogymnoproblem #activeliving 📷 Hanna Linnakko 💻 @coretunne Kuvausvaatteet @karitraa @suuntosuomi
Morning routines 💦🧘🏻‍♀️☕️ .
Onko sulla joku arkirutiini, joka vähän lomalla ”unohtui”, mutta jonka/jotka haluaisit takaisin? Mulla aamu-uinnit ja venyttelyt jossain vaiheessa jäivät reissujen ja muiden juttujen jalkoihin, mutta tänään otin ne taas osaksi aamuja 💦 .

Uudelleen aloittaminen voi olla haastavaa, siksi ei kannata siirtää sitä huomiselle vaan aloittaa tänään, NYT! Jos aina siirtää aloittamista huomiselle, voi olla ettei sitä päivää koskaan tullutkaan. Siksi menin aamulla uimaan, vaikkei sateinen ilma oikein houkutellut. Mutta Aah, mikä ihana olo uinnin jälkeen 🙏🏼 Oikein energistä viikkoa sinullekin! .

#swim #arki #morningglory #habits #makeithappen #feelgood #healthiswealth
What an amazing sunset last night 💫 .

Eilen lenkkarit vaihtui Paavon jälkeen vauhdissa korkkareihin, niin mieletön oli auringonlasku. Mä niin nautin mun tuorepuristetuista mehuista, chiavanukkaista, poluista ja juoksusta, mutta ihan yhtä tärkeä osa hyvinvointia ja energianlähde ovat ystävät ja tälläiset rennot illanistujaiset 💫 #ihanparasta .

#sunset_pics #august #summeraintover #helsinki #summernights #sunsetlovers #amazing_shots #highheels #beautiful_world #naturelovers
Instagram
Instagram

Arkisto