Browsing tag: treeniohjelma

Aamutreeniä ja lounasta


 

 

IMG_4248

IMG_4346

Apuvälineet kulkevat kätevästi mukana läheisille urheilukentille tai treenattaville.

Vaikka työt painottuvatkin yhä enemmän ja enemmän iltapäivään ja iltaan, niin itse olen yhä mieluummin aamutreenaaja. Heti aamulla tehdystä treenistä saan energiaa ja reippaan startin päivään. Tänään kävinkin vetämässä oman sykkeitä nostavan lihaskuntotreenin ennen aamupäivän asiakkaita. Jo 45:ssä minuutissa sain kivasti hien pintaan. Suosin edelleen kokonaisvaltaisia liikkeitä, joissa useampi lihasryhmä tekee samanaikaisesti töitä. Apuvälineinä käytän useimmiten TRX:naruja, palloa, käsipainoja, bosua ja tietenkin kahvakuulia. Ja ulkona treenataan tietenkin niin kauan kuin mahdollista.

Liikkuvuus- ja TRX-treenin jälkeen tein loppuun vielä reippaan 12 minuutin sykettä nostavan ”loppuhuipennuksen” 🙂 4 yksinkertaista liikettä 15-20 toistoilla ja jokaista liikettä on aikaa tehdä 1 minuutti. Heti minuutin jälkeen siirry seuraavaan liikkeeseen. Jos ehdit tekemään liikkeen alle minuutissa, jää loppuaika palautukselle. Muista tehdä liikkeet kuitenkin hyvällä tekniikalla! 12 minuuttiin ehtii jokaisen liikkeen tehdä kolmeen kertaan, eli kierrosten välissä ei ole taukoa!

Päivän 12 minuutin TehoTreeni:

Syväkyykky & Pystypunnerrus kahvakuulalla x 15 (käyttämäni kuula @12kg)

Etuheilautus x 20 (käyttämäni kuula @16kg)

Punnerrus x 15

Jännehyppy x 15

 

Halloumisalaatilla ja porkkana/kookoskakulla herkuttelimme Lauran kanssa lounasaikaan Veggiessä. Yhteisistä projekteista on tietenkin parasta keskustella lounaan äärellä. Veggie on mukava kahvila/ravintola Munkkiniemessä, joka nimensä mukaisesti tarjoilee ihania kasvisruokia. Kivoja paikkoja löytyy siis ydinkeskustan ulkopuoleltakin 🙂

Veggie, Munkkiniemen puistotie 22

 

IMG_4350

Heidi xx

”Kymppitreeni” rannalla


 

IMG_0379 IMG_0365 IMG_0375

 

”Kymppitreeni” rannalla

10 x Boxihypyt

10 x Syväkyykky

10 x Punnerrus

Hiekalla juokseminen on huomattavasti paljon raskaampaa kuin asvaltilla meno. Siksi usein juoksun lomassa pysähdynkin tekemään hieman kehonpainotreeniä ja joogaliikkeitä. Yhtenä aamuna tein kevyen puolen tunnin hölkän päälle kymmenen minuutin tehotreenin- ”kymppitreenin”. Kymmenen minuuttia boxihyppyjä, syväkyykkyjä ja punnerruksia ilman taukoja. En huomannut laskea, kuinka monta kierrosta ehdin tässä ajassa tehdä, mutta voin kertoa, että viimeisillä minuuteilla hiki lensi!

Tee liikkeet putkeen (10 toistoa per liike) 10 minuutin ajan ilman taukoa! Yksinkertaiset, mutta tehokkaat liikkeet, ja treenin voit tietenkin tehdä missä vain.

Heidi xx

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

📍The view from Bastione & Santa Barbara chapel was so beautiful- #breathtaking 💙🙏🏼🏔
.

Blogissa nyt fiiliksiä ensimmäisestä Italian reissun vaelluksestani Santa Barbaran kappelille. Henkeä salpaavan kauniit maisemat avautuivat alas Rivan kaupunkiin ja Gardajärvelle. Tuota näkyä ei hetkessä unohda 💙🙏🏼
Linkki blogiin biossa. Aurinkoa päivääsi 😘
.

#seenonmyrun #ig_italia #runnergirl #beautifuldestinations #globetrotter #worldtraveler #lakegarda #runspiration #runnersworld
From lake to lake & from sun to sun. Morning swim 💦💙🙏🏼 .

Ihana aloitus päivään, aamu-uinti. Onpa muuten vain järvivesi lämmintä- vaikka ei kai ihme näillä helteillä ☀️ .

#beautifulnature #morningglory #sunrise #sunrise_and_sunsets #swim #holidaymood #heatwave #suomenkesä #aamuuinti
📍Arco, Italy #seenonmybikeride .

Ai että, kuinka sitä saakin uusista paikoista niin paljon enemmän irti liikkuen. Uusiin kaupunkeihin tutustun poikkeuksetta lenkkeillen. Usein vielä ihan turrena kartta kädessä 🗺🏃🏻‍♀️ .

Arcon kylään pyöräilin ja kylläpä tuolta Castello di Arcolta vain avautuikin niin mielettömän kaunis maisema alas kylään. .

#globetrotter #ig_italia 
#worldtraveler #runnergirl #beautifuldestinations #adventuretime #explorer #expandyourplayground #mountainbike #activeliving
MONDAY- new week, new workout 💪🏼 Kettlebell it is! 
Olisko aika laittaa uuden viikon kunniaksi sykemittari käteen ja hakea kuula varastosta? Tässä olisi nimittäin vaihteeksi taas tarjolla #heidionthegoworkout kotitreenejä. Tämä piti jakaa jo juhannusjumpaksi, mutta jostain syystä se oli unohtunut arkistoihin 🤔 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 
1️⃣ Kyykky & Pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykyt taakse
3️⃣ Pystysoutu - Kyykky - Lankkuhyppy
4️⃣ Yhden käden etuheilautus
5️⃣ Punnerrus toinen käsi kuulan päällä. 
Tehokasta 💦 Tsekkaa ohjeet treeniin blogista- linkki biossa! Mukavaa hellepäivää ☀️👒 Muistakaahan nesteytys. 
#workoutmotivation #fitgirlvideos #fitspiration #kettlebell #trainingday #blog #fitgirlsguide #fitnessmotivation
Life is good 💙💦⛱💙#chilling #bestvacations #lifeisgood .

Kohde, hotelli ja retket ovat kyllä kaikki osuneet niin nappiin. Mitään en olisi voinut pyytää lisää tai mitään en jättäisi pois. (Paitsi, että olisin voinut viettää täällä koko kesäloman 😁) .

Ja se, mikä just täällä Rivalla on parasta, niin samassa paketissa yhdistyvät niin ranta- kulttuuri- kuin aktiiviloma. Unohtamatta italialaista ruokaa 👌 #mykindofholiday .

Italiaan rakastuin vain entistä enemmän ❤️ . 
#iloveitaly #gardalake #travelinspiration #worldtraveler #globetrotter #ig_travel #beautifuldestinations #aurinkomatkathetkiä @aurinkomatkat
📍 Torbole this morning ✨ In love with these buildings #

Vuokrasin eilen pyörän, jotta ehtisin näkemään vielä vähän enemmän ja vielä vähän kauempaa. Eilen polkaisin upeaan Arcon kylään ja tänään lähikylä Torboleen sekä sen ympäristöön. Taas niin kaunista 🏔🌸 Blogissa ”Postikortteja Riva del Gardalta” #

#torbole #visit_italy #lagodigarda #worldtraveler #expandyourplayground #ig_photooftheday #travelblogger #beautifuldestinations
Inhale mountains, sea & sun, exhale stress ✨🙏🏼 #

5 päivää putkeen parin kolmen tunnin aamulenkkejä + päivällä kävelyä paikasta toiseen. Jalat olivat eilen aivan finaalissa. Aamulenkin sijaan levitinkin joogamaton parvekkeelle ja joogailin auringon noustessa vuorten takaa 🏔🌄 Lenkkareiden lisäksi matkoilla kulkee usein siis mukana myös joogamatto! Tuli tarpeeseen tälläkin reissulla ✨ #

Iltapäivällä pyöräilin läheiseen Arcosin kaupunkiin. Kaunis linna kohosi kallion rinteessä ja upea maisema avautui alas kaupunkiin 🏰#

#morningglory #yogi ✨ #sunrise #yogaeverywhere #sunrise_and_sunsets #beautifuldestinations
Travelers best friend- a good pair of trainers ✨🙏🏼 #

Matkalla mukana kulkevat aina lenkkarit. Tälle reissulle mukaan valitsin @newbalance_suomi Fuel Cell Impulset. Tossut ovat toimineet niin lenkeillä kuin city-tossuna 👌

#travelersbestfriend #trainers #adventuretime #hike #mountains #abovetheclouds #naturelover #runnergirl #expandyourplayground #beautifuldestinations #ig_photooftheday
Sunrise hike 🏔🌄 Even though it was super foggy, I managed to capture some amazing sunrise pics. This one was one of them ✨

#sunrise #seenonmyhike #adventuretime #runnergirl #worldtraveler #expandyourplayground #explorer #beautifuldestinations #sunrise_and_sunsets