5 Tähden Viikonloppu

by | Mar 19, 2017 | Wellness | 0 comments

Tammikuun lopussa ja helmikuun alussa sain kunnian olla ohjaamassa Lifenessin järjestämässä hyvinvointiviikonlopussa Långvikissa. Viikonlopun ideana on saada irtiotto arjesta; ei ruuanlaittoa ja siivousta, vaan omaan itseen ja hyvinvointiin keskittymistä- not bad.

Ohjelmassa on monipuolista liikuntaa, hyvää ja terveellistä ruokaa, rentoutumista spa:ssa ja oman fiiliksen mukaan sosiaalisointia. Joskus on ihana jutella seurassa ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta toisinaan taas kaipaa omaa rauhaa- ja molemmat ovat täysin ok, viikonlopun ideana on tehdä juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Ihana viikonloppu itsellenikin, eikä tuntunut missään vaiheessa, että olisin ollut töissä <3

Viikonloppu startattiin käyntiin ulkoillen- sauvakävelyn tekniikkaa, juoksijan liikkuvuusharjoittelua sekä treenin ohessa tietoiskua mm. juoksusta polulla vs asfaltilla- ja tietenkin itse polkujuoksua sekä kokonaisvaltaista kehonpainotreeniä. Salomonilta saimme osallistujille polkujuoksutossut testiin. Kuntopolku olikin sen verran jäinen, että tossut tulivat tosi tarpeeseen. Hieman harmaasta ja sateisesta aamusta huolimatta, oli kiva saada raitista ilmaa ja ulkoilla!

Ulkoilun jälkeen, Kaiden Movement- ja Kirsin itsepuolustustunnit pitivät huolen, että päivän jälkeen spa:ssa rentoutuminen tuntui vieläkin rentouttavammalta.

Mukavaa, että pääsin oman aamuosuuteni jälkeen itsekin testaamaan tunteja. Itsepuolustus oli aivan uusi kokeilu- hauskaa, mutta rankkaa! Uusien lajien testaaminen puskee lähtemään hieman ulos sieltä omalta mukavuusalueelta ja kiva testata jotain, mitä ei vielä osaa. Liian usein sitä keskittyy vain asioihin, jotka jo osaa. Kaiden tunnilta sain paljon uusia ideoita ja huomasin, mitkä osa-alueet kaipaavat lisää liikkuvuutta.

Rankempien treenien vastapainoksi pilatesta ja dynaamista venyttelyä. Kehonhuolto ja liikkuvuus ovat tärkeä osa harjoittelua. Harmittavan usein se vain on se, mistä ensimmäisenä “luistetaan”. Lauantain luennolla ja sunnuntaisessa tietoiskussa keskityttiinkin juuri palautumiseen.

Viikonlopun ruuat oli ajateltu tukemaan treeniä ja hyvää oloa- lounaan buffetissa oli tarjolla monipuolisesti kasviksia, salaatteja, keittoa ja kalaa. Välipalaksi lauantaina kaikki saivat vielä valmistaa oman smoothien, tutustuen samalla Wild Nutritionin vitamiineihin. Vitamiinit on kätevä sekoittaa vaikkapa smoothien joukkoon.

Illalla nautimme Långvikin ravintolassa omavalintaisen kahden ruokalajin aterian. Viikonloppu ei ole tiukka retriitti, vaan halutessa voi nauttia ruuan kanssa vaikkapa lasin viiniä. Sunnuntainen brunssi oli oma suosikkini- rakastan aamupaloja <3

Seuraava, Dynamic & Defence- hyvinvointiviikonloppu, järjestetäänkin jo 1.-2.4. Vielä ehdit mukaan arjen irtiottoon! Tervetuloa mukaan!

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *