Browsing tag: Whamisa

TRAVEL LIGHT- 5 päivää käsimatkatavaroilla


Travel light- mix & match

 

Huomenna suuntaan Lontooseen- tiedossa yhdistetty työ/huvimatka. Kahdelle ensimmäiselle päivälle olen buukannut mielenkiintoisia kursseja ja workshoppeja, mm. TRX-tunteja, barrea, joogaa ja pilatesta. Samalla tutustun uusiin studioihin, joita olen bongannut mm. Instagramin kautta. Melko tiukalta näyttää aikataulu, katsotaan ehdinkö jokapaikkaan… Lontoo on kuitenkin kaiken suhteen, niin kulttuurien kuin uusien tuulien sulatusuuni, ja siksikin innolla odotan, mitä kaikkea uutta sitä oikein onkaan taas tullut. En malta odottaa!

 

Mielenkiintoisten työjuttujen lisäksi, parasta on tietenkin viettää kaksin aikaa pojan kanssa. Heti huomenna illalla treffaamme Wembleyllä, Champions liiga – pelissä ja viikonloppuna on tiedossa lisää futista, mutta olen varannut myös liput musikaaliin ”The Book of Mormons”. Olemme nähneet jo useamman musikaalin ja tämä oli seuraavana listalla. Ainakin arvosteluiden mukaan erinomainen. Lontoon nähtävyydet on koluttu jo moneen kertaan ja siksikin mukava keskittyä jutteluun ja rentoon ohjelmaan.

 

Pientä stressinpoikasta tosin aiheutti hyvissä ajoin varaamani hotellin viime hetken peruutus. Viimeiset 24 tuntia onkin mennyt majoitusta selvitellessä. Lontoo on aivan täyteen buukattu ja hinnat sen mukaisia- hetken jo mietin nukunko sillan alla 😉 Nyt onneksi asia hoidettu ja voin hengähtää. 

 

Alle viiden päivän matkat matkustan lähes poikkeuksetta vain käsimatkatavaroilla. Vuosien varrella olenkin kouliutunut melko taitavaksi pakkaajaksi. Matkatavaroihin mahtuvat niin paremmat vaatteet kuin treenivaatteet, unohtamatta omia suosikki ihonhoitotuotteita. Yhdistelemällä vaatteita saa monta erilaista asukokonaisuutta ja matkapakkausten ansiosta ei tarvitse omista suosikeista luopua matkallakaan. Lenkkarit matkalle valitsen kieltämättä värin mukaan- nämä New Balancen gobit toimivat myös farkkujen kanssa. Kätevät ovat myös Sweaty Bettyn käännettävät trikoot, jotka ovat toiselta puolelta mustat ja toiselta sinikuviolliset (kuva). Kevyt juoksutakki ei juurikaan vie kassista tilaa. Jo matkalle laitan kuvan biker bootsit tilan säästämiseksi.

 

Whamisan kauniit tuotteet myös matkalla mukana- kätevissä matkapakkauksissa.

 

Juuri nyt käytössäni ovat Whamisan tuotteet. Isoista pakkauksista täyttelen matkapakkauksia sitä mukaa, kun ne matkojen jälkeen tyhjenevät. Ihan superkätevää ja ehdoton, jos haluaa matkustaa kevyesti.

 

Onko sulla vinkkejä kevyeen matkustamiseen?

 

Heidi xoxo

KAUNISTA AAMUA


  

 

Eilen vietettiin Whamisan, Etelä-korealaisen kosmetiikkasarjan, kauneusaamua. Pitkästä aikaa ehdin itsekin mukaan bloggareille järjestettyyn tapahtumaan. Nämä, kun ovat aina yhtä mukavia ja inspiroivia- samalla saa mahdollisuuden tutustua uusiin tuotteisiin, mutta myös tavata niin uusia ihmisiä kuin tuttujakin. Aamun herkullisesta aamiaisesta vastasi Foodin. Smoothie bowl oli kuin taideteos <3

Vesisateessa kävelin Natcoksen showroomille meikittä, sillä tilaisuudessa meillä oli mahdollisuus testata megasuosion saavuttanutta Kelp Sheet Mask- levänaamiota. Ja totta kai halusin testata sen heti, kun kerran mahdollisuus tarjoitui,  ja säästyipä aamusta se viisikin minuuttia, joka meikkaamiseeni aamuisin menee. Aamurutiineihini kuuluu kasvojen pesu, toner ja kosteutus, mutta meikkiä käytän arkena hyvin vähän. Teininä en kärsinyt minkäänlaisista iho-ongelmista, mutta molempien raskauksien aikana ihoni meni todella huonoon kuntoon ja kolmikymppisenä iski vielä aikuisiän akne. Sitä varten sain melko rajut lääkitykset (kaukana luomusta!), mutta sen ansiosta ihon kunto kyllä parantui, enkä sen jälkeen ole satunnaisia hormonaalisia näppyjä lukuunottamatta iho-ongelmista juuri kärsinytkään.

Ihonhoidossa suosin luonnonmukaisia ihonhoitotuotteita, mutta meikkipuolella en ole vielä täysin siirtynyt luomuksi. En vain yksinkertaisesti ole vielä löytänyt tarpeeksi hyviä tuotteita- kuten esimerkiksi ripsiväriä. Kasvohoidoissa yritän käydä säännöllisesti, mutta kotihoidoissa olen hieman laiska tekemään mitään ylimääräistä. Ehkä, koska ihon kanssa ei ole ongelmia, tulee helposti mentyä sieltä, missä aita on matalin, vaikka ennaltaehkäisy olisikin tässä vaiheessa hyvä ottaa huomioon. Juuri ennaltaehkäisy onkin korealaisten ihonhoidossa avainasemassa.

 

 

 

Korea on luonnonkosmetiikan suunnannäyttäjiä ja edeltäkävijöitä. Ihonhoito aloitetaan jo lapsena ja ja tärkeässä osassa ovat luonnonmukaisuus, ennaltaehkäisy, suojaus, heleys, raikkaus ja kosteutus, mutta tietenkin myös ruokavalio. Korealaiset naiset näkevät vaivaa ihonhoidon eteen, sillä tavoitteena on hyvinvoiva iho, jota ei tarvitsisi ehostaa meikillä. Terveelliset elintavat ovat myös kaiken a ja o, sillä ne heijastuvat myös ihosta- ruokavalio, liikunta, raitis ilma ja etenkin uni.

Suuressa suosiossa Koreassa ovat etenkin erilaiset kangasmaskit. Whamisan levämaski, jota testasimme, tuntui iholla todella kosteuttavalta, jota pintakuiva oikein janosi. Öjypuhdistuksen jälkeen laitoimme kasvoille vihreät maskit. Viidentoista minuutin vaikutusajan jälkeen naamio poistettiin, mutta iholle jäävä limaiselta tuntuva geeli taputeltiin iholle, jonka annettiin imeytyä ihoon. Päälle vielä hieman päivävoidetta ja silmänympärysvoidetta. Iho tuntui koko päivän ajan ihanan pehmeältä, ja vielä tänäänkin.

Whamisan luonnonmukaiset tuotteet sisältävät paljon aktiivisia raaka-aineita, ilman turhia fillereitä. Tuotteet ovat myös vedettömiä, sisältäen korkeat luomupitoisuudet ja vain hyviä raaka-aineita. Näitä tuotteita saimme kotiin matkapakkauksissa testattaviksi. Matkapakkaukset ovat muuten superkäteviä matkustaessa. Ambassadori Katja Kokko suositteli sarjan maskeja jopa pidemmille lentomatkoille, sillä lennolla voimakas ilmastointi kuivattaa ihoa.

 

Sain Whamisalta arvottavaksi teidän lukijoiden kesken KELP MASK- naamion ja matkapakkauksen, joka sisältää minikokoisia tuotteita testavaksi. Arvonnassa olet mukana jättämällä kommentin kauneusrutiineistasi 🙂 Suoritan arvonnan sunnuntaina 15.10.

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

📍The view from Bastione & Santa Barbara chapel was so beautiful- #breathtaking 💙🙏🏼🏔
.

Blogissa nyt fiiliksiä ensimmäisestä Italian reissun vaelluksestani Santa Barbaran kappelille. Henkeä salpaavan kauniit maisemat avautuivat alas Rivan kaupunkiin ja Gardajärvelle. Tuota näkyä ei hetkessä unohda 💙🙏🏼
Linkki blogiin biossa. Aurinkoa päivääsi 😘
.

#seenonmyrun #ig_italia #runnergirl #beautifuldestinations #globetrotter #worldtraveler #lakegarda #runspiration #runnersworld
From lake to lake & from sun to sun. Morning swim 💦💙🙏🏼 .

Ihana aloitus päivään, aamu-uinti. Onpa muuten vain järvivesi lämmintä- vaikka ei kai ihme näillä helteillä ☀️ .

#beautifulnature #morningglory #sunrise #sunrise_and_sunsets #swim #holidaymood #heatwave #suomenkesä #aamuuinti
📍Arco, Italy #seenonmybikeride .

Ai että, kuinka sitä saakin uusista paikoista niin paljon enemmän irti liikkuen. Uusiin kaupunkeihin tutustun poikkeuksetta lenkkeillen. Usein vielä ihan turrena kartta kädessä 🗺🏃🏻‍♀️ .

Arcon kylään pyöräilin ja kylläpä tuolta Castello di Arcolta vain avautuikin niin mielettömän kaunis maisema alas kylään. .

#globetrotter #ig_italia 
#worldtraveler #runnergirl #beautifuldestinations #adventuretime #explorer #expandyourplayground #mountainbike #activeliving
MONDAY- new week, new workout 💪🏼 Kettlebell it is! 
Olisko aika laittaa uuden viikon kunniaksi sykemittari käteen ja hakea kuula varastosta? Tässä olisi nimittäin vaihteeksi taas tarjolla #heidionthegoworkout kotitreenejä. Tämä piti jakaa jo juhannusjumpaksi, mutta jostain syystä se oli unohtunut arkistoihin 🤔 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 
1️⃣ Kyykky & Pystypunnerrus 
2️⃣ Askelkyykyt taakse
3️⃣ Pystysoutu - Kyykky - Lankkuhyppy
4️⃣ Yhden käden etuheilautus
5️⃣ Punnerrus toinen käsi kuulan päällä. 
Tehokasta 💦 Tsekkaa ohjeet treeniin blogista- linkki biossa! Mukavaa hellepäivää ☀️👒 Muistakaahan nesteytys. 
#workoutmotivation #fitgirlvideos #fitspiration #kettlebell #trainingday #blog #fitgirlsguide #fitnessmotivation
Life is good 💙💦⛱💙#chilling #bestvacations #lifeisgood .

Kohde, hotelli ja retket ovat kyllä kaikki osuneet niin nappiin. Mitään en olisi voinut pyytää lisää tai mitään en jättäisi pois. (Paitsi, että olisin voinut viettää täällä koko kesäloman 😁) .

Ja se, mikä just täällä Rivalla on parasta, niin samassa paketissa yhdistyvät niin ranta- kulttuuri- kuin aktiiviloma. Unohtamatta italialaista ruokaa 👌 #mykindofholiday .

Italiaan rakastuin vain entistä enemmän ❤️ . 
#iloveitaly #gardalake #travelinspiration #worldtraveler #globetrotter #ig_travel #beautifuldestinations #aurinkomatkathetkiä @aurinkomatkat
📍 Torbole this morning ✨ In love with these buildings #

Vuokrasin eilen pyörän, jotta ehtisin näkemään vielä vähän enemmän ja vielä vähän kauempaa. Eilen polkaisin upeaan Arcon kylään ja tänään lähikylä Torboleen sekä sen ympäristöön. Taas niin kaunista 🏔🌸 Blogissa ”Postikortteja Riva del Gardalta” #

#torbole #visit_italy #lagodigarda #worldtraveler #expandyourplayground #ig_photooftheday #travelblogger #beautifuldestinations
Inhale mountains, sea & sun, exhale stress ✨🙏🏼 #

5 päivää putkeen parin kolmen tunnin aamulenkkejä + päivällä kävelyä paikasta toiseen. Jalat olivat eilen aivan finaalissa. Aamulenkin sijaan levitinkin joogamaton parvekkeelle ja joogailin auringon noustessa vuorten takaa 🏔🌄 Lenkkareiden lisäksi matkoilla kulkee usein siis mukana myös joogamatto! Tuli tarpeeseen tälläkin reissulla ✨ #

Iltapäivällä pyöräilin läheiseen Arcosin kaupunkiin. Kaunis linna kohosi kallion rinteessä ja upea maisema avautui alas kaupunkiin 🏰#

#morningglory #yogi ✨ #sunrise #yogaeverywhere #sunrise_and_sunsets #beautifuldestinations
Travelers best friend- a good pair of trainers ✨🙏🏼 #

Matkalla mukana kulkevat aina lenkkarit. Tälle reissulle mukaan valitsin @newbalance_suomi Fuel Cell Impulset. Tossut ovat toimineet niin lenkeillä kuin city-tossuna 👌

#travelersbestfriend #trainers #adventuretime #hike #mountains #abovetheclouds #naturelover #runnergirl #expandyourplayground #beautifuldestinations #ig_photooftheday
Sunrise hike 🏔🌄 Even though it was super foggy, I managed to capture some amazing sunrise pics. This one was one of them ✨

#sunrise #seenonmyhike #adventuretime #runnergirl #worldtraveler #expandyourplayground #explorer #beautifuldestinations #sunrise_and_sunsets