Browsing tag: vaellus

PRE-TREKKING MEAL


DSC_3357

 

Eilen aamulla, ennen Nuuksioon lähtöä, tein aamupalaa hieman pidemmän kaavan kautta. Hauduttelin puuroa lähemmäs parikymmentä minuuttia ja keittelin kananmunia. Kaurapuuron joukkoon laitan useimmiten proteiinijauhetta, jotta nälkä pysyisi paremmin loitolla. Paras testaamani proteiinijauhe (puuron sekaan) on ehdottomasti Sun Warriorin vanilja, mutta harmillisesti se on päässyt loppumaan. Eilen proteiinijauheen sijasta laitoin puuroon hamppua- hyvä vaihtoehto sekin. Päälle tietenkin paljon marjoja, banaania ja siitepölyä.

Suosin aamuisin puuroa, olipa se sitten tuorepuuroa tai keitettyä, sillä sen lisäksi, että se täyttää, se myös sulaa nopeasti, eikä olo syönnin jälkeen tunnu raskaalta. Aamupalani ei saa olla liian raskas, sillä usein olen treenaamassa tai treenauttamassa asiakkaitani jo aamutuimaan. Olen muutenkin huomannut, että esimerkiksi leipä väsyttää, eikä aikaisina arkiaamuina maistu kananmuna tai mikään muukaan ”raskaampi” ruoka. Hotellien aamupaloillakin valitsen useimmiten puuron tai luonnonjugurttia ja marjoja. Ehkä vähän kaavoihin kangistunutta, mutta toimii minulle 😉

Yleensä aamuisin puuro on jo ihan riittävä, mutta koska eilen edessä oli pitkäkestoinen vaellus, kaipasin hieman extra energiaa. Keitetty kananmuna toimi tässä oikein hyvin. Mukaan vaellukselle otin vielä Bouncen, proteiinipatukan, joita ostin viime viikolla tulevaa matkaa varten. Saa nähdä joudunko ostamaan niitä ensi viikolla vielä lisää, sillä varastot näyttävät jostain syystä pikku hiljaa hupenevan…

 

DSC_3359 DSC_3358

Nautinnollista sunnuntai-aamua 🙂

Heidi

DAY OFF


Eilinen työpäivä vaihtuikin vapaapäiväksi treenattavien sairastumisien takia. Eilen jo kirjoittelinkin, kuinka flunssat sen kuin jyllää. Varsinkin lapsiperheissä tuntuu, että kierre ei meinaa millään loppua. Toivottavasti eilisistä vinkeistä on apua. Lisäisin niihin vielä oregano-öljyn, joka on erittäin vahva öljy; se ehkäisee flunssan oireita ja helpottaa, jos flunssa on jo päällä. Muutama tippa veteen riittää- tuoksu on niin vahva, että melkein vedet valuvat silmistä, mutta todellakin toimii!

Mutta mistä on mukava vapaapäivä tehty?

 

IMG_0393 IMG_0383

 

Aamupäivällä testasin ensimmäistä kertaa uusia vaelluskenkiäni. Kuvittelin aina vaelluskengät raskaiksi ja kömpelöiksi, mutta nämä tuntuivat jaloissa oikein mukavilta. Testasin myös ostamani merinosukat, jotka tuntuivat myös hyviltä- tosin hieman liian lämpimiltä näille plussakeleille. Lauantaina on vielä edessä hieman pidempi vaellus ja toivottavasti kenkä ehtii tässä ajassa muotoutua edes hieman jalkaan.

Nykyään pakkaaminen menee jo niin rutiinista, että yleensä matkalle lähtiessä pakkaan vasta edellisenä iltana, ja varsinkin lyhyemmillä matkoilla pärjään käsimatkatavaroilla. Yleensä aina tavaraa tulee pakattua ihan liikaa ja puolet vaatteista jää käyttämättä. Vuosien varrella olen onneksi oppinut pakkaamaan kevyesti ja kosmetiikkakin kulkee pienissä näytepulloissa. Nyt kuitenkin on eri juttu, sillä vaatetta täytyy varata niin +30 asteen helteeseen kuin -15 asteen pakkaseen :/ Peseytymismahdollisuuksistakaan en ole ihan varma, ja siksi vaatetta on varattava enemmän mukaan. Onneksi on vielä viikko aikaa pakata 🙂

 

IMG_0400

 

Iltapäivällä leivoin lasten kanssa rouheisia siemensämpylöitä. Leipää syön vain harvoin, mutta uunituoreita itseleivottuja sämpylöitä ei vain voi vastustaa 🙂 Näihin laitoin spelttiä, kauraa ja rouheisia sämpyläjauhoja. Muutama sämpylä jäi vielä lounaalle kurpitsa/porkkanakeiton kaveriksi.

 

IMG_0406 IMG_0413 IMG_0416

IMG_0412

 

Päivän päätteeksi vielä teetä, raakasuklaata ja sympatiaa- hyvässä seurassa, Sugarin bloggaaja-illassa. Ei siis ollenkaan hassumpi päivä 🙂 Nyt salille ja töiden pariin. Mukavaa viikonloppua kaikille 🙂

Heidi

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

A little walk or run before workday is always a good idea ☀️ .

VINKKI joka toimii 👉 Nyt kun etätöiden takia työmatkaliikunta on jäänyt nollaan, suosittelen ennen työpäivää tekemään pienen happihyppelyn! Nimittäin jo se, että vaihtaa yöpaidan trikoisiin, kiertää korttelin ympäri ja hengittelee raitista ulkoilmaa antaa energiaa ja ryhtiä uuteen päivään ☀️ .

Juokse tai kävele, oman fiiliksen mukaan. Pääasia, että se toimii just sulle 💗 Olisi muuten kiva kuulla, miten sinä rytmität arkipäiviä ja oletko löytänyt uusia toimivia tapoja esim arkiliikuntaan? .

#runnergirl #sunrise_and_sunsets #runhappy #morningrun #aamulenkki #newhabits #healthiswealth #runningmotivation #runner #runforlife #runnerscommunity
Lunch Break or After Work- workout with kettlebell & elastic band. 7 - 14 or 21 mins- your choice ✨ .

Nappaa tästä talteen tehokas ja monipuolinen, jo kuukauden takainen setti Kisahallilta. Tämän ajattelin tehdä tänään itsekin 💪🏼 Treenin voit tehdä toki ilman kumppariakin, mutta esim kyykyissä se tuo mukavaa lisähaastetta. .

1️⃣ Kyykky joustolla & pystypunnerrus 
2️⃣ Pakarapotku taakse
3️⃣ Yhden käden soutu
4️⃣ Pakarapotku taakse toinen jalka
5️⃣ Yhden käden soutu (toinen käsi)
6️⃣ Punnerrus ja lankussa hyppy jalat auki x 2 
7️⃣ Vatsalihakset (jalkojen dippaukset) ▶️ 30/45 sec työosuus ⏸ 30/15 sec palautus ⏯ 1-3 kierrosta riippuen treeniin käytettävästä ajasta ja energiatasosta 💪🏼💥
💾 Tallenna ja tee silloin, kun sinulle sopii! ❤️ kertoo, näitä lisää ❤️ Mukavaa päivää ja kerro ihmeessä, jos testaat! .

#heidionthegoworkout #kettlebellworkout #kettlebell #elasticband #homeworkout #kotitreeni #womenwholift #workoutvideo #workoutmotivation #workoutroutine #runnergirl #strengthtraining #runnerscommunity #runningmotivation #runnersofinstagram #runrunrun
We can’t direct the wind, but we can adjust the sails 💗 .

Onpahan ollut tuulinen viikko! Myös tahdonvoimaa on vaadittu kirjoitushommissa... ”Luulisi, että mieluisasta aiheesta kirjoittaminen olisi helppoa, mutta mitä vielä! Ajatus harhailee milloin missäkin- yhtäkkiä olen tekemässä Instagramin vessapaperirulla/niksipirkka -haastetta, nauramassa Celeste Barberin videoille (ota muuten seurantaan @celestebarber jos kaipaat hyviä nauruja) ja vastailemassa viesteihin. Ja kas, sitten onkin jo aika tehdä lapsille lounasta, välipalaa ja auttaa kouluhommissa… Tahdonvoimaa, sitä on tällä viikolla tarvittu!” 💪🏼 Lue blogista lisää tahdonvoimasta, verensokerista ja mitkä oli mun viikon kolme parasta- linkki blogiin biossa! .

Mitkä oli sun viikon parhaat? 💗
Ai niin, eilen illalla käytiin myös keinumassa ja ihailemassa auringonlaskua Uunisaaressa- se oli myös yksi viikon parhaista 💗💎✨ .

#runnergirl #trails #trailrunning #womenwhoinspire #windyday #uusipostausblogissa #runhappy #runnermom #adventurer #exploremore #naturelife #polkujuoksu #runrunrun
Missing these ladies & our Saturday trail runs #dreamteam 💓 @sallamarihamari @lauraohls @drahopelto .

#trailrunning #trails #runnergirl #runrunrun #forestlovers #naturelife #adventures #exploreourearth #nuuksio #polkujuoksu #juoksu #thisisfinland #runningcommunity #runninglife
Finding paradise wherever I go- Linlo 💗 #myhappyplace .

Pieni muistutus tulevaan viikonloppuun 💚
Liikunta ja ulkoilu tekevät hyvää niin keholle kuin mielelle, mutta vallitsevan tilanteen takia kannattaa suosituille metsäreitteille (esim Linlo ja Haukkalampi Nuuksiossa) viikonloppuisin lähteä joko tosi aikaisin aamulla tai välttää kokonaan. Metsässä on kyllä tilaa vaikka ja kuinka, mutta parkkipaikat, ne on ihan pommeja ❌🌲 .

Nautitaan auringosta ja liikunnasta, etsitään uusia omia polkuja- huomioidaan turvavälit ☀️Aurinkoa sulle! #socialdistancing .

#trailrunning #trails #polkujuoksu #adventurer #exploremore #runnergirl #nature_perfection #naturelove #runningmotivation #runnersofinstagram #runningmama
Slooooow Down and follow your breath 🙏🏼 .

Torstain treenivinkki putkirullalla: 5 coreliikettä + lonkankoukistajien venytys ✨ Keskity liikkeissä hengittämiseen ✨  Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että uloshengityksellä liikkeen haastavin osuus ✨Tallenna ja testaa ✨ .

1️⃣ Pre Ab x 10-15 (alaselkä pysyy koko liikkeen ajan neutraalissa asennossa, kyynärpäät leveällä)
2️⃣ Criss Cross x 6-10/ puoli 
3️⃣ Polkupyörä suuntaa vaihtaen (selkä neutraalissa asennossa)
4️⃣ ”kuollut ötökkä” x 5-8/jalka (dippaa jalkaa vain sen verran, että alaselkä pysyy koko liikkeen ajan neutraalissa asennossa)
5️⃣ ”kuollut ötökkä” x 5-8/ jalka (jalan ojennuksella ja käsien kurotuksella (selän asento!) 6️⃣ Lonkankoukistajien venytys
▶️ 2 kierrosta .

P.S samalla saat putkirullalla ihanan hieronnan ✨ Mukavia kotitreenejä sullekin 💓 .

#heidionthegoworkout #pilates #absworkout #workoutvideo #fitspiration #coreworkout #coretraining #foamroller #befit #fitgirlsguide #runnergirl #kotitreeni #homeworkout
Good morning from my balcony ☕️☀️ .

Kirjoitan tällä hetkellä opiskeluissani kirjareflektiota Frank Martelan kirjasta ”Tahdonvoiman käyttöohje”. Todella hyvä ja ajankohtainen kirja, sillä juuri nyt uusi arki vaatii paljon energiaa ja tahdonvoimaa- ei siis ihme, että työpäivän jälkeen voi enemmän houkutella sohva kuin lenkki. Tässä hetkessä perusasiat- riittävä lepo, uni ja säännöllinen ruokailu auttavat tekemään parempia päätöksiä. Ole armollinen itsellesi 💓 .

Päivittäisellä liikunnalla, lyhyelläkin, on kuitenkin uskomattoman voimaannuttava ja energisoiva vaikutus. Lenkki raittiissa ilmassa tai pieni kotijumppa auttavat viemään ajatukset muualle- sohvalle lösähtäessä ne usein jäävät kummittelemaan takaraivoon. Testaa, mikä on olosi lenkin tai jumpan jälkeen vaikkei aluksi huvittanut/jaksanut millään lähteä 💓 Ja kevät, sen aistii jo ilmassa 🌸🌿☀️ Aurinkoa sinulle! .

#goodmorning #coffeefirst #springvibes #healthiswealth #outdoorlife #naturelove
Getting back to basics is the simplest way to find calm in chaos 💗✨🏃🏻‍♀️🌲 .

Eat healthy, sleep enough, go to nature & spend time with your family. Happy Tuesday guys 💗 .

#trails #trailrunning #quoteoftheday 
#runnergirl #timetoplay #salomonrunning #nature_perfection #naturelove #reflections #simplicity
Instagram

Arkisto