Browsing tag: Suunto 3Fitness

SUUNTO 3 FITNESS


 

 

Viime viikolla järjestettiin, My Body & Balance studiolla Espoossa, uuden Suunto 3 Fitness– kellon lanseeraustilaisuus. Jonnen kanssa saimme Suunnon ambassadoirena kunnian olla kertomassa uuden kellon teknisistä ominaisuuksista, sekä tietenkin myös meidän omista käyttökokemuksista.

 

Instagram-seuraajani ovat varmasti jo huomanneet, kuinka fiiliksissä olen ollut tästä uudesta kellosta- etenkin sen unenlaadun seurannasta, sekä päivän aikaisen stressin- ja palautumistason mittaamisesta. Unenlaadun mittaaminen pohjautuu Firstbeat- menetelmään, joka sykkeen lisäksi mittaa sykevälivaihtelua. Sykevälivaihtelun perusteella pystytään tunnistamaan mm., kuinka palauttavaa uni yön aikana oikein onkaan. Unentarve on hyvin yksilöllistä ja määrän sijaan tässäkin laatu ratkaisee.

 

Olenkin jo hieman koukuttunut tästä unenlaadun seurannasta, ja mielenkiinnolla heti aamulla herätessä tarkastelen etenkin syvän unen määrää- mikä, miten ja mitkä päivittäiset valinnat siihen mahdollisesti vaikuttavat. Tietoisesti olenkin päivän aikana pyrkinyt tekemään valintoja, kuten lyhyitä rentoutumishetkiä, jotka auttavat palautumaan päivänkin aikana. Rentoutumiseen ei tarvita tunnin joogaa tai meditaatiota, vaan jo 5 minuutin rentoutuminen auttaa laskemaan stressi/aktiivisuustasoja. Todistetusti testattu toimivaksi! Aihe koskettaa varmasti monia, ja tästä onkin tulossa tarkempi postaus.

 

SUUNTO 3 FITNESS

 

Jos Spartaneissa mielenkiintoista on seurata treenejä, tehoja, itse suoritusta ja kehitystä, on tämän kellon näkökulma ehkä hyvinvoinnin näkökulmasta kokonaisvaltaisempi, keskittyen liikkumiseen unen ja palautumisen kautta. Kello sopiikin parhaiten niille, joilla ei välttämättä ole urheilullisia tavoitteita, uusien ennätysten hakemista, vaikka liikkuisivatkin paljon. Miten motivoitua liikkumaan ja lisäämään arjen aktiivisuutta? Millaiset valinnat edistävät hyvinvointia? Miten kevyttä/kuormittavaa arki on? Ovatko palautuminen ja aktiivisuus balanssissa?

 

Kellossa on valmiiksi asennetut ohjelmat, yli 70 eri lajia, sekä aktiivisuuden ja unenseurannan lisäksi uutuutena on ”treenikoutsi”, joka luo käyttäjälleen henkilökohtaisen harjoitussuunnitelman. Kerättyään tarpeeksi tietoa harjoituksista, kello arvioi käyttäjän kuntotason ja mukauttaa harjoitusohjelmaa sen mukaan. Kaikki tapahtuu automaattisesti, eli käyttäjän ei tarvitse huolehtia ylimääräisten tai väliin jääneiden harjoitusten päivittämisestä. Kello on muutenkin helppokäyttöinen ja vielä kauniskin.

 

Mutta koska, kello on huomattavasti sirompi kuin esimerkiksi käytössäni oleva myös ranteesta sykettä mittaava Spartan Sport Wrist HR, ei kellossa itsessään ole GPS:ää. Suunto app:n kautta synkronoimalla sen kuitenkin saa kännykästä ja muutaman lenkin jälkeen, kello pystyy tunnistamaan matkan melko tarkasti. Hieman tuota kellon omaa GPS:ää juostessa kaipaan.

 

 

 

Info-osuuden jälkeen kutsutut pääsivät testaamaan kelloja Annan kehonpainotreenissä. Olipa mukava päästä itsekin toisen ohjaukseen. Mukavaa vaihtelua, kun ei tarvitse ajatella mitään. Lopuksi herkuteltiin vielä Lindan kasvisruuilla. Kiva aamupäivä kaiken kaikkiaan <3

 

Jonnen kanssa olemme muuten tulevana lauantaina juostavalla Helsinki 10:llä Suunnon ständillä kertomassa Suunnon sykemittareista, ja lenkin ajaksi on mahdollisuus saada testiin ainakin Spartaneita. Tulkaa rohkesti juttelemaan 🙂 Ja tsemppiä teille, jotka juoksette.

 

Heidi xoxo

TÄLLÄ VIIKOLLA…


 

 

Maanantai meni vielä kuumeillessa. Kotona lepäillessä katsoin ”Eat Pray Loven” varmaan miljoonannen kerran. Heittämällä yksi suosikki leffoistani. Tulen katsomaan sen varmasti vielä uudelleen ja uudelleen…

 

Aurinko houkutteli siirtämään työt ulos. Konetta näpyttelin parvekkeella, jonne aurinko paistaa koko päivän. Myös lähes kaikki viikon pt- ohjaukset tapahtuivat ulkona. HCR– juoksuprojekti treenattavan kanssa sujuu suunnitelmien mukaan, pientä takapakkia lukuunottamatta. Isku häntäluuhun laittoi lenkkarit muutamaksi viikoksi naulaan, mutta tällä viikolla pääsimme taas jo kunnolla juoksemaan. Tai asiakas juoksi ja minä pyöräilin. Kuumeen jälkeen oli parempi ottaa iisisti. Muistutus siis kaikille flunssaisille- sairastelun jälkeen lähde kevyesti liikkeelle!

 

Tapasin asiakkaita lounaan merkeissä. Välillä siirrän myös tarkoituksella kotitoimiston kahvilaan. Kotona on välillä liikaa ”häiriötekijöitä”, jotka hidastavat työn tekoa-  mm. kotityöt. Munkkiniemessä sijaitseva kasvisruokaravintola Veggie on yksi suosikeistani. Hyvää ja terveellistä kreikkalaistyylistä kasvisruokaa mukavan rennossa ja lämminhenkisessä ympäristössä. Täältä olen saanut inspiraatiota kotikokkailuunikin <3

 

Ohjaan viikossa kolme kaikille avointa ryhmätuntia- keskiviikkoisin Shalassa Lavlin Wonder Woman- tuntia, torstaisin Somatic Studiolla ”Voima & Liikkuvuus”- tuntia ja ensi maanantaista lähtien Kisiksen TRX-tunnit siirtyvät ulos Tuomiokirkon porrastreeneihin! Porrastreenit sopivat kaikille, kuntoon katsomatta- kaikki tekevät oman kunnon mukaan. Treeni on haastava, mutta samalla hauska. Treeni, jota yksin ei välttämättä tulisi tehtyä. Ryhmän tuki ja kannustus auttavat jaksamaan silloinkin, kun itse jo luovuttaisi. Ensi maanantaina siis kello 17.30. Tule rohkeasti mukaan! Ilmoittautuminen ja lisätietoja [email protected]

 

Sain käyttööni uuden Suunto3 Fitness– kellon. Olen aivan fiiliksissä testaillut etenkin unenlaadun seurantaa- kuinka hyvin todellisuudessa yön aikana palaudun. Kellossa on myös halutessa oma ”treenikoutsi”, joka sykevälien, henkilökohtaisten asetuksien ja aktiivisuuden mukaan suunnittelee treeniohjelman. Mielenkiinnolla täällä vielä testailen kellon kaikkia ominaisuuksia ja myöhemmin teen siitä tarkemman postauksen.

 

Torstaina kävin Naisten Kympin ja Yoga Nordicin järjestämässä hyvinvointipäivässä, ja pääsin pitkästä aikaa liinajoogaan. Liinajooga on niin ihanaa. Se tekee superhyvää varsinkin selälle. Muutenkin mukava piristyshetki keskelle työpäivää. Naisten Kympin ja HCR:n lisäksi aion tänä vuonna juosta muutamassa muussakin tapahtumassa, myös poluilla. Talvella, kun tuli juostua sen verran vähemmän, niin nyt olen taas juoksuintoa täynnä.

 

Tänään olen, aamun ohjausta lukuunottamatta, istunut kuusi tuntia palavereissa, haastattelussa ja suunnitellut tulevia tapahtumia. Onneksi viikon viimeinen ohjaus on ulkona. Taidanpa käydä illalla heittämässä vielä oman lenkin. Kivaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille. Nautitaan auringosta <3

 

Heidi xoxo

 

 

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

📍The view from Bastione & Santa Barbara chapel was so beautiful- #breathtaking 💙🙏🏼🏔
.

Blogissa nyt fiiliksiä ensimmäisestä Italian reissun vaelluksestani Santa Barbaran kappelille. Henkeä salpaavan kauniit maisemat avautuivat alas Rivan kaupunkiin ja Gardajärvelle. Tuota näkyä ei hetkessä unohda 💙🙏🏼
Linkki blogiin biossa. Aurinkoa päivääsi 😘
.

#seenonmyrun #ig_italia #runnergirl #beautifuldestinations #globetrotter #worldtraveler #lakegarda #runspiration #runnersworld
From lake to lake & from sun to sun. Morning swim 💦💙🙏🏼 .

Ihana aloitus päivään, aamu-uinti. Onpa muuten vain järvivesi lämmintä- vaikka ei kai ihme näillä helteillä ☀️ .

#beautifulnature #morningglory #sunrise #sunrise_and_sunsets #swim #holidaymood #heatwave #suomenkesä #aamuuinti
📍Arco, Italy #seenonmybikeride .

Ai että, kuinka sitä saakin uusista paikoista niin paljon enemmän irti liikkuen. Uusiin kaupunkeihin tutustun poikkeuksetta lenkkeillen. Usein vielä ihan turrena kartta kädessä 🗺🏃🏻‍♀️ .

Arcon kylään pyöräilin ja kylläpä tuolta Castello di Arcolta vain avautuikin niin mielettömän kaunis maisema alas kylään. .

#globetrotter #ig_italia 
#worldtraveler #runnergirl #beautifuldestinations #adventuretime #explorer #expandyourplayground #mountainbike #activeliving
MONDAY- new week, new workout 💪🏼 Kettlebell it is! 
Olisko aika laittaa uuden viikon kunniaksi sykemittari käteen ja hakea kuula varastosta? Tässä olisi nimittäin vaihteeksi taas tarjolla #heidionthegoworkout kotitreenejä. Tämä piti jakaa jo juhannusjumpaksi, mutta jostain syystä se oli unohtunut arkistoihin 🤔 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 
1️⃣ Kyykky & Pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykyt taakse
3️⃣ Pystysoutu - Kyykky - Lankkuhyppy
4️⃣ Yhden käden etuheilautus
5️⃣ Punnerrus toinen käsi kuulan päällä. 
Tehokasta 💦 Tsekkaa ohjeet treeniin blogista- linkki biossa! Mukavaa hellepäivää ☀️👒 Muistakaahan nesteytys. 
#workoutmotivation #fitgirlvideos #fitspiration #kettlebell #trainingday #blog #fitgirlsguide #fitnessmotivation
Life is good 💙💦⛱💙#chilling #bestvacations #lifeisgood .

Kohde, hotelli ja retket ovat kyllä kaikki osuneet niin nappiin. Mitään en olisi voinut pyytää lisää tai mitään en jättäisi pois. (Paitsi, että olisin voinut viettää täällä koko kesäloman 😁) .

Ja se, mikä just täällä Rivalla on parasta, niin samassa paketissa yhdistyvät niin ranta- kulttuuri- kuin aktiiviloma. Unohtamatta italialaista ruokaa 👌 #mykindofholiday .

Italiaan rakastuin vain entistä enemmän ❤️ . 
#iloveitaly #gardalake #travelinspiration #worldtraveler #globetrotter #ig_travel #beautifuldestinations #aurinkomatkathetkiä @aurinkomatkat
📍 Torbole this morning ✨ In love with these buildings #

Vuokrasin eilen pyörän, jotta ehtisin näkemään vielä vähän enemmän ja vielä vähän kauempaa. Eilen polkaisin upeaan Arcon kylään ja tänään lähikylä Torboleen sekä sen ympäristöön. Taas niin kaunista 🏔🌸 Blogissa ”Postikortteja Riva del Gardalta” #

#torbole #visit_italy #lagodigarda #worldtraveler #expandyourplayground #ig_photooftheday #travelblogger #beautifuldestinations
Inhale mountains, sea & sun, exhale stress ✨🙏🏼 #

5 päivää putkeen parin kolmen tunnin aamulenkkejä + päivällä kävelyä paikasta toiseen. Jalat olivat eilen aivan finaalissa. Aamulenkin sijaan levitinkin joogamaton parvekkeelle ja joogailin auringon noustessa vuorten takaa 🏔🌄 Lenkkareiden lisäksi matkoilla kulkee usein siis mukana myös joogamatto! Tuli tarpeeseen tälläkin reissulla ✨ #

Iltapäivällä pyöräilin läheiseen Arcosin kaupunkiin. Kaunis linna kohosi kallion rinteessä ja upea maisema avautui alas kaupunkiin 🏰#

#morningglory #yogi ✨ #sunrise #yogaeverywhere #sunrise_and_sunsets #beautifuldestinations
Travelers best friend- a good pair of trainers ✨🙏🏼 #

Matkalla mukana kulkevat aina lenkkarit. Tälle reissulle mukaan valitsin @newbalance_suomi Fuel Cell Impulset. Tossut ovat toimineet niin lenkeillä kuin city-tossuna 👌

#travelersbestfriend #trainers #adventuretime #hike #mountains #abovetheclouds #naturelover #runnergirl #expandyourplayground #beautifuldestinations #ig_photooftheday
Sunrise hike 🏔🌄 Even though it was super foggy, I managed to capture some amazing sunrise pics. This one was one of them ✨

#sunrise #seenonmyhike #adventuretime #runnergirl #worldtraveler #expandyourplayground #explorer #beautifuldestinations #sunrise_and_sunsets