Browsing tag: Malminkartano

SAUVARINNETTÄ & SUKLAAKAKKUA


 

Kevään ja kesän tapahtumat on peruttu, mutta hienoa nähdä, kuinka innovatiivisia ja hullujakin juttuja moni on peruttujen tapahtumien tilalle keksinyt. Eilen oli itsellänikin tarkoitus osallistua Karhunkierroksen 55 kilometrille, mutta sen sijaan yllytyshulluna löysin itseni kuuden muun kanssa Malminkartanolta tunkkaamasta, tavoitteena kerätä 3000 nousumetriä!

 

Tarkoitus oli aloittaa treeni kymmenen maissa, mutta pojan syntymäpäivä-brunssin takia saavuin paikalle hieman myöhemmin. Vihersmoothiella, avocadoleivillä ja suklaakakulla hyvin ravittuna liityin porukkaan mukaan. Aurinko porotti yllättävän kuumasti, onneksi lähdin shortseissa ja t-paidassa. Kesä ja pitkäkestoiset vaellukset, polkujuoksut, sauvarinne ja hyvä treeniseura- parasta. Niitä ei onneksi ole peruttu!

 

RIITTÄVÄSTI ENERGIAA

 

Energiantarve näin pitkäkestoisen treenin aikana lisääntyy eikä pelkällä vedellä pärjää. Hyvin yksilöllistä on kuitenkin se, mitä pystyy treenin aikana syömään. Toisille sopivat geelit ja urheilujuomat, yksi pystyy syömään vaikka pizzaa. Tärkeintä, että saa energiaa jostain, sillä muuten energiavarastot tyhjenevät ja noutaja saapuu ennen aikojaan. Testaamalla löytää itselleen toimivimmat.

 

Itselläni oli mukana mini karjalanpiirakoita, Noshtin energiajellyjä ja aamulla tehtyä vihersmoothieta, jonka joukkoon lisäsin hieman myös suolaa. Vatsani on herkkä treenin aikana syömiseen ja siksi vältän esimerkiksi energiageelejä, jotka saavat vatsan helposti sekaisin. Vettä join lähes seitsemän tunnin treenin aikana kolmisen litraa. Salomonin juoksurepussa on kätevät etutaskut, joista on helppo juoda- pulloa ei tarvitse ottaa taskusta erikseen pois.

 

Itse treeniä varten en tankannut mitenkään erityisemmin. Pyrin syömään aina säännöllisin väliajoin, monipuolista kotiruokaa. Uskon, että se riittää näin kuntotreenaajalle. Nesteitä join hieman normaalia enemmän.

 

 

 

PAIN & PLEASURE

 

Näin pitkäkestoisissa treeneissä sitä huomaa, kuinka jaksamisessa on loppupeleissä kyse mielen voimasta ja sen hallinnasta. Miten reagoi omiin tunteisiin ja ajatuksiin- niihinkin, jotka syöksyvät epätoivosta euforiaan. Mielellä onkin aivan uskomaton vaikutus. Kolmen tunnin kohdalla huomasin itsekin, kuinka mieleen hiipi ajatuksia onko tässä mitään järkeä, ei tätä hullukaan jaksa- ja silti jaksaa ja jatkaa.

 

Nykyään jopa nautin oman mielen haastamisesta ja naureskelen mieleen tulevista salakavalista ajatuksista, sillä tiedän, että ne ovat vain ohimeneviä.  Yhdessä hetkessä on valmis heittämään hanskat samantien tiskiin ja toisessa rallattelee, kuinka kaikki on ihanaa. Saavuttaakseen haastavan tavoitteen onkin usein käytävä myös siellä epämukavuusalueella. Loppuvaiheen endorfiiniryöpyn ja väsymyksen välimaastossa naureskelimmekin, kuinka jopa Malminkartano alkoi näyttämään vähän niin kuin Mont Blancilta! Malminkartanon juuren kioskilta olisi saanut ostettua jopa kylmää kokista tai alkoholitonta olutta- melkein siis kuin Alpeilla.

 

You want to experience the pleasure of having this goal in your life, but you don’t want to go through the pain of achieving this goal. You, therefore have a dilemma on your hands. What do you do?  

 

Puhun aina ilon kautta liikkumisesta, ja vaihtelevista tunneskaaloista huolimatta tuolla Malminkartanon vaihtumattomista maisemissakin saimme ylläpidettyä hyvää fiilistä koko treenin ajan. Yhdessä treenaaminen ja sama tavoite tsemppaa jaksamaan silloinkin, kun ei jaksaisi. Yksin en todellakaan olisi tunkannut tuota samaa mäkeä seitsemää tuntia! Jutellessa aika kuluu nopeasti ja tonnin välein pidetyt pidemmät evästauot toimivat hyvinä välitavoitteina.

 

TAVOITTEET MUUTTUVAT

 

Joskus treenatessa tavoitteet saattavat myös muuttua- ja se on ihan ok! Yksi meistä totesikin osuvasti treeniä tehdään itseä varten ja fiiliksellä, kukaan ei haudassa muistele, kuinka monta nousumetriä vetikään sinä yhtenä päivänä Malminkartanolla”. Ja olen täysin samaa mieltä. Näin kuntourheilijana tärkeintä on säilyttää liikunnan mielekkyys. Joskus vedetään tavoitteen yli, joskus ali. No big deal. Olen jo aikoja sitten päästänyt irti suorittajasta, joka puski vaikka väkisin. Omia rajoja pitää kunnioittaa.

 

Eilinen 3000 nousumetriä oli noin kuumalle päivälle hieman liian kunnianhimoinen. En edes muistanut, että nousumetrien keräämiseen menee noin kauan- mäki on sen verran loiva ja lyhyt, että aikaa menee mäkeä ylös kävellessä ja alas juostessa yllättävän kauan. Iltakuudelta oli jo ihan kiva mennä kotiin! Olinkin supertyytyväinen nousumetreihin ja reiluun 34 kilometriin, mikä tarkoitti sitä, että vedimme 33 kilometrin Karhunkierroksen. Aika huikeeta, hyvä me.

 

 

 

Pieni pala suklaakakkua toimi ennen treeniä, mutta treenin jälkeen ei maistunut oikein mikään. Join paljon nestettä ja väkisin söin ruokaa. Kroppa kävi melkoisilla ylikierroksilla. Tänään tuntee pakaroissa ja takareisissä liikkuneensa- hyvällä tavalla. Ohjelmassa venyttelyä, kevyt kävelylenkki ja pulahdus mereen, ja kahvin kanssa pala tuota suussa sulavaa suklaakakkua! Alla resepti teillekin (mitat ovat hieman hassuja, kun käänsin cup:seista desilitroihin)

 

MARJAINEN SUKLAAKAKKU

 

Pohja:

2,4 dl vehnäjauhoja, 0,6dl kaakaojauhetta, 1/2 tl soodaa, 1/2 tl suolaa, 100gr pehmeää voita, 2dl fariinisokeria, 1 iso kananmuna, 1 keltuainen, 75gr tummaa suklaata, 1 tl vaniljasokeria, 1,2 dl maitoa

 

Mascarpone Suklaa-täyte:

250gr Mascarponea, 0,8 dl kaakaojauhetta, 0,8dl tomusokeria, 2,4dl kuohukermaa 

 

Päälle: 

250gr tuoreita marjoja ja tomusokeria

 

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele kaksi 15cm irtopohjavuokaa (käytin 18cm, meillä ei ollut pienempää).

Sekoita jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, ruokasooda ja suola.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna, keltuainen, sulatettu suklaa ja vaniljasokeri. Vatkaa kunnes kuohkeaa. Lisää joukkoon vuorotellen maitoa ja jauhoseosta. Jaa taikina tasaisesti vuokiin ja paista uunissa noin 23-25min. Testaa kypsyys tikulla.

Vatkaa mascarpone, kaakao ja tomusokeri kunnes kermaista. Vatkaa joukkoon kuohukerma.

Anna pohjien jäähtyä. Lisää pohjan päälle mascarponevaahtoa ja marjoja. Laita toinen pohja päälle ja tee sama. Valmiin kakun päälle voit lisätä vielä tomusokerihunnun. Nauti.

 

 

Aurinkoista sunnuntaita päivääsi! Ja oliko sinulla kenties joku tapahtuma suunnitelmissa, joka jäi nyt korona takia toteuttamatta?

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo

VIIKON PARHAAT- LOUNASTREFFEJÄ, MÄKITREENIÄ, UNTA JA OPISKELUA!


 

 

Lounastreffit Lauran kanssa. Viikko alkoi normaalisti ohjauksilla Kisahallilla, mutta lounasta söin Lauran kanssa Ventunossa. Kolmen ruokalajin lounas on melko poikkeuksellista näin arkena! Suoraan töistä lounaalle kiiruhtaessa mietin, että olisin sentään voinut ottaa hieman ”paremmat” vaatteet mukaan. Paikalle saapuessa huomasin, että paikka oli kuitenkin mukavan casuaali ja rento- ravintolaan sulautuivat hyvin niin vauvat, jumpparit kuin bisnessmiehet.

 

Valmiin aterian äärellä oli mukava vaihtaa kuulumisia ja suunnitella kevään työkuvioita. Huippua tehdä töitä ystävän kanssa <3

 

Aamu-uinti Allas Sea Poolilla ja aamiainen ystävän kanssa– voiko arkiaamu paremmin alkaa. Hyvistä aikeista huolimatta en nimittäin ole juurikaan uimakoulun jälkeen käynyt uimassa… Uinnin kanssa koen edelleen haastavaksi lähtemisen. Ja koko sen ruljanssin, minkä vain altaaseen pääseminen ”vaatii”. Ja sitten vielä hiustenpesut sun muut. Oikeastihan kyse on vain tottumuksesta ja tavasta. Keskiviikko aamunakaan ei ollut ollenkaan vaikeuksia. Ehkä tämä harrastus vaatii seuran ja sovitun ajan kalenteriin. Uinti, kun on NIIN ihanaa- varsinkin Allas Sea Poolilla kaupungin valoissa.

 

Mäkitreenit Malminkartanolla. Mitäpä sitä ihminen muutakaan perjantai-iltana tekisi, naurahdin ystävälle, kun aloimme otsalamppujen valossa sauvoa pilkkopimeää Malminkartanon mäkeä ylös ja alas. Ensimmäinen kerta Jättärillä näin pimeällä, ja olipa vain upea kokemus sauvoa vain kaupungin valomeren ja otsalampun valaistessa polkua. Yksin tuskin olisin lähtenyt, mutta ystävän kanssa tämäkin kokemus oli huikea. Jutellessa mäkivedotkin menivät siinä sivussa kuin huomaamatta.

 

Eilen aamulla sauvoin samaisessa mäessä uudelleen jo heti aamutuimaan. Mäki pysyi samana, vain treenikaveri vaihtui! Tällä viikolla olen ulkoillut paljon normaalia vähemmän, sillä sateiden takia lähes kaikki ohjaukset ovat olleet sisätiloissa. Viikonlopun ulkoilut ovat tehneet niin hyvää!

 

 

 

 

Pitkät yöunet. Uni on jaksamisen tukipilari numero yksi. Olin aina kuvitellut, että pärjään helposti 6-7:llä tunnilla, mutta ehkä se olikin vain tottumus ajoista, jolloin lapset olivat pieniä. En tosin voi syyttää lapsia lyhyistä yöunista, sillä meillä on aina nukuttu melko hyvin. Itse halusin herätä ajoissa, jotta sain hieman omaa aikaa.

 

Olen onnekas unenlahjojeni kanssa enkä ole koskaan kärsinyt varsinaisista uniongelmista, mutta muutama vuosi sitten koetut aamuöiset heräilyt yllättivät. Nukahdin hyvin, mutta heräilin aina kolmen maissa. Ihmettelin, miten en vain saanut enää unta, vaikka kuinka yritin. Tätä kesti puolisen vuotta ja näin jälkeenpäin on helppo katsoa taaksepäin ja huomata, mitkä alitajunnassa vaivanneet asiat olivat yöheräilyyn syynä.

 

Juuri nyt nukun hyvin- uni on priorisointilistani kärkipäässä. Nukun helposti yhdeksän tuntia yössä, niin arkena kuin viikonloppuna. Riittävän unen ansiosta huomaan mm. palautuvani hyvin. Unen priorisoiminen vaatii kuitenkin sen, että arki-iltoina ei elokuvaa kannata aloittaa enää yhdeksän jälkeen. Mitä aiemmin pää on tyynyssä, sen parempi- mieluiten ennen kymmentä. Palautumisessa tärkeässä roolissa ovat myös viikonloput. Niistä saan energiaa kiireisempäänkin arkeen. Parasta on olla ihan vain kotona, käydä tekemässä jokin oma treeni ja syödä hyvin. Eilen teimme pitkästä aikaa racletteja.

 

 

If you don’t pic a day to relax, your body will pick it for you. And it will probably pick a day you don’t like. 

 

 

Tampereen kesäyliopistossa alkaneet opiskelut! Kyllä, olen palannut koulun penkille ja Tampereen kesäyliopistoon lukemaan positiivista psykologiaa. Psykologian opinnot ovat jo pitkään olleet haaveenani ja tähän elämäntilanteeseen tämä on täydellinen. Innolla odotan ensi viikkoa ja ensimmäistä tapaamista. Koulutus tapahtuu verkossa ja tapaamiset ovat lounasaikaan, mikä mahdollistaa opiskelun näin työn ohessa. 8 kuukauden opinnoista saa kasaan 30 opintoviikkoa. Vuosi tulee olemaan entistä kiireisempi ja siksikin on vieläkin tärkeämpää panostaa riittävään uneen ja palautumiseen. Tästä se alkaa, ensimmäinen askel kohti tavoitettani.

 

Varasin matkan talvilomalle. En juurikaan jaksa valittaa ilmoista, niihin, kun ei itse voi kuitenkaan vaikuttaa, mutta tänä talvena on positiivisemmankin uskoa koeteltu. Jos siis eteen tulee mahdollisuus lähteä vesisateita pakoon, niin sehän otetaan mielellään vastaan. Talvilomaa vietämme eteläisemmillä leveysasteilla ja vaikkei aivan hellettä olisikaan, niin ainakin valoa enemmän.

 

Olisi kiva kuulla miten sinun viikkosi ja vuoden alku on lähtenyt käyntiin?

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram

Arkisto