YHDISTETTY TRX & KAHVAKUULATREENI KUVINA

by | Aug 16, 2017 | Exercise | 0 comments

 

 

 

 

Kahvakuula ja TRX-narut eivät treenivälineinä blogissani varmasti juuri esittelyjä kaipaa. Moni pidempään seurannut tietää, että ne ovat suosikki treeniapuvälineeni. Usein treeneissäni käytänkin molempia.

Kahvakuula lisäpainona tuo lisähaastetta aivan perusliikkeisiin ja samalla saa nostettua niin sykettä kuin kehitettyä lihaskuntoa ja lisättyä liikkuvuutta. Kahvakuulan ansiosta sain lähes vuoden juoksutauon aikanakin pidettyä aerobisen kunnon hyvänä. Jo yhdelläkin kuulalla saat tehtyä tehokkaan treenin.

TRX-narut taas kulkevat kevyen painonsa ansiosta kätevästi mukana matkoillakin. Narut on helppo kiinnittää tankoihin, puuhun tai vaikkapa paloportaisiin kuten yllä olevassa kuvassa. Narut auttavat oikeiden liikeratojen hahmottamisessa ja löytämisessä. Niiden avulla on myös helpompi alkaa harjoittelemaan haastavampiakin liikkeitä (esimerkiksi pistoolikyykkyä). Toisaalta taas aloittelija saa kahvoista apua tasapainoa haastaviin liikkeisiin. Kulmaa muuttamalla saat liikkeestä haastevamman/helpomman.

Alla olevassa treenissä vuorottelevat TRX-narut ja kahvakuula. Treeni haastaa koko kroppaa. Tee jokaista liikettä 45 sekuntia, jonka jälkeen 15 sekunnin palautuminen/siirtyminen seuraavaan liikkeeseen.  Toista patterin kahta liikettä vuorotellen 2-3 kierroksen ajan. Vasta koko setin jälkeen pidä pidempi palautuminen ja siirry seuraavaan patteriin. Aikaa yhteen patteriin menee 6-9 minuuttia, kierroksien määrästä riippuen.

Treenissä on 6 eri patteria, voit tehdä joko kaikki tai valita muutaman. Muista alkulämmittely; kevyt juoksu/kävelylenkki, hypi hyppynarulla, liikkuvuusharjoitteita tai tee kuulalla perusliikkeitä (vartalon/pään ympäri pyörityksiä, kauppakassia jne.) Pidä hyvä tempo koko harjoituksen ajan. Haasta itseäsi oikeisiin liikeratoihin keskittyen.

 

TRX Kyykky/Soutu & Etuheilautus kahvakuulalla

 

Kyykky/soutu yhdistelmäliikkeessä säilytä hyvä keskivartalon tuki koko liikkeen ajan. Kyykyssä polvi kulkee linjassa jalkaterän kanssa ja soudussa kyynärpäät tulevat kylkiin. Pidä hartia/niska rentona. Mitä lähemmäksi ankkuria (kiinnityslukkoa) astut, sitä haastavampi liike on.

Etuheilautuksessa mieti, että liike lähtee lantiosta. 

 

TRX askelkyykky taakse & kahvakuulalla hauiskääntö/pystypunnerrus.

 

Askelkyykyssä asetu katse ankkuriin päin ja astu joko vuorojaloin taakse (helpompi versio) tai ensin toisella jalalla tuomalla polvea kohti maata (jalkaterä pysyy ilmassa, tee 5 toistoa per jalka ja sama toiselle puolelle).

Ota kahvakuulasta sarviote. Pieni jousto polvissa tee hauiskääntö ja pystypunnerrus. Säilytä koko liikkeen ajan hyvä keskivartalon tuki ettei alaselkä lähde notkolle.

 

 

TRX Golf-kierto & Syväkyykky kuulalla

 

TRX- Golf kierrossa asetu kasvot ankkuriin päin. Jalat lantion leveydellä ja pieni jousto polvissa. Hitaasti ja hallitusti tee kierto vuoropuolille. Mieti, että liike lähtee keskivartalosta. Ihana liike avaamaan rintarankaa. “Must” liike etenkin istumatyötä tekeville. 

Kyykyssä asetu hieman lantiota leveämpään asentoon, jalkaterät hieman sivuille kääntyneenä. Kyykkää ja kiinnitä huomio, että polvi kulkee linjassa jalkaterän kanssa ja paino on tasaisesti koko jalkapohjalla. 

 

 

Askelkyykky eteen (kädet pään päälle) & kuulalla pään ympäri pyöritys

 

Aseklkyykky eteen. Asetu katse poispäin ankkurista. Tuo kädet suoraan eteenpäin ja astu toisella jalalla pitkä askel eteen (kuva). Saman aikaisesti kädet nousevat ylös. Huomioi, ettei alaselkä lähde notkolle. Astu takaisin lähtöasentoon ja tee sama toiselle puolelle.

 

 

TRX Power Pull & Askelkyykky ristiin (kuulan kanssa tai ilman apuvälineitä)

 

Power Pull. Tuo jalat noin lantion leveydelle ja nojaa taakse päin, lantio pysyy ylhäällä saman aikaisesti, kun kurotat vapaalla kädellä kohti maata. Katse seuraa kättä. Keskivartalon ja käden avulla vedä itsesi lähtöasentoon ja kurota etuyläviistoon. Erinomainen liike keskivartalolle ja käsille.

Askelkyykky ristiin- liikkeen voit tehdä joko kuulan kanssa tai ilman. Asetu lantionlevyiseen asentoon ja astu jalka toisen jalan taakse ja niiaa niin, että takana olevan jalan polvi tulee lähelle maata. Ponnista takaisin lähtöasentoo ja toista sama toiselle puolelle. Muista hyvä ylävartalon kannatus.

 

TRX Hip Drop & Punnerrus

 

Hip Drop. Asetu toinen kylki kohti ankkuria. Tuo kädet pään päälle, kyynärpäät osoittaen sivuille. Tiputa lantio sivulle ja keskivartalon avulla palaa lähtöasentoon. Ajattele, että olet kuin kahden seinän välissä. Kädet pysyvät koko liikkeen ajan pään päällä. Pidä hartia/niska mahdollisimman rentona. Liike on pieni, mutta sitäkin tehokkaampi. Seuraavana päivänä tuntee kyljissä tehneensä! 

Punnerra joko polvet maassa tai ilmassa. Tärkeintä muistaa hyvä lapa-ja keskivartalon tuki. Mieti, että punnerrus lähtee kyynärpäistä.

 

TRX & KAHVAKUULATREENI

TRX Kyykky & Soutu + Etuheilautus

TRX Askelkyykky + Kahvakuula Hauiskääntö & Pystypunnerrus

TRX Golfkierto + Syväkyykky kahvakuulalla

TRX Askelkyykky eteen, kädet ylös + kuulalla pään ympäri pyöritys

TRX Power Pull + Askelkyykky ristiin

TRX Hip Drop + Punnerrus

 

Työ-osuus 45sec./liike -> 15sec. palaustus/siirtyminen toiseen liikkeeseen.

2-3 kierrosta/patteri

Treeni-iloa! 

 

Vaatteet ylä kuva: Toppi Kari Traa, Trikoot Nike, Lenkkarit On Running

Vaatteet ala kuva: Toppi Sweaty Betty, Trikoot Kari Traa, Lenkkarit On Running

 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *