Browsing tag: kisaraportti

HUH HELLETTÄ- FIILIKSIÄ HELTEISELTÄ HELSINKI CITY RUNILTA


 

Huh hellettä, melkoisessa kuumuudessa juostiin eilen Helsinki City Run ja tietenkin kaikki muutkin juoksupäivän matkat. Kaikki juoksijat voivat olla tyytyväisiä juoksuunsa ja etenkin iso hatunnosto maratoonareille ja tupla matkan juoksijoille (1/2 maraton & maraton!). En usko, että juoksu oli kenellekään helppo ja itsekin yllätyin, kuinka kuumuus vaikutti minuun. Olen tottunut juoksemaan kelillä kuin kelillä, enkä aivan pienestä hätkähdä, mutta eilen kyllä kuumuus tuntui. Vesipisteillä join ja kaadoin pari mukillista vettä päälle sekä hörppäilin järjestäjien tarjoilemaa energiajuomaa. Onneksi oli vielä omatkin juomat mukana, jotta sain juotua matkan varrella. Siitäkin huolimatta tuntui, että koko ajan oli kauhea jano.

 

Kisapaikalla treffasimme treenitiimiläisteni kanssa jo hyvissä ajoin, ja yhdessä teimme hieman alkulämmittelyä- kevyttä juoksua ja dynaamisia liikkuvuusliikkeitä. Tämä meidän yhteinen projekti on ollut todella mukava ja inspiroiva, vaikka matkaan kaikki lähtivätkin oman vauhdin mukaan. Alkulämmittelyssä annoin tiimiläisille vielä viime hetken vinkit, ja muistutin etenkin lähtemään liikkeelle omaa vauhtia, pitämään huolen nesteytyksestä ja kaatamaan joka vesipisteellä vettä myös pään päälle. Kuumuus yllättää talven jälkeen, koska keho ei ole tottunut näin lämpimiin ilmoihin.

 

”Oli ihan mahtavaa valmistautua ja osallistua tapahtumaan porukalla. En osannut arvata, miten paljon energiaa ryhmäinnostuksesta (ei paineesta!) saa, ja miten paljon voi juoksutapahtumaan valmistuessa nauraa!” 

 

”Vuosien tauon jälkeen oli taas kiva juosta ryhmässä. Se tuo iloa ja motivaatiota harjoitteluun aivan eri tavalla kuin yksin puurtaminen.”

 

 

En asettanut itselleni mitään tavoiteaikaa, mutta suunnitelmissa oli juosta kiihtyvä vk- harjoitus 150-165 sykealueilla (vauhtikestävyys), ja mahdollisesti 15-16 kilometrin jälkeen kovempaa. Matkaan lähdinkin rennosti ja askel tuntui kevyeltä, mutta melko aikaisessa vaiheessa totesin, että onneksi en asettanut itselleni aikatavoitetta- kuumuus nostatti sykkeet normaalia korkeammiksi, vaikka muuten juoksu kulki ihan mukavasti. Aivan tavoitesykkeissä en pysynyt…

 

Juoksen tapahtumissa useimmiten aina musiikit korvilla. Saan musiikista jotenkin tosi paljon energiaa ja tempoa juoksuun. Tein eilisellekin oman soittolistan, johon tallensin kaikki reippaiden lenkkieni suosikit. Alkumatkan juoksin musiikit korvilla, mutta Seurasaaren kohdalla lähinnä vain ärsyynnyin musiikista. Laitoin kuulokkeet taskuun ja sammutin Spotifyn. Hetkellinen ärsytys nosti päätään, ilman mitään syytä. On se ihmismieli vain kummallinen, ja varsinkin näin kovemman rasituksen aikana on mielestäni jopa mielenkiintoista huomata, miten itsekin reagoi eri tilanteissa. Siinä ärsytyksen vallassa ajatukseni vaelsivatkin jo Aostanlaaksoon ja ajattelin, että hyvä, näitä fiiliksiä on varmasti edessä sielläkin, ainakin jossain vaiheessa, ja mikäs sen parempi kuin harjoitella mielenhallintaakin etukäteen.

 

Ärsytys oli kuitenkin vain hetkellinen. Ihailin upeita maisemia, heitin kannustajien kanssa ylävitosia ja jutustelin muutaman kanssajuoksijan kanssa- lähinnä kuumuudesta ja koska seuraava vesipiste tulikaan. Joku luuli minua työkaverikseen ja siinä toivotettiin tsempit juoksuun. Tosi hyvällä fiiliksellä porukka juoksi ja se tapahtumissa onkin parasta- tsemppi ja yhteenkuuluvuuden tunne. Liikunta yhdistää! Ja olosuhteet ovat tietenkin kaikille samat.

 

 

”Muistelen tässä juoksun fiiliksiä ja sitä, miten ne vaihtelivat niin suuresti matkan varrella. Koska keli oli, mikä oli, niin mun kohdalla ainakin ”sisulla läpi” – mentaliteetti oli osuva. Ja ehkä tärkeintä, että en luovuttanut. Hassua, mihin kaikkeen kroppa ja mieli pystyy, vaikka ei aina uskoisikaan. Todella ylpeä olo nyt siitä, että uskalsin mukaan ja ylitin itseni. Winning at life!” 

 

”Kuten aiemmillakin kerroilla, psyykkinen puoli nousi tärkeään rooliin pitkin matkaa, kun teki mieli luovuttaa.”

 

8-15 kilometrin välillä juoksuvauhti hieman notkahti, vaikka edelleenkään juoksu ei tuntunut raskaalta. Ihmettelin vain korkeita sykkeitä, vaikka vauhti oli ajoittain vain hieman peruslenkkiäni kovempaa. Otin rennosti enkä ajatellut sen kummemmin aikaa, tärkeintä, että sain hyvän juoksun ja treeniä kesän tavoitteeseeni. Kuudentoista kilometrin kohdalla juoksu tuntui edelleen ihan ok:lta, ja sen jälkeen lisäsin hieman vauhtia. 18:nnen kilometrin kohdalla vauhti näytti kellon mukaan olleen jopa 4:36min/km.

 

”Juoksupäivä oli todella kuuma, ja jännitinkin vähän, miten kuumuuden ja auringon kanssa pärjää. Hyvillä vinkeillä (kiitos Heidi) selvisin läkähtymättä.” 

 

 

Maalissa olin oikein tyytyväinen, mutta samalla iloinen, että juoksu oli nyt juostu. Maalialueella, muita odotellessa, join litrakaupalla vettä, mutta ruokaa ei tehnyt mieli ollenkaan- eikä oikeastaan koko iltana. Palelu kertoi nestehukasta. Väkisin join järjestäjien tarjoaman palautusjuoman, jotta palautuminen pääsisi käyntiin. Illalla teki mieli vain salmiakkia ja jotain suolaista. Olo oli koko illan ajan vetämätön. Suunniteltu remppasiivous vaihtui sohvalla makoiluun ja Netflixiin.

 

Kaikki selvisivät pienistä vastoinkäymisistä huolimatta hienosti ja hymyssä suin maaliin. Olen niin ylpeä mun tiimistä <3 Innostuimme tästä yhteisestä projektista niin, että syksylle olen suunnittelemassa jo uutta juoksutavoitetta.

 

”Juoksu kulki mukavasti noin 16 kilometriin asti, loppu menikin sitten sisulla. Ihan mahtava fiilis jäi kokonaisuudesta. Tälläisiä lisää!” 

 

”En oikein usko vieläkään, että juoksin koko matkan ja selvisin maaliin. Oli tosi ihanaa, että meillä oli ryhmähenki tässä mukana. Se tsemppas mua todella paljon, vaikka me kaikki neljä ei juostukaan yhdessä. Aivan paras juoksuryhmä ja ihana tapahtuma.”

 

”Itse tapahtumapäivä sujui hikisissä merkeissä. Ihanaa huomata, kuinka penkin alle mennystä juoksusta voi iloita maalissa mitali kaulassa aivan yhtälailla kuin niistä vauhdikkaammistakin. Tästä on kiva lähteä suunnittelemaan uusia tapahtumia!” 

 

Kiitos vielä kerran Helsinki City Run ja tietenkin mun ihana treenitiimi <3 Ja oikein ihanaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle- täällä taas ruoka maistuu ja istuskelenkin terassilla ihanasta ilmasta ja aamiaisesta nauttien. Ja, hei kerro sinäkin ihmeessä omista fiiliksistäsi, jos olit eilen juoksemassa.

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego

Ja Facebookissa On The Go

* osallistumiset saatu

 

Heidi xoxo

RACE DAY


 

Se on sitten Helsinki City Run, vuoden ensimmäinen juoksutapahtuma takana. Intopiukeana täällä jo aamuvirkkuna odottelin malttamattomana kisapaikalle lähtöä ja starttia. Onneksi puolikkaan startti oli tänä vuonna jo aamupäivästä. Tykkään juosta aamulla, ja juoksun jälkeen jää aikaa vielä muuhunkin. Odottavan aika on muutenkin pitkä.

 

Hyvien yöunien jälkeen (syvää unta jopa 2:43min!) söin aamiaista. Kisapäivän aamiaiseni on aina kevyt ja hiilihydraattipitoinen. Heti herättyä kulhossa oli Yosan maustamaton kauravälipala marjoilla, 1/2 banaani ja kauramaitocappucino. Pari tuntia myöhemmin vielä smoothie, banaanilla, mustikoilla, puolukoilla, yhdellä medjool taatelilla ja mantelimaidolla. Olen huomannut, että juoksu sujuu paremmin hieman kevyemmillä eväillä. Jos haluaa ”tankata”, kannattaa se tehdä alkuviikosta. Puolikasta varten en edes tankkaa. Perus, monipuolinen ja itselle tuttu ruokavalio riittää. Mitään uutuuksia ei kannata suorituksen alla testata.

 

Pieni jännitys kuuluu kisa-aamuun. Olen kova jännittämään, onneksi se sentään jo hieman alkaa helpottamaan. Jos en jännitä omaa suoritusta, niin jännitän toisten puolesta. Eilen en jännittänytkään omaa suoritustani, vaan Lauran puolesta. Laura on tehnyt koko vuoden ajan niin paljon töitä juoksun eteen, ja se palkittiin eilen. Olen niin ylpeä Laurasta.

 

 

Treffasimme Kisahallilla tuntia ennen juoksua. Saimme seuraksi vielä toisenkin Lauran. Yhdessä lämmittelimme- pieniä avaavia dynaamisia venytyksiä. Puolikas on sen verran pitkä ja lähtövauhti sen verran maltillinen, että muuta ei tarvittu. Ilmakin oli sen verran lämmin. Aikaa kisapaikalle jäi juuri sopivasti. Laura ehti öljytä kynsinauhatkin! Huvittuneena naureskelin tätä uutta ”kisavalmistelua”, mutta hei, tapahtumien kuuluu olla juurikin hauskoja! Ei ottaa niitä liian vakavasti.  Tärkeintä on nauttia matkasta ja tunnelmasta, vaikka äärirajoilla sitten juostessa mentäisiinkin. Video kynsinauhojen öljyämisestä ja sen hyödyistä Instagramini @heidionthego My Storyssa! 

 

Matkaan lähdimme suunnitellusti n. 6.20min kilometrivauhteja. Juoksu kulki Lauralla mukavasti. Itse juoksin Salomonin juoksureppu selässä. Siellä kannoin mm. Lauran geelejä, vesipulloja, extra hiuslenkkejä, rakkolaastareita ja paperia. Omat vesipullot olivatkin aivan must. Laura sai juotua silloin, kun siltä tuntui. Vesipisteellä neuvoin kaatamaan vettä myös päälle. Tämä viilentää mukavasti näin kuumalla ilmalla. Geelejä meni juoksun aikana kolme. Ensimmäinen meni 10 kilometrin kohdalla. Geeli kannattaa ottaa tarpeeksi ajoissa.

 

Matka eteni suunnitelmien mukaan aina 16 kilometriin asti. Kuumuus oli kuitenkin hieman liikaa ja vauhti hiipui hieman. Siitäkin huolimatta Laura paransi viime syksyistä aikaansa kaksi minuuttia. Eilen aika oli 2:18. Maalissa meitä oli kaksi onnellista. Vaikkei minulla omia tavoitteita tällä hetkellä olekaan, tulee toisen tavoitteen saavuttamisesta yhtä ihana fiilis. Syksylle suunnittelimmekin heti uutta tapahtumaa.

 

Juoksimme molemmat New Balancen 890v.6 tossuilla. Olen juossut NB:n tossuilla jo muutaman vuoden ajan, mutta Lauralle nämä olivat ensimmäiset tossut- muttei varmastikaan viimeiset. Ensimmäistä kertaa Lauralle ei tullut rakkoja tai muitakaan jalkavaivoja! Tossulla todellakin on väliä.

 

Iso kiitos Helsinki City Runille hienosti järjestetystä tapahtumasta ja kutsusta. Samoin New Balancelle <3 Ensi vuonna taas uudelleen.

 

 

Tapahtuman jälkeen oli mukava viettää iltaa vielä ystävien kanssa. Poikakin pääsi piipahtamaan taas muutamaksi päiväksi. Nautin niin näistä kesäpäivistä, kukapa ei. Löylyssä söimme post race- dinneriä, omalla lautasella oli maukas falafel salaatti. Birgitassa kävimme kahvilla ja iltaa istuimme vielä paikallisella terassilla. Just nyt on muuten tosi hyvä näin <3

 

Aurinkoa päivääsi! Ja hei, olitko sinä juoksemassa? Mielelläni kuulen teidänkin fiiliksistä 🙂

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Well hello April 🤍 #snowday
This view.... makes you forget the world around you and realize that everything is temporary ✨ .

#april #thisisfinland #sunrise_sunsets_aroundworld #nature_brilliance #naturelove #runnergirl #trails #trailrunning #forestvibes #polkujuoksu #adventurer
Let’s play Uno! Super effective body weight HIIT workout 🔥 .

Uuno, peli jonka aivan varmasti kaikki tietävät! Tässä hieman hikisempi versio, joka sopii niin yksin pelattavaksi kuin koko perheelle. 🃏 Liikkeet voi soveltaa pelaajien kuntotason ja iän mukaan ja peliä voi pelata niin omassa pihassa, urheilukentällä kuin vaikka metsässä! Juuri nyt suosi omaa pihaa, vältä ruuhkaisia kenttiä. Korttien värien mukaan 🟡 Kyykky
🔴 Punnerrus 🟢 Vuorikiipeilijä 🔵 Burpee .

1️⃣ Laita korttipakka keskelle pihaa ja aseta neljä treenipistettä kortin värien mukaan sopivan juoksumatkan päähän (keltainen piste= kyykky jne). Kortin väri siis kertoo mitä liikettä milläkin pisteellä tehdään ja numero toistojen määrän. Erikoiskortti on aina 10 toistoa paitsi +4 on 10 toistoa jokaista liikettä 🎥 Videoilla kaksi vaihtoehtoa jokaiselle liikkeelle- helpompi ensin ja sitten haastavampi. Viimeisessä videossa pelin kulku nopeutettuna. ▶️ Päätä kuinka kauan haluat pelata- esim 5, 10 tai 12 minuuttia. Laita kello/ajastin päälle ja pelaa! Nosta kasasta päällimmäinen kortti, juokse oikealle pisteelle ja tee kortin osoittama toistomäärä. Juokse takaisin korttipakalle ja jatka kunnes aika on täynnä. Voittaja on kerännyt eniten toistoja 💪🏼 🆒 Tarkemmat pelisäännöt ja liikeohjeet löydät blogista- linkki biossa. .

Mites on pelataanko Unoa? 😁 Tai nappaa liikkeet talteen ja tee tutusti ▶️ työosuus 30/45 sec, palautus 15 sec liikkeiden välissä. 2-3 kierrosta TAI tabatana 20 sec/liike, 10sec palautus -> jatka 4 min ajan! 🔥 .

#heidionthegoworkout #trainingmotivation #workoutvideo #kotitreeni #homeworkout #fitspiration #bodyweighttraining #hiitworkout #tabata #runnergirl #runningmom #strengthtraining
✨ Even shadows need light to exist ✨ .

Päivä käyntiin appelsiini/porkkana/ inkiväärimehulla 🥕🍊☀️
Huomaatko muuten, mikä valoilmiö muodostuu varjolasiin? ✨ .

#shadows #orangejuice #quoteoftheday #artoftheday #goodmorning #loveiseverywhere #bethelight #juicing #healthiswealth #foodpassion #reflections
A little walk or run before workday is always a good idea ☀️ .

VINKKI joka toimii 👉 Nyt kun etätöiden takia työmatkaliikunta on jäänyt nollaan, suosittelen ennen työpäivää tekemään pienen happihyppelyn! Nimittäin jo se, että vaihtaa yöpaidan trikoisiin, kiertää korttelin ympäri ja hengittelee raitista ulkoilmaa antaa energiaa ja ryhtiä uuteen päivään ☀️ .

Juokse tai kävele, oman fiiliksen mukaan. Pääasia, että se toimii just sulle 💗 Olisi muuten kiva kuulla, miten sinä rytmität arkipäiviä ja oletko löytänyt uusia toimivia tapoja esim arkiliikuntaan? .

#runnergirl #sunrise_and_sunsets #runhappy #morningrun #aamulenkki #newhabits #healthiswealth #runningmotivation #runner #runforlife #runnerscommunity
Lunch Break or After Work- workout with kettlebell & elastic band. 7 - 14 or 21 mins- your choice ✨ .

Nappaa tästä talteen tehokas ja monipuolinen, jo kuukauden takainen setti Kisahallilta. Tämän ajattelin tehdä tänään itsekin 💪🏼 Treenin voit tehdä toki ilman kumppariakin, mutta esim kyykyissä se tuo mukavaa lisähaastetta. .

1️⃣ Kyykky joustolla & pystypunnerrus 
2️⃣ Pakarapotku taakse
3️⃣ Yhden käden soutu
4️⃣ Pakarapotku taakse toinen jalka
5️⃣ Yhden käden soutu (toinen käsi)
6️⃣ Punnerrus ja lankussa hyppy jalat auki x 2 
7️⃣ Vatsalihakset (jalkojen dippaukset) ▶️ 30/45 sec työosuus ⏸ 30/15 sec palautus ⏯ 1-3 kierrosta riippuen treeniin käytettävästä ajasta ja energiatasosta 💪🏼💥
💾 Tallenna ja tee silloin, kun sinulle sopii! ❤️ kertoo, näitä lisää ❤️ Mukavaa päivää ja kerro ihmeessä, jos testaat! .

#heidionthegoworkout #kettlebellworkout #kettlebell #elasticband #homeworkout #kotitreeni #womenwholift #workoutvideo #workoutmotivation #workoutroutine #runnergirl #strengthtraining #runnerscommunity #runningmotivation #runnersofinstagram #runrunrun
We can’t direct the wind, but we can adjust the sails 💗 .

Onpahan ollut tuulinen viikko! Myös tahdonvoimaa on vaadittu kirjoitushommissa... ”Luulisi, että mieluisasta aiheesta kirjoittaminen olisi helppoa, mutta mitä vielä! Ajatus harhailee milloin missäkin- yhtäkkiä olen tekemässä Instagramin vessapaperirulla/niksipirkka -haastetta, nauramassa Celeste Barberin videoille (ota muuten seurantaan @celestebarber jos kaipaat hyviä nauruja) ja vastailemassa viesteihin. Ja kas, sitten onkin jo aika tehdä lapsille lounasta, välipalaa ja auttaa kouluhommissa… Tahdonvoimaa, sitä on tällä viikolla tarvittu!” 💪🏼 Lue blogista lisää tahdonvoimasta, verensokerista ja mitkä oli mun viikon kolme parasta- linkki blogiin biossa! .

Mitkä oli sun viikon parhaat? 💗
Ai niin, eilen illalla käytiin myös keinumassa ja ihailemassa auringonlaskua Uunisaaressa- se oli myös yksi viikon parhaista 💗💎✨ .

#runnergirl #trails #trailrunning #womenwhoinspire #windyday #uusipostausblogissa #runhappy #runnermom #adventurer #exploremore #naturelife #polkujuoksu #runrunrun
Missing these ladies & our Saturday trail runs #dreamteam 💓 @sallamarihamari @lauraohls @drahopelto .

#trailrunning #trails #runnergirl #runrunrun #forestlovers #naturelife #adventures #exploreourearth #nuuksio #polkujuoksu #juoksu #thisisfinland #runningcommunity #runninglife
Instagram
Instagram

Arkisto