This is not your practise life. This is all there is.

 

Bongasin tuon ajatelman Lululemonilla, ja jotenkin se osui ja upposi. Emme ole täällä harjoittelemassa tulevaisuutta varten, vaan elämä on tässä ja nyt. Joka hetki teemme valintoja, jotka vaikuttavat kaikkeen, myös siihen millaiseksi tulevaisuus muodostuu.

 

 

“Let yourself fly, let yourself cry

And years will disappear in a blink of an eye

So love the life you love

And live the life you love – Rod Stewart

 

 

 

En voi sanoa, että kärsisin lentopelosta, mutta lasten jälkeen olen useammankin kerran yksin matkustaessa saanut lentomatkoilla kummallisia pelon tunteita. “Mitä, jos pian jotain sattuu!”. Monta kertaa olen kovemman turbulenssin iskiessä päättänyt etten enää koskaan lennä ilman lapsia – kunnes tietoon tulee taas jo uusi reissu. Harvoin jätän pelon takia asioita tekemättä, mutta muutama vuosi sitten jäi Nepalin matka tekemättä osittain maan sisäisen lennon takia- tuolla, kun ei tiedä millaisella ja minkä vuosisadan kanafarmarikoneella olisi lennetty. Sitten, kun en ole vastuussa muista kuin itsestäni, voin suunnitella näitä matkoja.

 

Pienestä lentopelosta huolimatta matkustelen edelleen, mutta aina ennen nousua laitan viestit ainakin lapsille, ja kerron kuinka rakkaita he ovat.

 

Elämä on nimittäin arvaamatonta, koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Lontoosta palatessa saimme lennon nousuvaiheessa kokea, miltä tuntuu salaman iskiessä koneeseen- kirkas salaman välähdys matkustamossa ja iso pamaus, aivan kuin kivenmurikka olisi iskeytynyt koneen kylkeen. Voin kertoa, että sykkeet nousivat huippulukemiin ja tuntui kuin sydänkin olisi hetkellisesti pysähtynyt. Siitäkin huolimatta, että kapteenin mukaan iskut eivät ole vaarallisia, vaan itse asiassa melko yleisiä. Lento jatkuikin aivan normaalisti eikä mitään hätää ollut missään vaiheessa. Tilanne kuitenkin muistutti taas siitä, kuinka rajallista kaikki saattaa olla.

 

 

“Ihminen lakkaa olemasta vasta kun katoaa muiden muistista <3 Mutta, miksi ihmisestä kerrotaan ääneen ne kauneimmat asiat usein vasta hautajaisissa? Silloin, kun hän ei enää itse ole niitä kuulemassa?

 

Facebook ystäväni osaa kirjoittaa niin aidosti ja osuvasti. Tuo yllä oleva on lainaus hänen seinältään pyhäinpäivänä. Niin totta. Kauniit asiat pitäisi sanoa ääneen, sillä hetkellä ja silloin, kun se vielä on mahdollista- ei vasta hautajaisissa. Ehkä kaiken hässäkän keskellä emme aina vain tule ajatelleeksi tai sitten asioita pitää vain jotenkin niin itsestään selvyyksinä- ei sanota ääneen, vaikka mielessään niin ajattelisikin.

 

Haluankin nyt haastaa teidät kaikki kertomaan jollekin tärkeälle läheisellenne ne kauniit asiat, joita hänestä/heistä ajattelet. Lopulta juurikin ne pienet asiat ja teot ovat niitä tärkeimpiä ja suurimpia. Eikä ainakaan mitään jää sanomatta.

 

 

And just to remind you…

You matter. You are loved. You are worthy. Be You- just the way You are <3

 

Oikein mukavaa perjantaita ja viikonloppua. Mulla on huomenna vuoden ensimmäiset pikkujoulut, kun lähden Foodinin kutsumana Nuuksioon. Kivaa ohjelmaa tiedossa- kokkailua, saunajoogaa ja sen semmoista, en malta odottaa.

 

Heidi xoxo