LIIKKUJAN LONTOO!

LIIKKUJAN LONTOO!

  Joulukuun alussa tein viimeisimmän reissuni Lontooseen. Kahden päivän aikana viiletin ympäri Lontoota etukäteen suunnittelemieni ja mielenkiintoisilta kuulostavien tuntien perässä, joista ajattelin saavani inspiraatiota omaankin ohjaukseen ja tietenkin myös...
LOMALLA ON AIKAA

LOMALLA ON AIKAA

    Lomalla on aikaa kävellä meren rannassa, ihailla simpukkamerta, maata rannalla ja altaalla, välillä hieman jopa tylsistyä. Olla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu. Sen ansiosta ajatukset kirkastuvat ja kumpuaa uutta inspiraatiota. Lomalla on ollut aikaa...
LUMIPALLOEFEKTI

LUMIPALLOEFEKTI

    Aamuliikunta ja terveellinen aamiainen energisoivat, ja antavat reippaan startin päivään. Ei tarvitse kuin hetki venytellä, niin jo heti olo on heränneempi. Itse ainakin huomaan ison eron, jos istahdan suoraan keittiön pöytään aamiaiselle tai jos...
HOLIDAY MORNINGS

HOLIDAY MORNINGS

      Aamujoogaa, juoksulenkki, lihaskuntotreeniä rannalla tai/ja uinti meressä, jonka jälkeen ihana aamiainen terassilla. Voiko päivä tästä paremmin alkaa? Heti ensimmäisestä päivästä lähtien pääsin hyvään lomamoodiin. Tyttöjen kanssa otetaan päivä...
HOLIDAY

HOLIDAY

  Kesäisissä, jo lähes lomafiiliksissä on mennyt kulunut viikko. Ohjauksia ja tapaamisia on ollut vielä aivan normaalisti, mutta ulkotyöt ja aurinkoinen ilma saavat olonkin tuntumaan niin aurinkoiselta ettei edes tunnu, että olisi töissä. “Toimisto”,...