Browsing tag: suomalaisuus

SUOMI 100


 

Hyvää itsenäisyyspäivää 100 vuotias Suomi. Juhlapäivän aamuna oli upea ilma lenkkeillä. Olen lenkkeillyt ympäri maailmaa, mutta ei ole parempaa paikkaa kuin oma kotimaa. Yksi Suomen parhaista puolista onkin sen kaunis, puhdas luonto.

 

Ulkomailla asutut vuodet, ja mitä enemmän olen matkustellut ja maailmaa nähnyt, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan Suomea ja sitä, kuinka hyvin asiat meillä täällä onkaan. Turvallisuus, luottamus, terveydenhuolto, puhtaus ja lämmin vesi ovat mm. asioita, joista voimme olla kiitollisia joka päivä- näin ei todellakaan ole kaikkialla. Yksi on myös paljon kiistelty kouluruoka. Ulkomailla asuessa olisin ollut kiitollinen lämpimästä, maksuttomasta, ateriasta pitkän koulupäivän lomassa. Helposti pidämme asioita itsestäänselvyyksinä ja ymmärrämme niiden arvon vasta , kun menetämme ne.

 

Suomessa myös hommat toimivat sovitusti. Tapaamisissa ollaan mieluummin muutama minuutti etuajassa, tai myöhästymisestä ainakin ilmoitetaan ja pahoitellaan. Se kertoo minusta toisen arvostamisesta ja välittämisestä. Maailmalla Suomi ja suomalaiset tunnetaankiin luotettavuudesta. Jos jotain sovitaan, se tehdään.

 

Suomi kiinnostaa myös eksoottisuudellaan, vaikka aina täällä räntäsateen ja pimeiden päivien ympäröimänä se ei meistä siltä tuntuisikaan. Elämä matkakohteessa saattaa tuntua ihanalta ja mukavalta, ja kaikki tuntuu ilmastoa myöten paremmalta, mutta vasta paikan päällä asuessa huomaa, että arki on lopulta samanlaista jokapaikassa. Monesti olen ulkomailla manannut sitä, miten Suomessa tämäkin homma olisi hoidettu jo aikoja sitten ja helpommin”. Suomi on lopulta monessakin asiassa melko moderni ja edelläkävijä. Lopultahan kaikki on kuitenkin itsestä kiinni ja, miten asioihin asennoituu. Maassa maan tavalla.

 

Ylpeänä olen suomalainen ja maailman matkoillani olen antaumuksella kertonut Suomesta; sen luonnosta, yöttömistä öistä, talven pimeydestä, lumesta, kulttuurista, tavoista ja ihmisistä. Alle kokosinkin oman Suomi ABC:ni. Moneen kohtaan olisin voinut laittaa useammankin, mutta nämä olivat ne, jotka tulivat ensimmäisenä itselleni mieleen Suomesta, ja joilla on ollut tärkeä vaikutus juuri minulle. Muutaman kirjaimen jätin väliin, kun en keksinyt mitään.

 

A. Avantouinti. Kuka hullu kairaa avannon jäähän keskellä talvea ja pulahtaa jääkylmään veteen? No suomalainen tietenkin 🙂 Avantouinnilla on paljon positiivisia terveysvaikutuksia.

 

E. Esi-isät. Saamme olla kiitollisia esi-isillemme ja sotaveteraaneille Suomen itsenäisyydestä ja siitä, millaisessa upeassa maassa olemmekaan etuoikeutettuja asumaan <3 En ole vielä itse nähnyt Tuntematonta Sotilasta, mutta se on kuulemma ollut upea kuvaus ja muistuttaa meitä juuristamme.

 

Eilisellä lennolla tarjoiltiin Suomen kunniaksi kuohuvaa.

 

F. Finnair. Matkustelemme paljon ja aiemmin rakastin lentämistä. Matkustelen edelleen yhtä paljon, mutta jostain syystä lasten syntymän jälkeen aloin pelkäämään lentämistä. Pelko ei kuitenkaan estä matkustamistani. Lentokoneessa yritän nukkua, jotta aika menisi nopeammin. Ja aina, jos vain mahdollista, lennän Finnairilla. En tiedä, miksi, mutta jostain syystä oloni on heti turvallisempi kotimaisilla siivillä.

 

H. Hammaslääkäri. Ja yleensäkin terveyspalvelut. Ulkomailla asuessa ajoitimme lääkärikäynnit usein Suomen reissuille. Luotan suomalaiseen terveydenhuoltoon ja palvelu on aina ollut erinomaista.

 

I. Ihmiset ja ilmat. Maailmalla meitä pidetään rehellisinä, rauhallisina, vaatimattomina ja ehkä hieman juroinakin. Jostain luin myös aivan vasta, että meillä on myös erinomainen jonottamisen kyky- kiltisti odotamme mukisematta jonossa vuoroamme. Emmekä alkoholin suhteen sylje lasiin. Niin tai näin, niin meitä on varmasti moneen junaan. Suomalaisissa itse arvostan kuitenkin suoraselkäisyyttä ja juurikin tuota rehellisyyttä. Myös palvelu toimii.

Ilmoista jaksamme valittaa lähes aina 😀 Joko on sateista, kylmää tai liian kuuma. Oikeastaan koskaan ei ole täydellistä ilmaa- tai ehkä se on vain tapamme aloittaa keskustelu.

 

J. Joulupukki. Joulupukki on suomalainen! Absolutely! Korjaan tämän aina, jos joku yrittää väittää muuta 😀 Ulkomailla asuessa meillä kävi aina jouluna pukki ja pidimme muutenkin kiinni suomalaisista jouluperinteistä.

 

K. Karjalanpiirakka. Suomalaisista perinneruuista ehdottomasti oma suosikkini. Pienenä leivoin niitä ahkerasti karjalasta aikoinaan evakossa muuttaneen mummoni kanssa. Lähes 90-vuotias mummo leipoo niitä edelleen. Haluaisin itsekin jatkaa tätä perinnettä ja toiveena olisi päästä uudelleen mummon oppeihin.

 

L. Lappi ja Lakritsi. Lapissa on taikaa ja lakritsi on heikkouteni 😉 Lapissa ja Lapin luonnossa on todellakin taikaa, ja tänä talvena olisi toiveena päästä Lappiin hiihtämään.

 

M. Marjat. Superfoodeja ei tarvitse hakea Himalajalta asti, sillä omat metsämme ovat pullollaan marjoa, mustikoita, puolukoita, vadelmia, lakkoja… Päivittäin surauttelen marjaisia smootheja. Syksyllä poimitut marjat on tosin syöty jo moneen kertaan.

 

 

N. Nuuksio ja metsä sekä luonto yleensä; järvimaisemat, metsät ja tunturit. Mökkeily on myös lähellä suomalaisten sydämiä ja kesäisin kaupungit hiljenevät monien siirtyessä kesämökeilleen.

 

 

O. Opetus. Kaikilla on mahdollisuus ilmaiseen opetukseen. Ja jo se antaa kaikille yhtäläiset, tasa-arvoiset, lähtökohdat tulevaisuuteen. Suomessa on mahdollisuus toteuttaa unelmiaan, jos vain on halukas tekemään töitä sen eteen.

 

P. Perinteet. Mielestäni on tärkeä ylläpitää kansanperinteitä, jotka juontavat vuosisatojen taakse. Tähän vuodenaikaan tulee mieleen juuri joulu ja jouluperinteet. Harvassa maassa on samanlaisia perinteitä erikoisine jouluruokineen kuin meillä. Esimerkiksi Englannissa samaa Sunday Roastia syödään niin perussunnuntaina kuin jouluna. Ollaan ylpeitä juuristamme ja esi-isistämme, jotka ovat mahdollistaneet meille kaiken sen, mitä meillä on juuri nyt.

 

R. Revontulet. Harvemmin näkyvät Etelä-Suomessa, mutta Lapissa sydäntalvella ne ovat upea näky ja vetonaula turisteille.

 

S. Sauna. Sisu. Suomi. Tähän oli pakko laittaa kaikki nämä kolme. Vastaavaa saunakulttuuria tuskin löytyy muualta ja lähes jokaisesta taloudesta löytyy sauna- jos ei oma, niin ainakin taloyhtiön sauna. Ulkomaalaisia ystäviä huvittavat edelleen alasti saunanlauteilla hikoileminen, vihdalla selkään hakkaaminen ja mahdollisesti vielä kiukaan päällä paistuvat makkarat.

Suomalainen sisu. Sisulla vedämme läpi vaikka harmaan kiven. Aivan helpolla ei luovuteta.

Suomenkieli. Kieli, joka ulkomaalaisen korvaan kuulostaa kauniilta, mutta hyvin haastavalta. Pitkät haastavat sanat konsonantteineen ja sijamuotoineen tekevät kielestä hyvin vaikean. Voimme olla siis ylpeitä, että olemme melko harvoja, jotka maailman väestöstä osaavat puhua suomea. Ja sen takia monet, ainakin nuoremmasta sukupolvesta, osaavat puhua ainakin yhtä toista kieltä.

 

T. Turvallisuus. Suomessa lapset voivat turvallisesti leikkiä keskenään ulkona ilman kidnappauksen pelkoa tai kulkea mm. koulumatkat yksin. Tämä on vanhempana todella huojentavaa. Englannissa ja etenkin jenkeissä ei lapsia voinut jättää hetkeksikään yksin ja puistoissa lapset eivät saaneet mennä esimerkiksi yksin hakemaan palloa kentän laidalta- varmuuden vuoksi. Suomeen muuton jälkeen oli aluksi lapsillekin sopeutumista siinä, että 12 vuotias saa kulkea kouluun yksin.

 

 

U. Ulkoilu ja raitis ilma. Kaikilla on mahdollisuus ja oikeus ulkoiluun. Hyödynnetään ulkoilureittejä ja upeita maisemia. Hienoa, että kaupungit panostavat liikuntamahdollisuuksiin. Paloheinässä on nyt muuten uudet portaat, samoin kuin Westendissä.

 

V. Vuodenajat. Lapsuudesta muistan lumiset talvet lumilinnoineen ja lämpimät kesät järvessä uiden. Välillä tuntuu, että vuodenajat ovat nykyään katoava luonnonvara. Juhannuksena saattaa olla samat lämpötilat kuin jouluna. Siitäkin huolimatta joka talvi odotetaan vähintään lumista joulua. Niin tänäkin vuonna. Eiliselle juhlapäivälle saimmekin täydellisen lumivaipan maahan ja bonuksena auringonpaisteen. Ei menetetä toivoa!

 

Y. Yötön yö. Juhannus ja yötön yö- hetki, jolloin päivä on pisimmillään.

 

Z. Zzzzzzz. Syksyn ja talven pimeys saattavat ajaa monet muutkin kuin karhut talviunille.

 

Ä. Äänioikeus.

 

Unohdinko jotain olennaista?

 

Heidi xoxo

 

Proud to be Finnish!


img_0598

Suomen kaunis luonto, turvallisuus, tasa-arvo, koulutus, luottamus, terveydenhoito, hyvinvointi… onnea on olla suomalainen! 

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää siis kaikille! 

Alla hauskoja, humoristisia juttuja meistä suomalaisista 😀

finnish-nightmares-meet-matti

finnishnightmares1 finnish-nightmares-sarjakuva-hurmaa-6 4hrauhu 11225297_1434293116709296_2896709033319371870_n noise

Ja joulukuun kuudes luukku tulee kuvana <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt ulos, ulkona on ihana aurinkoinen ilma!

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

📍The view from Bastione & Santa Barbara chapel was so beautiful- #breathtaking 💙🙏🏼🏔
.

Blogissa nyt fiiliksiä ensimmäisestä Italian reissun vaelluksestani Santa Barbaran kappelille. Henkeä salpaavan kauniit maisemat avautuivat alas Rivan kaupunkiin ja Gardajärvelle. Tuota näkyä ei hetkessä unohda 💙🙏🏼
Linkki blogiin biossa. Aurinkoa päivääsi 😘
.

#seenonmyrun #ig_italia #runnergirl #beautifuldestinations #globetrotter #worldtraveler #lakegarda #runspiration #runnersworld
From lake to lake & from sun to sun. Morning swim 💦💙🙏🏼 .

Ihana aloitus päivään, aamu-uinti. Onpa muuten vain järvivesi lämmintä- vaikka ei kai ihme näillä helteillä ☀️ .

#beautifulnature #morningglory #sunrise #sunrise_and_sunsets #swim #holidaymood #heatwave #suomenkesä #aamuuinti
📍Arco, Italy #seenonmybikeride .

Ai että, kuinka sitä saakin uusista paikoista niin paljon enemmän irti liikkuen. Uusiin kaupunkeihin tutustun poikkeuksetta lenkkeillen. Usein vielä ihan turrena kartta kädessä 🗺🏃🏻‍♀️ .

Arcon kylään pyöräilin ja kylläpä tuolta Castello di Arcolta vain avautuikin niin mielettömän kaunis maisema alas kylään. .

#globetrotter #ig_italia 
#worldtraveler #runnergirl #beautifuldestinations #adventuretime #explorer #expandyourplayground #mountainbike #activeliving
MONDAY- new week, new workout 💪🏼 Kettlebell it is! 
Olisko aika laittaa uuden viikon kunniaksi sykemittari käteen ja hakea kuula varastosta? Tässä olisi nimittäin vaihteeksi taas tarjolla #heidionthegoworkout kotitreenejä. Tämä piti jakaa jo juhannusjumpaksi, mutta jostain syystä se oli unohtunut arkistoihin 🤔 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 
1️⃣ Kyykky & Pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykyt taakse
3️⃣ Pystysoutu - Kyykky - Lankkuhyppy
4️⃣ Yhden käden etuheilautus
5️⃣ Punnerrus toinen käsi kuulan päällä. 
Tehokasta 💦 Tsekkaa ohjeet treeniin blogista- linkki biossa! Mukavaa hellepäivää ☀️👒 Muistakaahan nesteytys. 
#workoutmotivation #fitgirlvideos #fitspiration #kettlebell #trainingday #blog #fitgirlsguide #fitnessmotivation
Life is good 💙💦⛱💙#chilling #bestvacations #lifeisgood .

Kohde, hotelli ja retket ovat kyllä kaikki osuneet niin nappiin. Mitään en olisi voinut pyytää lisää tai mitään en jättäisi pois. (Paitsi, että olisin voinut viettää täällä koko kesäloman 😁) .

Ja se, mikä just täällä Rivalla on parasta, niin samassa paketissa yhdistyvät niin ranta- kulttuuri- kuin aktiiviloma. Unohtamatta italialaista ruokaa 👌 #mykindofholiday .

Italiaan rakastuin vain entistä enemmän ❤️ . 
#iloveitaly #gardalake #travelinspiration #worldtraveler #globetrotter #ig_travel #beautifuldestinations #aurinkomatkathetkiä @aurinkomatkat
📍 Torbole this morning ✨ In love with these buildings #

Vuokrasin eilen pyörän, jotta ehtisin näkemään vielä vähän enemmän ja vielä vähän kauempaa. Eilen polkaisin upeaan Arcon kylään ja tänään lähikylä Torboleen sekä sen ympäristöön. Taas niin kaunista 🏔🌸 Blogissa ”Postikortteja Riva del Gardalta” #

#torbole #visit_italy #lagodigarda #worldtraveler #expandyourplayground #ig_photooftheday #travelblogger #beautifuldestinations
Inhale mountains, sea & sun, exhale stress ✨🙏🏼 #

5 päivää putkeen parin kolmen tunnin aamulenkkejä + päivällä kävelyä paikasta toiseen. Jalat olivat eilen aivan finaalissa. Aamulenkin sijaan levitinkin joogamaton parvekkeelle ja joogailin auringon noustessa vuorten takaa 🏔🌄 Lenkkareiden lisäksi matkoilla kulkee usein siis mukana myös joogamatto! Tuli tarpeeseen tälläkin reissulla ✨ #

Iltapäivällä pyöräilin läheiseen Arcosin kaupunkiin. Kaunis linna kohosi kallion rinteessä ja upea maisema avautui alas kaupunkiin 🏰#

#morningglory #yogi ✨ #sunrise #yogaeverywhere #sunrise_and_sunsets #beautifuldestinations
Travelers best friend- a good pair of trainers ✨🙏🏼 #

Matkalla mukana kulkevat aina lenkkarit. Tälle reissulle mukaan valitsin @newbalance_suomi Fuel Cell Impulset. Tossut ovat toimineet niin lenkeillä kuin city-tossuna 👌

#travelersbestfriend #trainers #adventuretime #hike #mountains #abovetheclouds #naturelover #runnergirl #expandyourplayground #beautifuldestinations #ig_photooftheday
Sunrise hike 🏔🌄 Even though it was super foggy, I managed to capture some amazing sunrise pics. This one was one of them ✨

#sunrise #seenonmyhike #adventuretime #runnergirl #worldtraveler #expandyourplayground #explorer #beautifuldestinations #sunrise_and_sunsets